Etiäppäin

Etiäppäin
Lapinlahden Linnut
Studioalbumin Etiäppäin kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 12. syyskuuta 2007
 Formaatti CD-levy
 Tuottaja(t) Pedro Hietanen
 Tyylilaji huumori, rock, iskelmä
 Kesto 42.29
 Levy-yhtiö EMI
Listasijoitukset

36. (1 viikko)[1]

Lapinlahden Lintujen muut studioalbumit
Pienvikaisten paratiisi
2005
Etiäppäin
2007

Singlet albumilta Etiäppäin
  1. ”Etiäppäin”
    Julkaistu: 18. kesäkuuta 2007
  2. ”Mun muriseva koirani Iines”
    Julkaistu: 3. syyskuuta 2007
  3. ”Takkatulen ääressä” / ”Runo josta ei tullut mitään”
    Julkaistu: 12. marraskuuta 2007

Etiäppäin on Lapinlahden Lintujen neljästoista ja viimeinen studioalbumi. Se julkaistiin syksyllä 2007. Vuonna 2003 kuollutta Heikki ”Hiski” Salomaata lukuun ottamatta albumilla soittaa yhtyeen kuuluisin kokoonpano, joka toimi vuosina 1989–1990.

Albumin vaiheet

Tausta

Lapinlahden Lintujen suosio oli 2000-luvun alussa kääntynyt laskuun. Syksyllä 2006 yhtye palasi vanhaan kokoonpanoonsa, joka oli 1980- ja 1990-lukujen taitteessa ollut erittäin suosittu. Uusi kokoonpano teki aluksi kiertueita nimellä The Original Lapinlahden Linnut.[2] Yhtyeen vanhat TV-sarjat julkaistiin DVD-muodossa, ja ne menestyivät hyvin.[3] Ryhmä teki myös uuden puolituntisen TV-ohjelman Muuttuuko ihminen.[4] Lisäksi julkaistiin kokoelmalevy Lintuinfluenssa, joka sisälsi uudet kappaleet ”Keski-ikä on syvältä” ja ”Perunatorin tyttö”.[5]

Uudistuneen yhtyeen johtohahmoiksi nousivat Timo Eränkö, Tapio Liinoja, Mikko Kivinen ja Markku Toikka. Nelikko alkoi suunnitella uutta studioalbumia ja TV-sarjaa sekä teatterielokuvaa.[6]

Äänitykset

Etiäppäin-albumilla soittavaan kokoonpanoon kuuluivat Erängön, Liinojan, Kivisen ja Toikan lisäksi kosketinsoittaja Pekka Hedkrok, trumpetisti Matti Jaaranen, rumpali Hannu Lemola ja kitaristi Veli-Pekka ”Puka” Oinonen. Kokoonpanon edellinen albumi Tähdet kertovat oli ilmestynyt vuonna 1990.[7] Yhtyeen alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneet Heikki ”Hiski” Salomaa ja Ari ”Arvid” Kettunen eivät soita albumilla.[7] Salomaa kuoli sairauskohtaukseen kesällä 2003,[8] ja Kettunen oli Lapinlahden Linnuista erottuaan menettänyt kiinnostuksensa musiikin tekemiseen.[9]

Yhtye sai levytyssopimuksen EMIltä, joka oli julkaissut yhtyeen ensimmäiset albumit. Uuden albumin äänitykset alkoivat Finnvox-studiolla keväällä 2007. Tuottajana toimi Pedro Hietanen ja äänittäjänä Risto Hemmi, jotka olivat olleet mukana myös yhtyeen ensimmäisellä albumilla.[10] Hemmi on kuvaillut äänitysten tunnelmaa lempeäksi, mutta Toikan mukaan äänityksistä puuttuivat ”nuoruuden into ja tekemisen meininki”.[11]

