Ihanneliitto

Ihanneliitto
Perustettu 16. joulukuuta 1902
Lakkautettu 11. tammikuuta 1912
Tyyppi poliittinen varhaisnuorisojärjestö
Toimiala opintotoiminta
Toiminta-alue Suomen suuriruhtinaskunta
Kattojärjestö Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Ihanneliitto oli suomalainen sosialidemokraattinen varhaisnuorisojärjestö. Liitto järjesti työläislapsille työväenliikkeen aatteiden mukaista opetusta ja muuta yhteistoimintaa kuten leikkejä ja retkiä. Ihanneliiton toiminnasta ja taloudesta vastasivat Suomen Sosialidemokraattinen Puolue ja sen naisjärjestö Suomen sosialidemokraattinen naisliitto.

Ihanneliiton perustava kokous pidettiin 16. joulukuuta 1902 Yrjönkadun työväentalossa Helsingissä. Aloite järjestön muodostamiseen tuli Työläisnaisten liitosta. Perustajat kritisoivat porvarillista kasvatusta ja pyhäkouluja, joiden ei nähty vastaavan työväenliikkeen tarpeisiin. Liiton varsinainen toiminta alkoi tammikuussa 1903.[1]

Viranomaiset lakkauttivat Ihanneliiton tammikuussa 1912, koska yhdistyksen katsottiin levittävän valtionvastaisia käsityksiä. Vuonna 1917 Ihanneliiton seuraajaksi perustettiin Työväen Järjestönuorten Liitto.[2]

Järjestön tunnuslaulu oli Oskar Merikannon säveltämä ja Lauri Soinin sanoittama Ihanneliiton marssi (1903). Liiton tunnuslause oli ”Tie valoon ja vapauteen”.[3]

Monet kansakoulunopettajat vastustivat Ihanneliittoa voimakkaasti, koska sen nähtiin ohjaavan lapsia poliittiseen kiihkoiluun ja uskonnonvastaisuuteen.[4]

Toiminta

Ihanneliittolaiset kokoontuivat sunnuntaisin – samaan aikaan kun pyhäkoulut toisaalla. Sessio kesti yleensä puolitoista tuntia. Käytännön opetus kerhoissa järjestettiin varsin samaan tyyliin kuin kansakouluissa. Opettajan auktoriteettia ei sopinut kyseenalaistaa tai seurasi liitosta erottaminen. Teorian opiskelun lisäksi kerhoissa laulettiin ja leikittiin. Kerholaiset tekivät myös retkiä.[5]

SDP ja sen jäsenjärjestöt tukivat Ihanneliittoa taloudellisesti. Ruohonjuuritason toiminnasta vastasivat lähinnä naisliiton aktiivit, ja Ihanneliitto toimi osittain naisliiton alaisuudessa. Vuonna 1909 Ihanneliitto sai itsenäisemmän profiilin, kun naisliiton liittokokous päätti muodostaa erillisen Ihanneliittotoimikunnan, joka vastasi muun muassa kerhotyön ohjaajien valinnoista.[5]

Vuodesta 1910 alkaen Ihanneliiton kanssa kilpaili porvarillinen partioliike, johon meni mukaan myös monia työläislapsia. Partion suosio sai Ihanneliiton arvioimaan uudelleen toimintatapojaan, ja työtä alettiin suunnata entistä enemmän liikuntaan ja retkeilyyn. Liitto pohti myös partioilta tuttujen yhtenäisten järjestöpukujen käyttöönottoa, mutta siihen ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Vuonna 1911 Venäjän hallitus huolestui Suomen partioliikkeestä ja se lakkautettiin sotilaallisesti järjestettynä nuorisotoimintana. Myös Ihanneliitto lakkautettiin senaatin päätöksellä 11. tammikuuta 1912 sen jälkeen, kun kenraalikuvernööri Frans Albert Seyn oli kirjeessään todennut toiminnan vaarantavan yhteiskunnan järjestystä ja turvallisuutta. Päätöksen jälkeen naisliiton kokouksissa oli santarmeja valvomassa kiellon toteutumista. Toiminta jatkui hajanaisesti joillakin paikkakunnilla sunnuntaikoulujen ja leikkikurssien muodossa.[6]

