Vaikka maakuntana Päijät-Häme on nuori, ovat sen keskusalueet Suomen vanhimpia tunnettuja asuinpaikkoja: Lahden Ristolassa on ollut asutusta jo 9 300 vuotta sitten silloisen Ancylusjärven rannalla.
Päijänteen eteläpäässä Hollolassa oli tärkeä asutuskeskus 1300-luvulla, jolloin sinne perustettiin katolinen seurakunta. Ennen sitä idän ortodoksisuus ulottui Lahteen asti. 1300-luvulla tiedetään Lahden kylän kautta kulkeneen niin sanotun Ylinen ViipurintienHämeenlinnastaViipuriin. Vesijärven etelärannalla sijaitseva Lahden kylä mainitaan kauppapaikkana jo 1400-luvun alkupuolelta. Lahdesta haarautui myös Savontie, joka kulki Heinolan kautta Savonlinnaan, Ruotsin kuningaskunnan itäiseen etuvartioon, Olavinlinnaan. Savon tien toinen reitti kulki Pulkkilanharjua pitkin Sysmään.
Päijät-Häme alkoi kehittyä omaksi talousalueekseen 1800-luvun lopulla sen myötä, kun HollolanLahden kylä kasvoi Vääksyn kanavan (1871) ja Helsingin-Hämeenlinnan-Pietarin rautatien (1870) valmistuttua.
Hollolan Lahden kylästä tuli Hollolaan kuuluva epäitsenäinen kauppala1878 ja kaupunki 1905. Vääksyn ja Kalkkisten kanavien rakentamisen myötä Päijänteen–Vesijärven reitistä tuli Itä- ja Pohjois-Hämeen tärkein liikenneväylä.[4]
Aluejako
Päijät-Häme muodostuu 10 kunnasta, joista kolme on kaupunkeja (lihavoituina).
Kuhmoinen siirtyi osaksi entistä Keski-Suomen lääniä, nykyiseen Keski-Suomen maakuntaan vuonna 1974. Keski-Suomen maakunnasta Kuhmoinen siirtyi Pirkanmaan maakuntaan 1.1.2021.
Iitti siirtyi osaksi Päijät-Hämettä 1.1.2021. Sitä ennen se oli osa Kymenlaaksoa.
Iitin kunnanvaltuusto hyväksyi vuonna 2011 kunnanhallituksen esityksen, että Iitti siirtyisi Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan vuonna 2013. Asiasta päättää lopullisesti valtioneuvosto.[5] Toukokuussa 2016 valtioneuvosto hyväksyi Iitin siirtymisen Päijät-Hämeeseen vuoden 2019 alussa.[6] Iitti liittyi osaksi Päijät-Hämeen maakuntaa 1. tammikuuta 2021.
Luonnonmaantiede
Maakunnan eteläosien halki kulkevat Salpausselän reunamuodostumat. Vääksyssä Toinen Salpausselkä erottaa Vesijärven ja Päijänteen toisistaan. Vesijärven eteläreunan muodostaa Lahden kautta kulkeva Ensimmäinen Salpausselkä. Maakunta kuuluu suurimmaksi osaksi Päijänteen vesistöalueeseen lukuun ottamatta eteläisimpiä osia, jotka kuuluvat Porvoonjoen valuma-alueeseen. Maakunnan länsirajalla on Kokemäenjoen vesistöön kuuluvia järviä. Kalkkisista alkunsa saava Kymijoki virtaa Päijät-Hämeen alueella varsin leveänä ja järvimäisenä: Heinolan ympärillä se muodostaa Ruotsalaisen ja Konniveden järvet.
Reunamuodostumien ohella maakunnassa on myös pitkittäisharjuja, muun muassa Pulkkilanharju ja Kalkkisten harjujaksot. Maaperä on pääosin moreenia, paitsi eteläosissa, joissa on runsaasti savikoita. Päijät-Hämeen korkeimmat kohdat ovat Tiirismaa (223 m) Hollolassa ja Kammiovuori (221 m) Sysmässä. Maakunnalle tyypillisiä metsiä ovat mäntyvaltaiset kangasmetsät, mutta Päijänteen ympäristössä on myös lehtimetsiä. Soita alueella on vähän.
Päijät-Hämeen korkein paikka on TiirismaanTiirismäki, jolle on sijoitettu Etelä-Suomen korkeimpana paikkana radio- ja televisiomasto. Lähistöllä korkeita niin ikään Salpausselän harjulla olevia paikkoja ovat Hakalaukunmäki, joka on Lahden korkein paikka, mutta jonka korkein huippu on Hollolan puolella sekä Kartanonmäki, jolla on laskettelurinne ja vapaa-ajan vuokra-asutusta Messilän kartanon yhteydessä.
