Lindholm ihaili erityisesti Werner Holmbergia Düsseldorfissa ollessaan ja olisi halunnut olla Hans Fredrik Guden oppilas vielä myöhemminkin, koska tämä oli ollut Holmbergin opettaja, mutta koska Gude ei ollut opettajana vuoden 1866 jälkeen, Lindholm ei enää viihtynyt Karlsruhessa. Ranskassa häntä viehätti erityisesti Barbizonin koulu, joka korosti värien käyttöä. Voimakkaimman vaikutuksen häneen tekivät Charles-François Daubigny ja Jean-Baptiste Camille Corot.[5]
Bonnatin vaikutus Lindholmin töihin jäi vähäiseksi, mutta ”Ranskan suurimmaksi paraikaa eläväksi taiteilijaksi” Lindholm nimesi vuonna 1867 Charles-François Daubignyn. Häntä miellyttivät myös Théodore Rousseaun työt, ja hänen mielestään Jean-Baptiste Camille Corot oli palauttanut taiteen ”luonnottomasta terveen realistiseen ilmaisuun”.
1870-luvun alussa Lindholm toimi opettajana Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, oppilainaan muun muassa nuori Albert Edelfelt.[6]
Menestystä
Lindholmin ensimmäinen yksityisnäyttely oli Helsingissä syksyllä 1870, ja se sai kehuja. Hän sai jatkossakin menestystä, ja hänet kutsuttiin 1873 Pietarin taideakatemian jäseneksi, 1876 hänelle myönnettiin mitali Philadelphian maailmannäyttelystä ja vuonna 1877 hän sai Suomen valtion suuren muotokuvamaalarin palkinnon, joten hän maalasi muutakin kuin maisemia.
Lindholm asui enimmäkseen ulkomailla.[2] Vuonna 1876 hän muutti Göteborgiin toimien siellä kaupungin taidemuseon intendenttinä 1878–1900.[7] Hänestä tuli myös Göteborgin museon piirustus- ja maalauskoulun esimies, Kuvataideakatemian opettaja (Göteborgs Musei Rit- och Målarskola) ja Ruotsin taideakatemian jäsen.[1]
Tuotanto ja vastaanotto
Lindholm oli taiteilijana monipuolisempi kuin ystävänsä ja kilpailijansa Hjalmar Munsterhjelm, joka pysyi koko ikänsä uskollisena nuoruudessaan omaksumalleen romanttiselle maisemakäsitykselle. Aluksi Lindholmkin maalasi tyypillisiä romanttisia maisemia[3], mutta koska hän sai vaikutteita jo varhaisessa vaiheessa ranskalaisesta ulkoilmamaalauksesta, ulkoilmarealismista, hänen töihinsäkin tuli vähitellen mukaan realismia ja hänestä tuli uransa loppuvaiheessa Göteborgissa arvostettu ruotsalaisen rannikon ja meren kuvaaja.[8]
Suomessa ei täysin pidetty Lindholmin pariisilaisesta maalaustyylistä ja värien käytöstä. Jo vuonna 1870 hän maalasi suorastaan impressionistisesti, mutta yleisö nyrpisteli hänen tapaansa "mieluummin vihjata kuin kuvata puiden lehvistöä".[1] Tästä syystä hän kuvitti esimerkiksi Zacharias TopeliuksenMatkustus Suomessa -teoksen romanttisemmilla maisemilla. Hän teki kirjaan 10 kuvaa. Imatrankoski, Imatra, Putouksen alku ja Lohipato Wuoksessa, joka on tehty yhdessä Adolf von Beckerin kanssa, olivat Vuoksen jokilaakson kuvauksia.[3]
Pitkän uransa aikana Lindholm sai runsaasti erilaisia tunnustuksia ja nimityksiä:
Pietarin taideakatemian Ensiluokan taiteilija, 1872, Venäjä [4]
Pietarin taideakatemian akateemikko 1873, Venäjä [4]
Hopeamitali Suomen yleisessä näyttelyssä Helsingissä 1876
Pronssimitali Philadelphian maailmannäyttelyssä, Yhdysvallat 1876
I palkinto Suomen valtion taidekilpailussa 1877 ja 1894
Ruotsin taideakatemian jäsenyys 1881
Hopeamitali Pariisin maailmannäyttelyssä, Ranska 1889
Kunniamaininta kansainvälisessä näyttelyssä Berliinissä, Saksa 1891
Teosten myyntejä
Nykyisin Lindholmin maalaukset ovat hyvin arvostettuja. Esimerkiksi Hagelstamin huutokaupassa marraskuussa 1997 myyty maalaus Merimaisema, jonka signeeraus on vuodelta 1889 myytiin 75 000 markalla.[8][16]
↑Maria Vainio-Kurtakko: Ett gott parti : Scener ur Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts liv. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022. ISBN 978-951-583-557-4Teoksen verkkoversio.