Koronaviruspandemia Intiassa

Koronaviruspandemia Intiassa
Vahvistetut tapaukset sataatuhatta asukasta kohden
Vahvistetut tapaukset sataatuhatta asukasta kohden
Yleistä
Virus SARS-CoV-2
Tauti COVID-19
Lähtöpaikka Wuhan, Hubei, Kiina
Ensimmäinen tapaus
Aika 30.1.2020
Paikka Thrissur, Kerala
Tapaukset
Vahvistetut 19 164 969[1]
Parantuneet 21 892 676[1]
Kuolleet 238 270[1]
Rokotetut 167 346 544[1]

Tiedot päivitetty viimeksi 8.5.2021.

Koronaviruksen leviäminen Intiassa

Koronaviruspandemia Intiassa on Sars-Cov-2-viruksen levittäytymistä Intiassa. Maan ensimmäinen koronavirustapaus vahvistettiin 30. tammikuuta 2020 Keralassa Wuhanista palanneella opiskelijalla. 22.-24. maaliskuuta 2020 Intia julisti voimakkaat rajoitukset. Nämä hidastivat jonkin verran taudin etenemistä. Silti tautitapausten määrä kasvoi. Maalis-huhtikuussa 2021 Intiassa nousi valtava koronavirusaalto.[2]

Kesäkuussa tautia oli todettu eniten Maharashtran, Delhin, Tamil Nadun, Gujaratin ja Uttar Pradeshin alueilla.[3] 12. lokakuuta 2020 Intiassa oli todettu yli 7 miljoonaa tapausta, ja noin 110 000 oli kuollut tautiin.[4]

Ensimmäinen aalto

Ensimmäinen tapaus vahvistettiin 30. tammikuuta 2020 Keralan osavaltion Thrissurissa opiskelijalta, joka oli palannut Wuhanista.[5] Tämän jälkeen todettiin kymmeniä tapauksia seuraavan kuukauden kuluessa. Osa tapauksista tuli Italiasta. 12. maaliskuuta koronavirukseen kuoli ensimmäinen intialainen. Kuolonuhri oli 76-vuotias mies Karnatakan Kalaburigissa. Tuona päivänä oli Intiassa vahvistettu 74 koronavirustapausta.[6] Maaliskuussa asetettu sulku kuitenkin vuoti, ja tauti levisi edelleen.

5. huhtikuuta ylittyi sadan kuoleman raja. 14. huhtikuuta oli yli 10 000 tapausta. 29. huhtikuuta oli yli 1 000 kuollut koronaan Intiassa. 19. toukokuuta oli vahvistetusti 100 000 sairastunutta.lähde? Kesäkuun 20. päivään mennessä tartuntoja oli 395 000 ja kuolleita lähes 13 000, ja tauti levisi yhä nopeasti[7]. Delhi oli pahin alue, 73 000 tapausta, 2 500 kuolemaa.[8]

17. heinäkuuta Intiassa ylittyi miljoonan tartunnan raja, ja maa nousi tilastoissa kolmanneksi Yhdysvaltain ja Brasilian jälkeen. Todellisia tartuntoja arvioitiin olevan huomattavasti enemmän, koska 1,3 miljardin asukkaan maa ei pysty kattavaan testaukseen. Kuolinluvut ovat kuitenkin pysyneet alhaisina sekä väestömäärään että vahvistettuihin tartuntoihin suhteutettuna, minkä arvellaan johtuvan väestön nuoresta ikärakenteesta. Epidemia on kuitenkin maassa yhä kiihtymässä.[9]

28. heinäkuuta tehtyjen vasta-ainetutkimusten mukaan koronavirus olisi ollut Chemburin, Matungan ja Dahisarin slummeissa 57 %:lla.[10]

31. elokuuta mennessä tauti oli tarttunut noin 3,6 miljoonaan. Noin 60 000 oli kuollut. Tauti levisi yhä nopeasti ja tuli enemmän näkyviin testeissä. Tähän asti suuriin kaupunkeihin kuten Delhiin ja Mumbaihin keskittynyt tauti näytti leviävän myös maaseudulle.[11] 31. elokuuta kuoli 84-vuotiaana koronaviruksen aiheuttamaan monielinvaurioon Intian entinen presidentti Pranab Mukherjee.[12]

Syyskuun puolivälissä Intian koronavirusaalto näytti kääntyvän laskuun, mutta tautia oli paljon liikkeellä.

