Pyhän Olavin kirkko rakennettiin alkujaan vanhalle palvontapaikalle, jossa on mahdollisesti aiemmin ollut kaksikin puukirkkoa. Kirkko paloi 1600-luvun alkupuolella, jolloin sisustus jouduttiin rakentamaan käytännössä alusta. Kirkkoa käytettiin 1800-luvun puoliväliin, mutta Tyrvään kirkon valmistuttua vuonna 1855 se jäi autiokirkoksi. Pyhän Olavin kirkkoa korjattiin 1900-luvulla, ja sen paanukatto korjattiin talkoilla 1990-luvulla. Vain kolme viikkoa talkoiden valmistumisen jälkeen syksyllä 1997 murtovaras sytytti kirkon tuleen, ja puuosat ja sisätilat tuhoutuivat täysin. Kirkko korjattiin vuosina 1997–2003, ja korjaustyöt saivat kansallista huomiota. Mauri KunnaksenKoiramäen joulukirkko keräsi talkoorahastoon yli miljoona markkaa. Taiteilijat Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen maalasivat sisätilat.
Pyhän Olavin kirkko on myöhäisgotiikan ajalta, ja sen suunnittelijana pidetään Huittisten mestaria. Kirkko on suhteellisen pieni, ja sen päädyissä on runsaasti koristelua. Kirkon eteläpuolella on asehuone ja pohjoispuolella sakaristo. Tuhopoltossa tuhoutuneet maalaukset olivat maalarimestari Andreas Löfmarkin käsialaa. Vanhaa esineistöä oli siirretty ennen tulipaloa Kansallismuseoon.
Suomen keskiaikaisia kivikirkkoja tutkineen Markus Hiekkasen mukaan Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on rakennettu vuosien 1506 ja 1516 välillä.[1] Hiekkasen mukaan kirkko kuuluu Manner-Suomen kolmannen sukupolven kivikirkkoihin, joita rakennettiin 1480–1550-luvuilla erityisesti Hämeeseen, Satakuntaan ja Pohjanmaalle.[3] Ajanjakso sijoittuu myöhäisgotiikkaan. Kivikirkkoja rakennettiin tuolloin Suomessa paljon, vuosina 1500–1520 on ilmeisesti ollut käynnissä ainakin 30 rakennushanketta. Kalmarin unionin aikaiset levottomuudet lisäsivät kirkon merkitystä, ja rakentamista virkisti myös kirkon vauraus katolisena aikana. Uskonpuhdistus romahdutti vuoden 1527 jälkeen kirkon talouden ja kirkkojen rakentamisen.[4][5]
Tyrvään Pyhän Olavin kirkon rakennusajankohdan vahvistavat kirkkorakennuksen piirteiden lisäksi kirjalliset lähteet. Kirkon tilikirjan mukaan seurakunta sai vielä 1500-luvun alussa hautaamisesta saman taksan kuin muut Turun hiippakunnan puukirkot. Vuosina 1506–1516 tilikirjassa ei ollut merkintöjä hautausmaksuista, mikä saattaa tarkoittaa, ettei tuona aikana kirkkoa käytetty hautaamiseen. Vuonna 1516 hautausmaksu oli noussut kolmesta viiteen hopeamarkkaan, joka on sama summa kuin muualla hiippakunnassa kivikirkkoon hautaamisesta. Lisäksi 1500-luvun alusta 1510-luvun lopulle seurakunta maksoi suuria summia muurareille, mikä myös osaltaan todistaa kivikirkon rakennustöistä.[1]
Kirkko valmistui Kallialan kylän läheisyyteen Rautaveden saarelle, johon oli siltayhteys mantereelta.[3] Paikka on arkeologisten löytöjen perusteella ollut palvontapaikkana jo tuhat vuotta ennen kristillistä aikaa, ja kivikirkon rakentamista edeltäneenä vuosisatana paikalla oli ollut mahdollisesti kaksikin puukirkkoa.[6] Tyrväältä on löytynyt runsaasti rautakautisia jäännöksiä, ja asutus on vähitellen siirtynyt kirkon rakentamisseuduille rautakauden ja keskiajan vaihteessa, jolloin kirkon rakennuspaikalla olisi ollut kalmisto. Tyrväästä lienee muodostunut kappeli 1300-luvun lopulla, jolloin on ilmeisesti rakennettu ensimmäinen puukirkko, ja itsenäinen seurakunta siitä tuli 1504 tai 1520.[7]
