Valtio eli Oikeudenmukaisesta
Πολιτεία ἢ Περὶ δικαίου
Platonin Valtion latinankielisen painoksen kansilehti vuodelta 1713.
Alkuperäisteos
Kirjailija Platon Kieli muinaiskreikka (klassinen) Genre filosofia Julkaistu 370-luku eaa. Kausi keskivaihe Tetralogia VIII tetralogia Kleitofon Valtio Timaios Kritias Numerointi 327a–621d Suomennos Niteessä Teokset IV Suomentaja Marja Itkonen-Kaila Kustantaja Otava Julkaistu 1999 ISBN 951-1-15895-3
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Valtio (m.kreik. Πολιτεία, Politeia; lat. Res publica) on Platonin kirjoittama dialogi, joka käsittelee muun muassa poliittista filosofiaa, etiikkaa ja ideaoppia, ja kuvailee täydellistä, oikeudenmukaista ihannevaltiota. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Oikeudenmukaisesta (Περὶ δικαίου, Peri dikaiou).^[1] Dialogissa keskustelevat Sokrates, Glaukon, Adeimantos ja eräät muut henkilöt.^[2] Teos on Platonin kenties tunnetuin ja tärkein dialogi ja yksi vaikutusvaltaisimpia teoksia länsimaisessa filosofisessa kirjallisuudessa.

Platonin teosten joukossa Valtio kuuluu keskivaiheen dialogeihin. Platon kirjoitti dialogin ensimmäisen Sisilian-matkansa vuonna 388 eaa. jälkeen. Koko dialogin versioita on ollut liikkeellä 370-luvulta eaa. alkaen. Dialogi on kuitenkin syntynyt vaiheittain: sen ensimmäinen kirja on kirjoitettu jo 390-luvulla eaa. ja voidaan lukea Platonin varhaisvaiheen dialogeihin. Mahdollisesti myös dialogin toinen kirja on peräisin samalta vuosikymmeneltä.^[3][4]

Se, että ensimmäinen ja toinen kirja ovat ilmeisesti syntyneet erillisinä, on havaittavissa niiden tyylistä. Ensimmäisen kirjan tyyli muistuttaa Platonin varhaisdialogeja, kuten Lakhes ja Kharmides. Sekä ensimmäinen että toinen kirja sisältävät Platonin varhaiskauden dialogien tyylisiä värikkäitä luonteenkuvauksia. Kolmannesta kirjasta alkaen Valtio sen sijaan noudattaa Platonin myöhemmän tuotannon raskasta luennointityyliä, jota dialogiset rakenteet katkovat harvakseltaan vain tyylin vuoksi.^[2]

Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu VIII tetralogiaan yhdessä dialogien Kleitofon, Timaios ja Kritias kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin poliittisten teosten joukkoon.^[1] Aristofanes Byzantionlaisen jaottelussa dialogi kuuluu puolestaan I trilogiaan yhdessä Timaioksen ja Kritiaan' kanssa.^[5]

Platon yritti toteuttaa valtiotaan kuningas Dionysios II:n valtakunnassa Syrakusassa, mutta huonolla menestyksellä.

Valtiossa Platon kuvailee täydellistä, oikeudenmukaista ihannevaltiota. Se oli pieni kaupunkivaltio, jotta valtion yhtenäisyys ei heikkenisi. Ihmiset oli jaettu kolmeen kastiin: työläisiin, jotka olivat ainoita, joilla oli omistusoikeus, mutta heillä ei ollut asiaa politiikkaan, alempiin vartijoihin, jotka toteuttivat vartijoiden ohjeita ja hoitivat valtion yleisiä hallintotehtäviä, ja valtiota johtaviin vartijoihin, todellisiin filosofeihin, joiden löytäminen ja koulutus oli oleellinen valtion toiminnan tavoite.

