Claude Lévi-Strauss syntyi juutalaiseen perheeseen.[3] Hän suoritti ylioppilastutkinnon Pariisissa sijaitsevassa Lycée Condorcet’ssa. Tämän jälkeen hän suoritti korkeakouluopintonsa, ensin Pariisin yliopistossa oikeustieteellisen tutkinnon ja sitten Sorbonnessa filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1931. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1948.
Uran alkuvaiheet
Kahden vuoden filosofian opetustyön jälkeen, ensin Mont-de-Marsanissa ja sitten Laonissa, Lévi-Strauss nimettiin jäseneksi yliopistovaltuuskuntaan, jonka matka suuntautui Brasiliaan. Hän toimi São Paulon yliopiston opettajana vuosina 1935–1938. Hän järjesti ja johti vuosina 1935–1939 useita etnografisia tutkimusretkiä Mato Grossoon ja Amazonin alueelle.
Ranskan ulkoministeriö pyysi vuonna 1944 häntä palaamaan Ranskaan. Vuonna 1945 hän kuitenkin palasi uudelleen Yhdysvaltoihin, koska hänet oli nimitetty kulttuurineuvokseksi siellä sijaitsevaan Ranskan suurlähetystöön. Tästä tehtävästä hän erosi vuonna 1948 omistautuakseen tieteelliselle työskentelylleen. Vuonna 1949 hänet nimitettiin Pariisissa sijaitsevan entografisen Musée de l’Hommen apulaisjohtajaksi. Tämän tehtävänsä jälkeen hän sai nimityksen tutkimusjohtajaksi École pratique des hautes études -korkeakouluun ja -tutkimuslaitokseen. Hänen oppituolinsa käsitti Kirjoitustaidottomien kansojen vertailevan uskontotieteen. Vuonna 1959 hänet nimitettiin Collège de Francenprofessoriksi, ja yksi hänen opetusalansa tässä instituutissa oli sosiaaliantropologia. Tätä tehtävää hän hoiti, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 1982.
Lévi-Strauss tutki muun muassa kulttuurien rakenteita ja vertaili niitä. Tämän perusteella hän muun muassa totesi, että ihmisyhteisöissä vastakkaisuuksiin perustuva erottelujärjestelmä on keskeinen tapa hahmottaa asioita ja olioita.[5]
Elämän ehtoo
Lähestyessään sadan vuoden ikää Claude Lévi-Strauss otti entistä enemmän etäisyyttä aikalaisiinsa. Kun hän vuoden 2005 alkupuolella esiintyi julkisesti, kyse oli hyvin harvinaisesta ilmestymisestä Ranskan televisioon:
»Havaitsen nykyajan tuhot. Kyse on hirvittävästä elävän luonnon tuhosta ja myös sen laajuudesta – ihmislaji elää eräänlaisen sisäisen myrkytystilan vallassa. Jos sallitaan sanoa, kun ajattelen nykyhetkeä ja maailmaa, jossa olen päättämässä omaa taivaltani, niin se ei totisesti ole maailma, josta minä pidän.[6]»
Huomionosoitukset
1966 Viking Fundin kultaisen mitalin ja palkinnon
1967 CNRSn kultainen mitali
1973 Erasmus -palkinnon
1986 Nonino säätiön palkinnon
1996 Aby M. Warburg -palkinnon
2002 Meister Eckhart -palkinnon
Lévi-Strauss oli seuraavien ulkomaisten akatemioiden jäsen:
Yhdysvaltain tiedeakatemia
Amerikan kirjallisuus- ja taideakatemia ja instituutti
Ison-Britannian akatemia
Alankomaiden akatemia
Norjan kirjallisuus- ja tiedeakatemia.
Hän oli muun muassa seuraavien yliopistojen kunniatohtori:
Strukturalistisen metodin avulla Claude Lévi-Strauss on tuonut uuden ja tuoreen tuulahduksen sukulaisuuden suhteiden tutkimiseen. Hän on ensimmäisenä korostanut voimakkaasti liiton merkitystä sukulaisuuden osana. Hän on herättänyt huomiota korostamalla vaihdannan välttämättömyyttä ja vastavuoroisuutta seurauksena insestin kieltämisestä. Tästä näkökulmasta hän kannattaa ajatusta, että kaikki inhimilliset yhteiskunnat perustuvat vähintäänkin sukulaisuuteen: kyse on siis eräänlaisesta atomin ytimestä, joka on siis sukulaisuus. Tämä globaali teoria on paremmin tunnettu terminä liittoteoria.
Teokset
La vie familiale et sociale des indiens Nambikwara, 1948.
Les structures élémentaires de la parenté, 1949.
Race et Histoire, 1952. (Suom. Jussi Träskilä, Rotu, historia ja kulttuuri, 2004),
Tristes tropiques, 1955. (Suom. Ville Keynäs, Tropiikin kasvot, 1997 ja 2003)
Anthropologie structurale, 1958.
Le totémisme aujourd'hui, 1962.
La pensée sauvage, 1962.
Les mythologiques: Le cru et le cuit, 1964.
Les mythologiques: Du miel aux cendres, 1967.
Les mythologiques: L'origine des manières de table, 1968.
Les mythologiques: L'homme nu, 1971.
Anthropologie structurale deux, 1973.
La voie des masques, 1975.
Le regard éloigné, 1983.
La potière jalouse, 1985.
De près et de loin, 1988.
Histoire de lynx, 1991.
Regarder, écouter, lire, 1993.
Saudades du Brasil, 1994.
Lähteet
Clément, Catherine: Claude Lévi-Strauss, que sais-je? Paris: PUF, 2003.
Izard, Michel (toim.): Claude Lévi-Strauss — L'Herne N°82. L'Herne, 2004.
Keck, Frédéric: Claude Lévi-Strauss et la pensée sauvage. Paris: PUF, 2004.
Keck, Frédéric: Claude Lévi-Strauss, une introduction. Pocket, 2005.
↑Kyseessä oli Charles de Gaullen Lontoossa istuvan pakolaishallituksen aloitteesta ja alaisuudessa New Yorkiin vuonna 1942 perustettu "ranskalais-belgialainen maanpakolaisyliopisto", joka kokosi sodan aikana suojiinsa huomattavan joukon eurooppalaisia pakolaistieteilijöitä.
