Koronavirukset

Koronavirukset
Elektronimikroskooppikuva kahdesta koronaviruksesta.
Elektronimikroskooppikuva kahdesta koronaviruksesta.
Virusten luokittelu
Ryhmä: Virukset
Kunta: Riboviria
Lahko: Nidovirales
Heimo: Coronaviridae
Alaheimo: Orthocoronavirinae
Suvut
Katso myös

  Koronavirukset Wikispeciesissä
  Koronavirukset Commonsissa

Koronaviruksia. Koronaviruksille on tyypillistä niitä elektronimikros­koopilla katsottaessa ”halo” tai kruunun kaltainen (korona) olemus.

Koronavirukset[1] (Orthocoronavirinae, aik. Coronavirinae) on ihmisillä ja eläimillä tauteja aiheuttavien RNA-virusten heimo, joka muodostaa alaheimon Coronaviridae-heimossa.[2] Koronaviruksia tunnetaan kymmeniä erilaisia, joista seitsemän voi tarttua ihmisiin. Niistä neljä aiheuttaa vain lieviä flunssaoireita, mutta kolme, mahdollisesti neljäkin on aiheuttanut vakavan epidemian.[3] SARSin aiheuttajaksi paljastui vuonna 2003 ennestään tuntematon koronavirus SARS-CoV. Vuonna 2012 tavattiin Lähi-idästä tätä muistuttava koronaviruksen aiheuttama hengityselintulehdus MERS.[4] Vuonna 2019 Kiinan Wuhanissa tavattiin uusi COVID-19-tautia aiheuttava koronavirus SARS-CoV-2, joka leviää myös ihmisistä toisiin ja jonka Maailman terveysjärjestö julisti 11. maaliskuuta 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Lisäksi on arveltu, että vuosina 1889–1890 esiintyneen niin sanotun venäläisen influenssan olisi aiheuttanut koronavirus OC43.[5]

Koronaviruksiksi heimon viruksia kutsutaan, koska mikroskoopissa ne muistuttavat Auringon ulompaa kaasukehää eli koronaa.[6]

Luokittelu ja rakenne

Koronavirukset muodostavat Orthocoronavirinae-alaheimon Coronaviridae-heimossa, joka kuuluu Nidovirales-lahkoon.[7] Koronavirukset ovat vaipallisia, positiivissäikeisiä RNA-viruksia.[8] Niillä on RNA-virusten suurin genomi, joka sisältää noin 30 000 nukleotidia. Koronaviruksen halkaisija on 125 nanometriä, joten ne ovat melko suuria verrattuna muihin ihmisiä tartuttaviin viruksiin.[3]

Genomin ympärillä on proteiinista muodostunut nukleokapsidi, joka infektoituneessa solussa leviää vaihtelevasti solulimaan ja tumajyväseen. SARS-epidemian aiheuttaja näyttää suosivan erityisesti solulimaan leviämistä, mutta tämän asian kliinistä merkitystä ei tunneta.[9]

Ihmiseen tarttuvia koronaviruksia

Koronavirukset löydettiin 1960-luvulla, ja ne todettiin yleisiksi ihmisen nuhakuumeen aiheuttajiksi. Siihen aikaan arveltiin, että ne aiheuttavat kliinisen taudin noin puolella tartunnan saaneista. Taudinkuvat olivat yleensä lieviä, ja tauti tuntui olevan erityisesti teini-ikäisten muttei pikkulasten infektio. Erään ensimmäisistä 1900-luvun seurantatutkimuksista mukaan arveltiin noin kolmen prosentin nuhakuumeista aiheutuvan koronaviruksista, ja epidemioiden havaittiin esiintyvän lähinnä kevättalvisin. Taudin itämisajaksi pääteltiin hieman yli kolme vuorokautta.[10][11] Vuonna 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan Itä-Aasiassa esiintyi noin 23 000 vuotta sitten alkanut koronavirusperäinen tauti. Taudin mahdollisena seurauksena itä-aasialaisten keskuudessa esiintyy mutaatioita, jotka antoivat suojaa kyseiseltä koronavirustaudilta.[12]

Seitsemästä ihmiseen tarttuvasta koronaviruksesta neljä aiheuttaa lieviä flunssaoireita: OC43, HKU1, 229E ja NL63. Kolme taas voi aiheuttaa vakavan taudin: SARS-CoV, MERS-CoV sekä SARS-CoV-2, jonka vuonna 2019 aiheuttama epidemia julistettiin pandemiaksi vuonna 2020.[3]

SARS-CoV

Pääartikkeli: SARS

SARS-CoV voi aiheuttaa SARS-nimisen hengityselintulehduksen, joka havaittiin ensimmäistä kertaa Itä-Aasiassa helmikuussa 2003.

