Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Pelasiko Neuvostoliitto jokaisen ottelunsa kotijoukkueena?
Turnaukseen osallistui kymmenen joukkuetta. Joukkueet jaettiin kolmeen alkulohkoon, joiden kaksi parasta pääsi ylempään loppusarjaan. Ylemmässä loppusarjassa pelattiin yksinkertainen sarja, ja mitalit jaettiin sarjataulukon perusteella. Alkulohkoissa karsiutuneet joukkueet pelasivat vielä alemmassa loppusarjassa sijoista 7.–10.[1][5]
Saksa osallistui yhdistetyllä joukkueella vuoden 1956 talviolympialaisiin. Siitä syystä se järjesti Itä-Berliinissä sisäisen karsinnan, jonka voittaja pääsi edustamaan koko Saksaa olympiaturnaukseen. Saksan liittotasavalta voitti karsinnan ja pääsi kisoihin.[6]
Neuvostoliitto osallistui ensimmäistä kertaa jääkiekon olympiaturnaukseen. Maailmanmestaruuskilpailuihin Neuvostoliitto oli ottanut osaa ensi kertaa kaksi vuotta aiemmin, jolloin se voitti mestaruuden. Olympialaisten jääkiekkoa taas oli hallinnut Kanada. Se oli hävinnyt seitsemissä aiemmissa olympialaisissa vain yhden ottelun. Vuoden 1956 olympialaisiin Kanada sai Neuvostoliitosta varteenotettavan haastajan. Kanadaa edusti turnauksessa amatöörijoukkue Kitchener-Waterloo Dutchmen, jossa pelasi muun muassa Martin Brodeurin isä Denis Brodeur[7]. Neuvostoliittoa edusti maajoukkue, jonka pelaajat harjoittelivat yhdessä ympäri vuoden. Pelaajat työskentelivät nimellisesti armeijassa, ja Neuvostoliitto pystyi näin kiertämään olympialaisten amatöörisääntöjä.[8][5]
Kanada koki ennen Neuvostoliitto-ottelua maalein 4–1 yllätystappion Yhdysvalloille, jonka joukkue koostui valitusta tähdistöjoukkueesta. Yhdysvaltain joukkueessa pelasi myös amerikansuomalainenWillard Ikola[9][10]. Neuvostoliitto taas voitti Yhdysvallat maalein 4–0, mikä tarkoitti että Kanadan piti viimeisessä ottelussa voittaa Neuvostoliitto päästäkseen tasapisteisiin. Neuvostoliitto voitti päätösottelun maalein maalein 2–0 ja saavutti näin ensimmäisissä olympialaisissaan olympiakultaa. Yhdysvallat sijoittui hopealle, ja Kanada jäi pronssille.[8][5]
Samaan aikaan kun olympiaturnausta pelattiin, pelasivat Norja, DDR ja Belgia maailmanmestaruuskisojen B-sarjan Berliinissä. B-sarja pelattiin erillisenä turnauksena Itä-Berliinissä.[13]
Wendell Anderson, Wellington Burtnett, Eugene Campbell, Gordon Christian, William Cleary, Richard Dougherty, Willard Ikola, John Matchefts, John Mayasich, Richard Meredith, Daniel McKinnon, Weldon Olson, John Pettroske, Kenneth Purpur, Donald Rigazio, Richard Rodenheiser, Edward Sampson
Denis Brodeur, Charles Brooker, William Colvin, Alred Horne, Arthur Hurst, Byrle Klinck, Paul Knox, Kenneth Laufman, Howard Lee, James Logan, Floyd Martin, Jack MacKenzie, Donald Rope, George Scholes, Gerry Theberge, Robert White, Keith Woodall
Stanislav Basilek, Slavomir Barton, Václav Bubnik, Vlastimil Bubnik, Jaromir Bünter, Otto Cimrman, Bronislav Danda, Karel Gut, Jan Jendek, Jan Kasper, Miroslaw Kluc, Zdenék Návrat, Václav Pantucek, Bohumil Prosek, Frantisek Vanék, Jan Vodicka, Vladimir Zábrodský
Paul Ambros, Martin Beck, Toni Biersack, Karl Bierschel, Markus Egen, Artur Endres, Bruno Guttowski, Alfred Hoffmann, Hans Huber, Ulrich Jansen, Günther Jochems, Rainer Kossmann, Rudolf Pittrich, Hans Rampf, Kurt Sepp, Ernst Trautwein, Martin Zach
Vuosina 1920–1928 maailmanmestaruuskilpailuja järjestettiin vain olympiaturnausten yhteydessä. Vuosina 1932–1968 olympiaturnauksissa ratkaistiin myös kyseisen vuoden maailmanmestaruus. Vuosina 1940–1946 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu 2. maailmansodan vuoksi. Vuodesta 1972 lähtien olympiaturnauksilla ei ole ollut maailmanmestaruuskilpailujen arvoa. Vuosina 1972–1976 olympiavuosina järjestettiin erilliset maailmanmestaruuskilpailut. Vuosina 1980–1988 olympiavuosina ei järjestetty erillisiä maailmanmestaruuskilpailuja. Vuodesta 1992 lähtien olympiavuosina on järjestetty erillinen maailmanmestaruusturnaus. Vuonna 2020 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu koronaviruspandemian vuoksi.