Kisoihin osallistui 15 joukkuetta. Aikaisemmin olympiaturnaukseen ei ollut osallistunut niin montaa joukkuetta. Joukkueet jaettiin neljään alkulohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta muodostivat kaksi jatkolohkoa, joiden kaksi parasta pääsivät loppusarjaan. Loppusarjan sijoitusten perusteella jaettiin mitalit.[1][5][6]
Ison-Britannian joukkueeseen kuului kaksi pelaajaa, jotka olivat aikaisemmin pelanneet Kanadassa, mutta he eivät olleet saaneet Canadian Amateur Hockey Associationilta CAHA:lta suostumusta siirtyä Isoon-Britanniaan. Kansainväliset säännöt olisivat vaatineet lupamenettelyä ennen siirtoa. Kanadan joukkue nosti asian esiin kaksi päivää ennen olympialaisia ja esitti protestin Isoa-Britanniaa vastaan. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF hyväksyi Kanadan vetoomuksen, mutta Iso-Britannia uhkasi vetäytyä koko turnauksesta. Lopulta Kanada veti protestinsa pois juuri ennen kisojen avajaisia hyvän tahdon eleenä.[7]
Iso-Britannia onnistui sensaatiomaisesti päihittämään Kanadan ja voitti sen ansiosta olympiakultaa. Iso-Britannia ratkaisi turnauksen voiton jatkolohkossa, sillä sen ja Kanadan välisen ottelun jälkeen ilmoitettiin, että jatkolohkon keskinäisten otteluiden tulokset jäävät voimaan myös loppusarjassa. Kanadan ja Saksan joukkueet raivostuivat päätöksestä. Toisaalta osa Kanadan joukkueesta hyväksyi tappion. Kanadan joukkueen nimi oli Port Arthur Bear Cats. Loppusarjassa Iso-Britannia voitti Tšekkoslovakian puhtaasti 5–0 ja pelasi Yhdysvaltoja vastaan vakuuttavasti 0–0-tasapelin.[7]
Alexander Archer, James Borland, Edgar Brenchley, James Chappell, John Coward, Gordon Dailley, John Davey, Carl Erhardt, James Foster, John Kilpatrick, Archibald Stinchcombe, Robert Wyman[9]
Maxwell Deacon, Hugh Farquharson, James Haggarty, Walter Kitchen, Raymond Milton, Dinty Moore, Herman Murray, Arthur Nash, David Neville, Kenneth Farmer-Horn, Ralph Saint-Germain, Alexander Sinclair, William Thomson
Valmentaja: Albert Pudas[10]
John Garrison, August Kammer, Philip LaBatte, John Lax, Thomas Moon, Elbridge Ross, Paul Rowe, Francis Shaughnessy, Gordon Smith, Francis Spain, Frank Stubbs[11]
Vuosina 1920–1928 maailmanmestaruuskilpailuja järjestettiin vain olympiaturnausten yhteydessä. Vuosina 1932–1968 olympiaturnauksissa ratkaistiin myös kyseisen vuoden maailmanmestaruus. Vuosina 1940–1946 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu 2. maailmansodan vuoksi. Vuodesta 1972 lähtien olympiaturnauksilla ei ole ollut maailmanmestaruuskilpailujen arvoa. Vuosina 1972–1976 olympiavuosina järjestettiin erilliset maailmanmestaruuskilpailut. Vuosina 1980–1988 olympiavuosina ei järjestetty erillisiä maailmanmestaruuskilpailuja. Vuodesta 1992 lähtien olympiavuosina on järjestetty erillinen maailmanmestaruusturnaus. Vuonna 2020 maailmanmestaruuskilpailuja ei pelattu koronaviruspandemian vuoksi.
