Mikronesian federaatio Federated States of Micronesia
lippu vaakuna
Valtiomuoto	Federalistinen tasavalta
Presidentti	Wesley Simina
Pääkaupunki	Palikir
Pinta-ala
– yhteensä	702 km² [1] (sijalla 173)
– josta sisävesiä	ei merkittävästi
Väkiluku (2014)	106 188 asukasta.[2] (sijalla 192)
– väestötiheys	151,3
– väestönkasvu	−0,42 % [1] (2014)
Viralliset kielet	englannin kieli ja paikallisesti muita kansallisia kieliä
Valuutta	Yhdysvaltain dollari (USD)
BKT (2022)
– yhteensä	427 milj. USD[3]  (sijalla 215)
– per asukas	3 741 USD[3]
HDI (2019)	0,620 [4] (sijalla 136)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	27,4 % [5]
– teollisuus	5,8 % [5]
– palvelut	66,8 % [5]
Aikavyöhyke	UTC+10 / UTC+11
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys Yhdysvaltain hallitsemasta YK:n huoltohallintoalueesta	3. marraskuuta 1986
Lyhenne	FM (ISO 3166-1)
Kansainvälinen suuntanumero	+691
Tunnuslause	Peace, Unity, Liberty (Rauha, yhtenäisyys, vapaus)
Kansallislaulu	”Patriots of Micronesia”
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Mikronesian federaatio (engl. Federated States of Micronesia, lyh. FSM),^[a] yleisemmin vain Mikronesia, on 106 000 asukkaan saaristovaltio Tyynellä valtamerellä, Papua-Uudesta-Guineasta koilliseen. Se on osa laajempaa Mikronesian aluetta, johon sen lisäksi kuuluvat Marshallinsaaret, Palau, Nauru, Kiribati, Pohjois-Mariaanit ja Guam. Valtio on itsenäinen, mutta vapaassa yhteydessä Yhdysvaltoihin.

Vuosina 1947–1978 nykyisen Mikronesian federaation osavaltiot Chuuk, Yap, Pohnpei ja Kosrae muodostivat yhdessä Marshallsaarten, Pohjois-Mariaanien ja Palaun kanssa Yhdysvaltain Tyynenmeren saarten huoltohallintoalueen. Vuonna 1978 Chuuk, Yap, Ponape ja Kosrae päättivät yhdistyä Mikronesian federaatioksi. Mikronesian federaatio saavutti itsenäisyyden 1986 ja liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin 1991. Pääkaupunki on Palikir, joka on Pohnpein saarella.

Mikronesian federaatio koostuu 607 saaresta noin 2 900 kilometriä leveässä Karoliinien saaristossa Filippiinien itäpuolella. Saarista 65 on asuttuja.^[6] Valtion pinta-ala on 702 neliökilometriä.^[1]

Osavaltiot ovat lännestä itään Yap, Chuuk, Pohnpei ja Kosrae. Ne on nimetty kunkin osavaltion suurimman saaren mukaan. Valtion suurin saari on vulkaaninen Pohnpein saari, jolla sijaitsee myös liittovaltion pääkaupunki Palikir. Saari on sateinen ja rehevä. Harvaan asuttu vuoristoinen Kosrae on toiseksi suurin saari. Chuuk koostuu 15 suurehkosta ja 192 pikkusaaresta, ja sen väkiluku on osavaltioista suurin. Chuukin laguuni on tunnettu sukelluskohde. Yapilla on neljä suurta ja 7 pienempää saarta.^[7]

Mikronesiassa vallitsee tyypillinen merellinen trooppinen ilmasto. Lämpötila ja kosteus ovat korkeita ympäri vuoden. Sadetta saadaan runsaasti, eniten kesäkuusta marraskuuhun kestävällä sadekaudella. Alueellinen sademäärä vaihtelee kuukausittain vallitsevan tuulensuunnan mukaan: talvella vallitsee koillismonsuuni, kesällä kaakkoispasaati. Niillä saarilla, jotka sijaitsevat yli viiden asteen päässä, päiväntasaajalta esiintyy trooppisia hirmumyrskyjä heinäkuun ja marraskuun välisenä aikana.^[8]

Mikronesin ainoat alkuperäiset maanisäkkäät ovat lepakoita. Lintuja on tavattu noin 225 lajia. Merieläimiä on sitäkin enemmän, sekä kaloja ja delfiinejä että koralliriuttojen selkärangattomia.^[9]

