Pyhä-Häkin kansallispuiston alueelle ovat tyypillisiä karun Suomenselänvedenjakajamaat. Puiston alueella esiintyy lähes tasapuolisesti metsiä ja soita. Alue koostuu vanhoista, pääosin kuivista ja kuivahkoista kangasmetsistä sekä avosoista, korvista ja rämeistä. Maasto on paikoin hyvin lohkareista. [2]
Pyhä-Häkin kansallispuisto kuuluu Kymijoen päävesistöalueeseen. Alueen maaperä on pääosin moreenia ja turvetta. Eteläosaa reunustaa harju, johon kuuluu useita rinnakkaisia, paikoin toisissaan kiinni olevia harjuselänteitä sekä näiden välisiä harjukuoppia.[3][2] Alueella on muutamia pieniä järviä, kuten Kotajärvi, Rahelampi, Riippilampi, Säärilampi ja Kaakkolammit.[4] Korkeus merenpinnasta vaihtelee 165-185 metriä.[3]
Pyhä-Häkin kansallispuiston alueesta noin puolet on metsää ja puolet suota. Puisto tunnetaan yhtenä Oulun eteläpuolisen Suomen huomattavimpana ikimetsäalueena. Alueen sammaleisetmänniköt kilpikaarnaisine ikipetäjineen ja keloineen ovat usein yli 250-vuotiaita, mutta iäkkäimmät puut ovat yli 400-vuotiaita. Erityisesti kaskiviljelyn kulta-aikana 1500–1800-luvulla useasti riehuneet metsäpalot ovat jättäneet jälkensä useiden puiden runkoihin, mutta paksun kaarnan ansiosta monet puut ovat selvinneet paloista hyvin.[5]
Pyhä-Häkin kansallispuistossa kasvaa yli 70 kääpälajia, mikä on noin kolmannes koko maan lajistosta. Kääpälajeista monet toimivat puun loisina ja lahottajina, mutta toisaalta nostavat puiston erittäin arvokkaaksi ainutlaatuiseksi metsäalueeksi.[5][6]
Suomessa 1700-luvulla toteutetussa isojaossa Pyhä-Häkin alue ei kelvannut kenellekään. Runsaspuustoisella kangasmaalla ei ollut juurikaan vesistöä, joten puita ei saanut kuljetettua myytäväksi. Alueen runsaat suot olivat sopimattomia maanviljelyyn, joten alue jäi valtion liikamaaksi.[7][8]
Pyhä-Häkin alueen metsien ensimmäiset suojelutoimet aloitettiin vuonna 1912. Alue oli tuolloin niin sanottu säästömetsä, joka rauhoitettiin kaikelta maan ja metsän käytöltä. Kansallispuistoa suunniteltiin perustettavaksi 1930-luvun lopulla, mutta sotavuodet keskeyttivät nämä hankkeet ja kansallispuisto perustettiin vuonna 1956.[7][8] Puistoa on laajennettu vuonna 1982.[6]
Nimi
Pyhä-Häkin nimi tulee alueelle vuonna 1554 asettuneen Mauno Häkkisen sukunimestä. Häkkisen talo sijaitsi puiston eteläpuolella Pyhäjärven rannalla, jolloin alue sai nimekseen Pyhä-Häkkilä ja myöhemmin kylän nimeksi yksinkertaisesti Häkkilä. Pyhä-Häkki jäi tarkoittamaan valtion perustamaa kruununpuistoa ja myöhemmin kansallispuistoa.[8]
Reitit ja palvelut
Pyhä-Häkin kansallispuistossa ja sen lähialueella on merkittyjä polkuja yhteensä yli 20 kilometriä. Merkittyjä rengasreittejä on neljä kappaletta: Riihinevan polku (1,4 km), Mastomäen polku (3,2 km), Kotajärven polku (6,5 km) ja Tulijärven polku (17 km). Polut alkavat kansallispuiston opastuspisteeltä Saarijärven ja Viitasaaren välisen yhdystien 6510 varresta.[9]
Kansallispuiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa Tulijärven laavua voi käyttää leiriytymiseen. Puiston länsiosassa sijaitseva Poika-ahon vuokratupa on vuonna 1854 rakennettu entinen kruununmetsätorppa ja se on vuokrattavissa touko-lokakuussa viidelle hengelle.[10][8]
Kotajärven itärannalla on keittokatos. Puistossa on kaksi kaivoa, joista toinen sijaitsee opastuspisteen luona ja toinen on Poika-ahon torpan luona. Opastuspisteen, keittokatoksen ja Poika-ahon torpan luona on myös kuivakäymälät. Pyhä-Häkin kansallispuisto ei ole esteetön.[11]
Vierailijat
Vuonna 2019 Pyhä-Häkin kansallispuistossa vieraili yhteensä noin 19 400 henkeä.[12] Puiston ylläpitokustannukset ovat 20 000 euroa vuodessa.[6]
