Jalkaranta

  Jalkaranta on Lahden 33. kaupunginosa[1]. Jalkaranta sijaitsee läntisessä Lahdessa Vesijärven ja Salpausselän reunamuodostuman välisellä alueella[1][2]. Kaupunginosaan kuuluvat Lahden keskustan suunnasta luettuna Pallaksen, Tapanilan, Kankolan, Kiikkulan, Rautakankareen ja Korpikankareen asuinalueet[1]. Etäisyys melko keskellä Jalkarantaa sijaitsevasta Kiikkulankadun ja Jalkarannantien risteyksestä kauppatorille on noin 4 km[3].

Vuonna 2018 Jalkarannan suuralueella, mikä vastaa pääosin Jalkarannan kaupunginosaa, asui 5 418 henkilöä[1][4][5]. Jalkarannalla on osin historiasta ammentava maine varakkaimpien kaupunginosana ja kaupunki saakin alueelta runsaasti verotuloja[6]. Jalkarannan postinumeroalueen 15900 täysi-ikäisistä asukkaista noin 41 prosenttia kuului vuonna 2021 maan hyvätuloisimpaan viidennekseen[7].

Jalkarannassa on kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja[6]. Yksityiset palvelut ovat vuosien varrella yksipuolistuneet[6], mutta kaupunki on panostanut alueeseen esimerkiksi rakennuttamalla Jalkarantaan monitoimitalo Jalon[8].

Historia

Jalkaranta oli Hollolan vanhimpia kyliä. Ensimmäinen maininta siitä on vuodelta 1460, jolloin Hollolan lautamiehenä toimi Anders Jalkaranda.

Erään tarinan mukaan Jalkaranta sai nimensä siitä, että siellä lepuutettiin jalkoja matkalla Hollolan kirkolle. Toisen tarinan mukaan kirkolle menijät säästivät kenkiään kävelemällä Jalkarannassa oleville kirkkoveneille. Jalkaranta liitettiin Hollolan kunnasta Lahden kaupunkiin vuonna 1933. [9]

Jalkarannan osa-alueet

Tapanila

Jalkarannantietä tultaessa ensimmäinen Pallaksen jälkeinen Jalkarannan puolella oleva alue on Tapanila. Tapanila on metsäinen osa Jalkarantaa, ja se jää Vesijärven rantaan laskeutuvien Kankolan ja Kiikkulan eteläpuolelle. Tapanilan rannassa on Myllysaari, jossa on purjehdusseuran kesäpaviljonki, venevaja ja venelaiturit. Aikaisemmin saareen ei ollut tieyhteyttä, mutta 1980-luvulla sinne rakennettiin yksikaistainen tie huoltoajoa varten. Tapanilassa on asiamiesposti Sale-myymälässä, Kukkakauppa Keijunkehrä, Pitseria Miranda ja siellä sijaitsi vanhainkoti, myöhemmin Tapanilakoti. Alueella on myös suurehko nurmipintainen jalkapallokenttä ja sen vieressä talvisin jäädytettävä luistelukenttä.

Nykyinen Osuuskauppa Hämeenmaan Sale oli aikaisemmin K-lähikauppa Sirpakka.

Tarjantien länsipäässä on Tapanilan hiihtomaja, jonka varressa on lukuisia talvella hiihtolatuina ylläpidettäviä pururatoja. Niitä pitkin on hyvä yhteys Messilän kartanoon ja Tiirismaan luonnonsuojelualueen maastoihin, kuten myös Lahteen Lahden urheilukeskukseen. Tapanilan hiihtomaja on eräänlainen keskuspaikka, josta pääsee ulkoilemaan laajalle: Urheilukeskukseen, Messilään, Tiirismaalle, Heinsuolle ja Rautakankareelle. Hiihtomaja on kaksikerroksinen ja sen yläkerrassa toimi aiemmin kahvila.

Tapanilassa toimii Lahden Steinerkoulu.

Kankola

Tapanilasta länteen seuraava alue on Kankola, joka laskeutuu pohjoisessa Vesijärven rantaan. Kankolan urheilukentällä voi pelata kesäisin jalkapalloa ja tennistä sekä talvisin jääkiekkoa. Urheilukentän vieressä on Kankolan uimaranta ja pienvenesatama.

