Alfonso García Robles (20. maaliskuuta 1911 Zamora, Michoacán, Meksiko – 2. syyskuuta 1991 México, Meksiko) oli meksikolainen poliitikko ja diplomaatti, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1982 yhdessä ruotsalaisen Alva Myrdalin kanssa. García Robles toimi urallaan useissa tehtävissä sekä YK:ssa että Meksikon ulkoasiainministeriössä. Hän ajoi uransa aikana voimakkaasti maailmanlaajuista aseidenriisuntaa ja oli erityisesti vaikuttamassa latinalaisesta Amerikasta ydinaseettoman vyöhykkeen muodostaneen Tlatelolcon sopimuksen syntymiseen.
Nuoruus ja uran alku
García Robles syntyi 1911 Zamorassa. Hän halusi nuorena papiksi mutta päätyi lopulta opiskelemaan lakia Meksikon kansalliseen autonomiseen yliopistoon. García Robles jatkoi opintojaan Pariisin yliopistossa, josta valmistui 1936 tohtoriksi. Tämän jälkeen hän opiskeli myös Haagin kansainvälisen oikeuden akatemiassa. Opintojensa jälkeen García Robles työskenteli Meksikon Ruotsin-suurlähetystössä ja palasi 1941 kotimaahansa, jossa siirtyi ulkoasiainministeriön palvelukseen.[2][3]
García Robles kuului 1945 Meksikon valtuuskuntaan San Franciscon konferenssissa, jossa perustettiin Yhdistyneet kansakunnat. Hän jatkoi tämän jälkeen uraansa YK:n sihteeristössä. García Robles työskenteli YK:ssa 11 vuotta. Johtaessaan YK-operaatiota Lähi-idässä hän tutustui perulaiseen Juanita Sisloon, jonka kanssa meni naimisiin ja sai kaksi lasta.[2]
Aseidenriisunnan puolestapuhuja
Meksikon ulkoasiainministeriöön García Robles palasi 1957, jolloin hänestä tuli ministeriön Euroopan-asioiden johtaja. Hän osallistui myös Meksikon edustajana YK:n merioikeuskonferensseihin. García Robles nimettiin 1962 Meksikon Brasilian-suurlähettilaaksi. Hän oli suurlähettiläänä kahden vuoden ajan ja aloitti 1964 ulkoasiainministeriön alivaltiosihteerinä.[2]
Lokakuussa 1962 tapahtunut Kuuban ohjuskriisi herätti monien latinalaisen Amerikan maiden huolen. Ne pelkäsivät, että ydinaseita saatettaisiin käyttää samalla pallonpuoliskolla. Brasilian, Ecuadorin ja Bolivian presidentit olivat ensimmäisiä, jotka ehdottivat ydinaseettoman vyöhykkeen perustamista. Ajatus vyöhykkeestä alkoi todella edetä vasta, kun García Robles alkoi ajaa ideaa eteenpäin. Hän oli onnistunut vuoteen 1963 mennessä saamaan sille tukea useista latinalaisen Amerikan maista ja YK:n yleiskokouksen hyväksynnän. García Roblesin aloitteesta vuonna 1964 Méxicossa järjestettiin konferenssi, joka asetti latinalaisen Amerikan ydinaseiden kieltoa valmistelevan komission. García Robles johti itse konferenssia ja oli tämän jälkeen merkittävästi vaikuttamassa sopimusluonnoksen suunnitteluun. Méxicossa allekirjoitettiin 1967 Tlatelolcon sopimus, joka määritteli latinalaisen Amerikan ”ikuisesti vapaaksi ydinaseista”.[2] Seuraavana vuonna García Robles oli hahmottelemassa ydinsulkusopimusta.[4]
García Robles toimi 1971–1975 YK:ssa Meksikon pysyvänä edustajana ja jatkoi tehtävässä aseidenriisunnan edustajana. Meksikon ulkoministerinä García Robles oli 1975–1976, ja sen jälkeen hän siirtyi YK:n aseidenriisuntakomissioon Geneveen. Hän oli valmistelemassa vuonna 1978 pidettyä YK:n ensimmäistä aseidenriisunnan erityisistuntoa.[2] García Robles jakoi 1982 työstään aseidenriisunnassa Nobelin rauhanpalkinnon.[5] Palkintopuheessaan García Robles kannusti Norjan Nobel-komiteaa painottamaan erityisesti ansioita aseidenriisunnassa, sillä hän näki kilpavarustelun olevan ihmiskunnan suurin uhka. García Robles tunnusti kuitenkin myös ihmisoikeusaktivistien työn ja toivoi, että jostain löytyisi uusi Maecenas, jonka lahjoituksen avulla Nobel-komitea voisi jakaa kahta rauhanpalkintoa, joista toinen olisi työstä ihmisoikeuksien puolesta.[2]