Eränkö oli 1990-luvun lopulta lähtien sanoittanut suurimman osan Lapinlahden Lintujen kappaleista.[12] Sävellyksistä oli vastannut lähinnä kosketinsoittaja Pekka Hedkrok.[13] Uudella albumilla sanoitusvastuu jakautui tasaisesti Erängön, Kivisen, Liinojan, Toikan ja Jaarasen kesken. Sävellyksistä puolet oli Hedkrokin tekemiä ja puolet kitaristi Veli-Pekka ”Puka” Oinosen.[10]

Myös yhtyeen alkuvuosien taiteellinen johtaja Ari Kettunen sävelsi yhden kappaleen. Eränkö toi hänelle sanoituksensa ”Mun muriseva koirani Iines”, jonka Kettunen sävelsi vaivattomasti kitaralla. Hän vieraili myös Lapinlahden Lintujen harjoituksissa opettamassa kappaleen Hedkrokille. Kokemuksen myötä Kettunen alkoi pitkästä aikaa aktiivisesti säveltää uutta musiikkia.[10] Erängöllä oli albumin äänitysten aikoihin tekeillä sanoitus ”Tietysti takaapäin”, mutta sitä ei julkaistu.[11]

Äänityksiin osallistui kahdesta viulistista, alttoviulistista ja sellististä koostunut Kamariyhtye Via Regale. Maria Hänninen ja Elisa Korjus vierailivat useissa kappaleissa laulajina.[10] Pedro Hietanen soittaa ”Kakadun laulussa” haitaria.[14]

Julkaisu

Etiäppäin ilmestyi 12. syyskuuta 2007.[7] Albumin nimen keksi Matti Jaaranen.[15] Albumilta julkaistiin kolme singleä: ”Etiäppäin” kesäkuun 2007 puolivälissä,[10] ”Mun muriseva koirani Iines” syyskuussa ja ”Takkatulen ääressä” marraskuussa.lähde?

Musiikki

Etiäppäin ei suuresti muistuta Lapinlahden Lintujen aiempaa tuotantoa. Oinosen mukaan yhtye ei halunnut jäljitellä vanhaa musiikkiaan vaan keskittyä uusiin ideoihin.[14]

Lapinlahden Lintujen musiikki oli 1990-luvulla siirtynyt hard- ja bluesrockin suuntaan.[16] Comebackin jälkeen musiikkityyli ja esiintyminen muuttuivat rauhallisemmiksi.[17] Etiäppäin on huolellisesti äänitetty ja soitettu, ja Miksei asioista puhuta -elämäkertakirjan kirjoittaja Timo Rossi vertaa albumin ”salonkikelpoista, hienostunutta ja seesteistä” tyyliä iskelmämusiikkiin.[14]

Sanoitukset ovat sävyltään surumielisiä ja nostalgisia. Monet kappaleet käsittelevät ajan kulumista ja ikääntymistä. Kappaleen ”Vuorikatu 4 B” nimi viittaa Lapinlahden Lintujen yhtiön Kestoviihteen ensimmäisen toimiston osoitteeseen, ja Hedkrokin sävellys on lainattu Seitsemän kuolemansyntiä -sketsisarjan kappaleesta ”Niin ihanaa”. Niin ikään Hedkrokin säveltämä ”Kakadun laulu” perustuu Erängön 1980-luvun lopulla avovaimolleen kirjoittamaan runoon.[18]

Albumilla on joitakin kokeellisia kappaleita. Jaarasen sanoittama ”Varanasi” käsittelee sanaleikkien kautta länsi- ja itämaista kulttuuria. Sävellyksessä on vaikutteita Intian musiikista, ja säkeistöt laulaa intialainen Peali Mitra. Erängön sanoittama ja Hedkrokin säveltämä ”Oikeutta metron siivoojille” on reggaetyylinen kappale, jossa vaaditaan siivoojille parempia työehtoja.[14]

Vastaanotto

Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Findance.com[19]8/10 tähteä
V2.fi[20]3/5 tähteä

Etiäppäin sai kohtalaisia arvosteluja.[11] Albumi käväisi Suomen virallisen listan sijalla 36.[1] Kokonaismyynti jäi vähäiseksi, eivätkä albumilta irrotetut singlet saaneet merkittävää radiosoittoa.[21]