Ihanneliitossa huvittelua pyrittiin jossain määrin säännöstelemään, koska sen ei haluttu muodostuvan pääasiaksi. Kun Ihanneliitto järjesti juhlia, ne tehtiin yleensä jonkun hyvän tarkoituksen kuten lakkojen tueksi.[5]

Köyhistä perheistä tulleet lapset saivat liiton kautta käyttöönsä leikkikaluja, joihin heillä ei muuten olisi ollut varaa.[5]

Ihanneliiton ohella monet työläislapset toimivat, jo ennen liittoa toimintansa aloittaneissa, lasten raittiusseuroissa.[7]

Julkaisut

Loppuvuonna 1903 painettiin yksi numero Ihanneliitto-lehteä. Se tosin myöhästyi suunnitelluilta joulumarkkinoilta sensuuritoimenpiteiden vuoksi.[3]

Liiton lehti Ihanne alkoi ilmestyä naisliiton Työläisnaisen liitteenä kerran kuukaudessa alkuvuonna 1908. Vuodesta 1909 alkaen Ihanne oli itsenäinen julkaisu. Lehteä vastaan nostettiin useita painokanteita. Ihanne ilmestyi vuoteen 1914 asti, vaikka itse liitto lakkautettiin jo aiemmin.[6]

Vuonna 1908 julkaistiin Anton Huotarin kirjoittama Ihanneliittotyön opas. Teoksessa annettiin organisaation pyörittämiseen liittyviä neuvoja sekä ohjeita opetuksessa läpikäytävistä aiheista, mutta siinä ei käsitelty pedagogisia kysymyksiä.[5]

Lähteet

  • Esa Ålander: Punaisen liinan lapset. Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ja sen edeltäjät. Helsinki: Suomen Demokratian Pioneerien Liitto, 1995.

Viitteet

  1. Ålander 1995, s. 16–17.
  2. Ålander 1995, s. 26–29.
  3. a b Ålander 1995, s. 18.
  4. Ålander 1995, s. 20.
  5. a b c d e Ålander 1995, s. 21–25.
  6. a b Ålander 1995, s. 24–27.
  7. Ålander 1995, s. 14–15.

Aiheesta muualla

Read other articles:

Stasiun Omotesandō表参道駅Pintu masuk, Mei 2010LokasiPrefekturTokyo(Lihat stasiun lainnya di Tokyo)Distrik kotaMinatoAlamat3-6-12 Kita-aoyamaAlamat dalam bahasa Jepang東京都港区北青山3-6-12SejarahDibuka1938Nama sebelumnyaAoyama-rokuchōme StationNama sekarang digunakan sejak1978Layanan kereta apiNomor stasiun C-04 G-02 Z-02 OperatorTokyo MetroJalurJalur Tokyo Metro ChiyodaJalur Tokyo Metro GinzaJalur Tokyo Metro HanzomonStatistik151,667 penumpang/hari (FY2007)[1] Stasiun ...

 

This article does not cite any sources. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: List of prime ministers of Edward VIII – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2017) (Learn how and when to remove this template message) Edward VIII surrounded by heralds of the College of Arms prior to his only State Opening of Parliament in November 1936 King Edw...

 

Cinta di Musim CherryGenreDrama Sinetron Komedi Persahabatan Romantika PercintaanSutradaraEda TeksözAslı KahramanPemeranÖzge Gürel Serkan ÇayoğluDağhan KülegeçNilperi ŞahinkayaFatma ToptaşAyşegül ÜnsalHakan ÇimenserNezih Cihan Aksoy Mehti Aras AydınSerkan BörekyemezNihal IşıksaçanTamer Berke SarıkayaNeslihan YeldanAtilla SaralNegara asal TurkiBahasa asliBahasa TurkiJmlh. musim2Jmlh. episode 51 episodeProduksiProduserFoxLokasi produksi İstanbul, TurkiPengaturan kame...

Mustafa Kemal Atatürk, bapak Turki modern pendiri Republik Turki Nasionalisme Turki adalah ideologi politik yang mempromosikan dan mengagungkan bangsa Turki, baik sebagai bangsa, kelompok etnis, maupun kelompok liguistik, dan menaruh perhatian pada negara di atas pengaruh lainnya. Gerakan ini memunculkan organisasi politik Turki Muda, ketika kesultanan Utsmaniyah sudah di ambang keruntuhan. Hingga akhirnya Mustafa Kemal Atatürk muncul sebagai tokoh yang membawa era modern Turki sekuler. Ruj...