MERS-CoV:n elektronimikroskooppikuva.

MERS-CoV

Pääartikkeli: MERS

Maailman terveysjärjestö WHO ilmoitti toukokuussa 2013, että uudentyyppinen koronavirus voi siirtyä ihmisestä toiseen. Tämän MERS-CoV:ksi nimetyn viruksen tiedettiin siihen mennessä aiheuttaneen Euroopassa ja Lähi-idässä 18 ihmisen kuoleman. Uusi virus tavattiin ensi kerran syyskuussa 2012. Koronavirustartuntoja on Euroopassa ilmoitettu myös Saksassa ja Britanniassa. Yhteensä niitä oli tuolloin löydetty maailmassa 34 kappaletta.[13]

Alissa Eckertin ja Dan Higginsin tunnetuksi tullut (virheellinen[14]) kolmiulotteinen havainnepiirros SARS-CoV-2-viruksesta

SARS-CoV-2

Pääartikkeli: ‎SARS-CoV-2

Vuonna 2019 raportoitiin Kiinan Wuhanissa koronavirus SARS-CoV-2, joka leviää myös ihmisistä toisiin ja joka aiheutti pandemian vuonna 2020. Virus on tiettävästi kehittynyt jossakin lepakkolajissa ja siirtynyt niistä mahdollisesti väli-isäntäeläimen kautta ihmiseen. Väli-isäntänä on ehkä ollut jokin muurahaiskäpylaji, mutta tämä ei ole varmaa.[15]

Eläinten koronavirukset

Eläinten koronavirukset on tunnettu paremmin. Hiiren hepatiitin aiheuttavan koronaviruksen tiedetään tarttuvan herkästi. Siipikarjan tarttuvan bronkiitin aiheuttava koronavirus leviää ulosteella saastuneesta rehusta. Muita tauteja ovat sioilla esiintyvä tarttuva gastroenteriitti (TGE), porsaiden epideeminen ripulivirus ja porsaiden hemagglutinoiva enkefalomyeliitti, nautojen talvidysenteria ja kissan enteerinen suolistotulehdus (FECV) ja tarttuva vatsakalvontulehdus (FIPV).[16]

Huhtikuussa 2020 raportoitiin Yhdysvalloissa koronaviruksesta Bronxin eläintarhan kissapedoilla. Uutinen ei kerro, mikä virustyyppi on kyseessä.[17] New York Timesin mukaan kyseessä on uusi koronavirus, mutta eläintarhan tilanne on sellainen, että sitä ei ole syytä verrata yleisesti ottaen taudin tarttuvuuteen ihmisten ja eläinten välillä.[18] Samassa kuussa kerrottiin Hollannissa tarhattujen minkkien saaneen covid-19-tartunnan työntekijöiltä. Tarhat on eristetty.[19]

