Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1990

1990 FIFA World Cup
Italia '90
Joukkueet 24
  106 karsijasta
Isäntämaa Italia Italia
Ajankohta 8. kesäkuuta
8. heinäkuuta 1990
Mitalistit
Kultaa Saksa Saksan liittotasavalta
Hopeaa Argentiina
Pronssia Italia
Ottelut 52
Maalit 115 (2,21 ottelua kohti)
Yleisö 2 516 348 (48 391 ottelua kohti)
Maalintekijä Italia Salvatore Schillaci (6 maalia)
Paras pelaaja Italia Salvatore Schillaci
← 1986 1994 →

Vuoden 1990 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Italiassa. Turnauksen voitti Saksan liittotasavalta, joka kukisti loppuottelussa Argentiinan maalein 1–0.

Finaalin moni katsoi kuvastaneen kisoja kokonaisuudessaan: turnauksessa tehtiin vain 115 maalia 52 ottelussa (keskimäärin 2,21 per ottelu), mikä oli kaikkien aikojen alhaisin lukema. Punaisia kortteja jaettiin peräti 16 kappaletta ja varoituksia 164 kappaletta, mitkä olivat ennätysmääriä. Kisojen pelillinen anti jäi kokonaisuutena odotettua heikommaksi. Esimerkiksi Argentiina oli sinnitellyt loppuotteluun asti heikohkoksi arvioidulla pelillä muun muassa kahden rangaistuspotkukilpailun kautta, ja loppuottelussakin Saksan tekemä ainoa maali syntyi rangaistuspotkusta.Puolustusvoittoisuuden ja vähämaalisuuden katsottiin näivettävän jopa koko lajia, mikä ajoi Kansainvälisen jalkapalloliiton sääntötarkistuksiin. Muun muassa hyökkäävän joukkueen pelaajien koskemattomuuteen tultaisiin kiinnittämään jatkossa enemmän huomiota.

Italia oli eräs turnauksen suosikeista. Välierissä Italia kuitenkin putosi finaalista juuri Argentiinalle rangaistuspotkukilpailussa. Azeglio Vicinin valmentama isäntäjoukkue otti lopulta pronssiset mitalit voittamalla Englannin.

Turnauksen ilopilleri oli Kamerunin joukkue, joka kokeneen kapteeninsa Roger Millan johdolla eteni puolivälieriin, joissa kuitenkin hävisi Englannille jatkoajalla. Turnauksen yllättäjäjoukkeisiin kuului myös MM-debytantti Costa Rica, joka selvisi alkulohkovaiheesta jatkoon. Ensimmäisissä MM-kisoissaan pelasivat myös Irlanti sekä Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiin lukeutuivat Skotlanti, Neuvostoliitto sekä Ruotsi, jotka jäivät alkulohkoihinsa. Myös vuoden 1988 Euroopan mestari Alankomaat pelasi heikosti eikä menestynyt odotusten mukaisesti.

Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Italian hyökkääjä Salvatore Schillaci. Muita näkyviä pelaajia olivat muun muassa maailman vuoden 1990 pelaajaksi valittu Saksan Lothar Matthäus, Andreas Brehme ja Jürgen Klinsmann, Kamerunin Roger Milla, Englannin Paul Gascoigne ja Gary Lineker, Jugoslavian Drajan Stojkovic sekä Tšekkoslovakian Tomas Skuhravy.[1] Edellisten kisojen paras pelaaja, Argentiinan Diego Maradona ei Italiassa tehnyt yhtään maalia, mutta kunnostautui joukkueensa johtohahmona ja pelintekijänä.

Turnauksen kulku

Alkulohkot

Maailmanmestaruuskilpailut alkoivat yllätyksellä, kun turnauksen avausottelussa Milanossa Kamerun voitti Diego Maradonan tähdittämän hallitsevan maailmanmestari Argentiinan François Omam-Biyikin maalilla 1–0.

Samassa alkulohkossa pelannut Romania varmisti käytännössä jatkopaikkansa 2–0 voitolla Neuvostoliitosta. Seuraavassa ottelussaan Argentiina ryhdistäytyi hieman ja voitti Neuvostoliiton 2-0 Pedro Troglion ja Jorge Burruchagan maaleilla, tosin ottelussa tapahtui Argentiinan hyväksi kaksi tuomarivirhettä. Kun Kamerun lisäksi voitti Romanian Roger Millan kahdella maalilla 2-1, afrikkalaisjoukkue voitti samalla sensaatiomaisesti alkulohkonsa. Romania oli lohkokakkonen, ja Argentiina selvisi vasta lohkonsa kolmantena jatkoon.