Korkeille paikoille ei aina ole ajokelpoista tietä. Helposti tavoitettavia korkeita paikkoja ovat kuitenkin telemastojen paikat, koska niiden huolto- ja kunnossapito edellyttävät ajoyhteyttä laitekopin luokse. Korkeat tavoitettavat paikat voivat toimia hyvinä yhteydenpitopaikkoina UHF- tai VHF-taajuuksisin radioin.
Päijät-Hämeen merkittävin asutustihentymä on Lahden kaupunki.
Muu asutus keskittyy eteläisille maanviljelyyn parhaiten kelpaaville alueille Lahden ympäristöön. Maakunnan pohjois- ja länsiosat ovat sitä vastoin harvaan asuttuja ja metsäisiä.[4]
Väestönkehitys
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty maakunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1975 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2024 tilanteen mukainen.
Maakuntakeskusta vastaava keskustaajama on lihavoitu.
Liikenne
Maantieliikenne
Päijät-Hämeen maakuntaa palvelevat tärkeimmät päätiet ovat valtatiet 4, 5, 12 ja 24 sekä kantatiet 46, 53 ja 54. Myös seututie 167 on erityisen merkittävä varsinkin Lahden ja Orimattilan välisellä osuudella.
Päijät-Hämeessä sijaitsee Lahti-Vesivehmaan lentokenttä Asikkalassa, jossa ei ole matkustajaliikennettä. Lisäksi maakuntakaavan luonnosvaiheessa oli esillä uusi lentoasema Orimattilan Hennaan, mutta asia on toistaiseksi jätetty pois maakuntakaavasta.
Eduskuntavaaleissa Päijät-Häme muodostaa Hämeen vaalipiirin yhdessä Kanta-Hämeen kanssa. Vaalipiiristä eduskuntaan valittavat 14 kansanedustajaa jakautuvat melko tasan molempien maakuntien kesken. Vuoden 2019 vaaleissa väkiluvultaan hieman suurempi Päijät-Häme sai kuusi edustajaa: SDP:stä Mika Kari ja Ville Skinnari, perussuomalaisista Rami Lehto ja Jari Ronkainen, kokoomuksesta Kalle Jokinen ja keskustasta Hilkka Kemppi. Hallitusneuvotteluissa Skinnari valittiin kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeriksi Rinteen hallitukseen, ja hän jatkoi samassa tehtävässä myös Marinin hallituksessa. Maakunnan edustajien määrä laski vuonna 2020 viiteen, kun Jokinen muutti Orimattilasta Hämeenlinnaan.
Kulttuuria
Murteet
Päijät-Hämeen halki kulkee suomen päämurteiden murreraja, joten kieliasun puolesta maakunta jakautuu kahdeksi erilaiseksi osaksi. Sysmä ja Hartola (perinteisen luokituksen mukaan myös Padasjoki) kuuluvat itämurteiden puolelle; sysmäläisten ja hartolalaisten puhetapa kuuluu savolaismurteiden Päijät-Hämeen murteisiin.[15] Muut Päijät-Hämeen maakunnan kunnat kuuluvat länsimurteiden puolelle; täällä puhemuotona on kaakkoishämäläisten murteiden Hollolan ryhmä.[16]
Kaakkoishämäläinen kielimuoto ei ole kovin tunnettu, vaikka se onkin varsin omaperäinen. Murretta on tehnyt tunnetuksi lahtelainen Raggars-yhtye, ja myös Pirkka-Pekka Peteliuksen tunnetuksi tekemä Kymenlaakson murre on sitä lähellälähde?. Perihämäläisellä murrepohjalla on paljon itäisiä, lähinnä karjalaisia murrepiirteitä. Kaakkoishämäläisten murteiden Hollolan ryhmälle leimallisia läntisiä tai hämäläisiä piirteitä ovat
yleiskielen d:n vastine l, esimerkiksi pata : palan, joka on viime vuosikymmenten aikana väistynyt yleispuhekielisten varianttien tieltä
yleiskielen ts:n vastine astevaihteluton tt, esimerkiksi mettä : mettän, joka on säilyttänyt asemansa hyvin viime aikoihin saakka
yleiskielen ŋŋ- eli äng-äänteen vastine astevaihteluton ŋk, esimerkiksi kenkä : kenkät; tätä piirrettä esiintyy edelleen yleisesti
sanan lopussa olevan i:n ja a/ä:n heittyminen, esimerkiksi sus, halus; järves, järven (=järvenä)
lyhyet pikapuhemuodot joistakin yleisimmistä verbeistä, esimerkiksi ei tu (=tule), sa (=sano), o (=ole), me~mä (=mene), pa (=pane)
joidenkin pronominien muodot: toi, noi (=tuo, nuo)
Itäistä tai karjalaista vaikutusta ovat seuraavat piirteet:
yleiskielen ää:tä on vanhastaan vastannut ie ~ iε ~ iä-diftongi, mutta tämä piirre on väistynyt jo kokonaan
rk- ja lk-yhtymien astevaihtelu: särki : säret, kulkea : kulen
heikko liudennus heittyneen loppu-i:n asemesta, esimerkiksi tul’ (=tuli), män’ (=meni)
heikkoa väli- eli švaavokaalia esiintyy joissakin konsonanttiyhtymissä, esimerkiksi palakka
persoonapronominien monikkomuodot: myö, työ, hyö ja taivutus meitin : meittiä (mutta yleishämäläisittäin: minä ~ mä, sinä ~ sä)lähde?