V2-sivustolla julkaistussa aikalaisarvostelussa J. A. Kaunisto kiittää vanhan kokoonpanon paluuta, mutta toteaa albumin musiikin toimivan sen huumoria paremmin. Kokonaisuutta hän pitää epätasaisena: ”Etiäppäin on täynnä ideoita, jotkut niistä toimivat kestohyödykkeinä toisten valuessa kertahörähdyksen asteelle. – – Tämä ei ole apurahamusiikkia, joten taidepiipertäjät pysykööt muiden levyjen parissa.”[20] Findance-sivuston arviossa Ari-Pekka Kankaanpää kirjoitti Etiäppäin-albumin esittelevän ”jälleen mainion lintulauman” ja sisältävän ”hauskoja, sekä vähän puhuttelevia kappaleita”. Hän mainitsee Tapio Liinojan laulaman ”Takkatulen ääressä” kauniina kappaleena, joka ”ponnistaa albumilta omaksi kokonaisuudekseen”, mutta Markku Toikan tulkitsema tylsähkö ”Olen onnistunut” tuottaa pettymyksen. Mikko Kivisen sanoituksia ja laulusuorituksia Kankaanpää pitää hauskoina.[19]

Timo Rossin mukaan albumilta puuttuvat yhtyeen alkuaikojen ”anarkistinen huumori ja rosoisuus”, ja siirtymä huolellisesti tuotetun iskelmämusiikin suuntaan on Lapinlahden Lintujen kohdalla kyseenalainen päätös. Albumilla on kuitenkin Rossia miellyttäviä kappaleita, kuten ”melankolisen kaunis vanhenevan parin rakkauden kuvaus ’Takkatulen ääressä’” sekä erityisesti surumielinen ja henkilökohtainen ”Kakadun laulu”, jonka ihmissuhdetta käsittelevä teksti tuo Rossin mieleen Jep-albumin ”Puumiekan”.[18] Albumin sävellyksiä Rossi pitää ”todella kunnianhimoisina”.[22]

Risto Hemmin mielestä albumilla oli useita ”todella hyviä” kappaleita, mutta ”Etiäppäin olisi kaivannut ehdottomasti ’Sedät jaksaa heilua’ -tyylisen nostattavan yhteisrallin.”[11] Hedkrokin mielestä ”comeback-albumi oli täysin pakonomainen tuotos”,[23] ja myös Markku Toikka on myöhemmin pitänyt sitä virheenä.[11]

Julkaisun jälkeen

Lapinlahden Linnut soitti Etiäppäin-albumin julkaisun kunniaksi kaksi konserttia Helsingin Savoy-teatterissa 7. ja 8. syyskuuta 2007. Bluesia ja huumoria -nimisessä tapahtumassa esiintyi myös SF-Blues. Ensimmäinen konsertti onnistui hyvin, ja sen yhteydessä juhlistettiin Pekka Hedkrokin 50-vuotissyntymäpäivää. Toinen konsertti epäonnistui Hedkrokin alkoholinkäytön vuoksi,[24] ja konsertin jälkeen hänet siirrettiin pois yhtyeen toiminnasta. Hedkrok on kuvaillut olleensa tapahtuneesta helpottunut ja pitäneensä Lapinlahden Lintujen comebackia ”lähinnä nolona ja hävettävänä ilmiönä”.[23] Uudeksi kosketinsoittajaksi tuli Jussi Liski, jota oli harkittu yhtyeeseen jo 1980-luvulla.[25] Uusi kokoonpano teki loka–marraskuussa kymmenen konsertin kiertueen.[23] Etiäppäin-albumin kappaleita esitettiin sen jälkeen konserteissa vain harvoin.[11]