 

American fast food seafood restaurant chain Arthur Treacher's Fish and ChipsArthur Treacher's in Cuyahoga Falls, OhioCompany typeSubsidiary of TruFoods Systems, IncIndustryRestaurantFounded1969; 55 years ago (1969) in Columbus, Ohio, USHeadquartersNew York, USNumber of locations2 (as of February 2023)Area servedOhio and New YorkProductsSeafood Arthur Treacher's Fish & Chips is an American fast food seafood restaurant and former chain. At the peak of its popularity in the...

 

American politician (1789-1858) John Morin Scott63rd Mayor of PhiladelphiaIn office1841–1844Preceded byJohn SwiftSucceeded byPeter McCallPresident of the Select Council for PhiladelphiaIn office1826–1832Member of the Pennsylvania House of RepresentativesIn office1815–1816, 1839 Personal detailsBorn(1789-10-25)October 25, 1789New York City, U.S.DiedApril 3, 1858(1858-04-03) (aged 68)Philadelphia, Pennsylvania, U.S.Resting placeLaurel Hill Cemetery, Philadelphia, Pennsylvania, U.S.Po...

1889 musical work by César Franck Franck, by Pierre Petit, 1887 The Symphony in D minor is the best-known orchestral work and the only mature symphony written by the 19th-century composer César Franck. It employs a cyclic form, with important themes recurring in all three movements. After two years of work, Franck completed the symphony on August 22, 1888. It was premiered at the Paris Conservatory on 17 February 1889 under the direction of Jules Garcin. Franck dedicated it to his pupil Hen...

 

Education policy in New Brunswick, Canada Policy 713Legislative Assembly of New Brunswick Long title Sexual Orientation and Gender Identity CitationPolicy 713Territorial extentNew Brunswick, CanadaEnactedAugust 17, 2020Signed byDominic CardyAdministered byDepartment of Education and Early Childhood DevelopmentSummaryAddresses support for LGBT students in public schools Policy 713, also called the Sexual Orientation and Gender Identity policy, is an education policy of the province o...

 

Municipality in Germany For the town in Indiana, see Elberfeld, Indiana. For the baseball player, see Kid Elberfeld. This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Elberfeld – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (February 2016) (Learn how and when to remove this message) You can help expand this art...

Overview of the name of Italy Part of a series on the History of Italy Early Prehistoric Italy Nuragic civilization (18th–3rd c. BC) Etruscan civilization (12th–6th c. BC) Magna Graecia (8th–3rd c. BC) Ancient Rome Kingdom (753 BC–509 BC) Republic (509 BC–27 BC) Roman expansion in Italy Roman Italy Populares and Optimates Empire (27 BC–286 AD) Western Empire (286 AD–476 AD) Praetorian prefecture of Italy Romano-Barbarian Kingdoms Odoacer's 476–4...

 

Newspaper in Salt Lake City, Utah Church NewsTypeWeekly newspaperFormatTabloidOwner(s)Deseret News Publishing Company (Deseret Management Corporation)EditorSarah Jane WeaverFoundedApril 4, 1931[1]Headquarters50 N. 300 WestSalt Lake City, UT 84101United States[2]OCLC number11655569 Websitewww.deseretnews.com/faith/lds-church-news The Church News (or LDS Church News) is a weekly tabloid-sized supplement to the Deseret News and the MormonTimes, a Salt Lake City, Utah newspaper ow...

 

Japanese manga series Rurouni redirects here. For the related word for wandering samurai, see Rōnin. Rurouni Kenshin28th tankōbon volume cover, featuring Himura Kenshin (front) and Kamiya Kaoru (back)るろうに剣心 -明治剣客浪漫譚-(Rurōni Kenshin -Meiji Kenkaku Roman Tan-)GenreAdventure[1]Martial arts[2]Romance[2] MangaWritten byNobuhiro WatsukiPublished byShueishaEnglish publisherNA: Viz MediaImprintJump ComicsMagazineWeekly Shōnen JumpDemogra...

