Työväen Urheiluseurojen Keskusliitto (lyh. TUK) oli suomalainen työläisurheiluseurojen keskusjärjestö. Liiton perustivat Työväen Urheiluliitosta eronneet sosiaalidemokraattijohtoiset seurat 13. joulukuuta 1959. TUK toimi itsenäisenä järjestönä aina 1970-luvun lopulle, jolloin se yhdistyi takaisin TUL:ään. Yhdistymisratkaisu hyväksyttiin lopullisesti TUK:n viimeisessä ylimääräisessä liittokokouksessa 25. toukokuuta 1979.

TUK:n syntyyn vaikuttivat Työväen Urheiluliiton sisällä valinneet ristiriidat ja ennen kaikkea sosiaalidemokraattisen puolueen sisäiset valtataistelut. Ajankohdan kiistojen keskeinen henkilö oli silloinen TUL:n puheenjohtaja Väinö Leskinen, joka toimi samaan aikaan SDP:n puoluesihteerinä. Lähtölaukauksena TUK:n synnylle on pidetty tammikuussa 1952 käynnistynyttä tapahtumaketjua: erikoisliitot olisivat menettäneet valtansa ja sosiaalidemokraatit olisivat merkittävästi vahvistaneet urheilupoliittista asemaansa. ^[1]

Leskisen ryhmän menetettyä valta-asemansa TUL:n johdossa uudelle puheenjohtaja Penna Tervon ja hänen kuolemansa jälkeen Pekka Martinin johtamalle ryhmälle Leskisen ryhmä perusti kokouksessaan kesäkuussa 1956 Urheilun Tuki r.y.:n. ^[2]

Urheilun Tuki aatteellisena yhteistyöelimenä ei voinut olla pitkään ratkaisu TUL:n ulkopuolelle ajatuneille seuroille, sillä tiukat parlamentaariset kytkökset synnyttivät painetta oman keskusjärjestön perustamiseen. Erikoisliitoissa Urheilun Tuen-piirissä toimiville seuroilla ei ollut juurikaan sananvaltaa. Myös valtionavun saaminen edellytti keskusjärjestöä. ^[3]

Ratkaisevaksi TUK:n synnylle muodostui kesällä 1959 pidetyn TUL:n XIV liittokouksen päätös sanoa irti kaikki yhteistoimintasopimukset SVUL:n erikoisliittojen kanssa. Oman keskusliiton avulla leskisläinen oppositio uskoi saavansa TUL:stä lisää seuroja, jotka kannattaisivat erikoisliittopohjaista yhteistyötä. ^[3]

Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton TUK:n perustava kokous pidettiin Kauppakorkeakoululla Helsingissä 13. joulukuuta 1959. Läsnä oli 34 seuran edustajia, lähinnä TUL:sta erotetuista seuroista. Puheenjohtajaksi valittiin Arvi E. Heiskanen ja varapuheenjohtajaksi Pajulahden urheiluopiston rehtori Pentti Anttila.

Merkittäviä TUL:sta TUK:oon siirtyneitä pääkaupunkilaisseuroja olivat muun muassa Helsingin Työväen Uimarit (HTU), Helsingin Tarmo, Työväen Mailapojat (TMP), Helsingin Kisa-Toverit (HKT), Töölön Vesa, Pitäjänmäen Tarmo ja Elannon Isku. Muualla Suomessa nimekkäitä entisiä TUL:n seuroja uudessa TUK:ssa oli sitten vähemmän, kuten esim. Turun Toverit, Porin Pyrintö, Euran Raiku, Lahden Sampo, Tainionkosken Tähti, Vuoksenniskan Vesa, Kotkan Reipas, Kuusankosken Puhti, Vaasan Kiisto, Seinäjoen Sisu, Kokkolan Jymy ja Rovaniemen Reipas. Erityisesti jalkapallossa menestyneitä entisiä TUL-seuroja olivat muun muassa Kotkan Työväen Palloilijat, Mikkelin Pallo-Kissat ja Oulun Työväen Palloilijat. ^[4]

Vuoteen 1963 mennessä suurin osa TUL:stä erotetuista ja eronneista 115 seurasta liittyi TUK:hon. Vuonna 1968 TUK ilmoitti jäsenmääräkseen noin 67 000. Valtion rahanjakoon TUK pääsi mukaan vuonna 1961.

• Arvi E. Heiskanen 1959–1960
• Pentti Anttila 1960–1962
• Sulo Hostila 1962–1974
• Väinö Soininen 1974–1979

• Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia II. Työväen Urheiluliitto 1944–1959. Hämeenlinna: Karisto 1984. 551 s.
• Seppo Hentilä: Suomen työläisurheilun historia III. Työväen Urheiluliitto 1959–1979. Hämeenlinna: Karisto 1987. 494 s.