Kleitofon (m.kreik.Κλειτοφῶν; lat.Clitophon) on Platonin nimiin pantu dialogi. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Kehotus (Προτρεπτικός, Protreptikos).[1] Dialogissa Sokrates ja Kleitofon keskustelevat Sokrateen tavasta filosofoida. Monet tutkijat pitävät dialogia epäperäisenä.[2][3]
Dialogi on ajoitettu 390-luvulle. Se luettiin Platonin teosten joukkoon antiikin aikana. Nykyään sen aitous on yleisesti kyseenalaistettu. Holger Thesleffin mukaan dialogin kirjoittaja saattaa olla joku Platonia lähellä ollut sokraatikko, ja teos on saattanut säilyä tämän teosten korpuksessa siksi, että Platon on ollut samaa mieltä kirjoittajan kanssa.[3]
Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu VIII tetralogiaan yhdessä dialogien Valtio, Timaios ja Kritias kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin eettisten teosten joukkoon.[1]
Sisältö
Dialogissa keskustelevat Sokrates sekä Kleitofon, Aristonymoksen poika. Keskustelu alkaa tilanteesta, jossa Kleitofon on keskustellut Lysiaan kanssa ja todennut Sokrateen opetukset virheellisiksi. Sen sijaan Kleitofon ylistää Thrasymakhoksen opetuksia. Kleitofon valittaa, että Sokrateen puheet ovat vain kehottavia; ne synnyttävät halun oikeudenmukaisuuteen ja hyveeseen, mutta eivät kerro, miten tullaan oikeudenmukaisiksi tai mitä oikeudenmukaisuus on. Näin dialogi asettaa Sokrateen filosofoimisen tyylin Kleitofonin odotuksia vastaan ja tuo samalla esille Sokrateen itsekin mainostaman tietämättömyyden. Sokrates ei kumoa Kleitofonin syytteitä.[4]
↑Thesleff, Holger: ”Esittelyjä ja selityksiä”. Teoksessa Platon 1999, s. 359–360.
↑ abThesleff, Holger: Platonin arvoitus, s. 241–242. (Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta yhteistyössä tekijän kanssa suomentanut Pinja Riikonen) Helsinki: Gaudeamus. ISBN 978-952-495-200-2