Arkeologian ja kielitieteen todisteiden perusteella Mikronesian federaation alue asutettiin 2 000 – 3 000 vuotta sitten.^[10] Ensimmäiset asukkaat saapuivat alueelle Kaakkois-Aasiasta. Jotkut heistä jatkoivat myöhemmin Papua-Uuteen-Guineaan, Salomonsaarille, Uuteen-Kaledoniaan, Kiribatille ja Marshallinsaarille. Vaikka itse Mikronesian federaatio perustettiin vasta 1970-luvulla, sen eri osien asukkaat olivat tekemisissä toistensa ja melanesialaisten kanssa jo vuosituhansia aiemmin. Kielellisten havaintojen lisäksi tästä on arkeologisia todisteita: saarilta on löytynyt 2000 vuotta vanhaa keramiikkaa, vaikka korallisaarilla ei ole savea keramiikan valmistamiseen.^[11]

Itäiselle Mikronesialle syntyi toisella vuosituhannella monimutkaisia luokkayhteiskuntia, joiden huipulla oli voimakkaat päälliköt. Näistä todisteena on Pohnpein saarella Nan Madolin ja Kosraella Lelun rauniot. Nan Madolin rakennustyöt alkoivat noin vuonna 1200, ja se oli merkittävä poliittinen ja uskonollinen keskus ja ensimmäisiä todisteita Tyynenmeren länsiosien keskushallinnollisesta yhteiskunnasta.^[12][13]

Eurooppalaiset yhteydet alkoivat 1500-luvulla. Portugalilaiset saapuivat vuonna 1525 Yapille ja Ulithiin etsiessään Diego da Rochan johtamina Maustesaaria nykyisessä Indonesiassa. Samalla vuosisadalla espanjalaiset löysivät Karoliineille. Saaret kuuluivat Espanjalle vuodesta 1874, kunnes se myi ne saksalaisille vuonna 1899.^[14]

Saarten ollessa Saksan hallinnassa kopran tuotanto ja kaupankäynti kehittyi. Saksan valta päättyi vuonna 1914, jolloin Japani miehitti saaret. Vuonna 1920 Saksan kärsittyä tappion ensimmäisessä maailmansodassa Kansainliitto muodosti alueesta mandaattialueen, jonka hallinto myönnettiin Japanille. Tulevien vuosikymmenten aikana Mikronesiaan muutti noin 100 000 japanilaista. Syntyperäisiä mikronesialaisia oli siihen aikaan yli puolet vähemmän, noin 40 000.^[15] Toinen maailmansota lopetti Japanin vallan saarilla. Vuonna 1947 Mikronesia siirtyi Yhdysvaltain hallintaan osana Tyynenmeren saarten huoltohallintoaluetta.^[16]

Mikronesian johtohenkilöt alkoivat vuonna 1969 käydä neuvotteluita itsehallinnosta. Perustuslaki luonnosteltiin vuonna 1975, ja se tuli voimaan 1979. Huoltohallintoalue ei kuitenkaan itsenäistynyt yhtenä liittovaltiona, sillä Mariaanit, Marshallinsaaret ja Palau erosivat liitosta. Mikronesialaiset hyväksyivät 1983 kansanäänestyksessä Compact of Free Association -sopimuksen, joka tuli voimaan 3. marraskuuta 1986. Se takasi itsenäisyyden, mutta antoi Yhdysvallalle vastuun puolustuksesta ja ulkoisesta turvallisuudesta.^[17] Maa liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin 17. syyskuuta 1991.^[16]

Vuonna 2002 taifuuni Chata surmasi kymmeniä Chuukin saarella. Vuonna 2004 taifuuni Sudel aiheutti Yapin saarella niin suuria tuhoja, että sinne julistettiin hätätila.^[16]

Mikronesia on liittovaltio, jonka keskushallinto on heikko. Jokaisella osavaltiolla on oma perustuslakinsa ja paljon paikallista valtaa etenkin taloudellisissa asioissa.^[18] Liittovaltiotasolla käsitellään erityisesti ulko- ja puolustuspolitiikkaa.^[19]

Vuoden 1979 perustuslaki takaa mikronesialaisille perusihmisoikeudet ja luo perustan hallitustoiminnalle.^[18] Mikronesian valtionpäämies ja hallituksen johtaja on presidentti. Kongressi valitsee joukostaan presidentin ja varapresidentin neljävuotiselle kaudella.^[20] Vuonna 2023 presidentiksi valittiin Chuukin osavaltion senaattori Wesley Simina.^[21]