Lapinlahden Linnuilla ja EMIllä oli optiosopimus toisesta albumista, jota varten Eränkö ja Liinoja tekivät alustavia suunnitelmia. Eränkö kirjoitti paljon sanoituksia, mutta Liinoja ei enää innostunut hankkeesta. Hedkrok sävelsi joitakin Erängön tekstejä kappaleiksi, vaikkei enää aktiivisesti osallistunut yhtyeen toimintaan. Muita jäseniä lannisti se, etteivät yhtyeen suunnittelemat TV-sarjat tai teatterielokuva toteutuneet. Keväällä 2013 yhtye teki jäähyväiskiertueen ja lopetti toimintansa,[26] joka aktivoitui uudelleen vasta seuraavan vuosikymmenen puolella.[27][28] Etiäppäin jäi Lapinlahden Lintujen viimeiseksi studioalbumiksi.[29]

Kappaleet

  1. Etiäppäin – 3.06 (säv. Pekka Hedkrok, san. Tapio Liinoja)
  2. Runo josta ei tullut mitään – 3.38 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Mikko Kivinen)
  3. Mun muriseva koirani Iines – 2.26 (säv. Ari Kettunen, san. Timo Eränkö)
  4. Takkatulen ääressä – 3.22 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Tapio Liinoja)
  5. Oikeutta metron siivoojille – 2.51 (säv. Pekka Hedkrok, san. Timo Eränkö)
  6. Olen onnistunut – 3.49 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Timo Eränkö / Markku Toikka)
  7. Kahvihuoneen kunkku – 2.39 (säv. Pekka Hedkrok, san. Mikko Kivinen)
  8. Varanasi – 2.59 (säv. Pekka Hedkrok, san. Matti Jaaranen)
  9. Sähkönainen – 2.38 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Matti Jaaranen)
  10. Keliakiavalssi – 2.55 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Markku Toikka)
  11. Vuorikatu 4 B – 3.08 (säv. Pekka Hedkrok, san. Tapio Liinoja)
  12. Elän analogisesti – 3.14 (säv. Pekka Hedkrok, san. Markku Toikka)
  13. Kakadun laulu – 3.22 (säv. Pekka Hedkrok, san. Timo Eränkö)
  14. Lepolandia – 2.12 (säv. Veli-Pekka Oinonen, san. Mikko Kivinen)

Kokoonpano

Vierailevat muusikot

Kamariyhtye Via Regale

Tuotanto

Lähteet

Viitteet

  1. a b Pennanen, Timo: Suomen Listalevyt: LAP-LAU Suomen Listalevyt. 2019. Viitattu 8.2.2023.
  2. Rossi 2023, s. 319–322, 325–328.
  3. Rossi 2023, s. 328.
  4. Rossi 2023, s. 328, 330.
  5. Rossi 2023, s. 326.
  6. Rossi 2023, s. 330–331.
  7. a b c Lapinlahden Linnuilta uusi studioalbumi pitkästä aikaa Soundi. 28.8.2007. Viitattu 22.10.2024.
  8. Rossi 2023, s. 300, 302.
  9. Rossi 2023, s. 148–151.
  10. a b c d e Rossi 2023, s. 331.
  11. a b c d e f Rossi 2023, s. 333.
  12. Rossi 2023, s. 244–245, 265.
  13. Kuusinen, Janne: Lapinlahden linnut: Kolmas jalka haudassa Desibeli. 1.9.2003. Viitattu 13.10.2024.
  14. a b c d Rossi 2023, s. 332.
  15. http://server1.radiohelsinki.fi/20070908_norpanmaailma_linnut.mp3 (Arkistoitu – Internet Archive) Lapinlahden Lintujen haastattelu
  16. Lyytinen 2003, s. 97, 121–122, 132; Rossi 2023, s. 212, 234, 271, 292.
  17. Rossi 2023, s. 327–328.
  18. a b Rossi 2023, s. 331–332.
  19. a b Kankaanpää, Ari-Pekka: Lapinlahden Linnut: Etiäppäin (EMI) Findance.com. 5.11.2007. Arkistoitu 5.9.2008. Viitattu 21.12.2024.
  20. a b Kaunisto, J. A.: Lapinlahden Linnut: Etiäppäin V2.fi. 17.9.2007. Viitattu 22.10.2024.
  21. Rossi 2023, s. 331, 333.
  22. Järvinen 2012, s. 7.
  23. a b c Rossi 2023, s. 335.
  24. Rossi 2023, s. 334.
  25. Rossi 2023, s. 336.
  26. Rossi 2023, s. 347–348.
  27. Rossi 2023, s. 365–366.
  28. Schildt, Saku: Lapinlahden linnut juhlii 40-vuotista uraansa – yhtyeen juhlarundi ulottuu viiteen kaupunkiin Soundi. 21.2.2023. Viitattu 7.3.2024.
  29. Rossi 2023, s. 384.

