Perinteisen käsityksen mukaan Via Cornelia erkani Via TriumphaliksestaTiberin ylittäneen Pons Neronianus -sillan länsipuolella. Pons Aeliuksen (nyk. Ponte Sant’Angelo) rakentamisen jälkeen tietä jatkettiin itään päin, jotta se ulottui sillalle. Via Cornelian esitetään kulkeneen Neron sirkuksen pohjoispuolelta. Tien varrella sijaisi useita hautoja, joita löydettiin 1500- ja 1600-luvuilla nykyisen Pietarinkirkon rakentamisen yhteydessä. Myös apostoli Pietarin hauta on sijoitettu sen varrelle, ja siksi Pietarinkirkko on paikalla. Via Cornelia kulki Leon muureistaPorta Perusan kautta ja jatkoi tämän jälkeen länteen ainakin yhdeksän roomalaisen mailin eli noin 13 kilometrin verran. Tämän jälkeen sen reitistä ei ole varmuutta.[3]
Nykyisin monet tutkijat katsovat, ettei Via Corneliaa olisi ollut olemassa erillisenä tienä, vaan se oli joko osaa Via Aureliaa tai nimitys Via Triumphaliksen alkuosalle.[4] Ainakin Via Corneliasta vastasi sama virkamies kuin Via Aureliasta.[3] Digital Atlas of the Roman Empire (DARE) -kartastossa Via Cornelia on merkitty Roomasta luoteeseen sijainneeseen Caereen johtaneeksi tieksi, mutta toisaalta myös Via Aurelian alkuosan toiseksi nimeksi.[5]
↑”44 Via Cornelia”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699
↑ abcPlatner, Samuel Ball & Ashby, Thomas: ”Via Cornelia”, A Topographical Dictionary of Ancient Rome. London: Humphrey Milford. Oxford University Press, 1929. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)