Kankolassa on R-kioski, Parturi-Kampaamo, Pizzeria Finlandia ja ravintola Karanda. Aikaisemmin alueella oli ensin BP:n liikenneasema, joka muuttui Unioniksi ja lopulta Nesteeksi, jolloin sieltä purettiin lounasravintola ja asema muuttui korttiautomaattiasemaksi. Huoltoaseman vieressä oli Spar, mutta se joutui lopettamaan ja tilalle rakennettiin Ok Hämeenmaan S-market-Jalkaranta. Polttoaineenmyynti alueella päättyi vuonna 2007. Jalkarannan vedenottamolta nostetaan noin 40 % Lahden ja Hollolan käyttövedestä pohjavetenä.

Jalkarannan koulun yhteydessä toimii päiväkoti ja Jalkarannan kirjasto. Jalkarannan koulun vieressä Tarjantien varrella on uusia kerrostaloja sekä Jalkarannan sairaala (2008). Ala-asteen tilat ovat kouluajan ulkopuolella urheiluseurojen käytössä.

Kiikkula

Tyypillistä Kiikkulalle ovat Lahden Seudun Osuuspankin rahoittamat korkeat kerrostalot, joilta aukenee näköala pitkälle Vesijärvelle.

Lähempänä rantaa on kolmikerroksisia pitkiä kerrostaloja, jotka Rauma-Repola rakennutti työntekijöilleen vuokra-asunnoiksi. Sittemmin asunnot on myyty asukkaille asunto-osakeyhtiömuodossa.

Kiikkulanranta oli 1970-luvulla kaislikkoa, jossa kasvoi pajuja. 1980-luvulla ranta raivattiin uimarannaksi ja uimarannan sekä luisteluratana talvella käytettävän urheilukentän väliin rakennettiin tenniskenttä. Alue kuitenkin tunnetaan Kankolan kenttänä.

Rautakankare

Jalkaranta jatkuu korkealle Rautakankareelle, jossa on Jalkarannantien molemmin puolin rivi- ja omakotitaloasutusta. Hollolan kunnan rajalta alkaa Messilä, jonka rannassa on pienvenesatama, uimaranta ja matkailuvaunualue. Myös Rautakankareella on hiihtomaja Tapanilan tapaan.

Korpikankare

Korpikankare on Rautakankareen tapainen metsäinen osa Jalkarantaa. Se päättyy Hollolan rajalle, mistä alkaa Messilä.

Ulkoilu ja liikunta

Jalkarannasta lähtee useita hiihto- ja ulkoilureittejä[10]. Alueella on myös muita liikuntapaikkoja, kuten Kankolan urheilualue tenniskenttineen, Jalon sisäliikuntahalli sekä muutama urheilukenttä[2][11][12][13]. Lapsiperheiltä ajatellen Jalkarannasta löytyy useita leikkipuistoja, kuten Kankolanpuiston leikkialue[14].

Linja-autoyhteydet

Jalkarantaan kulkee arkisin linja-auto 5–8 kertaa tunnissa.

Lähteet

  1. a b c d Lahden karttapalvelu. Aluejaot. Kaupunginosat. Lahden kaupunki. Viitattu 28.7.2019.
  2. a b Karttapaikka - Maanmittauslaitos asiointi.maanmittauslaitos.fi. Viitattu 28.7.2019.
  3. Lahden karttapalvelu. Mittaustyökalu. Lahden kaupunki. Viitattu 28.7.2019.
  4. Lahden kaupunki: TE Web Statistics TILDA Tilastotietoa Lahdesta. Arkistoitu 6.7.2008. Viitattu 28.7.2019.
  5. Tilastoaluekartta 2016 TILDA Tilastotietoa Lahdesta. Lahden kaupunki. Arkistoitu 27.7.2019. Viitattu 28.7.2019.
  6. a b c Asukkaat vaihtuvat mutta miljöö säilyy Jalkarannassa ESS.fi. 9.2.2012. Viitattu 28.7.2019.
  7. Kuokkaneb, Venla: Suomen Solsidanit. Helsingin Sanomat, 11.7.2023. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 11.7.2023.
  8. Jalkarannan monitoimitalo Jalo – Projektiuutiset.fi projektiuutiset.fi. Viitattu 28.7.2019.
  9. http://www.paijat-hamewiki.fi/wiki/Jalkaranta
  10. mSki www.mski.fi. Arkistoitu 21.7.2019. Viitattu 28.7.2019.
  11. Liikunta ja virkistyspaikat Lahdessa Lahden kaupunki. Arkistoitu 28.7.2019. Viitattu 28.7.2019.
  12. Koulujen liikuntasalit Lahti.fi. Viitattu 28.7.2019.
  13. Tenniskentät Lahti.fi. Viitattu 28.7.2019.
  14. Lahden karttapalvelu. Category:Leikkipuistot. Lahden kaupunki. Viitattu 28.7.2019.