Valtion ei ollut tarkoitus olla demokraattinen, johtuen Platonin kokemuksista Ateenassa toteutetusta demokraattisesta järjestelmästä, joka muun muassa tuomitsi hänen opettajansa Sokrateen kuolemaan. Peloponnelaissodan seurauksena Ateenan poliittista elämää hallitsi kaaos, ja kuten Platonin Seitsemännestä kirjeestä käy ilmi, hän oli syvästi huolestunut kreikkalaisten kaupunkivaltioiden moraalisesta rappiosta. Platon esittää oman ihannevaltionsa vastakohtana todistamalleen egoistien valtataistelulle. Valtion järjestämisperusteina tuli toimia järki ja filosofia.^[2] Platon katsoi, että naisilla oli mahdollisuus kaikkiin samoihin asemiin kuin miehilläkin, ainoina rajoitteina olivat heidän omat kykynsä (kuten myös miehillä). Tämä ja perheiden lapsiin aiheuttamat haitalliset vaikutteet johtivat perheiden purkamiseen. Platon hyväksyi orjuuden, vaikkakaan hänen valtiossaan ei ole sille juuri tarvetta.

Platonin ihannevaltiossa voidaan havaita joitain Spartan valtiojärjestystä muistuttavia piirteitä, jotka vetosivat Platonin ohella monen muun kreikkalaisen mieleen kokonaisvaltaisena ja yksinkertaisena yhteiskuntamuotona.

Valtio on yksi Platonin pisimmistä dialogeista. Se on jaettu kymmeneen kirjaan, mutta todellisuudessa se koostuu kahdestatoista osasta, joita edeltää prologi ja seuraa epilogi.

Dialogin päähenkilöt ovat:

• Sokrates
• Glaukon, Platonin veli
• Adeimantos, Platonin toinen veli

Vähäisemmässä roolissa ovat lisäksi:

• Kefalos, vanhempi aseidentekijä
• Polemarkhos, Kefaloksen poika
• Thrasymakhos, sofisti
• Kleitofon, Thrasymakhoksen ystävä
• Kharmantides, toinen Kefaloksen poika

Näiden lisäksi dialogissa on paikalla kolme henkilöä, jotka eivät puhu:

• Lysias ja Euthydemos, Kefaloksen pojat
• Nikeratos

Dialogi sijoittuu Kefaloksen taloon Pireuksessa, Ateenan muurien ulkopuolella sijainneessa satamakaupungissa. Sokrateen ei tiedetty matkanneen kovinkaan usein Ateenan ulkopuolelle. Sokrates kertoo koko dialogin Timaiokselle, Hermokrateelle, Kritiaalle ja muutamille muille päivää sen jälkeen kun se todellisuudessa käytiin.

Eri tutkijat ovat jakaneet Valtion osiin eri tavoilla. Seuraavassa on esitetty kolme mahdollista jakotapaa.

Francis Cornford, Kurt Hildebrandt ja Eric Voegelin ovat jakaneet dialogin sisällön seuraavalla yleisimmin käytetyllä tavalla:

Prologi

1. I.1 327a–328b. Laskeutuminen Pireukseen
2. I.2–I.5. 328b–331d. Kefalos. Vanhan sukupolven oikeudenmukaisuus
3. I.6–1.9. 331e–336a. Polemarkhos. Keskimmäisen sukupolven oikeudenmukaisuus
4. I.10–1.24. 336b–354c. Thrasymakhos. Sofistien oikeudenmukaisuus

Johdanto

II.1–II.10. 357a–369b. Kysymys: Onko oikeudenmukaisuus parempaa kuin epäoikeudenmukaisuus?

Osa I: Valtion synty, kehitys ja järjestys

1. II.11–II.16. 369b–376e. Valtion synty
2. II.1–III.18. 376e–412b. Vartijoiden koulutus
3. III.I9–IV.5. 412b–427c. Valtion perustuslaki
4. IV.6–IV.I9. 427c–445e. Oikeudenmukaisuus valtiossa

Osa II: Idean ruumiillistuma

1. V.1–V.16. 449a–471c. Vartijaluokan naisten ja lasten asema, sotilaallinen koulutus
2. V.17–VI.14. 471c–502c. Filosofien hallinto
3. VI.19–VII.5. 502c–521c. ’Hyvän’ (agathon) idea
4. VII.6–VII.18. 521c–541b. Filosofien koulutus

