PROFILPELAJAR.COM

Burundin historia kattaa nykyisen Burundin tasavallan historian esihistoriasta nykypäivään. Maa on sikäli poikkeuksellinen Afrikan maaksi (yhdessä naapurinsa Ruandan sekä Botswanan, Lesothon ja Swazimaan kanssa), että sen rajat periytyvät suoraan ennen kolonialismia olleen ajan valtiosta. Historiansa aikana Burundi on ollut Saksan ja Belgian siirtomaa. Vuonna 1962 se saavutti itsenäisyyden ja vanha tutsimonarkia palautettiin kuningas Mwambutsa IV:n alaisuudessa. Tasavalta julistettiin vuonna 1966. 1960-luvulta lähtien Burundissa on ollut lukuisia maan kahden tärkeimmän etnisen ryhmän, hutujen ja tutsien, välisiä yhteenottoja, jotka ovat tuottaneet kaikkiaan satoja tuhansia pakolaisia ja noin 250 000 kuollutta.

Varhaishistoria

Burundin varhaisimmat asukkaat olivat twa-pygmejä. 1000-luvulta eteenpäin alueelle saapui maanviljelystä harjoittaneita hutuja, mutta he joutuivat myöhemmin väistymään heidät alistaneiden tutsien tieltä. 1500-luvulla tutsit perustivat Burundiin oman feodaalikuningaskuntansa. Tuolloin hutujen ja tutsien välinen raja ei ollut vielä niin selkeä kuin nykyään, ja rikas hutu saatettiin luokitella tutsiksi siinä missä köyhä tutsi luokiteltiin hutuksi. Tutsit harjoittivat perinteisesti karjanhoitoa, kun taas hutut olivat maanviljelijöitä.^[1]

Siirtomaa-aika

Ensimmäisiä alueella käyneitä eurooppalaisia olivat englantilaiset tutkimusmatkailijat Richard Burton ja John Hanning Speke vuonna 1858 sekä Henry Morton Stanley ja David Livingstone vuonna 1871.^[1] Burundista tuli siirtomaa vuonna 1890 Saksan valloittaessa Burundin ja sen pohjoispuolella sijaitsevan naapurivaltion Ruandan. Burundi ja Ruanda liitettiin molemmat Saksan Itä-Afrikkaan.

Saksa hallitsi Burundia vuoteen 1916 asti, jolloin Belgia miehitti maan. Sekä saksalainen että belgialainen siirtomaavalta tukeutui Burundin tutseihin ja tuki näiden harjoittamaa hutujen alistamista, jossa nähtiin yhtäläisyyttä jopa Etelä-Afrikan apartheidiin ja kutsuttiin "mustaksi apartheidiksi."^[2] Sodan jälkeen Ruanda ja Burundi jäivät Belgian hallintaan Kansainliiton mandaattialueena nimellä Ruanda-Urundi. Vuonna 1925 Belgia yhdisti Burundin hallinnollisesti kuuluvaksi Belgian Kongoon. Kansainliiton hajottua alueesta tuli 1946 Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue.

Itsenäisyys

Burundi saavutti sisäisen autonomian vuonna 1959 ja täyden itsenäisyyden vuonna 1962. Maata hallitsi mwami Mwambutsa IV. Hänen poikansa, prinssi Louis Rwagasore toimi ensimmäisenä pääministerinä, mutta joutui salamurhan uhriksi ja hänen seuraajakseen nousi Andre Muhirwa. Burundin itsenäisyyden alkuajat olivat hyvin levottomat, ja kuningas pakeni Eurooppaan eikä enää suostunut palaamaan takaisin. Seuraavaksi kuninkaaksi valittiin Ntare V. Hänenkään valtakautensa ei kuitenkaan kestänyt kauan, vaan jo samana vuonna kapteeni Michel Micombero syrjäytti hänet. Myöhemmin Micombero julisti Burundin tasavallaksi.

1970- ja 1980-luvut

Micombero syrjäytettiin vallankaappauksella vallasta 1976, ja vallankaappauksen johtaja Jean-Baptiste Bagaza valittiin presidentiksi jo 1979 ja uudelleen 1984. Hän taas kukistui 1987, ja uudeksi presidentiksi nousi Pierre Buyoya. Hän palautti Burundiin siviilihallinnon.

1990-luku

1990-luvulla Burundi sai vielä kaksi uutta presidenttiä: vuonna 1994 pidetyissä vaaleissa Cyprien Ntaryamiran ja sen jälkeen Sylvestre Ntibantunganyan, joka kukistui lopulta tutsien johtaman armeijan tekemässä vallankaappauksessa vuonna 1996 ja Pierre Buyoya nousi jälleen presidentiksi.

Burundin presidentti Cyprian Ntaryamira ja Ruandan presidentti Juvenal Habyarimana saivat surmansa, kun heitä kuljettanut lentokone ammuttiin alas 6. huhtikuuta 1994 Ruandassa.^[3]

Taistelut armeijan ja hutukapinallisten välillä kiihtyivät, mikä johti Burundin sisällissotaan, joka kesti vuoteen 2000 saakka.

Vuoden 2000 jälkeen

Burundin presidenttinä vuodesta 2005 toiminut Pierre Nkurunziza on johtanut maata autoritaarisella otteella. Nkurunziza valittiin uudelleen presidentiksi vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa. Hänen kiistanalainen valintansa kolmannelle kaudelle vuonna 2015 aiheutti maassa levottomuuksia, joissa kuoli ainakin 1 200 ihmistä ja 400 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Vuonna 2018 hyväksytettiin kansanäänestyksellä muutos perustuslakiin, jonka jälkeen Nkurunziza voisi periaatteessa jatkaa presidenttinä vuoteen 2034 saakka.^[4]

Hallitseva puolue CNDD-FDD valitsi tammikuussa 2020 kenraali Evariste Ndayishimiyen ehdokkaakseen toukokuussa 2020 suunniteltuihin vaaleihin. Hän on hallitsevan puolueen pääsihteeri ja presidentti Nkurunzizan läheinen liittolainen ja arveltiinkin, että Nkurunziza säilyy tärkeänä taustavaikuttajana mahdollisen presidentinvaihdoksen jälkeenkin.^[4] Burundin tärkein oppositiopuolue CNL nimesi ehdokkaakseen Agathon Rwasan, joka on entinen kapinallisjohtaja ja presidentti Nkurunzizan pitkäaikainen poliittinen vastustaja. Agathon Rwasa oli myös johtava oppositioehdokas vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa, joita molempia hän kuitenkin lopulta boikotoi.^[5]

Kesäkuussa 2020 Evariste Ndayishimiye nousi suunniteltua aiemmin Burundin uudeksi presidentiksi Nkurunzizan kuoltua äkillisesti. Edeltäjänsä suosikki Evariste Ndayishimiye oli voittanut toukokuun 2020 presidentinvaalit, joita oppositio syytti vilpillisiksi.^[6]