Read other articles:

United States Army general officer Scott BerrierOfficial portrait, 2021AllegianceUnited StatesService/branchUnited States ArmyYears of service1983–2024RankLieutenant GeneralCommands heldUnited States Army Intelligence Center501st Military Intelligence Brigade110th Military Intelligence BattalionBattles/warsWar in AfghanistanIraq WarAwardsArmy Distinguished Service Medal (2)Defense Superior Service Medal (3)Legion of Merit (2)Bronze Star Medal (2)Officer of the Order of Australia (Austr...

 

В Википедии есть статьи о других людях с фамилией Олендорф. Отто Олендорфнем. Otto Ohlendorf Дата рождения 4 февраля 1907(1907-02-04)[1][2][…] Место рождения Хоэненгельсен[d], Хильдесхайм, Ганновер, королевство Пруссия, Германская империя[4] Дата смерти 7 июня 1951(1951-06-07)&#...

 

Lars Lagerbäck Lars Lagerbäck (2014)Informasi pribadiNama lengkap Lars Edvin LagerbäckTanggal lahir 16 Juli 1948 (umur 75)Tempat lahir Katrineholm, SwediaInformasi klubKlub saat ini Islandia (pelatih)Karier senior*Tahun Tim Tampil (Gol)1960–1969 Alby FF 1970–1974 Gimonäs CK Kepelatihan1977–1982 Kilafors IF1983–1985 Arbrå BK1987–1989 Hudiksvalls ABK1990–1995 Swedia U-211996–1997 Swedia B1998–1999 Swedia (asisten)2000–2009 Swedia2010 Nigeria2011– Islandia * Penamp...

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: At 89 – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (April 2018) (Learn how and when to remove this template message) 2008 studio album by Pete SeegerAt 89Studio album by Pete SeegerReleasedSeptember 30, 2008 (2008-09-30)GenreFolkLength48...

 

Laut TasmanLokasiPeta Lokasi Laut TasmanLetakSamudra Pasifik Barat DayaKoordinat40°S 160°E / 40°S 160°E / -40; 160Jenis perairanLautTerletak di negara Australia,  Selandia BaruPanjang maksimal2.800 km (1.700 mi)Lebar maksimal2.200 km (1.400 mi)Area permukaan2.300.000 km2 (890.000 sq mi)KepulauanPulau Lord Howe,  Pulau NorfolkUndakanLord Howe RisePermukimanNewcastle, Sydney, Wollongong, Hobart (Australia) Auckland, ...

 

Handball Club LadaFull nameHandball Club LadaShort nameLadaFounded1998ArenaOlymp Sportlomplex, TogliattiCapacity2,700PresidentIrina BliznovaHead coachAlexey AlekseevLeagueRussian Super League2021–223rdClub colours    Home Away Website Official site HC Ladaclass=notpageimage| Location of HC Lada Handball Club Lada is a Russian women's handball club from Tolyatti playing in the Russian Super League. Founded in 1998, Lada became the leading team in the Super Leagu...