Osa III: Valtion rappeutuminen

1. VIII.1–VIII.5. 543a–550c. Timokratia
2. VIII.6–VIII.9. 550c–555b. Oligarkia
3. VIII.10–VIII.13. 555b–562a. Demokratia
4. VIII.14–IX-3. 562a–576b. Tyrannia

Johtopäätös

IX-4–IX.13. 576b–592b Vastaus: Oikeudenmukaisuus on parempaa kuin epäoikeudenmukaisuus

Epilogi

X.1–X.8. 595a–608b. Miimisen taiteen hylkääminen

X.9–X.11. 608c–612a. Sielun kuolemattomuus

X.12 612a–613e. Oikeudenmukaisuuden palkinto elämässä

X.13–X.16. 613e–631d. Kuolleiden tuomitseminen

Bertrand Russell on nähnyt Valtiossa kolme osaa:^[6]

• Kirjat I-V: Utopia-osio, joka esittää ihanneyhteiskunnan, saaden alkunsa pyrkimyksestä määritellä oikeudenmukaisuus;
• Kirjat VI-VII: koska filosofien katsotaan olevan sellaisen yhteiskunnan ihanteellisia hallitsijoita, osio keskittyy määrittelemään, mikä filosofi on;
• Kirjat VIII-X: keskustelee erilaisia käytännön hallintomuotoja sekä niiden hyviä ja huonoja puolia.

Toisen osion ydin on luolavertauksessa sekä muussa ideaopin käsittelyssä. Kolmas osio, joka käsittelee myös koulutusta, liittyy vahvasti Platonin dialogiin Lait.

Leo Strauss on jakanut Valtion puolestaan neljään osaan. Hän katsoo dialogin olevan draama, jonka sen henkilöhahmot esittävät, kukin omasta näkökulmastaan ja oman käsityskykynsä mukaan:

• Kirja I: Sokrates pakotetaan voimalla Kefaloksen kotiin. Esitetään kolme oikeudenmukaisuuden määritelmää, ja ne kaikki havaitaan puutteellisiksi.
• Kirjat II-V: Glaukon ja Adeimantos haastavat Sokrateen todistamaan, että miksi täysin oikeudenmukainen ihminen, jonka koko maailma näkee epäoikeudenmukaisena, olisi onnellisempi kuin täysin epäoikeudenmukainen ihminen, joka kätkee epäoikeudenmukaisuutensa ja jota koko maailma pitää oikeudenmukaisena. Tämä haaste on koko dialogin liikkeelle laittava ja eteenpäin työntävä voima, Sokrateen pyrkiessä todistamaan oikeudenmukaisen elämän luontaisen arvon.
• Kirjat V-VI: Oikeudenmukainen valtio on rakennettu, ja se saa kohdata kolme arvostelun aaltoa. Leo Straussin ja hänen oppilaansa Allan Bloomin mukaan nämä ovat: kommunismi, naisten ja lasten yhteisomistus, ja filosofien hallinto. Oikeudenmukainen valtio seisoo tai kaatuu näiden mukana.
• Kirjat VII-X: Sokrates on ”paennut” sieppaajiaan, sillä hän on todistanut ainakin hetkeksi, että oikeudenmukainen ihminen on onnellinen. Tämän jälkeen hän käyttää paljon aikaa heidän ennakkoluulojensa vahvistamiseen. Hän selittää, kuinka valtio rappeutuu, ja päättää dialogin kertomalla myytin Eristä, mikä toimii lohdutuksena ei-filosofeille jotka pelkäävät kuolemaa.

Dialogi alkaa oikeudenmukaisuuden määrittely-yrityksillä. Koska aihe on vaikea, Sokrates ja häntä kuulustelevat henkilöt päätyvät keskusteluun valtion oikeudenmukaisuudesta, jonka he näkevät samana asiana kuin yksilön oikeudenmukaisuus, mutta suuremmassa ja siten helpommin käsiteltävässä mitassa – jos he siis pystyisivät määrittelemään sen, mikä on oikeudenmukaista valtiossa, he olisivat löytäneet myös sen, mikä on oikeudenmukaista yksilöille. Näin Platonin kuvaus valtion oikeudenmukaisuudesta voidaan nähdä pelkästään allegoriana ihmisyksilön oikeudenmukaisuudelle, välittämättä sen poliittisista ulottuvuuksista. Näin dialogin on tulkinnut muun muassa Julia Annas.

