Amurin alue[2] eli Amurin oblasti (ven.Аму́рская о́бласть, Amurskaja oblast) on Venäjän federaation hallinnollinen alue (subjekti) Venäjän KaukoidässäAasiassa. Pinta-alaltaan Amurin alue on hieman Suomea suurempi.
Amurin alueen pohjoisosa kuuluu Stanovoi- ja Jablonvyivuoristoihin. Pinta-alasta yli puolet on metsää. Joista merkittävimpiä ovat Kiinan vastaisen rajan muodostava Amur, ja sen sivujoet Zeja ja Bureja. Zejan keskijuoksulle on padottu 225 kilometriä pitkä Zejan tekoallas. Amurin alueen luoteisin osa kuuluu Lenan huomattavan sivuhaaran Oljokman ja sen sivujoen Njukžan valuma-alueeseen.[3][4]
Amurin alueella on useita merkittäviä luonnonsuojelualueita. Näistä tunnetuimpia ovat Zejan luonnonpuisto, Norskin luonnonpuisto, alava Hingano-Arharinskajan kosteikkoalue ja sen sisään sijoittuva Hinganin luonnonpuisto, sekä Orlovskin suojelualue.[5]
Historia
Amurin alue kuului vuodesta 1926 Kaukaisen idän maakuntaan. Amurin alue muodostettiin 20. lokakuuta 1932, mutta se oli osa Kaukaisen idän maakuntaa aina vuoteen 1953 asti, jolloin maakunta lakkautettiin.
Väestö
Amurin alueen asukasluku on pudonnut merkittävästi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä vuosina. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan alueella asui 830 103 henkeä,[1] kun kahdeksan vuotta aiemmin asukkaita oli 902 844 (2002).[6]
Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan asukkaista 66,8 prosenttia oli kaupunkilaisia ja maaseutuasukkaiksi luokiteltiin 33,2 prosenttia Amurin alueen väestöstä. Alueen kaupunkeja ovat pääkaupunki Blagoveštšensk (214 390 as.), Belogorsk (68 249 as.), Svobodnyi (Свободный, 58 778 as.), Tynda (Тында, 36 275 as.), Zeja (Зея, 24 986 as.), Raitšihinsk (Райчихинск, 20 534 as.), Šimanovsk (19 815 as.), Zavitinsk (Завитинск, 11 481 as.) ja Skovorodino (Сковородино, 9 564 as.).[1]
Väestön etninen koostumus
Enemmistö väestöstä on venäläisiä. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan alueen väestöstä oli venäläisiä 92 prosenttia (831 004), ukrainalaisia 3,5 prosenttia (31 475), valkovenäläisiä 0,9 prosenttia (7 827), tataareja 0,5 prosenttia (4 898), armenialaisia 0,4 prosenttia (4 045) ja muita 2,6 prosenttia (23 595), joista 0,2 prosenttia (1 447) ei ilmoittanut kansallisuuttaan. Alueen alkuperäisiä asukkaita oli hyvin vähän, eniten oli evenkejä 1 501.[7]
Hallinto
Amurin alue jakaantuu hallinnollisesti 20 piiriin ja 9 kaupunkialueeseen. Alueen pääkaupunki on Amurin varrella sijaitseva Blagoveštšensk. Aluetta johtavat hallinnon päämies ja aluekokous.
Useita kaupunkialueita ympäröi kaupungin mukaan nimetty piiri. Amurin alueen muita piirejä ja niiden hallintotaajamia ovat:[1]
Tambovkan piiri (22 671 as.): Tambovka (Тамбовка, kylä, 7 613 as.)
Presidentti Putin erotti 2007 alueen kuvernööri Leonid Korotkovin, jota syytettiin asemansa väärinkäyttämisestä ja petoksista. Hän nimitti tilalle Nikolai Kolesovin kesäkuussa 2007[8].
Presidentti Medvedev erotti lokakuussa 2008 Kolesovin, joka oli kerännyt yli kymmenen rikosjuttua asemansa väärinkäyttämisestä, korruptiosta ja petoksista[9]. Hänen seuraajakseen tuli vuonna 2008 Oleg Kozhemyako, joka hallitsi aluetta vuoteen 2015 asti. Hänen erottuaan hän nimitti Alexander Kozlovin virkaatekeväksi kuvernööriksi.[10] Vasili Orlov on toiminut alueen kuvernöörinä vuodesta 2018.
Talous
Tärkeimmät teollisuudenalat ovat kaivos-, metsä-, koneenrakennus-, sähkötekninen ja elintarviketeollisuus. Kaivosteollisuus tuottaa kultaa ja kivihiiltä. Maataloudessa viljellään viljaa ja kasvatetaan nautakarjaa ja poroja. Lisäksi harjoitetaan turkistarhausta.
Vesivoima muodostaa merkittävän osan alueen energiantuotannosta; vesivoimaloista suurimpia ovat RusGidron Burejan (2010 MW) ja Zejan vesivoimalat (1330 MW).
Blagoveštšenskin, Svobodnyin, Tyndan ja Zejan kaupungeilla on siviililentoasema.[3] Lisäksi on helikopteriliikenteen ja sotilasilmailun käyttämiä kenttiä. Amurin alueella on myös Svobodnyin kosmodromi, josta on tehty satelliittilaukaisuja.
↑Hakulinen, Kerkko ja Paikkala, Sirkka: Pariisista Papukaijannokkaan, s. 18. (Suomenkieliset ulkomaiden paikannimet ja niiden vieraskieliset vastineet) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus (Kotus), 2013. ISBN 978-952-5446-80-7(suomeksi)
↑ abНовый Атлас автомобильных дорог 2006-2007. Россия - Страны СНГ - Прибалтика. 1:750 000 и 1:1500 000 (+ 1:4000 000). Главный редактор В.Х. Пейхвассер. Тривум, 220053, г. Минск. ISBN 985-409-072-8. (venäjäksi)
↑ Атлас железные дороги Россия и сопредельные государства. (Venäjän ja IVY-maiden rautatiekartta). ФГУП "Омская картографическая фабрика", 2010. ISBN 978-5-95230323-3. (venäjäksi)