Kongressissa on 14 vaaleissa valittua edustajaa. Neljä senaattoria (yksi kustakin osavaltiosta) palvelevat neljän vuoden kauden, muut edustavat yksittäisiä jäsenalueita ja palvelevat kahden vuoden kauden.^[18] Kymmenen senaattorin paikkaa jaetaan osavaltion väkiluvun perusteella, ja vuonna 2023 kongressissa kaksivuotisia edustajia oli viisi Chuukista, kolme Pohnpheista sekä yksi Kosraesta ja Yapista.^[22] Presidentiksi ja varapresidenti valittujen paikka täytetään erityisvaaleilla.^[18]

Mikronesiassa ei ole poliittisia puolueita, vaikka niiden perustamiselle ei ole esteitä. Kaikki ehdokkaat ovat sitoutumattomia. Mikronesian vaaleja pidetään vapaina, ja hallitukset vaihtuvat demokraattisesti. Presidenttivirkaa pääsääntöisesti kierrätetään herrasmiessopimuksen nojalla eri osavaltioiden välillä, mutta kierto ei kuitenkaan toteudu sataprosenttisesti. Naisia on liittovaltiotason politiikassa ollut vähän, ja ensimmäisenä naisena kongressiin valittiin 2021 Perpetua Sappa Konman.^[20]

• Tosiwo Nakayama, 1979–1987
• John Haglelgam, 1987–1991
• Bailey Olter, 1991–1996
• Jacob Nena, 1996–1999
• Leo Falcam, 1999–2003
• Joseph J. Urusemal, 2003–2007
• Manny Mori, 2007–2015
• Peter M. Christian, 2015–2019
• David W. Panuelo, 2019–2023
• Wesley Simina, 2023–

Mikronesian federaation osavaltiot ovat sen neljä merkittävää saariryhmää, joita edustavat tähdet sen lipussa. Kukin osavaltio on nimetty sen tärkeimmän saaren mukaan. Pohnpein osavaltioon kuuluvat Kapingamarangi ja Nukuoro sijaitsevat muiden saarten eteläpuolella, ja niihin pääsee vain veneillä.^[23]

Mikronesian osavaltiot^[24]

Osavaltio	entinen nimi	Pääkaupunki	Pinta-ala (hehtaaria)	Väkiluku (4.4.2010)
Chuuk	Truk	Weno	12 720	48 651
Kosrae		Tofol	10 960	6 616
Pohnpei	Ponape	Kolonia	34 520	35 981
Yap		Colonia	11 890	11 376

Mikronesia on varsin voimakkaasti riippuvainen Yhdysvaltain tuesta, ja Compact of Free Association -liitännäisvaltiosopimuksen nojalla Yhdysvallat on rahoittanut koulutusta, terveydenhuoltoa ja infrastruktuuria.^[25] Sopimus takasi Mikronesialle kaksi miljardia dollaria vuosina 1986–2001. Jatkosopimus vuosille 2004–2023 antoi suoraa tukea sata miljoonaa dollaria vuodessa, josta suuri osa rahastoidaan.^[18] Uusi sopimus tehtiin toukokuuss 2023.^[26]

Taloudellinen toiminta Mikronesian federaatiossa on pääosin viljelyä ja kalastusta omien tarpeiden kattamiseksi. Tärkeimmät viljelykasvit ovat leipäpuu, kookospalmu, banaani, kassava, betelpähkinät, taaro ja kava. Matkailun kehitystä haittaa saariston kaukainen sijainti ja tarpeellisten palveluiden puute. Liittovaltion ja osavaltioiden hallitukset työllistävät yli puolet työvoimasta. Kalastus on tärkeä tulonlähde. Valuuttatuloja saadaan myös ulkomaalaisilta kalastusaluksilta, jotka maksavat lisenssimaksuja kalavesien käytöstä.^[18]

Mikronesia joutuu tuomaan lähes kaiken elintarvikkeet, teollisuustuotteet ja polttoaineen ulkomailta. Sen tärkein vientituote on kala. Tärkeimmät kauppakumppanit ovat Yhdysvallat, Guam, Singapore, Taiwan ja Thaimaa.^[27]