Oikeudenmukaisuus määritellään toimimiseksi sen roolin mukaan, joka sopii henkilölle parhaiten, ja ilman että sekaantuu muiden työhön tai touhuaa joka paikassa (433a-433c). Tällainen nykyaikaiselle lukijalle vieras oikeudenmukaisuuden määritelmä liittyy läheisesti kreikkalaiseen ajatukseen moraalisesta oikeudenmukaisuudesta, jonka henkilöitymä oli jumalatar Dike. Tällainen oikeudenmukaisuuden määritelmä johtaa sosiaaliseen järjestelmään, joka on hyvin erilainen kuin missään aiemmassa tai seuranneessa valtiossa.

Platonin mukaan oikeudenmukaisuus kannattaa ja täydellistää kolme muuta kardinaalihyvettä, eli viisauden, urheuden ja maltin. Oikeudenmukaisuus on niiden syy ja esiehto niiden toteutumiselle.

Sokrates huomauttaa, että ihmisillä on taipumusta korruptoitua saatuaan valtaa, ja kuvaa, kuinka valtio voi taantua näin timokratiaksi, oligarkiaksi, demokratiaksi ja tyranniaksi. Tämän vuoksi hallitseminen tuli jättää filosofeille, jotka olivat kaikkein oikeudenmukaisimpia ja siksi kaikkein vähiten alttiita korruptoitumiselle. Hyvää valtiota johtivat filosofikuninkaat, jotka eivät hallinneet omaksi nautinnokseen vaan koko valtion parhaaksi.

Filosofikuninkaat valittiin hallitsevan luokan eli vartijoiden joukosta valitsemalla kyvykkäimmät tehtävään. Vartijoiden tuli hylätä rikkaudet ja elää askeettisesti ja yhteisomistuksessa. Alimpana luokkana olivat käsityöläiset ja muut yksityiset tuottavaa työtä tekevät, sekä rikkaat että köyhät. Tosin Platonin valtiossa vartijaluokka huolehtii siitä, ettei valtiossa ole radikaalisti rikkaita tai köyhiä.

Valtiossa oli erilaisia rajoituksia, joiden avulla pyrittiin estämään kansan heikentyminen. Heikentävä musiikki, runous ja teatteri tuli hylätä ja korvata sekä miehille että naisille tarkoitetulla koulutusjärjestelmällä, mikä oli hätkähdyttävä poikkeama tuon ajan kreikkalaisesta yhteiskunnasta. Nämä vaatimukset pätivät kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, ja filosofikuninkaille ja vartijoille oli asetettu paljon suuremmat rajoitukset kuin työläisille, koska hallitsijat tuli pitää erossa kaikesta korruptoivasta.

Kirjoissa V–VI rikkauksien hylkääminen hallitsevassa luokassa johtaa myös perheen hylkäämiseen. Lasten ei tullut tietää omia vanhempiaan eikä vanhempien omia lapsiaan. Sokrates kertoo tarinan, joka on allegoria hyvästä hallinnosta. Siihen ei kuulunut sukulaisten suosimista eikä yksityisiä tavaroita. Hallitsijat kokoaisivat pareja lisääntymistä varten perustuen valtion jalostuksellisiin tarpeisiin – vakaa populaatio saadaan siis eugeniikan avulla. Sosiaalisen koheesion eli kiinnevoiman katsottiin olevan suuri, koska perheen korvasi koko valtion kansa. Koulutuksessa nuorille opetettiin ainoastaan sellaista kirjallisuutta, joka rohkaisi heitä kehittämään itseään valtion parhaaksi. Samoin jumalat tuli esittää pelkästään täysin hyvinä ja oikeudenmukaisina, eikä kreikkalaisen runouden tavoin juonittelevina temppuilijoina.