Bagian dari seri artikel mengenaiMekanika kuantum H ^ | ψ ( t ) ⟩ = i ℏ ∂ ∂ t | ψ ( t ) ⟩ {\displaystyle {\hat {H}}|\psi (t)\rangle =i\hbar {\frac {\partial }{\partial t}}|\psi (t)\rangle } Persamaan Schrödinger Pengantar Glosarium Sejarah Buku teks Latar belakang Mekanika klasik Teori kuantum lama Notasi Bra–ket Hamiltonian Interferensi Dasar-dasar Bilangan kuantum Dekoherensi Fluktuasi kuantum Fungsi gelombang Keruntuhan fungsi gelo...

 

Lukáš Hrádecký Hrádecký in nazionale nel 2018 Nazionalità  Finlandia Altezza 193 cm Peso 80 kg Calcio Ruolo Portiere Squadra  Bayer Leverkusen Carriera Giovanili 2006-2008 TPS2008→  Åbo IFK2008-2009 TPS Squadre di club1 2009-2013 Esbjerg76 (-72)2013-2015 Brøndby69 (-73)2015-2018 Eintracht Francoforte101 (-137)[1]2018- Bayer Leverkusen185 (-229) Nazionale 2006-2008 Finlandia U-199 (-?)2008-2009 Finlandia U-202 (-?)2009-2010 Finla...

 

48 Jam untuk IndahPosterNama lainThe HostageSutradaraJose PoernomoProduser Raam Punjabi[a] Albert[b] Ditulis oleh Baskoro Adi Wuryanto Amit Jethani[c] Pemeran Fedi Nuril Kirana Larasati Raya Adena Verdi Solaiman Penata musik Alvin Callysta Rahadian Winursito SinematograferJose PoernomoPenyunting Agung Nuryadi[d] Aristo Pontoh[e] PerusahaanproduksiMVP PicturesDistributorPrime OriginalsTanggal rilis 15 September 2022 (2022-09-15) Durasi10...

United States Space Force military communications satellite constellation USA-204Artist's impression of a WGS-2 satellite in orbitNamesWGS-2WGS SV-2Wideband Global SATCOM-2Mission typeMilitary communicationsOperatorUnited States Air Force / United States Space ForceCOSPAR ID2009-017A SATCAT no.34713Websitehttps://www.spaceforce.mil/Mission duration14 years (planned)15 years and 1 month (in progress) Spacecraft propertiesSpacecraftWGS-2Spacecraft typeWGS Block IBusBSS-702Manufacturer...

 

14th and current commissioner of the Canadian Football League (CFL) Randy AmbrosieNo. 57Ambrosie in 2017Born: (1963-03-16) March 16, 1963 (age 61)Winnipeg, ManitobaCareer informationPosition(s)Offensive guardHeight6 ft 4 in (193 cm)Weight250 lb (110 kg)UniversityManitobaCFL draft1985, Round: 1, Pick: 2Drafted byCalgary StampedersCareer historyAs player1985–1987Calgary Stampeders1987–1988Toronto Argonauts1989–1993Edmonton Eskimos Career highlights&...

 

2016年美國總統選舉 ← 2012 2016年11月8日 2020 → 538個選舉人團席位獲勝需270票民意調查投票率55.7%[1][2] ▲ 0.8 %   获提名人 唐納·川普 希拉莉·克林頓 政党 共和黨 民主党 家鄉州 紐約州 紐約州 竞选搭档 迈克·彭斯 蒂姆·凱恩 选举人票 304[3][4][註 1] 227[5] 胜出州/省 30 + 緬-2 20 + DC 民選得票 62,984,828[6] 65,853,514[6]...

2012 American dark comedy by Justin Schwarz The DiscoverersFilm posterDirected byJustin SchwarzWritten byJustin SchwarzProduced byBob Gosse Laura Kleger Louise Lovegrove Justin SchwarzStarringGriffin Dunne Madeleine Martin Cara Buono David Rasche Stuart Margolin Devon Graye Dreama Walker Scott Adsit Becky Ann Baker Ann Dowd John C. McGinleyCinematographyChristopher BlauveltEdited byGeraud BrissonMusic byAaron MirmanProductioncompanyQuadratic MediaDistributed byQuadratic MediaRelease dates Oct...