Isäntämaa Italia oli yksi MM-kisojen suosikeista, ja nimekäs joukkue vastasikin odotuksiin. Italia voitti kaikki alkusarjan ottelunsa, ja lohkovoitto varmistui Tšekkoslovakiaa vastaan Salvatore Schillacin ja Roberto Baggion maaleilla. Ennen kisoja vielä suurelle yleisölle tuntematon Schillaci oli tehnyt voittomaalin myös avausottelussa Itävaltaa vastaan. Tšekkoslovakia eteni myös jatkoon A-lohkon toisena voitettuaan Itävallan ja Yhdysvallat.

Brasilia eteni Italian tavoin omasta alkulohkostaan jatkoon puhtaalla pelillä, tosin se voitti jokaisen ottelunsa vain niukasti maalin erolla. Costa Rica selvisi neljännesvälieriin voitettuaan yllättäen Skotlannin 1–0. Pahasti joutui pettymään Ruotsi, joka hävisi kaikki kolme alkulohko-otteluaan maalein 1–2.

Saksan liittotasavalta oli vakuuttava alusta lähtien. Alkulohko D:ssä Saksa kaatoi avausottelussaan Jugoslavian 4–1, seuraavaksi Yhdistyneet arabiemiirikunnat 5–1 ja voitti alkulohkonsa maalierolla 10–3. Jugoslaviaa pidettiin turnauksen "mustana hevosena" ja joukkue oli alkulohkonsa toiseksi paras. D-lohkosta eteni kolmantena joukkueena neljännesvälieriin myös Kolumbia venyessään viime hetkellä 1–1 tasapeliin Saksaa vastaan.

Lohko E:ssä niin ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Espanjan kuin minkään muunkaan joukkueen otteet eivät jatkopelejä ajatellen vakuuttaneet. Pudotuspeleihin selvisivät lopulta Espanjan lisäksi Belgia ja Uruguay.

F-lohko oli eräs turnauksen heikkotasoisimmista; siinä tehtiin yhteensä vain seitsemän maalia. Ensimmäisessä, melko heikkotasoisessa ottelussaan Englanti ja Irlanti pelasivat 1–1 tasapelin. Alankomaat joutui tyytymään myös tasapeliin Egyptiä vastaan. Englanti paransi peliään lopulta sen verran, että selviytyi lohkovoittajaksi. Tiukkaan puolustukseen pelinsä perustanut Irlanti taisteli myös tiensä neljännesvälieriin. Alankomaat oli eräs MM-kisojen suurimpia pettymyksiä. Vuoden 1988 Euroopan mestari ei voittanut turnauksessa otteluakaan ja selvisi alkulohkostaan vasta kolmannella sijalla jatkoon.

Neljännesvälierät

Ottelukaavio toi neljännesvälierissä vastakkain alkulohkonsa voittaneen Saksan liittotasavallan ja F-lohkon kolmannen Alankomaat. Näiden maiden kohtaaminen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oli eräs kisojen harvoja todella tasokkaita otteluita. Ottelu pelattiin Milanon San Sirolla, joka oli molempien maiden suurimpien tähtien kotiareena: Alankomaiden Ruud Gullit, Marco van Basten ja Frank Rijkaard edustivat AC Milania, Saksan Lothar Matthäus, Jürgen Klismann ja Andreas Brehme puolestaan Internazionalea. Ottelun 24. minuutilla Frank Rijkaard nahisteli Saksan Rudi Völlerin kanssa, minkä seurauksena molemmat ajettiin kentältä ulos. Ottelussa nähtiin kuitenkin hyvätasoista peliä. Alankomailla oli hyviä tilanteita ensimmäisellä puoliajalla, mutta Saksa paransi peliään loppua kohden ja oli lopulta parempi Jürgen Klinsmannin ja Andreas Brehmen maaleilla. Maalit syntyivät toisella puoliajalla. Ronald Koeman kavensi rangaistuspotkusta aivan lopussa, mutta se ei enää Alankomaille riittänyt: Saksan voittolukemat olivat 2–1.