Kirjoissa VII–X Platon esittää arvostelunsa erilaisia valtiomuotoja kohtaan. Se alkaa timokratian, autoritaarisen sotilasdiktatuuria muistuttavan hallinnon hylkäämisellä. Platon tarjoaa selityksen, jossa ”timokraatti” on kuin joku joka on nähnyt äitinsä nöyryyttävän isäänsä ja haluaa puolustaa miehisyyttä. Kolmanneksi huonoin hallintomalli on oligarkia, jossa hallitsee pieni joukko rikkaita ihmisiä, jotka kunnioittavat vain rahaa. Seuraavaksi tulee demokratia, joka on epäilyttävä erityisesti siksi, että sitä johtivat tehtävään kykenemättömät ”sihteerit”, demagogit. Kaikkein huonoin hallintomalli oli tyrannia, jossa hallitsijan päähänpistoista tulee laki, eikä mikään valvo lakien sattumanvaraisuutta.

Platon kuvaa ideaoppinsa Valtion kirjoissa VI ja VII. Näissä hän esittää kolme vertausta, aurinkovertauksen, jaetun janan ja erityisesti kuuluisan luolavertauksen, jotka havainnollistavat hänen oppiaan ideoista tai muodoista, jotka toimivat vastauksena universaalien ongelmaan.

Platon ei luonut varsinaista yhtenäistä taideteoriaa, mutta sivuaa teemaa Valtiossa usein, etenkin kirjoissa II, III, VII ja X.

Platonin mukaan taide on jäljittelyä, mimesistä, eli taide on ikään kuin peili joka heijastaa maailmaa. Koska Platonin mukaan olemassa on sekä ideoiden todellisuus, että sitä jäljittelevä aistitodellisuus, taide on kaksinkertaista jäljittelyä.

Ihannevaltiota tulee Platonin mukaan suojella taiteen rappeuttavalta vaikutukselta. Sen lisäksi että taide on lähtökohtaisesti valheellista, on se myös haitallista, koska se rohkaisee tunteellisuuteen järkevyyden sijasta. Siksi taiteen tulee olla valtion tarkassa valvonnassa.

Muutamia kymmeniä vuosia Platonin jälkeen tämän maineikkain oppilas Aristoteles seurasi opettajansa jalanjäljissä kirjoittamalla tutkielmia eri hallitusmuodoista. Tunnetuin on hänen teoksensa Politiikka. Se ei ollut kirjoitettu dialogimuodossa, mutta se järjestelmällisti monia Platonin Valtiossa esittelemiä käsityksiä. Joissain tapauksissa Aristoteles päätyi erilaisiin johtopäätöksiin kuin Platon siitä, mitkä vaihtoehdot olisivat parhaimpia.

Joissakin kielissä, kuten englannissa, Platonin Valtion nimi on johdettu Ciceron teoksesta Valtiosta (De re publica), jonka Cicero kirjoitti noin kolmesataa vuotta myöhemmin. Ciceron dialogi jäljittelee platonilaisten dialogien tyyliä ja käsittelee monia Valtion aihealueita. Scipio Africanus, Ciceron dialogin päähenkilö, ilmaisee kunnioituksensa Platonia ja Sokratesta kohtaan puhuessaan ”Res publicasta”. ”Res publica” ei ole kuitenkaan suora käännös kreikan sanasta ”politeia”, jota Platon käytti dialoginsa nimenä: ”politeia” on yleinen termi, joka tarkoittaa kaikkia hallitusmuotoja, joita saatettiin käyttää ja käytettiin poliksessa eli kaupunkivaltiossa.

Kun Valtiossa Sokrates ja hänen ystävänsä keskustelevat valtion luonteesta ja määrittelevät perusteet kaikille tuntemilleen muodoille, eli ateenalaiselle demokratialle, oligarkialle ja tyrannialle, Ciceron Valtiosta-teoksessa kaikki kommentit ovat paljon ahdasmielisempiä, mitä tulee sen aikaisen valtiomuodon eli Rooman tasavallan parantamiseen sen loppuaikoina.