Katso myös

Lähteet

  1. koronavirukset TERO. Finto. Viitattu 12.3.2020.
  2. Taxonomy International Committee on Taxonomy of Viruses. 6/2018. Viitattu 19.1.2020.
  3. a b c Cyranoski, David: Profile of a killer: the complex biology powering the coronavirus pandemic. Nature, 4.5.2020, 581. vsk, s. 22–26. doi:10.1038/d41586-020-01315-7 (englanniksi)
  4. Koronavirus Infektiotaudit ja rokotukset. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 15.10.2013. Viitattu 14.10.2013.
  5. Clinical evidence that the pandemic from 1889 to 1891 commonly called the Russian flu might have been an earlier coronavirus pandemic. Wiley, 13.7.2021, 14. vsk, nro 5. PubMed Central:8441924 Artikkelin verkkoversio.
  6. Koronavirus voi olla muuntunut tartuttavammaksi – syynä on yksi pienen pieni mutaatio www.aamulehti.fi. Arkistoitu 22.9.2020. Viitattu 21.8.2020.
  7. Nidovirales: Evolving the largest RNA virus genome (PDF) idpublications.com. Arkistoitu 8.8.2017. Viitattu 25.9.2012. (englanniksi)
  8. Tervo, Annukka: Makrodomeeni-inhibiittorit antiviraalisina yhdisteinä (PDF) (pro gradu) helda.helsinki.fi. Viitattu 25.9.2012.
  9. McBride, Ruth; Zyl, Marjorie van; Fielding, Burtram C.: The Coronavirus Nucleocapsid Is a Multifunctional Protein: 3. Intracellular Localization of the Nucleocapsid Protein US National Library of Medicine: Viruses. 7.8.2014. National Institute of Health. Viitattu 16.3.2020. (englanniksi)
  10. Caringly Yours – Health and Wellness: What is Corona Virus (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Pertti Arstila ja Antti Vaheri: ”Akuuttien hengitysteiden etiologia”, Lääketieteellinen mikrobiologia, s. 537. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 1975. ISBN 951-99053-2-4
  12. Wallius, Anniina: COVID-19:n sukulaistauti jylläsi ihmisissä tuhansia vuosia sitten – epidemian arpi näkyy perimässä edelleen Yle uutiset. 4.7.2021. Viitattu 23.7.2021.
  13. WHO: Uusi koronavirus tarttuu todennäköisesti ihmisestä toiseen Helsingin Sanomat. 12.5.2013. Viitattu 12.5.2013.
  14. Kuva piikikkäästä koronaviruksesta on kaikille tuttu – mutta virheellinen, sillä tutkijat tekivät sen kiireessä väärin ja sitten se lähti leviämään yle.fi. Viitattu 19.1.2021.
  15. KG Andersen et al: The proximal origin of SARS-CoV-2. Nature Medicine, 2020, 26. vsk, nro 4, s. 450–452. doi:10.1038/s41591-020-0820-9 ISSN 1546-170X Artikkelin verkkoversio.
  16. Jalava, Katri & Leinikki, Pauli: Koronavirukset eläimillä yleisiä KTL. Arkistoitu 26.3.2006.
  17. Mika Hentunen: Kirjeenvaihtajalta: Tiikerikin sai tartunnan – Korona saalistaa Yhdysvaltain laitoksissa pedon lailla Yle Uutiset. 7.4.2020. Viitattu 7.4.2020.
  18. James Gorman: A Tiger Is Slightly Sick With the Coronavirus. Your Cats Are Probably OK. New York Times. 6.4.2020. Viitattu 7.4.2020 (englanniksi).
  19. 26.4. klo 15.12 Hollannissa kaksi minkkitarhaa pantiin karanteeniin – koko maassa kuolonuhreja jo 4475 YLE Uutiset/Reuters, AFP, kooste. 26.4.2020/27.4.2020. Viitattu 27.4.2020.

Aiheesta muualla


Read other articles:

Cincila Klasifikasi ilmiah Kerajaan: Animalia Filum: Chordata Kelas: Mammalia Ordo: Rodentia Famili: ChinchillidaeBennett, 1833 Subfamili: Chinchillinae Genus: Chinchilla Spesies Chinchilla brevicaudata Waterhouse, 1848 Chinchilla lanigera (Molina, 1782) Cincila adalah genus hewan pengerat (ordo: Rodentia) yang berasal dari pegunungan Andes di Amerika Selatan dan merupakan anggota familia Chinchillidae[1]. Di Tiongkok, hewan ini disebut lóng māo, yang arti literalnya adalah kucing ...

 

Badan Jasa Keuangan金融庁Kin'yū-chōGedung Barat Kasumigaseki Common GateInformasi lembagaDibentuk01 Juli 2000 (2000-07-01)Wilayah hukum JepangKantor pusat3-2-1 Kasumigaseki, Chiyodaku, Tokyo, JepangMenteriTarō Asō, Menteri Negara untuk Jasa KeuanganRyosei Tanaka, Menteri NegaraTakashi Nagao, Wakil Menteri ParlemenPejabat eksekutifToshihide Endō, KomisarisLembaga indukKantor KabinetSitus webhttp://www.fsa.go.jp Badan Jasa Keuangan (金融庁code: ja is deprecated , Kin'yū-ch...

 

Sloop-of-war of the United States Navy For other ships with the same name, see USS Providence. This article includes a list of general references, but it lacks sufficient corresponding inline citations. Please help to improve this article by introducing more precise citations. (October 2011) (Learn how and when to remove this template message) History United States Name Katy (1775) USS Providence (1775–1779) BuilderJohn Brown of Providence, Rhode Island[1] Cost$1250 Launched1775 Acq...