American singer (1979–2001) Not to be confused with Aliyah. This article is about the singer. For the album, see Aaliyah (album). For other uses, see Aaliyah (disambiguation). AaliyahAaliyah in 2000BornAaliyah Dana Haughton(1979-01-16)January 16, 1979New York City, USDiedAugust 25, 2001(2001-08-25) (aged 22)Marsh Harbour, Abaco Islands, BahamasCause of deathAirplane crashOther namesBaby GirlOccupations Singer actress dancer Years active1989–2001Spouse R. Kelly ​&...

 

الفريق الموحد فيالألعاب الأولمبيةاستخدم الفريق الموحد العلم الأوليمبي بدلا من العلم الوطنيالرمزEUNظهور صيفيفريق موحد في دورة الألعاب الاولمبية الصيفية لعام 1992ظهور شتويفريق موحد في دورة الألعاب الاولمبية الشتوية لعام 1992 الفريق الموحد. (بالإنجليزية: Unified Team at the Olympics)‏، ال...

 

Mark JermanMark (Jerman)Uang kertas 20 mark (1914)DenominasiSubsatuan 1/100PfennigBentuk jamakMark PfennigPfennigSimbolℳ Pfennig₰Uang kertas5, 10, 20, 50, 100, 1000 markUang koin1, 2, 5, 10, 20, 25, 50 pfennig1, 2, 3, 5, 10, 20 markDemografiPengguna Kekaisaran JermanImperium kolonial JermanEmisiBank sentralReichsbankKotak info ini menunjukkan status terbaru sebelum mata uang ini dianggap usang. Mark (Mk atau ℳ), juga dikenal sebagai mark emas, adalah satuan hitung...

1999 European Athletics U23 ChampionshipsTrack events100 mmenwomen200 mmenwomen400 mmenwomen800 mmenwomen1500 mmenwomen5000 mmenwomen10,000 mmenwomen100 m hurdleswomen110 m hurdlesmen400 m hurdlesmenwomen3000 msteeplechasemen4 × 100 m relaymenwomen4 × 400 m relaymenwomenRoad events20 km walkmenwomenField eventsHigh jumpmenwomenPole vaultmenwomenLong jumpmenwomenTriple jumpmenwomenShot putmenwomenDiscus throwmenwomenHammer throwmenwomenJavelin throwmenwomenCombined eventsHeptathlonwomenDeca...

 

Si ce bandeau n'est plus pertinent, retirez-le. Cliquez ici pour en savoir plus. Cet article adopte un point de vue régional ou culturel particulier et nécessite une internationalisation (août 2008). Merci de l'améliorer ou d'en discuter sur sa page de discussion ! Vous pouvez préciser les sections à internationaliser en utilisant {{section à internationaliser}}. L'obtention du permis de conduire poids lourd ou du permis de conduire transport en commun destiné à manœuvrer des c...

 

この項目では、スポーツ用品会社について説明しています。その他の用法については「ナイキ (曖昧さ回避)」をご覧ください。 ナイキNike, Inc. オレゴン州ビーバートン近郊のナイキ世界本社種類 株式会社市場情報 NYSE: NKE本社所在地 アメリカ合衆国オレゴン州ビーバートンワン・バウワーマン・ドライブ北緯45度30分33秒 西経122度49分48秒 / 北緯45.5093度 西...

У Вікіпедії є статті про інші значення цього терміна: Вільгельм. Вільгельм ІІнім. Wilhelm II. Вільгельм ІІ Прапор Німецький Імператор Прапор 15 червня 1888 — 9 листопада 1918 Попередник: Фрідріх III Спадкоємець: кронпринц Вільгельм Наступник: титул скасовано Прапор Король Прус...

 

Yugoslav politician (1922–1995) Milovan DjilasMilovan ĐilasМилован ЂиласDjilas in 1950President of the Federal People's Assembly of YugoslaviaIn office25 December 1953 – 16 January 1954Preceded byVladimir SimićSucceeded byMoša PijadeDeputy Prime Minister of YugoslaviaIn office14 January 1953 – 17 January 1954Prime MinisterJosip Broz TitoPreceded byBlagoje NeškovićSucceeded bySvetozar VukmanovićMinister without portfolio of YugoslaviaIn office2 Februar...