Antiikin aikana Platonin teoksia ylistettiin suuresti, mutta joillakin kommentaattoreilla oli erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi Tacitus kirjoitti filosofien esittämistä teoreettisista hallitusmuodoista, vaikkakaan ei mainitse Platonia ja hänen teostaan nimeltä. Näin hänen arvostelunsa laajenee käsittelemään myös Ciceroa, Aristotelesta ja monia muita filosofeja. Keisarillisen Rooman historiassaan hän kirjoittaa seuraavasti:

»Kaikkia kansakuntia ja kaupunkivaltioita hallitsee joko kansa, aatelisto tai yksityiset henkilöt. Näistä kolmesta yhdistelemällä luotua valtiomuotoa on helpompi ylistää kuin toteuttaa, ja vaikka se pystyttäisiinkin toteuttamaan, se ei voi olla pitkäikäinen.^[7]»

Tacituksen ajatuksena lainatussa kohdassa ja sitä välittömästi edeltävissä ja seuraavissa kappaleissa on se, että valtion hallitsijoiden on tunnettava kansa ja hallitseminen käytännössä. Hän puolustaa kirjoittamaansa pikkutarkkaa selontekoa hallitsemisesta ja sodista, ja sanoo, että vaikka hänen kirjoittamansa kuvaukset voivatkin olla tylsiä, ne ovat hyödyllisempiä oppitunteja hyvästä ja pahasta hallitsemisesta kuin mitkään filosofiset tutkielmat ihanteellisesta hallitusmuodosta.

Kirkkoisä Augustinus kirjoitti pääteoksensa Jumalan valtio vaiheessa, jossa Rooman valtakunta oli siirtymässä monijumalaisuudesta kristinuskoon. Teoksessa on paljon viittauksia Platoniin, Aristoteleeseen ja Ciceroon ja heidän näkemyksiinsä ihannevaltiosta. Augustinus hahmotteli samoin ”ihannevaltion”, hänen tapauksessaan ikuisen Jerusalemin, käyttäen kuvaannollista kielenkäyttöä, joka muistutti häntä edeltäneitä filosofeja.

Thomas More keksi utopian käyttämisen ihanneyhteiskunnan kuvaamisessa teoksessaan Utopia (1516). Platonin Valtio vaikutti myös Tommaso Campanellan Aurinkokaupunkiin (1623). Myös George Orwellin teoksessaan Vuonna 1984 (1949) kuvaamalla dystopialla oli paljon yhtäläisyyksiä Platonin luolavertauksen kanssa – teoksessa Winston Smith pyrki vapauttamaan itsensä siitä.

• Aurinkovertaus
• Jaettu jana
• Luolavertaus
• Platonin poliittinen filosofia

• Platon: Valtio. Suomentanut O. E. Tudeer. Helsinki: Otava, 1933.
• Platon: Valtio. Teoksessa Platon: Teokset. Neljäs osa. (Suomentanut Marja Itkonen-Kaila) Helsingissä: Otava, 1981. ISBN 951-1-06109-7 Uudet painokset 1999 ja 2007.

• Plato: Respublica. Teoksessa Burnet, J. (toim.): Opera. (Volume IV: Clitopho, Respublica, Timaeus, Critias. Oxford Classical Texts) Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145448 Teoksen verkkoversio. Kreikankielinen alkuteksti.
• Plato: The Republic, Books 1-5. Teoksessa Plato's Works. (Volume V. Loeb Classical Library) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99262-8 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
• Plato: The Republic, Books 6-10. Teoksessa Plato's Works. (Volume VI. Loeb Classical Library) Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99304-7 Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

• Blackburn, Simon: Platonin Valtio. ((Plato’s Republic: A Biography, 2006.) Suomentanut Kimmo Paukku) Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-6970-5

• Plato: Republic. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Plato: The Republic (Arkistoitu – Internet Archive). The Internet Classics Archive. (englanniksi)
• Plato: The Republic. Project Gutenberg. (englanniksi)

• Brown, Eric: Plato's Ethics and Politics in The Republic The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Griswold, Charles: Plato on Rhetoric and Poetry The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)