Italia jatkoi puhtaalla pelillä myös neljännesvälierässään Uruguayta vastaan: kisojen isäntämaa voitti Salvatore Schillacin ja Aldo Serenan toisella puoliajalla tekemillä maaleilla 2–0.

Brasilia joutui jälleen pettymään, vaikka hallitsi neljännesvälieräotteluaan Argentiinaa vastaan lähes täysin. Hyvistä tilanteista ja selkeästä hallinassa huolimatta Brasilia ei onnistunut maalinteossa, ja Argentiina iski, kun Diego Maradona syötti 80.minuutilla Claudio Caniggian tekemään 1-0 voittoon riittäneen maalin.

Espanja kärsi Brasilian tavoin tehottomuudesta, ja hävisi neljännesvälieränsä Jugoslavialle 1–2. Tšekkoslovakia kaatoi pudotuspeleissä Costa Rican vaivatta 4–1, ja Tomas Skuhravy teki ottelussa hattutempun. Irlanti voitti maalittomana päättyneen ottelun jälkeen Romanian rangaistuspotkukilpailussa.

Kamerun eteni jatkoon Kolumbiaa vastaan Roger Millan kahden jatkoajalla tekemän maalin turvin. Jälkimmäinen maali syntyi Kolumbian maalivahti Rene Higuitan riskialttiin pelaamisen seurauksena. Englanti voitti Belgian 1–0. Maalin puski jatkoajan viimeisellä minuutilla David Platt Paul Gascoignen keskittämästä vapaapotkusta.

Puolivälierät

Puolivälieräottelut jäivät varsin vähämaaliseksi, ja tällä pelikierroksella koko kisoja leimannut puolustusvoittoisuus korostui entisestään. Omista puolivälieristään mitalipeleihin etenivät odotetusti Saksan liittotasavalta sekä Italia.

Saksa voitti Tšekkoslovakian 1–0, kun Lothar Matthäus viimeisteli rangaistupotkusta voittomaalin jo ensimmäisellä puoliajalla. Italia oli samoin lukemin Irlantia parempi, ainoan maalin teki ottelun 38. minuutilla Schillaci.

Argentiinan ja Jugoslavian välinen ottelu oli tapahtumaköyhä. Jugoslavian Refik Sabanadzovic sai punaisen kortin jo ensimmäisellä puoliajalla, mikä heikensi joukkueen hyökkäystehoa. Myöskään Argentiina ei maalipaikoilla juhlinut, joten ottelu oli jatkoajankin jälkeen lukemissa 0–0. Rangaistuspotkukilpailussa kolme Argentiinan pelaajaa onnistui Jugoslavian kahta vastaan: maalivahti Sergia Goycochea torjui Jugoslavian viimeisen laukojan Faruk Hadzibegic yrityksen, mikä toi Argentiinalle jatkopaikan.

Kamerun oli lähellä yllätystä ja johti vielä kymmenen minuuttia ennen loppua 2-1 Englantia vastaan. Gary Lineker kuitenkin tasoitti rangaistuspotkusta ottelun 83. minuutilla. Jatkoajalla Englanti sai otteen pelistä, ja Lineker viimeisteli pilkulta Englannin voittolukemiksi 3–2.

Välierät

Italia oli edennyt välieriin asti päästämättä maaliakaan, ja kisojen isäntämaa oli ennakkosuosikki myös Napolin välierässä Argentiina vastaan. Välieräotteluun tuli ylimääräistä jännitettä, koska Italia pelasi turnauksen aikana ensimmäistä kertaa muualla kuin Rooman olympiastadionilla ja kohtasi Diego Maradonan. Maradonan edustama Napoli oli voittanut aiemmin samana vuonna Italian mestaruuden. Maradona antoi ennen ottelua ristiriitaisia lausuntoja, jossa hän arvosteli Napolin seurajoukkueen saamaa kohtelua kotimaassaan ja toivoi paikallisen yleisön tukea maajoukkueelleen.

Kotiyleisön vahvasti tukema Italia siirtyi 17. minuutilla Salvatore Schillacin maalilla johtoon ja näytti ottavan ottelun hallintaansa. Argentiina pääsi kuitenkin peliin mukaan, kun Claudio Caniggia tasoitti 67. minuutilla ja ottelu eteni jatkoajan jälkeen rangaistuspotkukilpailuun. Siinä kaikki neljä Argentiinan pelaajaa mukaan lukien Maradona onnistuivat. Argentiinan maalivahti Sergio Goycochea torjui Italian kahden viimeisen laukojan, Roberto Donadonin ja Aldo Serenan, vedot, joten Argentiina eteni loppuotteluun maalein 4–3.