Mikronesiassa liikenne saarten välillä ja ulkomaille tehdään lentäen tai rahtilaivoilla. Jokaisen osavaltion pääsaarella on oma kansainvälinen lentoasemansa, ja lisäksi osalla ulkosaarista on kiitotie. Pääsaarilla on myös hyvä tieverkko, ja kaupunkikeskuksissa tiet ovat päällystettyjä.^[27]

Tyynenmeren yhteisön tilastoarvion mukaan vuonna 2023 Mikronesiassa oli 106 188 asukasta.^[2] Mikronesian väestönkasvu oli varsin nopeaa aina 1980-luvun loppupuolelle asti. Kasvu oli seurausta alueen korkeimpiin kuuluneesta kokonaishedelmällisyysluvusta. Vuonna 1973 asukasluku oli ollut 62 008 ja 16 vuotta myöhemmin 95 740. Vuonna 2000 asukasluku oli hieman yli 107 000 ja vuonna 2010 enää vajaa 103 000. Väestö oli vähentynyt erityisesti maastamuuton seurauksenae, eikä kokonaishedelmällisyyslukukaan ole enää yhtä korkea kuin aiemmin.^[28]

Pääosa väestöstä on mikronesialaista alkuperää, mutta syrjäisten Kapingamarangin ja Nukuoron atollien asutus on polynesialaista.^[29] Englannista on tullut yleinen kieli. Chuukia, pohnpeitä, kosraeta, japia ja muita mikronesialaisia kieliä puhutaan eri saarilla.^[30] Vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan katolisia oli 52,7 %, protestantteja 41,7 %, muiden uskontojen harjoittajia 3,8 %, ja uskonnottomia 0,8 %.^[1]

Mikronesia on varsin alussa kaupungistumisprosessissa, mutta 1900-luvun lopulla on alkanut sisäinen muuttoliike kohti kaupunkimaisia keskuksia, joissa on työ- ja koulutusmahdollisuuksia. Vuoden 2010 tilastojen mukaan 22 prosenttia mikronesialaista asui kaupungeissa.^[31][29]

Mikronesiassa on oppivelvollisuus 6–14-vuotiaille. Jokaisella asutulla saarella on peruskoulu, ja jokaisessa osavaltiossa on vähintään yksi lukiotason koulu. Mikronesian ainoa korkeakoulutason oppilaitos on vuonna 1963 opettajankoulutuslaitokseksi perustettu College of Micronesia-FSM.^[29]

Kullakin neljästä osavaltiosta on oma kulttuurinsa ja perinteensä, mutta niillä on myös yhteisiä, vuosisatoja vanhoja kulttuuriperinteitä. Esimerkiksi sukuyhteys on tärkeää kaikkien saarelaisten kulttuureissa. Aiemmin saarilla on asuttu ydinperhettä suuremmissa yksiköissä. Pohnpeillä ja Yapilla on ollut patrilineaarisia perhemalleja (veljekset vaimoineen tai isoisä, pojat ja pojanpojat), kun taas Chuukilla ja Yapin ulkosaarilla on matrilineaarisia perheitä, joissa tytärten aviomiehet muuttavat anoppilaan kotivävyiksi. Länsimaistumisen myötä ydinperhemalli on yleistymässä.^[32]

Yapin saari on tunnettu kivirahoistaan,^[33] jotka ovat halkaisijaltaan jopa nelimetrisiä kalkkikivilaattoja, joissa on reikä keskellä. Saaren asukkaat tietävät mikä kivi kuuluu kenellekin, mutteivät välttämättä siirrä kiviä, kun omistaja vaihtuu. Kiviä on viittä tyyppiä, Mmbul, Gaw, Ray, Yar ja Reng, viimeksi mainittu on vain 0,3 metriä halkaisijaltaan. Niiden arvo perustuu kokoon ja historiaan, monet kivistä on tuotu muilta saarilta, jopa Uudelta-Guinealta saakka, useimmat kuitenkin muinaisina aikoina Palaulta.^[34]

Mikronesia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 2000 alkaen viiden urheilijan joukkueella. He ovat osallistuneet yleisurheiluun, uintiin ja painonnostoon.^[35]

• Federated States of Micronesia 2010 Census Summary Analysis of Key Indicators (PDF) Division of Statistics, Office of SBOC. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)
• Foster, Sophie & Hezel, Francis X: Micronesia Encyclopedia Britannica. 7.9.2023. Viitattu 12.9.2023. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mikronesian federaatio Wikimedia Commonsissa

• Visit-fsm.org (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)