PROFILPELAJAR.COM

Ahti Pekkala
	; Ahti Pekkala vuonna 1987.
Eduskunnan puhemies
	1978–1979
Edeltäjä	Veikko Helle
Seuraaja	Johannes Virolainen (II)
Suomen pääministerin sijainen
	Sorsan III hallitus; 19.2.1982–5.5.1983
Edeltäjä	Eino Uusitalo
Seuraaja	Paavo Väyrynen
Suomen valtiovarainministeri
	Koiviston II hallitus; 26.5.1979–18.2.1982; Sorsan III hallitus; 19.2.1982–5.5.1983; Sorsan IV hallitus; 6.5.1983–31.1.1986
Edeltäjä	Paul Paavela
Seuraaja	Esko Ollila
Kansanedustaja
	23.3.1970–31.12.1985
Ryhmä/puolue	Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri	Oulun läänin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt	20. joulukuuta 1924; Haapavesi
Kuollut	23. elokuuta 2014 (89 vuotta); Haapavesi
Tiedot
Puolue	Suomen Keskusta
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Ahti Antti Johannes Pekkala (20. joulukuuta 1924 Haapavesi – 23. elokuuta 2014 Haapavesi^[1]) oli suomalainen poliitikko.

Pekkala toimi Haapaveden osuuspankin johtajana 1952–1985. Hän oli Keskustapuolueen kansanedustaja 1970–1986, eduskunnan I varapuhemies 1976–1978 ja puhemies 1978–1979. Keskustapuolueen varapuheenjohtajana Pekkala oli 1971–1986. Pekkala oli valtiovarainministerinä kolmessa eri hallituksessa (Koivisto II, Sorsa III ja Sorsa IV) 1979–1986 eli kauemmin kuin kukaan hänen edeltäjänsä. Hallituksen vuosittaisia neuvotteluja valtion tulo- ja menoarviosta alettiin kutsua budjettiriiheksi Pekkalan toimiessa valtiovarainministerinä.^[2]

Pekkala suoritti keskikoulun vuonna 1940. Hän toimi vakuutusyhtiö Auran piiritarkastajana vuosina 1948–1951 ja vastaavana kansakoulunopettajana Haapavedellä 1951–1952, josta hän siirtyi Haapaveden osuuspankin johtaksi vuonna 1952. Pekkala toimi osuuspankin johtajana aina vuoteen 1985 saakka. Hän oli myös Haapaveden kansanopiston kirjanpidon opettajana vuosina 1964–1966.^[3]

Pekkala valittiin eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa. Hän toimi kansanedustajana vuoden 1985 loppuun asti, kunnes aloitti Oulun läänin maaherrana 1. tammikuuta 1986. Pekkalan tilalle eduskuntaan nousi Tellervo Renko. Pekkala toimi maaherrana vuoteen 1991 saakka.^[3]

Presidentin valitsijamiehenä Pekkala oli 1956, 1978 ja 1982.^[3] Syksyllä 1981 ilmestyneessä Tamminiemen pesänjakajat -kirjassa Pekkalaa luonnehdittiin ylimenokauden mieheksi ja hänen sanottiin olevan liian rehellinen ja kunniallinen poliitikoksi saati presidentiksi, mutta ”hänen tapaistensa poliitikkojen arvo saattaa nousta, kun vaalitaistelun likaisin vaihe alkaa”.^[4]

Vuoden 1982 vaalien alla Pekkala ajoi näkyvästi Ahti Karjalaista Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi ja vetosi tämän puolesta jo ennen kuin Urho Kekkonen ilmoitti eroavansa tasavallan presidentin virasta.^[5] Kun Johannes Virolainen oli valittu Kuopion ylimääräisessä puoluekokouksessa lokakuussa 1981 Keskustan ehdokkaaksi ylivoimaisella äänten enemmistöllä, tulokseen silmin nähden pettynyt Pekkala totesi kokousta seuranneelle valokuvaajalle Kalle Kultalalle: "Synkkä päivä isänmaalle."^[6] Omassa vaali-ilmoittelussaan Pekkala kieltäytyi täysin käyttämästä Virolaisen nimeä.^[7]

Pekkala oli kahdesti naimisissa.^[3] Ensimmäisen avioliittonsa hän solmi Toini Kuiviston kanssa vuonna 1949 ja pariskunnalle syntyi kolme lasta. Avioliitto päättyi Toinin kuolemaan vuonna 1958. Pekkala solmi toisen avioliittonsa Liisa Halmetojan kanssa vuonna 1959. Heille syntyi neljä lasta.^[8]

Lähteet

↑ Ahti Pekkala kuollut – viimeinen puhe lauantai-iltana. Kaleva 23.8.2014.
↑ Taponen, Aki: ”Budjetti pakettiin ja sitten oluelle.” Aamulehti 15.9.2019, s. A17. Alma Media.
↑ ^a ^b ^c ^d Ahti Pekkala Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
↑ Tamminiemen pesänjakajat, s. 75. Tampere: Kustannus-Vaihe Ky, 1981. ISBN 951-99336-6-2.
↑ Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: Raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista 1982, s. 66. Helsinki: Sanoma Oy, 1982.
↑ Blåfield, Antti – Vuoristo, Pekka: Kun valta vaihtui: Mitä todella tapahtui presidentinvaalissa 1982, s. 193. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982.
↑ Blåfield–Vuoristo 1982, s. 222.
↑ Seppinen, Ilkka: ”Pekkala, Ahti (1924–2014)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 590–592. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.