Read other articles:

Disambiguazione – Se stai cercando la forma che assume in natura, vedi Tellurio nativo. Disambiguazione – Se stai cercando l'omonimo orologio, vedi Tellurio (astronomia). Tellurio     52 Te                                                                                    ...

 

Artikel ini bukan mengenai Gwangju, kota metropolitan dengan nama yang sama atau Guangzhou (廣州), yang memiliki penulisan Hanja yang sama. Gwangju 광주시KotaTranskripsi   • Hangul광주시 • Hanja廣州市[1] • Alih Aksara yang DisempurnakanGwangju-si • McCune-ReischauerKwangju-siLokasi di Korea SelatanNegara Korea SelatanWilayahSudogwonPembagian administratif3 eup, 3 dong, 4 myeonLuas • Total430,99 ...

 

本條目存在以下問題,請協助改善本條目或在討論頁針對議題發表看法。 此條目需要补充更多来源。 (2018年3月17日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:羅生門 (電影) — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 �...

Senior high school in France View from the administrative building Lycée Thibaut de Champagne is a senior high school in Provins, Seine-et-Marne, France, in the Paris metropolitan area. It is under the authority of the Académie de Créteil [fr]. References External links Wikimedia Commons has media related to Lycée Thibaut-de-Champagne (Provins). Lycée Thibaut de Champagne (in French) vteSixth-form colleges (Lycées) and upper secondary schools in Seine-et-Marne by communeAll...

 

«Трактат о шифрах» (1466 г.) — одна из первых в Европе книг, посвящённая криптоанализу, написана Леоном Баттиста Альберти — итальянским учёным, гуманистом, писателем, одним из зачинателей новой европейской архитектуры и ведущим теоретиком искусства эпохи Возрождени�...

 

QuagmireEpisode The X-FilesNomor episodeMusim 3Episode 22SutradaraKim MannersPenulisKim NewtonKode produksi3X22Tanggal siar3 Mei 1996Durasi42 menitBintang tamu Chris Ellis sebagai Sheriff Lance Hindht Timothy Webber sebagai Dr. Paul Farraday R. Nelson Brown sebagai Ansel Bray Mark Acheson sebagai Ted Bertram Peter Hanlon sebagai Dr. William Bailey Tyler Labine sebagai Stoner Nicole Parker sebagai Chick Terrance Leigh sebagai Snorkel Dude[1] Kronologi episode ← SebelumnyaAv...

Commemorative coin This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: George Washington half eagle – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2021) (Learn how and when to remove this template message) The George Washington gold half eagle is a commemorative coin issued by the United States Mint in 1999...

 

Sacred era in Australian Aboriginal mythology For other uses, see 148780 Altjira and Dreaming (disambiguation). Dreamtime redirects here. For other uses, see Dreamtime (disambiguation). Stencil art at Carnarvon Gorge, which may be memorials, signs from or appeals to totemic ancestors or records of Dreaming stories[1] The Dreaming, also referred to as Dreamtime, is a term devised by early anthropologists to refer to a religio-cultural worldview attributed to Australian Aboriginal belie...

 

National park in Kyushu, Japan Yakushima National Park霧島屋久国立公園IUCN category II (national park)View of the Bōzuiwa in the national parkLocationYakushima island, Kagoshima Prefecture, Kyushu, JapanCoordinates30°20′N 130°32′E / 30.33°N 130.53°E / 30.33; 130.53Area325.53 km²Established16 March 2012Governing bodyMinistry of the Environment (Japan) Yakushima National Park (屋久島国立公園, Yakushima Kokuritsu Kōen) is a protected area lo...

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (نوفمبر 2019) كأس ألبانيا 1981–82 تفاصيل الموسم كأس ألبانيا  البلد ألبانيا  المنظم اتحاد ألبانيا لكرة القدم  البط...

 

Kegubernuran TulkarmKegubernuranPeta wilayah PBB tahun 2018, menunjukkan titik pendudukan Israel di wilayah tersebutNegaraPalestinaLuas • Total239 km2 (92 sq mi)Populasi (2017)[1] • Total158,213 Angka ini tidak termasuk Permukiman Tepi Barat Israel Kegubernuran Tulkarm (Arab: محافظة طولكرم, translit: Muḥāfaẓat Ṭūlkarmcode: ar is deprecated ) adalah sebuah distrik administratif dan salah satu dari 16 Kegubernuran...