Päijät-Hämeen kuntien yhdentyminen perustuu tällä hetkellä sosiaali- ja terveystoimialat kattavaan selvitykseen, jossa tavoitteena on maakunnallinen koko. Toinen yhdentymisprosessi on vuodesta 2002 alkaen voimassa ollut Lahden seutukokeilu, joka laajeni vuonna 2007. Sen ulkopuolelle jäivät Päijät-Hämeen kunnista Artjärvi ja Hartola. Sosiaali- ja terveysalan yhdentymistä ei hoideta Lahden seutukokeilun piirissä vaan erikseen.
Osa Päijät-Hämeen kunnista kävi keskenään kuntarakennetunnusteluja 2010, jossa kartoitettiin mahdollisuutta siihen, että Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Nastola ja Padasjoki voisivat muodostaa yhden kunnan. Hankkeen työnimenä oli Vellamo. Kuntien valtuustot Lahtea lukuun ottamatta päättivät kuitenkin olla lähtemättä mukaan kuntaliitokseen.[20]
Tiirismaan kansanterveystyön kuntayhtymän (Hollola, Hämeenkoski ja Kärkölä) toiminta siirtyi osittain Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymälle ja pääosin Peruspalvelukeskus Oivalle. Kuntayhtymän nimi muuttui Tiirismaan terveydenhuoltokiinteistöjen kuntayhtymäksi. Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki perustivat Hollolan kunnan organisaatioon liikelaitoksen, Peruspalvelukeskus Oivan, joka vastaa pääosasta näiden kuntien sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palveluja.[22]
Artjärvellä, Orimattilalla, Myrskylällä ja Pukkilalla on yhteinen Orimattilan seudun kansanterveystyön kuntayhtymä.[23]
Nastolan perusturvapiirissä yhdistyisivät Nastolan ja Iitin terveyskeskukset sekä sosiaalipalvelut.
Orimattilan perusturvapiiriin kuuluisi nykyisen Orimattilan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän kunnat ja Orimattilan kaupunki (Orimattila, Myrskylä ja Pukkila).
Tekninen toimiala
Sähkö- ja kaukolämpö
Lahden ja Hollolan alueella toimii Lahti Energia, joka vastaa Lahden ja Hollolan Salpakankaan sähkönjakelusta sekä kaukolämmöstä. Lahti Energialle kuuluvaa sähkönjakeluverkkoa on myös Hollolan Salpakankaan ja osittain Orimattilan alueella. Lahden kaupunginvaltuustolla on veroprosentin nousun hillitsemiseksi suuria budjettitavoitteita Lahti Energian sille maksamien osinkojen suhteen. Lahden kaupungin talousarvion alijäämiä on maksettu Lahden kaupunkikonsernin muiden osien, lähinnä Lahti Energian tuotoilla, jolloin kaupungin tilinpäätöksen ollessa alijäämäinen kaupunkikonsernin tilinpäätöksestä on silti muodostunut ylijäämäinen.
Yhteistyössä jotkut kunnat katsoivat joutuvansa maksamaan liikaa palo- ja pelastuslaitokselle ja palotoimen kustannustensa lisääntyvän. Ratkaisuna maksuja palautettiin sekä palo- ja pelastuslaitoksen sallittiin ottavan velkaa. Nettomaksajaksi katsoo joutuneensa erityisesti Padasjoki.[25][26]
Päijät-Hämeen alueella on useita sopimuspalokuntia, jotka avustavat Päijät-Hämeen pelastuslaitosta.
Päijät-Hämeen maakuntakaava
Päijät-Hämeen voimassa oleva maakuntakaava on vuodelta 2014, minkä on hyväksynyt Päijät-Hämeen maakuntaliiton valtuusto 2016.[27] Iitin osalta on voimassa entisen maakunnan Kymenlaakson vaihemaakuntakaavat: Taajamat ja niiden ympäristöt 2008, Maaseutu ja luonto 2009, Kauppa ja merialue 2014 ja Energiamaakuntakaava 2014.[28]