Saksan ja Englannin välierä oli hyvin tasainen ottelu. Brehme vei kovalla vapaapotkulla Saksan johtoon 60. minuutilla, mutta Lineker tasoitti 10 minuuttia ennen loppua. Molemmilla joukkueilla oli vielä erinomaisia maalintekotilanteita, mutta peli oli jatkoajan päätyttyä edelleen 1–1. Rangaistuspotkukilpailussa kaikki saksalaiset (Brehme, Matthäus, Riedle ja Olaf Thon) onnistuivat laukauksissaan. Saksa eteni finaaliin, kun maalivahti Bodo Illgner torjui neljännen vetäjän Englannin Stuart Pearcen laukauksen ja viimeisenä vuorossa ollut Chris Waddle ampui yli.

Pronssiottelu Italian ja Englannin välillä pelattiin Barissa, ja se oli useista muista turnauksen pudotuspeleistä poiketen hyvätasoinen ja siisti. Italia voitti pronssiottelun 2-1 ja sijoittui siten MM-kilpailuissa kolmanneksi. Schillaci varmisti turnauksen maalikuninkuuden tehtyään voittomaalin 85. minuutilla rangaistuspotkusta.

Loppuottelu

Vuoden 1990 MM-finaalia ei ole yleisesti pidetty arvokkaana päätöksenä turnaukselle. Ottelussa tehtiin vain yksi ainoa maali, vaikka Saksan liittotasavalta hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin Argentiinan tyytyessä vain puolustamaan. Kaksi argentiinalaista ajettiin ottelussa kentältä, ja peliä leimasivat kyynisyys ja väkivaltaiset otteet. Ratkaisu nähtiin ottelun 85. minuutilla, kun Andreas Brehme laukaisi rangaistuspotkusta Saksalle 1–0 voittomaalin.

Stadionit

Turnauksen virallinen juliste.
Rooma Milano Napoli Torino
Stadio Olimpico San Siro Stadio San Paolo Stadio delle Alpi
Kapasiteetti: 84,800 Kapasiteetti: 83,407 Kapasiteetti: 83,311 Kapasiteetti: 71,362
Bari
Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1990 (Italia)
Verona
Stadio San Nicola Stadio Marcantonio Bentegodi
Kapasiteetti: 58,270 Kapasiteetti: 43,216
Firenze Cagliari
Stadio Artemio Franchi Stadio Sant'Elia
Kapasiteetti: 49,000 Kapasiteetti: 44,200
Bologna Udine Palermo Genova
Stadio Renato Dall'Ara Stadio Friuli Stadio La Favorita Stadio Luigi Ferraris
Kapasiteetti: 41,200 Kapasiteetti: 42,311 Kapasiteetti: 40,632 Kapasiteetti: 44,800

Alkulohkot

Lohko A

Joukkue O V T H TM PM ME P
Italia 3 3 0 0 4 0 +4 6
Tšekkoslovakia 3 2 0 1 6 3 +3 4
Itävalta 3 1 0 2 2 3 -1 2
Yhdysvallat 3 0 0 3 2 8 -6 0
Italia 1–0 Itävalta
Yhdysvallat 1–5 Tšekkoslovakia
Italia 1–0 Yhdysvallat
Itävalta 0–1 Tšekkoslovakia
Itävalta 2–1 Yhdysvallat
Italia 2–0 Tšekkoslovakia

Lohko B

Joukkue O V T H TM PM ME P
Kamerun 3 2 0 1 3 5 -2 4
Romania 3 1 1 1 4 3 +1 3
Argentiina 3 1 1 1 3 2 +1 3
Neuvostoliitto 3 1 0 2 4 4 0 2
Argentiina 0-1 Kamerun
Neuvostoliitto 0–2 Romania
Argentiina 2–0 Neuvostoliitto
Kamerun 2–1 Romania
Argentiina 1–1 Romania
Kamerun 0-4 Neuvostoliitto

