Ammunnan maailmancup on Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) vuonna 1986 aloittama kansainvälinen kilpailukiertue. Se perustettiin alun perin olympialaisten karsintajärjestelmäksi, mutta nykyisin sillä kilpaillaan olympialajeissa, mutta olympiapaikkoja ei enää jaeta kuin muutamille. Kiertueen parhaimmat ampujat pääsevät vuoden päätteeksi kilpailemaan maailmancupin finaaleissa.
Maailmancupin finaalit ovat järjestetty vuodesta 1988 alkaen jokaisessa ohjelmaan kuuluvassa lajissa. Osallistumisoikeus on aina edellisen vuoden voittajalla ja lisäksi MM-kilpailuiden tai olympialaisten mitalisteilla tietyin rajaehdoin. Maailmancupin osakilpailuissa jaetaan paikkoja yhteensä kahdeksalle urheilijalle jokaisessa lajissa tulokseen ja sijoitukseen perustavan pistemäärän mukaan. Myös järjestävällä maalla on mahdollisuus saada edustajiaan mukaan.
Maailmancupin kaudet
Yleensä maailmancupissa ammutaan vuosittain pistooli- ja kiväärilajeissa Milanossa ja Münchenissä. Muut kaksi on pidetty Euroopan ulkopuolella. Olympiavuonna pidetään nykyisin niin sanotut esi-olympialaiset olympialaisten kilpailupaikalla.