Pour les articles homonymes, voir Jeux olympiques de Los Angeles et Jeux olympiques de 1984. Jeux olympiques d'été de 1984 Localisation Pays hôte États-Unis Ville hôte Los Angeles Date Du 28 juillet au 12 août 1984 Ouverture officielle par Ronald ReaganPrésident des États-Unis d'Amérique Participants Pays 140 Athlètes 6 829(5 263 masc. et 1 566 fém.) Compétition Nombre de sports 21 Nombre de disciplines 29 Épreuves 221 Symboles Serment olympique Edwin MosesAthlèt...

 

MP4

MP4 (MPEG-4 Part 14)Ekstensi berkas.mp4Jenis MIMEvideo/m p4, audio/mp4, application/mp4Type codempg4DikembangkanolehISOJenis formatMediaPembawa untukAudio, video, textPengembangan dariQuickTime .mov dan MPEG-4 Part 12StandarISO/IEC 14496-14 Format berkas mp4 MPEG-4 sub-bagian 14 atau lebih dikenal sebagai MP4 adalah salah satu format berkas pengodean suara dan gambar/video digital yang dikeluarkan oleh sebuah organisasi MPEG. Ekstensi nama berkas jenis MPEG-4 ini...

 

1926 film Not to be confused with The Sea Eagle. The Eagle of the SeaFilm posterDirected byFrank LloydWritten byCharles Tenney JacksonJulien JosephsonProduced byB. P. SchulbergStarringFlorence VidorRicardo CortezCinematographyNorbert BrodineDistributed byParamount PicturesRelease date October 18, 1926 (1926-10-18) Running time70 minutesCountryUnited StatesLanguageSilent with English intertitles The Eagle of the Sea is a 1926 American silent drama film directed by Frank Lloyd, s...

American artist This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Bob Gessner – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (May 2018) (Learn how and when to remove this message) I always say my designs have won two World Series, two Stanley Cups and a national championship. —Bob Gessner,[1] Robert G...

 

Set of conventions to represent words in writing For other uses, see Spelling (disambiguation). Part of a series onReading Learning to read Reading readiness Vocabulary development Vocabulary learning Scientific theories and models Dual route theory Simple view of reading Science of reading Scarborough's Reading Rope The active view of reading model Cognitive processes Comprehension Phonemic awareness Phonological awareness Subvocalization Word recognition Reading instruction Analytic phonics...

 

                                            الثقافة الأعلام والتراجم الجغرافيا التاريخ الرياضيات العلوم المجتمع التقانات الفلسفة الأديان فهرس البوابات اختصاراتب:ت م تقانة المعلومات أو تقانة الاتصال والمعلومات أو تكنولوجيا المعل...

Non-fossil-based sustainable production Part of a series onRenewable energy Biofuel Biogas Biomass Carbon-neutral fuel Geothermal energy Geothermal heating Geothermal power Hydroelectricity Hydropower Marine current power Marine energy Osmotic power Solar energy Solar power Sustainable biofuel Tidal power Wave power Wind power Nuclear power proposed as renewable energy Topics by country and territory Marketing and policy trends vte This article's lead section may be too short to adequately su...

 

2010 World Lacrosse ChampionshipTournament detailsHost country EnglandVenue(s)Armitage Center, ManchesterDates15–24 JulyTeams29Final positionsChampions  United States (9th title)Runner-up  CanadaThird place  AustraliaFourth place JapanTournament statisticsGames played101Goals scored2,062 (20.42 per game)MVP Paul Rabil← 20062014 → The 2010 World Lacrosse Championship was held between 15–24 July. This internationa...

 

Muncie redirects here. For other uses, see Muncie (disambiguation). City in Indiana, United StatesMuncieCityClockwise from top: Walnut Street Historic District, Appeal to the Great Spirit, Minnetrista Museum & Gardens, Ball State University SealNickname: Middletown[1]Location of Muncie in Delaware County, IndianaMuncieShow map of IndianaMuncieShow map of the United StatesCoordinates: 40°11′48″N 85°22′30″W / 40.19667°N 85.37500°W / 40.19667;...

Scottish reformed church Reformed Presbyterian Church of ScotlandClassificationProtestantOrientationReformed PresbyterianPolityPresbyterianOrigin1690Separated fromreconstituted Church of ScotlandSeparations1876 Majority joined Free Church of ScotlandCongregations5Members250Official websitewww.rpcscotland.org The Reformed Presbyterian Church of Scotland is a small, Scottish, Presbyterian church denomination. Theologically they are similar to many other Presbyterian denominations in that their ...

