Piikkiö (ruots.Pikis) on Suomen entinen kunta ja vanha kirkkopitäjä, joka sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunnassa asui 7 578 ihmistä[2], ja sen pinta-ala oli 109,21 km², josta 18,38 km² oli merialueita ja 0,14 km² sisävesiä.[1] Väestötiheys oli 83,56 asukasta/km². Työttömyysaste kesäkuussa 2008 oli 4,0 %. Piikkiön kunta liitettiin 1. tammikuuta 2009 Kaarinan kaupunkiin. Kuntaliitoksen myötä Piikkiön seurakunta liittyi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymään Kaarinasta erillisenä seurakuntana.
Piikkiö sijaitsee Piikkiönlahden rannalla Kaarinan itälaidalla, Paimion vastaisella rajalla. Vähävesinen Piikkiönjoki virtaa kunnan läpi ja laskee lahteen. Piikkiön eteläosa on Saaristomerta, jossa on muutama saari. Saarista suurin on Harvaluoto, johon ennen pääsi lossilla ja nykyään saari on yhdistetty mantereeseen v. 1998 käyttöön otetulla sillalla.
Liikenne
Piikkiön kautta kulkevat valtatie 1, vanha valtatie eli seututie 110 sekä Turun ja Helsingin välinen rantarata. Piikkiöstä alkaa Turun ohitustie eli kantatie 40. Piikkiöstä on matkaa Turkuun 15 kilometriä, Saloon 35 kilometriä ja Helsinkiin 150 kilometriä. Lähin kaupallisen liikenteen lentokenttä on Turun lentoasema.
Piikkiön rautatieasema avattiin vuonna 1899 Turun ja Karjaan välisen rataosan käyttöönoton yhteydessä. Henkilöliikenne asemalla lopetettiin vuonna 1979, mutta sitä kokeiltiin vielä vuosina 1986–1987. Tavaraliikenne Piikkiön asemalla on jatkunut vielä 2000-luvulla.[4]
Piikkiö kirkkopitäjänä on Suomen vanhimpia. Tosin asiakirjoissa se mainitaan vasta vuonna 1331. Nykyistä harmaakivikirkkoa on edeltänyt puinen keskiaikainen kirkko ja kivisakaristo, joka on purettu. Kirkon suojeluspyhimys on ollut todennäköisesti Pyhä Nikolaus. Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1755. Rakentamisessa lienee pääosin käytetty läheisen Kuusiston piispanlinnan raunioiden kiviä. Muistumana suojeluspyhimyksestä kirkon päätykolmiossa on kirjaimet S ja N. Kirkkoon on viimeksi tehty laajoja korjauksia vuonna 2003. Korjausten yhteydessä paljastui saarnastuolin seinämaalaus.
Vaakuna
Kunnan vaakunan suunnitteli Ahti Hammar ja se vahvistettiin vuonna 1955.[5] Piikkiön vaakunassa olevat "piikit" ovat suden hampaita ja niiden kärjessä olevat apilat kuvaavat maataloutta[6].
Nähtävyydet
Tuorlan kylässä, Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksen naapurustossa 110-tien varrella sijaitsee Tuorlan Majatalo. Se on 13 kilometrin päässä Turun keskustasta ja osa sen rakennuksista on rakennettu 1820-luvulla. Majatalossa on kahvila-ravintola, majoituspalveluita sekä pieni kauppa josta voi ostaa läheisten maatilojen sekä pienten valmistajien tuotteita.
Piikkiössä sijaitsee myös Linnavuoren retkeilyalue. Siellä on pronssikauden aikaisia hautaröykkiötä, muinaishautoja. Suurin niistä on Pohtionvuori, joka on samalla myös Piikkiön korkein paikka, sen korkein kohta on 79 metriä merenpinnan yläpuolella. Linnavuorelta on hyvät näkymät Piikkiöön ja aina Turkuun saakka.
Suomen paksuin tammi on Piikkiön Lyytikkylässä kasvava hyvin huonokuntoinen puu, joka on rinnan korkeudelta mitattuna lähes 8 m ympärysmitaltaan. Sen arvioidaan olevan yli tuhat vuotta vanha.[7]