Marraskuun lopussa epidemia paheni Delhissä[13]. Sairaalavuoteet uhkasivat loppua.[14]

Vuoden 2020 aalto rauhoittui huomattavasti vuoden loppuun mennessä.

Toinen aalto

Helmikuun puolivälissä koronaepidemia näytti olevan hiipumassa. Silloin oli vain 11 000 tapausta ja sata kuolemaa päivässä.[15]

Maalis-huhtikuussa 2021 nousi rajusti uusi korona-aalto. Uusi viruslaji levisi räjähdysmäisen nopeasti huhtikuussa 2021.[16] Se tartutti tehokkaammin kuin aiemmat viruslajit. Rajoituksia oli purettu liian aikaisin. Ihmiset eivät välittäneet ohjeista. Suuret kokoontumiset levittivät virusta.[17][2] Yksi suurista kokoontumisista oli pyhiinvaellusjuhla Kumbh Mela.[18] Se huipentui kylpemiseen Gangesjoessa 12. huhtikuuta. Turvaväleistä ei piitattu.[19] Mutta poikkeusluvalla sallittua tapahtumaa oli lyhennetty koronan takia.[20] Lisäksi oli vaalitilaisuuksia ja urheilutapahtumia.[15][21]

15. huhtikuuta ainakin 15 miljoonaa intialaista oli sairastanut koronaviruksen. Tuolloin oli ainakin 174 335 kuollut koronaan.[22] Ennätysmäiset 1000 kuoli todetusti koronaan liittyen Intiassa tuona päivänä.[23] Todettuja tautitapauksia oli 22. huhtikuuta 2021 yli 300 000 päivässä.[24][25] Huhtikuun loppupuolella maassa rikottiin tartuntojen maailmanennätys neljänä päivänä peräkkäin. 25. huhtikuuta todettiin lähes 350 000 tartuntaa päivässä. Testaus oli ylikuormittunut ja krematoriotyöntekijöiden ja asiantuntijoiden haastattelujen perusteella kuolleita arvioitiin olevan huomattavasti enemmän kuin virallisesti oli raportoitu, kaksin- tai jopa viisinkertainen määrä. Poliitikkojen arveltiin vähättelevän kuolemien määrää kansallisen paniikin välttämiseksi. Tartunta-aallon huipun ennustettiin olevan toukokuun puolivälissä, jolloin päivittäiset tartuntamäärät voisivat olla jopa puoli miljoonaa.[26] Kolkatassa jopa joka toinen asukas oli saanut koronaviruksen.[27][27]

Intian terveydenhuoltojärjestelmä oli romahduksen partaalla. Happi, sairaalapaikat ja lääkkeet olivat loppumassa.[24] Poliisi voimistelutti ja pahoinpiteli koronasääntöjä rikkovia[28][29] Kun tarvikkeet loppuivat, potilaita ei voitu edes yrittää hoitaa.[30] Potilaita kuoli sairaaloissa, joissa happi loppui.[31] Perheet tulivat vastaanotolle omien happipullojensa kanssa.[32] Jotkut sairaalat eivät ottaneet potilaita, koska happi oli loppunut. [33] Joidenkin osavaltioiden väitettiin estävän happirekkojen kulun naapurialueille.[34] Potilaita kuoli sairaaloiden porteille.[2][35][36] Delhissä omaiset jonottivat vainajien tuhkausta.[37] Hallitus yritti helpottaa tilannetta kuljettamalla tarvikkeita pahimmille tautialueille. [38] Saksa ja Yhdysvallat tarjosivat apuaan.[39] Paikoin raivostuneet potilaiden omaiset kävivät käsiksi lääkäreihin ja hoitajiin.[40]

