Mercedes-Benz Ponton (saks.Ponttooni) on nimitys Daimler-Benzin vuosina 1953–1963 valmistamista useista Mercedes-Benz-henkilöautosarjoista. Nimitys viittaa niiden aikaisemmista sarjoista poikenneeseen korimuotoiluun jossa erilliset putkirakenteiset alustat, lokasuojat, astinlaudat, matkustamo ja moottoritila oli sulautettu virtaviivaisemmaksi, yhtenäiseksi itsekantavaksi korirakenteeksi.[3]
Toisen maailmansodan jälkeen Daimler-Benz oli kyennyt aloittamaan autotuotantonsa uudestaan vuonna 1946 sotaa edeltäneellä 170 V-mallilla, tuotettujen autojen mennessä ensin kuorma-auto- ja ambulanssikäyttöön Saksan uudelleenrakennuksen auttamiseksi.[4]
Vuonna 1947 henkilöautojen tuotanto ja myynti pääsi jatkumaan. Daimler-Benz pyrki käynnistämään myös luksusautojen valmistuksen uudelleen, mikä johti W136-korin suurentamiseen ja korkeampaan viimeistelytasoon yhdessä tehokkaamman moottorin kanssa. Tämän vuonna 1949 esitellyn 170 S-mallin parannellun 170 Sb-mallin korimalliksi tuli W191 vuosina 1952-1953, tuotannon päättyessä vuonna 1955 W136 ja W191-sarjojen yhdistelmänä toimineiden 170 S-V ja 170 S-D-malleihin. [5]
Vuonna 1951 Mercedes-Benz julkaisi kaksi täysin uutta sodanjälkeistä 6-sylinteristä mallia, W186 Adenauerin ja W187:n, jotka perustekniikaltaan nojasivat vielä W136-sarjaan, vahvistaen kuitenkin putkirunkoa kasvanutta painoa varten etenkin 300 Adenaueria varten. Samana vuonna Daimler-Benz aloitti työn uuden itsekantavalla korilla toteutetun ponttooni-mallisen W120:n kehitystyön tohtori Fritz Nallingerin johdolla, Karl Wilfertin johtaessa muotoilua ja Béla Barényin toimiessa osana passiivisen koriturvallisuus-suunnittelun tiimiä.[6]
Vuonna 1953 esitelty W120 käytti ponttoonimuotoilun lisäksi uutta, vahvasti rakennettua pohjalevyä joka tarjosi paremman suojan matkustamolle kolaritilanteessa. Uudistunut korirakenne mahdollisti paremmin äänieristetyn ja tilavamman matkustamon sekä parantuneen ilmanvastuskertoimen. Mutta täysimittainen jäykistetyn ohjaamon ja törmäysvyöhykkeiden rakenne otettiin käyttöön vasta vuonna 1959 W111-siipimallissa. Moottorina toimi nelisylinterinen 1,8-litrainen bensiinimoottori ja dieselmoottori mallinimen ollessa 180 ja 180D.
1956 esitellyssä W121-sarjassa bensiinimoottori oli päivitetty 190 SL:ssä käytetyn 1,9-litraisen M121-moottorin matalampiviritteiseen versioon ja dieselmoottori päivittyi aikaisemmasta 1,8-litraisesta OM636-mallista 1,9-litraiseen OM621-moottoriin. W121-sarjan malleista käytettiin nimitystä 190 ja 190D.[7]
Mercedes-Benz 220 S (W180)Mercedes-Benz 220 S Cabriolet (W180)
Seuraavaksi esiteltiin vuonna 1954 W180 joka pohjautui W120-koriin, mutta 170 mm pidennettynä. Tästä 100 mm tarvittiin pidentämään 2,2-litraisen 6-sylinterisen moottorin vaatimaa lisätilaa ja loput 70 mm käytettiin takamatkustamon jalkatilan kasvattamiseksi.
Tätä sarjaa markkinoitiin mallinimellä 220 a, joka myöhemmin maaliskuussa 1956 päivitysten yhteydessä uudelleennimettiin 220 S:ksi.
2-ovinen coupé- ja cabriolet-malli tuli saataville 1956.[8][9][10]
Vuonna 1956 julkaistiin Mercedes-Benz W105 jonka erikoispiirre oli sen rakenne: pidennetty moottoritila voimanlähteineen oli otettu W180-sarjasta ja yhdistetty W120-sarjan korirakenteeseen. Näin saadun auton akseliväli oli pidempi kuin W120/W121-sarjojen, mutta lyhempi kuin W180 ja W128-sarjojen. Mallia markkinoitiin nimellä Typ 219 sen käyttämän 6-sylinterisen moottorin 2195 cm3 iskutilavuuden mukaan.[8]
Lisäksi vuonna 1955 julkaistiin Mercedes-Benz 190 SL, joka ulkoisesti muistutti 300 SL-roadstermallia. 190 SL perustui kuitenkin 300 SL:n putkirungon sijaan lyhennettyyn W120:n pohjalevyyn käyttäen 300 SL:n kaltaista pyöräntuentaa, korimuotoilua (ilman kylkikiduksia) ja sisustaa. Moottorina toimi nelisylinterinen, 1,9-litrainen M121-moottori, joka otettiin 1956 matalampiviritteisenä käyttöön W121-sarjan 190-mallissa.[11]
.JPG)
.jpg)