 

Soviet reconnaissance satellite (Zenit 2-8) Kosmos 13A Zenit reentry capsuleNamesZenit 2-8Mission typeOptical imaging reconnaissanceRadiationOperatorSoviet space programCOSPAR ID1963-006A SATCAT no.554Mission duration8 days Spacecraft propertiesSpacecraft typeZenit-2ManufacturerOKB-1Launch mass4730 kg[1] Start of missionLaunch date21 March 1963, 08:24:00 GMTRocketVostok-2Launch siteBaikonur 1/5ContractorOKB-1 End of missionDisposalRecoveredLanding date29 March 1963Landing siteSteppe i...

 

World mixed team badminton championships Badminton tournament2023 Sudirman CupTournament detailsDates14 – 21 May 2023Edition18thLevelInternationalNations16VenueSuzhou Olympic Sports CentreLocationSuzhou, China ← 2021 Vantaa 2025 Xiamen → The 2023 Sudirman Cup (officially known as the TotalEnergies BWF Sudirman Cup Finals 2023 for sponsorship reasons) was the 18th edition of the Sudirman Cup, the biennial international badminton championship contested by the mixed national teams of the m...

American jazz pianist and vocalist Barbara CarrollCarroll with Clyde Lombardi and Chuck Wayne, 1947Background informationBirth nameBarbara Carole CoppersmithBorn(1925-01-25)January 25, 1925Worcester, Massachusetts, U.S.DiedFebruary 12, 2017(2017-02-12) (aged 92)Manhattan, New York, U.S.GenresJazzOccupation(s)MusicianInstrument(s)Piano, vocalsYears active1947–2016Websitewww.barbaracarrolljazz.comMusical artist Barbara Carroll (born Barbara Carole Coppersmith; January 25, 1925 – Februa...

 

Cyrillic letter Shch redirects here. For the latin-script tetragraph, see Shch (tetragraph). Not to be confused with schwa (ə). Cyrillic letter Cyrillic letter ShchaPhonetic usage:[ɕ], [ʃtʃ], [ʃt]The Cyrillic scriptSlavic lettersАА̀А̂А̄ӒБВГҐДЂЃЕЀЕ̄Е̂ЁЄЖЗЗ́ЅИІЇꙆЍИ̂ӢЙЈКЛЉМНЊОО̀О̂ŌӦПРСС́ТЋЌУУ̀У̂ӮЎӰФХЦЧЏШЩꙎЪЪ̀ЫЬѢЭЮЮ̀ЯЯ̀Non-Slavic lettersӐА̊А̃Ӓ̄ӔӘӘ́Ә̃ӚВ̌ԜГ̑Г̇Г̣Г̌Г̂Г̆Г̈г̊...

 

USS Tallahatchie County Class overview NameTalbot County class BuildersBoston Navy Yard Operators United States Navy Preceded byLST(2) class Succeeded byTerrebonne Parish class Built1945-1947 In commission1946-1970 Planned3 Completed2 Cancelled1 Retired2 General characteristics [1] TypeTank landing ship Displacement6,000 long tons (6,096 t) Length328 ft (100 m) Beam54 ft (16 m) Draft14 ft 5 in (4.39 m) Propulsion 2 × 450 psi (3,...

South African-born musician Gregory Alan IsakovIsakov in 2015Background informationBirth nameGregory Alan IsakovBorn (1979-10-19) October 19, 1979 (age 44)Johannesburg, Gauteng, South AfricaOriginPhiladelphia, Pennsylvania, U.S.Genres Contemporary folk indie folk country folk[1] Occupation(s) Singer songwriter Years active2003–presentWebsitegregoryalanisakov.comMusical artist Gregory Alan Isakov (born October 19, 1979) is a South African-born American singer and songwriter curr...

 

Law enforcement in the United Kingdom Law Courts Prisons Topics Agencies police forces defunct Firearms use History Ranks Equipment Aviation Firearms Uniform and equipment Vehicles Types of agency Territorial police forces Special police forces Port police Park police Service police Non-police Other Types of agent Accredited person Bailiff Certified enforcement agent Civil enforcement officer Civilian enforcement officer (magistrates' bailiffs) Civilian security officer Special constabulary ...