Aquileian perustivat roomalaiset vuonna 181 eaa. alun perin sotilaallisista syistä. Kaupunki kehittyi merkittäväksi kauppapaikaksi, ja siitä tuli Venetian maakunnan keskus ja yksi koko Pohjois-Italian merkittävimmistä kaupungeista. Erityisen merkittävä Aquileia oli myöhäisantiikin aikana, ja sen luona käytiin useita taisteluita vallasta kilpailleiden välillä.[1][2]
Aquileia sijaitsi Venetian tasangon itälaidalla Alsa- (nyk. Ausa) ja Natiso (nyk. Natisone) -jokien välissä lähellä Adrianmeren pohjukkaa.[1][2]Strabon sanoo kaupungin sijaineen 60 stadioninmitan eli noin 11 kilometrin päässä merestä, mikä pitää suunnilleen paikkansa, kun taas Plinius vanhempi sijoitti sen virheellisesti jopa 15 roomalaisen mailin eli noin 22 kilometrin päähän sisämaahan.[2][6]
Aquileian sataman kaivauksia.
Sekä Strabon että Plinius, kuten myös Pomponius Mela ja Herodianus, kuvaavat Aquileian sijainneen Natiso-joen varrella. Plinius sanoo, että kaupungin vierestä virtasivat joet Natiso eli Natissa ja Turrus eli Turris (Natiso cum Turro). Nykyisin Torre-joki, joka on selvästi sama kuin Pliniuksen Turrus, laskee Alpeilta tulevaan Natisoneen noin 21 kilometrin päässä Aquileiasta, ja niiden yhtyneet vedet laskevat puolestaan Isonzo-jokeen noin 6,5 kilometrin päässä kaupungista. Seudun vuoristovirtojen voimakkuus ja maaston alavuus tekevät kuitenkin hyvin todennäköiseksi, että joet ovat voineet muuttaa uomaansa paljonkin antiikin ajoista, ja virtasivat aiemmin antiikin lähteiden kuvaamalla tavalla.[2][6] Nykyisin katsotaan, että Turris virtasi kaupungin länsipuolelta ja Natiso itäpuolelta, ja joet yhtyivät heti kaupungin lounaispuolella.
Aquileia merkittynä Tabula Peutingerianaan. Merkinnän koko kuvastaa kaupungin merkitystä myöhäisantiikin aikana.
Aquileian sijainti oli keskeinen, ja se hyötyi hyvästä tieverkosta ja joen suussa olleesta satamasta. Kaupungista lähtivät tiet Via Annia ja Via Postumia länteen kohti Julia Concordiaa, Via Julia Augusta pohjoiseen kohti Noricumia sekä Via Gemina itään kohti Emonaa.[1][5] Kaupungilla oli jokisatama Natiso-joen puolella. Joen leveys oli tuolloin noin 48 metriä,[1] ja Strabon sanoo sen olleen purjehduskelpoinen mereltä Aquileiaan saakka. Lisäksi kaupungilla oli Gradus-niminen satama samannimisellä pienellä saarella joen suussa ja laguunien sisäänkäynnillä. Nykyisin sen paikalla on Gradon kaupunki. Saari oli yhdistetty mantereeseen pengertiellä.[2]
Aquileian ympäristö oli erittäin hedelmällistä maaperää, ja seutu tunnettiin erityisesti viinistään.[2][7] Rannikolla kaupungin edustalla oli kuten nykyäänkin useita laguuneita, mutta ne eivät tehneet ympäristöstä epäterveellistä malarian vuoksi, niin kuin voisi ajatella, sillä ne olivat tarpeeksi avoimia merelle, jotta niiden vesi vaihtui.[8]
Historia
Tasavallan aika ja keisariaika
Aquileia oli alkuperältään kokonaan roomalainen kaupunki. Sen perustaminen ajoittuu aikaan, jolloin roomalaiset saivat myös Italian niemimaan pohjoisosat hallintaansa. Livius sanoo suoraan, että sen paikka oli aiemmin asumaton, kun joukko Alppien toiselta puolelta tulleita gallialaisia yritti asettua siihen, mutta roomalaiset ajoivat nämä takaisin.[2][9] Tämän jälkeen roomalaiset päättivät perustaa itse paikalle colonian eli sotilassiirtokunnan estääkseen toiset samanlaiset yritykset ja turvatakseen seudun hedelmälliset tasangot itselleen pohjoisesta tulleiden barbaarien tunkeutumisilta.[2] Kaupunki perustettiin vuonna 181 eaa., ja perustamista valvoivat Publius Scipio Nasica, Gaius Flaminius ja Lucius Manlius Acidinus.[1][10] Se sai nimensä, Aquileia tai Colonia Aquileia, perustamisen yhteydessä sattuneesta kotkan (lat. aquila) ilmestymisestä, mitä pidettiin hyvänä enteenä.[2][11]
Aquileian raunioita.