 

Informal understanding of acceptable conduct Part of a series onSociology History Outline Index Key themes Society Globalization Human behavior Human environmental impact Identity Industrial revolutions 3 / 4 / 5 Social complexity Social construct Social environment Social equality Social equity Social power Social stratification Social structure Perspectives Conflict theory Critical theory Structural functionalism Positivism Social constructionism Symbolic interactionism Branches Aging Archi...

 

Peta dunia karya Guillaume Brouscon, 1543 Peta Dieppe adalah serangkaian peta dunia yang dibuat di Dieppe, Prancis, pada 1540an, 1550an, dan 1960an. Peta-peta tersebut adalah peta-peta buatan tangan besar, yang ditujukan kepada para patron ningrat dan kaya, termasuk Henry II dari Prancis dan Henry VIII dari Inggris. Mazhab kartografer Dieppe meliputi Pierre Desceliers, Johne Rotz, Guillaume Le Testu, Guillaume Brouscon dan Nicolas Desliens. Pranala luar Cowley, Des. (Detail of Harlian Map) Eu...

Disambiguazione – Rosmini rimanda qui. Se stai cercando altri significati, vedi Rosmini (disambigua). Beato Antonio RosminiAntonio Rosmini ritratto da Francesco Hayez, 1853-1856 Presbitero  NascitaRovereto, 24 marzo 1797 MorteStresa, 1º luglio 1855 (58 anni) Venerato daChiesa cattolica Beatificazione18 novembre 2007 da papa Benedetto XVI Ricorrenza1º luglio Manuale Antonio Francesco Davide Ambrogio Rosmini Serbati (Rovereto, 24 marzo 1797 – Stresa, 1º luglio 185...

 

الأوسيتيينالتعداد الكليالتعداد 670٬000 مناطق الوجود المميزة روسيا 528,515[1]خصوصاً في: أوسيتيا الشمالية 445,310[2] أوسيتيا الجنوبية:(دولة ذات اعتراف قانوني محدود باستقلالها) 45,000[3] جورجيا(باستثناء أوسيتيا الجنوبية) 38,028[4] سوريا 59,200[5] تركيا 36,900[5]&...

 

Eugène de Mazenod Eugène de Mazenod, tableau au sanctuaire des reliques du saint arbre de la Croix, Walbrzych, Pologne. Saint, fondateur Naissance le 1er août 1782Aix-en-Provence, royaume de France Décès le 21 mai 1861  (78 ans) Marseille, Second Empire Nom de naissance Charles Joseph Eugène de Mazenod Nationalité Français Béatification 19 octobre 1975par Paul VI Canonisation 3 décembre 1995par Jean-Paul II modifier  Eugène de Mazenod, né à Aix-en-Provence, le 1er aoû...

Voce principale: Paganese Calcio 1926. Paganese Calcio 1926Stagione 2017-2018Sport calcio Squadra Paganese Allenatore Salvatore Matrecano, poi Massimiliano Favo Presidente Raffaele Trapani Serie C17° gir. C (Ai playout) StadioMarcello Torre (5.093) Maggior numero di spettatori1.100 vs Reggina (9 settembre 2017) Minor numero di spettatori500 vs Casertana (31 marzo 2018) Media spettatori700 2016-2017 2018-2019 Si invita a seguire il modello di voce Questa voce raccoglie le informazioni r...

 

Not to be confused with WWE. Television station in Louisiana, United StatesKWWE-LDLake Charles, LouisianaUnited StatesChannelsDigital: 19 (UHF)Virtual: 19BrandingMeTV & My 19 Lake CharlesProgrammingSubchannels19.1: MyNetworkTV/MeTV19.2: Telemundofor others, see § SubchannelsOwnershipOwnerSagamoreHill Broadcasting(SagamoreHill Lake Charles, LLC)Sister stationsKSWL-LDHistoryFoundedFebruary 22, 2011First air dateMarch 2017 (7 years ago) (2017-03)Former call signsK19J...