Vastatoimia

Koronavirus on ollut haaste köyhässä Intiassa, missä laajoilla alueilla on huono terveydenhuolto ja laaja väestötiheys.[41]

21. tammikuuta lentokentillä mitattiin Kiinasta saapuneiden kuumetta.[42] Kun tauti levisi, hallitus julisti 24. maaliskuuta koko maan kolmen viikon ulkonaliikkumiskieltoon.[43] Tästä aiheutui se, että miljoonat pakenivat kaupungista virusta kotikyliinsä, ilmeisesti samalla vieden sitä maaseudulle.[44] Karanteeni loi myös ruokapulaa.[45]

15. huhtikuuta Intia lievensi karanteenia käynnistämällä joitain yhteiskunnan toimintoja.[46] Maa jaettiin tautitiheyden mukaan kolmenlaisiin vyöhykkeisiin, joita olivat punainen, oranssi ja vihreä. Punaisella oli suurin virusvaara ja vihreällä pienin.[13] Jakoa päivitettiin kerran viikossa. Myöhemmin punainen vyöhyke jaettiin vielä virusalueeseen ja puskurialueeseen.

20. huhtikuuta Intia salli viljelijöiden palata työhönsä.[47]

8. kesäkuuta Intia purki rajoituksia lisää muilla paitsi pahimmilla virusalueilla. Esimerkiksi ravintolat ja temppelit avasivat ovensa.[48]

Dharavin slummissa

Koronavirus iski 4. huhtikuuta Mumbain Dharavin slummiin, jossa asuu yli 700 000 ihmistä. Sen ajateltiin aiheuttavan siellä hallitsemattoman tautiaallon.[49] Dharavi vaikutti sille ihanteelliselta paikalta: tiheään asuttu slummi on ahdas, siellä on kapeat kadut ja huono hygienia; useimmat käyttävät yhteisvessoja.[50][51] Draravissa valittiin tämä koronaviruksen hidastamistaktiikka: Dharavi eristettävä, terveydenhuoltohenkilöstö paikalle testaamaan, perustettava karanteenileirejä.[52]

Kuumeenmittaajat ja testaajat kiersivät ovelta ovelle pyrkien eristämään ja hoitamaan sairastuneita.[53] Kuumeklinikoita perustettiin. Sairastuneet eristettiin "kuumeleireille" muun muassa kouluihin ja urheilukerhoihin.[54][55] Sairastuneille tarjottiin karanteenikeskuksissa ruokaa ja yösija, jotka ovat Dharavissa monelle köyhälle ylellisyyttä.[13]

Uusien tautitapausten määrä väheni toukokuussa. Kesäkuussa tauti levisi enää prosentin päivävauhdilla Dharavissa.[56] 21. kesäkuuta Dharavissa oli ollut hieman yli 2 000 tautitapausta ja noin 80 kuollut. Noin 10 000 oli joutunut karanteeniin.[57][58] Mutta tauti uhkasi palata muualta Mumbaista ja Maharashtrasta[59]Syyskuussa oli Dharavissa taas koronaviruspiikki.[60] Mutta tällöinkin syyskuun loppupuolella Dharavissa oli vain 1.3 tapausta päivässä 100 000 asukasta kohden.[61] Marraskuun 23. päivänä oli Dharavissa kuollut vain 311 ihmistä koronavirukseen.[13]