 

Overview of anarchist tendencies and history in Greece Part of a series onAnarchism History Outline Schools of thought Feminist Green Primitivist Social ecology Total liberation Individualist Egoist Free-market Naturist Philosophical Mutualism Postcolonial African Black Queer Religious Christian Jewish Social Collectivist Parecon Communist Magonism Without adjectives Methodology Agorism Illegalism Insurrectionary Communization Expropriative Pacifist Platformism Especifismo Relationship Syndic...

Sculpture by Auguste Rodin Young Mother in the Grottoat Philadelphia Museum of ArtArtistAuguste RodinYear1885 (conceived) / 1967 (cast)MediumPlaster, later cast in bronze. Young Mother in the Grotto or Woman and Love is a sculpture by Auguste Rodin, conceived in plaster around 1885. It was first exhibited at the Paris Salon of 1885.[1] John Tweed was very close to Rodin and Young Mother was a strong influence on his 1894 Mother and Child.[2] Versions The first versions of the ...

 

† Человек прямоходящий Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:Синапсиды�...

 

Type of robot competition This article is about recreational contests between remote-controlled machines. For the use of robots in war, see Military robot. This article has multiple issues. Please help improve it or discuss these issues on the talk page. (Learn how and when to remove these template messages) This article may require copy editing for grammar, style, cohesion, tone, or spelling. You can assist by editing it. (April 2023) (Learn how and when to remove this message) This article ...

Swedish actress (1925–1994) Mai ZetterlingZetterling from a promotional postcard for Quartet (1948)BornMai Elisabeth Zetterling(1925-05-24)24 May 1925Västerås, SwedenDied17 March 1994(1994-03-17) (aged 68)London, EnglandOccupation(s)Actress, film directorYears active1941–1994Spouses Tutte Lemkow ​ ​(m. 1944; div. 1953)​ David Hughes ​ ​(m. 1958; div. 1979)​ Children2 Mai Elisabeth Z...

 

Mayan language of Mexico Not to be confused with Tzotzil language. TzeltalBatsʼil KʼopNative toMexicoRegionChiapasEthnicityTzeltalNative speakers590,000 (2020 census)[1]Language familyMayan Cholan–TzeltalanTzeltalanTzeltalLanguage codesISO 639-3tzhGlottologtzel1254ELPTzeltalMap showing languages of the Mayan familyThis article contains IPA phonetic symbols. Without proper rendering support, you may see question marks, boxes, or other symbols instead of Unicode characters...

 

UK digital radio station Heart 00sProgrammingFormat2000s musicNetworkHeartOwnershipOwnerGlobal Media & EntertainmentHistoryFirst air date20 May 2022; 23 months ago (2022-05-20)LinksWebcast[1]Websitewww.heart.co.uk/00s/ Heart 00s is a national digital radio station owned and operated by Global Media & Entertainment as a spin-off from the Heart radio network. The station broadcasts from studios at Leicester Square in London and was launched on 20 May 2022. Heart 00s ha...

Life sciences research institution The Babraham InstituteFormation1948LocationBabraham Research Campus, Babraham, Cambridgeshire, UKDirectorSimon CookKey people Wolf Reik Martin Turner (scientist) Len Stephens Phillip Thomas Hawkins AffiliationsBiotechnology and Biological Sciences Research Council (BBSRC) UK Research and Innovation (UKRI) Staff ~350Websitewww.babraham.ac.ukFormerly called Institute of Animal Physiology (IAP) Institute of Animal Physiology and Genetics Research (IAPGR) Front ...

 

Rémy Cabella Cabella bermain untuk Krasnodar pada 2021Informasi pribadiNama lengkap Rémy CabellaTanggal lahir 8 Maret 1990 (umur 34)Tempat lahir Ajaccio, PrancisTinggi 1,71 m (5 ft 7+1⁄2 in)Posisi bermain Gelandang SerangInformasi klubKlub saat ini LilleNomor 10Karier junior2004–2009 MontpellierKarier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)2009–2014 Montpellier 97 (24)2010–2011 → Arles-Avignon (pinjaman) 17 (3)2014–2016 Newcastle United 31 (1)2015–2016 → Marse...