Uuteen kaupunkiin asettui 3 000 siirtokuntalaista, joista jokainen sai 50 auranalan kokoisen palstan maata. Heihin liittyi 1 500 uutta perhettä 12 vuotta myöhemmin eli vuonna 169 eaa.[1][2][12] Kaupungin asukkaasta käytettiin etnonyymiä Aquilleiensis, kreikkalaisissa lähteissä Akylēios (Ἀκυλήϊος) ja Akylēsios (Ἀκυλήσιος).[2]
Aquileia oli tukikohtana istrejä vastaan vuosina 178–177 eaa. Sieltä sodittiin myös taurisceja, iapodeja ja liburneja vastaan, mikä johti lopulta heidän alistamiseensa Rooman valtaan vuonna 129 eaa., ja sekä carniceja vastaan, heidän kukistuessaan lopulta vuonna 115 eaa. Tauriskit ja iapodit hyökkäilivät Aquileiaan vielä vuonna 52 eaa.[1][13]
Siirtokunta nousi nopeasti merkittäväksi ja vauraaksi kauppapaikaksi, sillä se sijaitsi keskeisellä paikalla ikään kuin Italian tasankojen luonnollisella sisäänkäynnillä niille koillisesta vuorten yli tultaessa. Sieltä käytiin kauppaa vuoriston barbaariheimojen kanssa, ja se oli tärkeä tulliasema, jossa kerättiin satamamaksua (portorium).[1][2][14] Erityisesti kauppaa käytiin Tonavan ja sen sivuhaarojen luona asuneiden illyrialaisten ja pannonialaisten kanssa. He toivat orjia, karjaa ja vuotia, joita he vaihtoivat Italian viiniin ja oliiviöljyyn. Ne kuljetettiin kaupungista maitse aina Nauportukseen saakka, ja sieltä Savus (nyk. Sava) -jokea pitkin Tonavalle.[2][15] Kaupungin vaurauteen toi oman osansa myös se, että läheisiltä Alpeilta löydettiin kultaa.[2]
Aquileia oli alun perin asemaltaan colonia. Vuonna 90 eaa. siitä tehtiin municipium. Alueesta tuli Italiaa vuonna 48 eaa., kun Julius Caesar ulotti Italian rajat Formio (nyk. Rižana) -joelle.[1] Aquileia oli edelleen merkittävä sotilaallisesti, ja Caesar teki siitä tukikohtansa Gallia cisalpinassa, todennäköisesti Illyrian suunnan sotatoimet mielessään.[2][17] Sen jälkeen kun Illyria ja Pannonia oli liitetty Rooman valtakuntaan, lisääntynyt yhteydenpito idän ja lännen välillä toi Aquileialle uutta vaurautta.[2] Keisari Augustus oletettavasti asutti kaupunkiin uusia siirtokuntalaisia.[1]
Aquileiassa lyöty follis vuodelta 303. Kuvituksessa keisari Diocletianuksen pää ja teksti Imp Diocletanvs pf avg sekä Moneta vaa'an ja runsaudensarven kanssa ja teksti Sacr Monet avgg et caess nostr.
Myöhemminkin Aquileia esiintyy usein paikkana, johon keisarit tai muut sotapäälliköt kokosivat joukkonsa puolustaakseen Italian koillisrajaa, tai ensimmäisenä paikkana, jonka siitä suunnasta tulleet hyökkääjät valtasivat.[2][18] Samasta syystä kaupunki oli usein vaarassa. Keisari Augustuksen aikana sinne hyökkäsivät iapodit.[2][19] Vuonna 169 jaa. kaupunkia piirittivät puolestaan kvadit ja markomannit.[1][20]
Aquileiassa lyöty solidus, n. 340–350. Kuvituksessa keisari Konstantinus II ja teksti Constantinus Avgvstvs sekä istuva Victoria ja teksti Victoriae dd nn avgg / smaq.