Taikausko ja näennäistiede

Intian kansanlääkinnästä vastaava AYUSH-ministeriö antoi 29. tammikuuta tiedotteen, jossa se ilmoitti homeopatian ja unanilääkinnän tarjoavan apua koronavirustartuntojen ehkäisyssä. Tiedotteessa suositeltiin homeopaattisen Arsenicum album 30 -lääkkeen nauttimista tyhjälle vatsalle kolmesti päivässä. Sen lisäksi tiedote käsitteli ayurvedan ja unanilääkinnän menetelmiä, joista voisi ministeriön mukaan olla apua. Kansanparannuksen menetelmien lisäksi suosituksiin sisältyi perinteisempiä keinoja kuten hygieniasta huolehtimista ja sairastuneiden välttelyä.[62] AYUSH-ministeriön tiedote aiheutti sosiaalisessa mediassa suuren kohun, jonka seurauksena ministeriö syytti mediaa ja lääketieteellisiä järjestöjä kansanlääkinnän aseman tahallisesta heikentämisestä. 4. helmikuuta ministeriö ilmoitti jakaneensa vain yleisohjeistusta koronavirustartunnan estämiseen. Ministeriön mukaan ohjeistusta ei tarkoitettu täysinvarmaksi hoitokeinoksi koronainfektioon.[63] Vaikka Arsenicum Album 30 -aineen tehokkuutta ei ole virallisesti testattu on sen kysyntä kasvanut huomattavasti pandemian aikana. Muun muassa useat osavaltiohallitukset Rajasthanissa, Karnatakassa, Tamil Nadussa, Andhra Pradeshissa ja Keralassa ovat suositelleet sen käyttöä. Ainetta on jaettu vangeille ja poliiseille Haryanassa sekä Mumbain suurkaupungissa.[64] Mumbaissa myös kaupunginvaltuuston jäsenet ovat jakaneet ainetta ahkerasti vaalipiiriensä asukkaille kymmenien tuhansien pullojen edestä.[65]

Useat erilaiset taikauskoiset menetelmät ovat saavuttaneet suurta julkisuutta varsinkin sosiaalisen median välityksellä. Esimerkiksi Hindu Mahasabha -järjestö järjesti "lehmän virtsajuhlat", joiden jälkeen muutamat gurut ovat kehottaneet kannattajiaan kylpemään lehmänulosteessa. Tarpeetonta paniikkia aiheutti myös väite, jonka mukaan koronavirus voisi tappaa ihmisiä yöllä heidän nukkuessaan.[66] Syrjäkylissä koronavirusta alettiin paikoitellen palvomaan jumalattarena, jota pyrittiin lepyttelemään lauluilla ja rukouksilla.[67]

Valeuutiset

Britannian yleisradio BBC:n mukaan viiden intialaisen faktantarkistussivuston, tammikuusta kesäkuuhun, kumoamista 1 447:stä valeuutisista 58 prosenttia liittyi koronaan. Useimmat koronaviruspandemiaan keskittyneet valeuutiset liittyivät "parannusmenetelmiin", ulkonaliikkumiskieltoon liittyviin huhuihin ja yleisiin salaliittoteorioihin viruksen alkuperästä. BBC:n analyysin mukaan huhtikuussa varsinkin muslimeihin kohdistunut valheellinen tieto lisääntyi islamilaisen Tablighi Jamaat -järjestön pidettyä tilaisuuden Delhissä. Osallistujilta testattiin positiivisia koronavirustartuntoja, minkä seurauksena väitteet muslimien tahallaan ja tietoisesti levittämästä koronasta yleistyivät. Varsinkin islamilaisten katukauppiaiden väitettiin valheellisesti levittävän virusta sylkemällä elintarvikkeisiinsa. Muissa valeuutisissa lihansyönnin väitettiin altistavan koronalle.[68] Sosiaalisen median kanavilla kuten esimerkiksi Twitterissä on esiintynyt #CoronaJihad-aihetunnistetta, joka väittää muslimien käyvän pyhää sotaa hinduja vastaan levittämällä koronaa.[69]

