Via Aemilia oli yksi tärkeimpiä roomalaisia valtateitä, ja ensimmäinen, joka rakennettiin Pohjois-Italiaan. Sen rakentamisajankohta tulee selvästi ilmi Liviukselta: hän kertoo, että vuoden 187 eaa. konsuli Marcus Aemilius Lepidus rakensi liguurit voitettuaan tien, joka yhdisti Placentian Ariminumiin, jotta se yhtyisi siellä aiemmin rakennettuun Via Flaminiaan, joka johti Roomaan.[1][3]
Strabon esittää erilaisen näkemyksen, ja sanoo, että Via Aemilia olisi rakennettu alun perin vain Ariminumista Bononiaan. Tämän jälkeen se olisi kiertänyt Venetian rannikon suot ja jatkanut Aquileiaan.[1][4] Todennäköisemmin mainittu osuus rakennettiin kuitenkin vasta paljon myöhemmin, ja Livius on oikeammassa sanoessaan, että alkuperäinen Via Aemilia, ja ainoa osuus josta yleensä käytettiin tätä nimeä, oli osuus Ariminumista Placentiaan.[1]
Via Aemiliasta tuli merkittävä väylä roomalaisen sivistyksen levittämisessä Gallia cisalpinaan. Sen merkitys oli niin suuri, että koko Apenniinien ja Padus-joen välinen alue, Augustuksen aluejaonRegio VIII ja maantieteilijöiden Gallia cispadana, alettiin ajan kuluessa tuntea nimellä Aemilia. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, milloin tämä tapahtui, mutta nimi oli epäilemättä yleisessä käytössä jo paljon ennen kuin siitä tuli alueen virallinen nimi. Nimitys esiintyy usein jo Martialiksella ensimmäisellä vuosisadalla.[1][5] Myöhemmin alueesta tuli osa Aemilia et Ligurian provinssia, ja vielä myöhemmin oma Aemilian provinssinsa. Edelleen nykyinen Emilian alueen nimi palautuu siihen.
Antiikin lähteistä ei käy ilmi, milloin Via Aemiliaa jatkettiin tiellä, joka johti Placentiasta Mediolanumiin. Se on kuitenkin mitä ilmeisimmin tapahtunut pian sen jälkeen, kun Rooma valloitti koko Gallia transpadanan. Ei ole myöskään tietoa siitä, luettiinko kyseinen tie tai muut Mediolanumista eteenpäin jatkaneet tiet yleisessä kielenkäytössä koskaan nimen Via Aemilia alle. Koska Strabon kuitenkin käytti nimeä Via Aemilia myös tiestä, joka johti Pataviumista Aquileiaan, alla on samalla esitetty kaikki Pohjois-Italian roomalaiset tiet Via Aemilian jatkeina.[1]
Via Aemilian paikalla kulkee edelleen nykyinen tie. Sen pohjois- ja eteläpuolella kulkee samansuuntaisesti nykyisiä suurempia valtateitä.
Via Aemilia kulki tasangolla koko matkaltaan lähes viivasuoraan, ja lähes kaikki Aemilian alueen merkittävimmät kaupungit sijaitsivat sen varrella kuin nauhana. Tien pituus oli 178 roomalaista mailia eli noin 263 kilometriä.[1]
Tien asemapaikat ja niiden väliset etäisyydet olivat:[1]
Tämä on tie, jonka Strabon esittää suoraan Via Aemilian jatkeeksi.[1][4] Hän ei kuitenkaan ilmeisesti tarkoittanut sanoa, että se olisi haarautunut Via Aemiliasta juuri Bononiassa; ainakin ainoa itinerariumeissa mainittu vastaava tie haarautuu Via Aemilian pääreitistä Mutinassa. Sen reitti on:
↑ abcdefghijklmnopqrstuSmith, William: ”Via Aemilia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Martialis: Epigrammit 3.4.2, 6.85.6: ”Aemiliae de regione viae”, ”tota in Aemilia”.
↑Smith, William: ”Via Aemilia Scauri”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑Smith, William: ”Via Postumia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ abcdefghEtäisyystaulukot on muodostettu sovittamalla yhteen tietoja eri itinerariumeista. Kilometrilukemat on laskettu niiden ilmoittamista roomalaisista maileista. Sekä maili- että kilometrilukemat ovat summittaisia.