Nobel-palkinnon jälkeen García Robles ja Alva Myrdal toimivat yhdessä Contador-ryhmän perustamisessa. Sen tarkoituksena oli tuoda rauhaa jatkuvista yhteenotoista kärsiviin Keski-Amerikan maihin. Ryhmän perustamista oli ehdottanut kirjallisuuden nobelisti, kolumbialainen Gabriel García Márquez. Kolumbian, Meksikon, Venezuelan ja Panaman ulkoministerit hyväksyivät 1983 suunnitelmat yhteistyöstä Keski-Amerikassa.[6] García Robles jatkoi myös YK:n aseidenriisuntakomissiossa ja oli jälleen merkittävänä vaikuttajana vuoden 1982 YK:n toisessa aseidenriisunnan erityisistunnossa. Tämän jälkeen hän edisti erityisesti ydinaseiden testikieltoa. García Robles jatkoi työtään komissiossa eläköitymiseensä saakka.[2] Hän kirjoitti uransa aikana 18 kansainvälistä politiikkaa käsittelevää kirjaa.[5]
García Robles kuoli Méxicossa syyskuussa 1991 munuaisten vajaatoimintaan.[5]
Merkitys
García Robles sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1982. Nobel-komitea mainitsi perusteluissaan, että García Roblesilla oli merkittävä osuus Latinalaisen Amerikan ydinaseettoman vyöhykkeen perustamisessa ja hän edisti aseistariisunnassa yleensäkin. Komitean johtaja Egil Aarvik sanoi puheessaan, että aseidenriisuntaa voi tehdä sekä mielipiteisiin vaikuttamalla että käytännön ratkaisuja kehittämällä ja García Robles vaikutti kummallakin tasolla.[2] Häntä onkin kutsuttu ”Tlatelolcon sopimuksen isäksi”.[6]
Lähteet
- Abrams, Irwin: The Nobel Peace Prize and the Laureates, s. 254–256. Nantucket: Science History Publications, 2001. ISBN 0-88135-388-4 Google-kirjat Viitattu 26.8.2012. (englanniksi)
Viitteet
Aiheesta muualla
| 1901–1925 | 1901: Dunant, Passy
1902: Ducommun, Gobat
1903: Cremer
1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti
1905: Suttner
1906: Roosevelt
1907: Moneta, Renault
1908: Arnoldson, Bajer
1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant
1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto
1911: Asser, Fried
1912: Root
1913: La Fontaine
1917: Punainen Risti
1919: Wilson
1920: Bourgeois
1921: Branting, Lange
1922: Nansen
1925: Chamberlain, Dawes |
|---|
| 1926–1950 | 1926: Briand, Stresemann
1927: Buisson, Quidde
1929: Kellogg
1930: Söderblom
1931: Addams, Butler
1933: Angell
1934: Henderson
1935: Ossietzky
1936: Lamas
1937: Cecil
1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto
1944: Punainen Risti
1945: Hull
1946: Balch, Mott
1947: Kveekarit
1949: Boyd Orr |
|---|
| 1951–1975 | 1950: Bunche
1951: Jouhaux
1952: Schweitzer
1953: Marshall
1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö
1957: Pearson
1958: Pire
1959: Noel‑Baker
1960: Lutuli
1961: Hammarskjöld
1962: Pauling
1963: Punainen Risti
1964: King
1965: Unicef
1968: Cassin
1969: Kansainvälinen työjärjestö
1970: Borlaug
1971: Brandt
1973: Kissinger, Lê
1974: MacBride, Satō
1975: Saharov |
|---|
| 1976–2000 | 1976: B. Williams, Corrigan
1977: Amnesty International
1978: Sadat, Begin
1979: Äiti Teresa
1980: Esquivel
1981: YK:n pakolaisapujärjestö
1982: Myrdal, García Robles
1983: Wałęsa
1984: Tutu
1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan
1986: Wiesel
1987: Arias
1988: YK:n Rauhanturvaajat
1989: Dalai Lama
1990: Gorbatšov
1991: Suu Kyi
1992: Menchú
1993: Mandela, de Klerk
1994: Arafat, Peres, Rabin
1995: Pugwash-liike, Rotblat
1996: Belo, Ramos Horta
1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams
1998: Hume, Trimble
1999: Lääkärit ilman rajoja
2000: Kim |
|---|
| 2001– | 2001: YK, Annan
2002: Carter
2003: Ebadi
2004: Maathai
2005: IAEA, ElBaradei
2006: Yunus, Grameen Bank
2007: Gore, IPCC
2008: Ahtisaari
2009: Obama
2010: Liu
2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman
2012: EU
2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö
2014: Satyarthi, Yousafzai
2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti
2016: Juan Manuel Santos
2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons
2018: Murad, Mukwege
2019: Abiy
2020: Maailman ruokaohjelma
2021: Ressa, Muratov
2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties
2023: Mohammadi
2024: Nihon Hidankyō |
|---|
|
|---|
| Kansainväliset | |
|---|
| Kansalliset | |
|---|
| Tieteilijät | |
|---|
| Muut | |
|---|
.jpg){kind=small}