Lähteet

  1. a b c d Government's portal for COVID-19 mygov.in. Viitattu 1.5.2021. (englanniksi)
  2. a b c Koronavirus | Mutaation vauhdittama ”koronatsunami” yllätti Intian kesken rajoitusten purun: Potilaita kuolee sairaaloiden porteille, tartunnoissa maailmanennätys Helsingin Sanomat. 22.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  3. MoHFW | Home www.mohfw.gov.in. Viitattu 28.6.2020.
  4. Koronavirus | Intiassa on maailman toiseksi eniten koronavirustartuntoja, mutta vähän tautiin kuolleita – Syitä etsitään nuoresta ikärakenteesta, aiemmista taudeista ja puutteellisesta tilastoinnista Helsingin Sanomat. 12.10.2020. Viitattu 17.10.2020.
  5. P. S. Gopikrishnan Unnithan Thiruvananthapuram: Kerala reports first confirmed coronavirus case in India India Today. Viitattu 27.6.2020. (englanniksi)
  6. India’s first coronavirus death is confirmed in Karnataka Hindustan Times. 12.3.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanniksi)
  7. Vilja Vainio: Intiassa ennätysmäärä tartuntoja kolmatta päivää peräkkäin verkkouutiset.fi. 20.6.2020. Viitattu 27.6.2020.
  8. Delhi struggles to cope with Covid-19 surge BBC News. 27.6.2020. Viitattu 28.6.2020. (englanti)
  9. Intia ylitti miljoonan korona­tartunnan rajan, asian­tuntijat varoittavat aika­pommista hs.fi. Viitattu 18.7.2020.
  10. India coronavirus: ’More than half of Mumbai slum-dwellers had Covid-19’ BBC News. 29.7.2020. Viitattu 17.10.2020. (englanti)
  11. Intia nousi koronatilaston kärkeen – rajoituksia puretaan silti Yle Uutiset. Viitattu 31.8.2020.
  12. Former Indian President Pranab Mukherjee dies at 84 www.aljazeera.com. Viitattu 31.8.2020.
  13. a b c d Intia aloitti tiukimpien koronarajoitusten purkamisen eri osissa maata – Kuolinsyiden vähäinen tilastointi vaikeuttaa koronatilanteen seuraamista Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2020.
  14. Delhin koronatilanne riistäytymässä käsistä – sairaaloiden vuodepaikat uhkaavat loppua Iltalehti. Viitattu 8.11.2020.
  15. a b Covid-19: How India failed to prevent a deadly second wave BBC News. 18.4.2021. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  16. What is the India Covid variant and will vaccines work? BBC News. 22.4.2021. Viitattu 23.4.2021. (englanti)
  17. Intiassa ja Brasiliassa synkät koronaennätykset – epidemiologi: "Olemme kauhistuttavassa tilanteessa" Yle Uutiset. Viitattu 23.4.2021.
  18. Intian sairaaloissa hätätila, potilaita kuolee happipulaan verkkouutiset.fi. 24.4.2021. Viitattu 24.4.2021.
  19. Intian koronatartunnat räjähtivät – miljoonat pyhiinvaeltajat kylpivät silti Gangesjoessa Ilta-Sanomat. 14.4.2021. Viitattu 26.4.2021.
  20. Korona leviää hindujen valtavalla kylpyfestivaalilla, asiantuntijat pelkäävät juhlan muuttuvan "superlingoksi" Yle Uutiset. Viitattu 26.4.2021.
  21. ”Jos maailmanloppu on, tämä on sitä” – miljoonat Intian korona-ahdingossa verkkouutiset.fi. 29.4.2021. Viitattu 29.4.2021.
  22. India COVID: 17,304,308 Cases and 194,998 Deaths - Worldometer www.worldometers.info. Viitattu 25.4.2021. (englanniksi)
  23. Koronavirus | Intia rikkoo koronaennätyksiä, yli tuhat kuollutta vuorokaudessa Helsingin Sanomat. 14.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  24. a b Intian koronatartuntojen käyrä ampaisi uuteen synkkään ennätykseen Yle Uutiset. Viitattu 23.4.2021.
  25. Intian koronakriisi pahenee, tartunnoissa synkkä maailmanennätys mtvuutiset.fi. 22.4.2021. Viitattu 22.4.2021.
