Zhongin isä Zhong Shifan oli pediatri ja äiti sairaanhoitaja Liao Yueqin.[1] Zhong valmistui lääketieteellisten opintojensa jälkeen Pekingin yliopistosta vuonna 1960 ja työskenteli sitten yliopistossa vuoteen 1966. Vuosina 1979–1981 hän opiskeli sekä tutki Edinburghin ja Lontoon yliopistoissa.[3] Vuonna 1979 hän sai nimityksen Guangzhoun hengityselinsairauksien instituutin johtoon.[1]
Zhong on istunut Kiinan kansan neuvoa-antavassa poliittisessa konferenssissa. Hän on saanut monia tunnustuksia ja kunnianosoituksia, kuten Birminghamin yliopiston kunniatohtorin arvon vuonna 2011. Hän on toiminut puheenjohtajana Kiinan lääketieteellisessä yhdistyksessä vuosina 2005–2010. Hänet valittiin Kiinan tekniseen akatemiaan vuonna 1996, ja hänet nimettiin vuonna 2009 yhdeksi Kiinan sadasta vaikutusvaltaisimmasta kansalaisesta kansantasavallan perustamisen jälkeen.[3]
Toiminta epidemioiden aikana
Zhong saavutti kuuluisuutta työllään sars:n leviämisen aikana.[4] Hän myönsi julkisesti, että sars ei ollut hallinnassa toisin kuin valtiollisessa mediassa annettiin ymmärtää. Vaikka vallanpitäjät aluksi väheksyivät epidemiaa, Zhongiin on jälkikäteen viitattu kiinalaisessa mediassa "SARS:n sankarina".[2]
Vuoden 2019– koronaviruspandemiassa Zhong nimitettiin Kiinan hallituksen johtavaksi lääketieteelliseksi neuvonantajaksi[5] ja Kansallisen terveyskomission uuteen koronavirukseen kohdistaman tutkimuksen johtohahmoksi.[2] Zhongin mukaan sars-kriisiä pitkitti hallituksen haluttomuus tiedon jakamiseen, mutta uuden koronaviruksen aiheuttaman pandemian aikana hän katsoi hallituksen parantaneen suoritustaan läpinäkyvyyden ja Maailman terveysjärjestön kanssa yhteistyön tekemisen osalta.[4]