Vuonna 238 Aquileia sulki porttinsa Maximinus Thraxilta ja joutui hänen vihansa kohteeksi. Kaupunki onnistui kestämään pitkän piirityksen, ja pelastui lopulta, kun keisarin omat sotilaat surmasivat hänet.[2][21] Noihin aikoihin Aquileia oli yksi koko Italian merkittävimmistä ja kukoistavimmista kaupungeista, ja tämä jatkui seuraavan parinsadan vuoden ajan.[2]
Myöhäisantiikista keskiajalle
Myöhäisantiikin aikana Aquileia toimi Venetia et Histrian provinssin pääkaupunkina, ja se oli Italian ainoa kaupunki Rooman lisäksi, jolla oli vielä lupa pitää omaa rahapajaa.[2][22] 300-luvun puolivälissä kirjoittanut Ausonius luki Aquileian koko Rooman valtakunnan yhdeksänneksi merkittävimmäksi kaupungiksi, ja katsoi, että se hävisi Italiassa merkittävyydessä vain Roomalle, Mediolanumille ja Capualle.[2][23] Vaikka kaupunki sijaitsi tasangolla, se oli vahvasti linnoitettu muureilla ja torneilla, ja sillä oli maine läpitunkemattomana linnoituksena.[2][24] Suurimmillaan kaupungissa arvioidaan olleen 70 000–100 000 asukasta.[1]
Läntisen Rooman valtakunnan loppuaikoina Aquileia oli useiden merkittävien taisteluiden tapahtumapaikka keisarien ja usurpaattorien kilpaillessa vallasta. Vuonna 340 Konstantinus II koki tappion taistelussa Alsa-joen rannoilla lähes kaupungin muurien juurella veljensä Constansin joukkoja vastaan.[2][25] Vuonna 388 kaupunki todisti usurpaattori Maximuksen tappion ja kuoleman taistelussa Theodosius I:tä vastaan,[2][26] ja vuonna 425 usurpaattori Johanneksen tappion Theodosius II:ta vastaan.[2][27]
Barbaarien hyökkäysten lisääntyessä Aquileia oli sijaintinsa vuoksi ensimmäisenä ottamassa niitä vastaan.[1] Hunnit piirittivät kaupunkia vuonna 453 kuninkaansa Attilan johdolla. Lopulta se vallattiin kolmen kuukauden piirityksen jälkeen, ryöstettiin ja poltettiin maan tasalle.[2][28] Kaupungin tuho oli niin täydellinen, ettei se enää koskaan noussut entiselleen. Myöhemmät kirjailijat kuvaavat, ettei kaupungista ollut säilynyt edes juurikaan raunioita osoituksena sen olemassaolosta.[2][29]
Näitä ilmaisuja ei kuitenkaan tule ottaa liian kirjaimellisesti. Aquileia ei enää koskaan noussut merkittäväksi kaupungiksi, mutta paikka säilyi ainakin jossakin määrin asuttuna. 500-luvulla Aquileia oli jälleen piispanistuin. Langobardien hyökkäyksen aikaan piispa ja muut kaupunkilaiset pakenivat turvaan Graduksen saarella olleeseen samannimiseen Aquileian satamakaupunkiin.[2][30] Näin Graduksesta tuli joksikin aikaa merkittävä kaupunki, vaikkakin se taantui pian.[2][31]
Aquileian piispat omaksuivat patriarkan tittelin itäisen mallin mukaan, ja olivat kirkollisesti korkeassa asemassa kaupungin taantumisesta huolimatta.[2] Kaupunki oli jossain määrin merkittävä jälleen 800-luvulta lähtien.[1] Paikka säilyi kituen asuttuna läpi keskiajan.[2]
Myöhempi historia
1800-luvulla nykyinen Aquileia oli lähinnä kylä, jossa oli noin 1 400 asukasta. Vielä tuolloin kaupungin paikalla ei ollut pystyssä mitään antiikin aikaisia rakennusjäänteitä, sillä antiikin aikaisen kaupungin raunioita oli käytetty rakennusmateriaalin hankkimispaikkana uusille rakennuksille.[2] Kaupungin arkeologisia kaivauksia on suoritettu 1900-luvulla.[1] Antiikin Aquileian jäänteet ovat osa Unescon maailmanperintökohdettaAquileian arkeologinen alue ja patriarkaalinen basilika.[32]
Rakennukset ja löydökset
Kaavakuva Aquileiasta.
