Mwambutsa IV tuli kuninkaaksi jo kolmevuotiaana, isänsä kuningas Mutaga IV Mbikijen kuoltua 30. marraskuuta 1915. Uuden kuninkaan ollessa alaikäinen hänen puolestaan hallitsi kuningataräiti, kuningatar Ririkumutima. Täydet valtaoikeudet kuningas sai saavutettuaan täysi-ikäisyyden 28. syyskuuta 1929.
Etniseltä taustaltaan kuningas oli ganwa. Kyseinen etninen ryhmä on perinteisesti hallinnut Burundia ja heidän katsotaan kuuluvan tutseihin. Omasta mielestään heidät tulisi kuitenkin tunnustaa omaksi ryhmäkseen.
Burundi koki Mwambutsa IV:n hallituskaudella merkittäviä muutoksia. Hänen syntyessään se oli osa Saksan Itä-Afrikkaa, I maailmansodan jälkeen se siirtyi Belgian hallintaan ja maa itsenäistyi sen alaisuudesta 1. heinäkuuta 1962. Kansainliiton ja Yhdistyneiden kansakuntien mandaatilla Burundia hallinneet belgialaisviranomaiset eivät antaneet kuninkaasta kovin korkeaa käsitystä. Heidän mukaansa kuningas oli huonosti koulutettu, ja kiinnostunut naisista ja alkoholista. [1]
Kuningas ehdotti 20. tammikuuta 1959 Belgian siirtomaaministerille, että Ruanda- Urundin mandaatti jaetaan kahteen osaan, Burundiin ja Ruandaan. Tähän suostuttiin ja molemmissa maissa alkoi itsenäistymiskehitys. [2]
Sisäpoliittisesti Burundi eli itsenäistymisensä jälkeen levotonta aikaa. Kolme pääministeriä murhattiin ja yrittäessään säilyttää rauhan kuningas joutui vaihtamaan pääministeriä useinkin miellyttääkseen hutuja sekä tutseja. Mwambutsa IV:n hallituskausi päättyi, kun hänen poikansa Ntare V syrjäytti hänet 8. heinäkuuta 1966. Syrjäytetty kuningas eli loppuelämänsä Sveitsissä.
Maan kansallissankari ja Burundia kohti itsenäisyyttä johtanut pääministeri Louis Rwagasore oli Mwambutsa IV:n poika.
Mwambutsa IV:n jäänteet kaivettiin ylös Sveitsissä hänen hautauspaikaltaan vuonna 2012, jotta ne palautettaisiin Burundiin haudattavaksi uudelleen valtiollisin menoin. Oikeustaistelun jälkeen Mwambutsan perhe päätti haudata Mwambutsan jäänteet uudelleen Sveitsiin vuonna 2016 kuninkaan toiveiden mukaisesti[3]
↑Court says remains of former Burundi king can stay in Geneva. Määritä julkaisu!1 November 2016. Swiss Info. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27 November 2016.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.