Lohko C

Joukkue O V T H TM PM ME P
Brasilian lippu Brasilia 3 3 0 0 4 1 +3 6
Costa Rica 3 2 0 1 3 2 +1 4
Skotlanti 3 1 0 2 2 3 -1 2
Ruotsi 3 0 0 3 3 6 -3 0
Brasilian lippu Brasilia 2-1 Ruotsi
Costa Rica 1–0 Skotlanti
Brasilian lippu Brasilia 1–0 Costa Rica
Skotlanti 2–1 Ruotsi
Brasilian lippu Brasilia 1–0 Skotlanti
Ruotsi 1-2 Costa Rica

Lohko D

Joukkue O V T H TM PM ME P
Länsi-Saksa 3 2 1 0 10 3 +7 5
Jugoslavia 3 2 0 1 6 5 +1 4
Kolumbia 3 1 1 1 3 2 +1 3
Arabiemiirikunnat 3 0 0 3 2 11 -9 0
Arabiemiirikunnat 0-2 Kolumbia
Länsi-Saksa 4–1 Jugoslavia
Jugoslavia 1–0 Kolumbia
Länsi-Saksa 5–1 Arabiemiirikunnat
Länsi-Saksa 1–1 Kolumbia
Jugoslavia 4-1 Arabiemiirikunnat

Lohko E

Joukkue O V T H TM PM ME P
Espanja 3 2 1 0 5 2 +3 5
Belgia 3 2 0 1 6 3 +3 4
Uruguay 3 1 1 1 2 3 -1 3
Etelä-Korea 3 0 0 3 1 6 -5 0
Belgia 2-0 Etelä-Korea
Uruguay 0–0 Espanja
Belgia 3–1 Uruguay
Espanja 3–1 Etelä-Korea
Belgia 1–2 Espanja
Etelä-Korea 0-1 Uruguay

Lohko F

Joukkue O V T H TM PM ME P
Englanti 3 1 2 0 2 1 +1 4
Irlannin tasavalta 3 0 3 0 2 2 0 3
Alankomaat 3 0 3 0 2 2 0 3
Egypti 3 0 2 1 1 2 -1 2
Englanti 1-1 Irlannin tasavalta
Alankomaat 1–1 Egypti
Englanti 0–0 Alankomaat
Irlannin tasavalta 0–0 Egypti
Englanti 1–0 Egypti
Alankomaat 1-1 Irlannin tasavalta

Pudotuspelit

Neljännesvälierät Puolivälierät Välierät Loppuottelu
                           
25. kesäkuuta - Rooma            
  Italia  1
30. kesäkuuta – Rooma
  Uruguay  0  
  Italia  1
25. kesäkuuta - Genova
    Irlannin tasavalta  0  
  Romania  0 (4)
3. heinäkuuta – Napoli
  Irlannin tasavalta (rp)  0 (5)  
  Italia  1 (3)
26. kesäkuuta - Verona
    Argentiina (rp)  1 (4)  
  Espanja  1
30. kesäkuuta - Firenze
  Jugoslavia (ja)  2  
  Jugoslavia (rp)  0 (2)
24. kesäkuuta - Torino
    Argentiina  0 (3)  
  Brasilian lippu Brasilia  0
8. heinäkuuta – Rooma
  Argentiina  1  
  Argentiina  0
24. kesäkuuta - Milano
    Länsi-Saksa  1
  Länsi-Saksa  2
1. heinäkuuta - Milano
  Alankomaat  1  
  Länsi-Saksa  1
23. kesäkuuta – Bari
    Tšekkoslovakia  0  
  Tšekkoslovakia  4
4. heinäkuuta - Torino
  Costa Rica  1  
  Länsi-Saksa (rp)  1 (4)
26. kesäkuuta - Bologna
    Englanti  1 (3)   Pronssiottelu
  Englanti (ja)  1
1. heinäkuuta - Napoli 7. heinäkuuta - Bari
  Belgia  0  
  Englanti (ja)  3   Italia  2
23. kesäkuuta - Napoli
    Kamerun  2     Englanti  1
  Kamerun (ja)  2  
  Kolumbia  1  

Parhaat maalintekijät

6 maalia

5 maalia

4 maalia

3 maalia

Lähde:[2]

Katso myös

Lähteet

  1. Tiitta et. al. (toim.): Mitä Missä Milloin 1991. Kansalaisen vuosikirja, s. 445–447. Otava, 1991.
  2. Players - Top goals FIFA. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)