  26. Intian korona­kuolleisuus on toden­näköisesti vielä pahempaa kuin mitä tiedetään, kertoo NY Times: ”Viranomaiset pyrkivät välttämään paniikkia” hs.fi. Viitattu 26.4.2021.
  27. a b Sumati Yengkhom / TNN / Updated: Apr 25, 2021, 15:36 Ist: Coronavirus cases in Kolkata: Every second person getting tested in Kolkata is positive | Kolkata News - Times of India The Times of India. Viitattu 26.4.2021. (englanniksi)
  28. Kriisi syvenee Intiassa: Happivarastot loppuvat sairaaloista verkkouutiset.fi. 21.4.2021. Viitattu 23.4.2021.
  29. India Today Web Desk New DelhiApril 21, 2021UPDATED: April 22, 2021 08:13 Ist: Explained: Why India is facing oxygen shortage during 2nd Covid wave India Today. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
  30. Covid: India sees world's highest daily cases amid oxygen shortage BBC News. 22.4.2021. Viitattu 23.4.2021. (englanti)
  31. India Covid surge: Hospitals send SOS as record deaths registered BBC News. 24.4.2021. Viitattu 25.4.2021. (englanti)
  32. Ihmiset tuovat omat happipullonsa Intian sairaaloihin verkkouutiset.fi. 26.4.2021. Viitattu 26.4.2021.
  33. India Covid: Families appeal for help in Delhi's oxygen shortage BBC News. 24.4.2021. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  34. Intiassa toista päivää ennätysmäärä tartuntoja, sairaaloista loppuu happi – osavaltiot estävät happirekkoja kulkemasta naapurialueille Ilta-Sanomat. 24.4.2021. Viitattu 24.4.2021.
  35. ”Pahin todistamani humanitaarinen katastrofi” – Koronatilanne pahenee entisestään Intiassa, asiantuntijoilta synkkä arvio tulevasta Ilta-Sanomat. 24.4.2021. Viitattu 25.4.2021.
  36. Intian koronakaaos videolla: Ihmisiä kuolee kaduille verkkouutiset.fi. 26.4.2021. Viitattu 26.4.2021.
  37. Yle Intiassa: Omaiset jonottavat sairaalapaikkoja koronapotilaille, ja jopa tuhkausta joutuu nyt jonottamaan Yle Uutiset. Viitattu 23.4.2021.
  38. India Covid surge: Hospitals send SOS as record deaths registered BBC News. 24.4.2021. Viitattu 24.4.2021. (englanti)
  39. Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Yhdysvalloista ja Euroopasta luvataan apua Intian korona-aaltoon, Suomessa sunnuntaina 197 uutta tartuntaa, lähes 3 prosenttia saanut kaikki rokotteet yle.fi. Viitattu 26.4.2021.
  40. Koronaraivo Intian kaaoksessa: Nyt käydään lääkärien kimppuun verkkouutiset.fi. 29.4.2021. Viitattu 29.4.2021.
  41. Pandemia nostaa sosiaaliset jaot pintaan: Intiassa kartellaan kastittomien koskemista, mutta sekään ei pelasta köyhimpiä koronavirukselta Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2020.
  42. Coronavirus: Thermal screening of passengers flying in from China at 7 airports The Economic Times. 21.1.2020. Viitattu 28.6.2020.
  43. Ulkonaliikkumiskielto hiljensi 1,3 miljardin asukkaan Intian – todellista koronatartuntojen määrää ei tiedä kukaan Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2020.
  44. Koronavirus aiheutti Intiassa suunnattoman kansanvaelluksen ulos kaupungeista Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2020.
  45. Intia jatkoi karanteenia kahdella viikolla kasvavasta ruokapulasta huolimatta – ”Joka päivä tulee vähemmän ruokaa myyntiin”, delhiläinen torikauppias kuvailee Ylelle Yle Uutiset. Viitattu 27.6.2020.
  46. India to allow farmers back to work amid lockdown BBC News. 15.4.2020. Viitattu 28.6.2020. (englanti)
  47. India to allow farmers back to work amid lockdown BBC News. 15.4.2020. Viitattu 28.6.2020. (englanti)