Antiikin Aquileian rauniot ja arkeologiset kaivausalueet levittäytyvät laajalle nykyisen Aquileian alueella. Rakennusjäänteitä on säilynyt suhteellisen huonosti, ja useimmista rakennuksista on jäljellä lähinnä perustuksia.[1]
Kaupunginmuurit ja asemakaava
Kaupunki oli ympäröity muureilla, joiden reitti voidaan jäljittää kauttaaltaan. Muureja laajennettiin useassa vaiheessa. Alkuperäiset muurit vuodelta 181 eaa. käsittivät suunnilleen neliönmuotoisen alueen. Myöhemmin noin vuonna 100 eaa. niitä laajennettiin pohjoiseen ja noin 170–238 jaa. vielä länteen ja etelään päin. Bysanttilaisen kauden muurit sulkivat sisäänsä puolta pienemmän alueen kuin antiikin aikaiset muurit suurimmillaan. Kaksi porttia, joissa toisessa oli pyöreät tornit, on löydetty. Cardo maximus -katu kulki suunnilleen pohjois-eteläsuunnassa ja jatkui pohjoiseen Via Julia Augustana.[1][33]
Forum ja julkiset rakennukset
Kaupungin forum sijaitsi suunnilleen myöhempien muurien ympäröimän kaupunkialueen keskellä, mutta alkuperäinen forum on saattanut sijaita muualla. Forumin länsipuolella sijaitsi pohjois-eteläsuunnassa rakennettu circus, ja sen eteläpuolella teatteri. Muurien ympäröimän alueen lounaiskulmassa oli amfiteatteri.[1][33] Lisäksi on löydetty termejä eli kylpylöitä. Temppeleitä, jotka voitaisiin tunnistaa, on vain vähän. Piirtokirjoitusten perusteella Aquileiassa palvottiin tyypillisten roomalaisten jumalten lisäksi muun muassa Belenusta, Liberiä ja Timavusta. Kaupungissa oli keisarillinen palatsi, sillä monet keisarit kävivät siellä usein.[1]
Satama
Jokisataman kaivauksissa on löydetty yli 300 metriä pitkä laituri sekä muiden rakennelmien jäänteitä. Ne ajoitetaan Claudiusten ajalle. Sataman vieressä oli suuria varastotiloja (horrea), joista johti rampit laitureille.[1]
Kirkot ja nekropoliit
Kirjoitus Aquileian patriarkankirkon lattiamosaiikissa: Ianvariv[s --]/ de dei dono v[ovit]/ p(edes) DCCCLXX[---], ”Januarius maksoi 870 neliöjalkaa (mosaiikista) votiivilahjana”.Hautoja.
Varhaiselta kristilliseltä kaudelta on löydetty lukuisia suuria basilikakirkkoja. Tärkein oli patriarkankirkko, josta ainakin osa ajoittuu 400-luvulle. Toinen suuri kirkko on löydetty nykyisestä Monastero di Aquileiasta. Nekropoliit eli hauta-alueet levittäytyvät kaupungista lähteneiden teiden varsille useiden kilometrien matkalle.[1]
Esinelöydöt
Aquileiasta tehtyjä esinelöytöjä on paikallisissa Aquileian arkeologisessa museossa (Museo Archeologico Nazionale di Aquileia) ja Varhaiskristillisessä museossa (Museo Paleocristiano) sekä myös museoissa muun muassa Triestessä, Udinessa ja Wienissä.[1]
Taidelöytöihin lukeutuu muun muassa lattiamosaiikkeja yksityistaloista ja kirkoista. Hautauurnista ja sarkofageista on löydetty lasi-, meripihka-, norsunluu-, kulta- ja hopeaesineitä sekä koruja ja lamppuja.[1] Jo ennen kaivauksia kaupungista oli löydetty pylväiden kapiteeleja ja pylväsrumpuja, friisien osia ja rahoja sekä lukuisia piirtokirjoituksia.[2]
Lähteet
↑ abcdefghijklmnopqrstuvwxyStillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”AQUILEIA Udine, Veneto, Italy”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
↑ ab”BAtlas 19 F4 Aquileia”, Barrington Atlas of the Greek and Roman World. Princeton University Press, 2000. ISBN 978-0691031699
↑ abStrabon: Geografika V. s. 214; Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.18 s. 22; Pomponius Mela: De situ orbis 2.4; Herodianus: Marcuksen kuoleman jälkeisen valtakunnan historia 8.2, 5.
↑Herodianus: Marcuksen kuoleman jälkeisen valtakunnan historia 8.2.
↑Vitruvius: Arkkitehtuurista (De architectura) 1.4.11; Strabon: Geografika V. s. 212; Prokopios: Goottisota (De bello Gothico) 1.1 s. 9.
↑Livius: Rooman synty 40.34, 43.17; Velleius Paterculus: Rooman historia (Historiae Romanae) 1.15.
↑Livius: Rooman synty 41.1–5, 41.9–11, 59; Florus: Epitome de T. Livio Bellorum omnium annorum DCC Libri duo 1.26; Strabon: Geografika 4.6.10; Plinius vanhempi: Naturalis historia 3.129; Appianos: Illyrian sodat (Illyrica) 1.1, 10.30, 13.1, 18.1.
↑von Orelli, Johann Kaspar: Inscriptionum Latinarum selectarum 1967, 1968; Herodianus: Marcuksen kuoleman jälkeisen valtakunnan historia 8.3; Julius Capitolinus: Historia Augusta, Maximinukset 22.
↑Cassiodorus: Chronica s. 230; Jordanes: Getica 42; Prokopios: Vandaalisodat (Bellum Vandalicum) 1.4, s. 330; Marcellinus Comes: Chronica s. 290; Historia miscella XV, s. 549.