  48. ”Unlock1”: Malls, Restaurants, Places Of Worship To Reopen June 8 NDTV.com. Viitattu 28.6.2020.
  49. Koronavirus levisi yhteen maailman suurimmista slummeista – asukastiheys lähes 30 kertaa suurempi kuin New Yorkissa Ilta-Sanomat. 5.4.2020. Viitattu 27.6.2020.
  50. Coronavirus Outbreak: Kudos! Mumbai’s Dharavi cracked down daily new COVID-19 cases to single digit; details The Financial Express. 21.6.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanti)
  51. How Covid-19 has ravaged India's richest city BBC News. 27.5.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanti)
  52. Intia | Mumbain köyhät pysyvät mielellään koronakaranteenissa, koska ruoka on ilmaista – Huonekaverien syvällisyys lumosi rautatieinsinööri Tulaskarin Helsingin Sanomat. 24.11.2020. Viitattu 24.11.2020.
  53. Mahaveer Golechha: COVID-19 Containment in Asia’s Largest Urban Slum Dharavi-Mumbai, India: Lessons for Policymakers Globally. Journal of Urban Health : Bulletin of the New York Academy of Medicine, 19.8.2020, s. 1–6. PubMed:32815097 doi:10.1007/s11524-020-00474-2 ISSN 1099-3460 Artikkelin verkkoversio.
  54. Soutik Biswas: How Asia's biggest slum contained the coronavirus BBC News. 23.6.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanti)
  55. How Dharavi, The World’s Biggest Slum, Stopped The Coronavirus BloombergQuint. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  56. Special Correspondent: Coronavirus | Dharavi turns the corner with steep decline in COVID-19 cases The Hindu. 21.6.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanti)
  57. The Dharavi unlock: How daily new cases down to single digit The Indian Express. 21.6.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanniksi)
  58. Soutik Biswas: How Asia's biggest slum contained the coronavirus BBC News. 23.6.2020. Viitattu 27.6.2020. (englanti)
  59. PTI | Updated: Jun 24, 2020, 15:33 Ist: Dharavi Coronavirus: Shiv Sena hails 'victory' against coronavirus in Dharavi | Mumbai News - Times of India The Times of India. Viitattu 27.6.2020. (englanniksi)
  60. ByPoonam AhujaPoonam Ahuja / Updated: Sep 11, 2020, 17:47 Ist: Mumbai: Sudden spike in Covid-cases in Dharavi; tally rises to 2883 Mumbai Mirror. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  61. The Mumbai Slum That Stopped the Virus Bloomberg.com. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)
  62. Homeopathy effective in prevention of novel coronavirus infections: AYUSH ministry India Today. 29.1.2020. Viitattu 22.7.2020.
  63. Our Advisory Not for Treating Coronavirus, Says AYUSH Ministry Days After Suggesting Unani, Homeopathy News18. 4.2.2020. Viitattu 22.7.2020.
  64. Barnagarwala, Tabassum: Explained: Arsenicum album 30, a homoeopathic drug touted as effective against Covid-19 Indian Express. 3.6.2020. Viitattu 22.7.2020.
  65. Shelar, Jyoti: Homeopathy drug untested for efficacy against COVID-19 widely distributed in Mumbai The Hindu. 22.5.2020. Viitattu 22.7.2020.
  66. Mishra, Ishita: Bathing in cow dung: Superstitions abound on how to tackle Covid-19 Times of India. 6.4.2020. Viitattu 24.7.2020.
  67. Coronavirus is Now a Deity in Many Indian Villages, Being Worshipped with Flowers and Sweets News18. 8.6.2020. Viitattu 24.7.2020.
  68. Menon, Shruti: Coronavirus: The human cost of fake news in India BBC. 1.7.2020. Viitattu 24.7.2020.
  69. Perrigo, Billy: It Was Already Dangerous to Be Muslim in India. Then Came the Coronavirus Time. 3.4.2020. Viitattu 24.7.2020.

Aiheesta muualla