Tyrvään Pyhän Olavin kivikirkko valmistui aikanaan talkoovoimin, sillä keskiajalla laki määräsi jokaisen maata omistavan talollisen tuomaan työmaalle sekä tarvikkeita että työvoimaa. Talkoot eivät olleet siten täysin vapaaehtoisia. Kirkko rakennettiin lähiseudulta tuoduista kivistä, jotka muurattiin kalkkilaastin avulla paikoilleen. Ikkunoita kirkkoon tehtiin vain muutama.[8]
Piispa Arvid Kurki tarkasti Tyrvään seurakunnan vuonna 1518, ja kirkko saatettiin vihkiä samalla matkalla.[1] Kirkko omistettiin Pyhälle Olaville, jonka kultti oli voimakas Satakunnassa, jonne sen olivat tuoneet ruotsalaiset kauppiaat ja siirtolaiset. Tyrväälle pyhän Olavin palvonta oli levinnyt 1200-luvun lopulla.[8]
Asehuone rakennettiin runkohuoneen valmistumisen jälkeen, mutta sen tarkkaa muurausajankohtaa ei tiedetä. Perimätiedon mukaan asehuoneen rakensi Nuutilan suku. Sen alla on suvun hautapaikka, minkä vuoksi jopa 1600-luku on mahdollinen.[1]
Katolisesta kirkosta luterilaiseksi
Ruotsi irtaantui katolisesta uskosta vuoden 1527 Västeråsin valtiopäivien jälkeen. Muutos ei Pyhän Olavin kirkossa juurikaan näkynyt. Veistokset siirrettiin syrjemmälle, Maria-patsas poistettiin alttarikaapista, ja sivualttarit jäivät käytöstä. Esineistöä enemmän Suomessa puututtiin seremonioihin, pyhimysten palvontaan, anekauppaan, kasteeseen ja ehtoollistapaan.[9]
Pyhän Olavin kirkko paloi 1600-luvun alkupuolella.[2] Tulipalosta ei ole jäänyt kirjallisia lähteitä, mutta 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa havaittiin merkkejä puuosien palamisesta. Kirkko vaurioitui palossa niin pahoin, että 1600-luvun puolivälissä sisustus jouduttiin rakentamaan käytännössä alusta. Sisätiloihin tehtiin rakennustöissä monia luterilaisia uudistuksia.[9]
Autioituminen ja uudelleenkäyttö
Pyhän Olavin kirkon vanhoja sisätiloja lehteriltä alttarille.
Kirkkoherra Antero Warelius löysi vuonna 1851 kirkon koillisnurkkauksessa olleesta syvennyksestä Kallialan seurakunnan tilikirjat vuosilta 1469–1524. Kyseessä ovat ilmeisesti ainoat keskiaikaa koskevat Suomesta löydetyt tilikirjat, ja ne on talletettu Valtionarkistoon. Warelius sai tilikirjoista paljon arvokasta tietoa vuonna 1853 julkaisemaansa Tyrvään pitäjänkertomukseen.[10]
Vammaskosken partaalle valmistui uusi kaksitorninen kirkkorakennus vuonna 1855, jolloin Tyrvään Pyhän Olavin kirkon säännöllinen käyttö ja kaikki korjaus- ja uudistustyöt lopetettiin ja se jäi autiokirkoksi.[2] Monista muista hylätyistä kirkoista purettiin ja myytiin rakenteita ja monia keskiaikaisia kirkkoja modernisoitiin, mutta Tyrvään vanhan kirkon sisustus säilyi muuttumattomana yli sadan vuoden ajan.[11][2] Kirkon vieressä sijainnut vuonna 1793 rakennettu puinen kellotapuli purettiin uuden kirkon valmistuttua, ja kellot siirrettiin uuteen kirkkoon.[2] Pyhän Olavin kirkon alttarikaappi ja keskiaikaiset veistokset puolestaan vietiin vuonna 1875 Helsingin yliopiston historiallis-kansatieteelliseen museoon.[12]
Muinaismuistoyhdistyksen viides taidehistoriallinen retkikunta vieraili Pyhän Olavin kirkossa kesällä 1892. Retkikunnan kertomus antaa täsmällisen kuvan senaikaisesta sisustuksesta, ja esimerkiksi Lars Sonck teki akvarellimaalaukset alttaripeilien paratiisin puutarhan kasviaiheista.[13] Tyrvään seurakunta ehdotti vuonna 1896 kirkon muuttamista museoksi ja lahjoittamista Muinaismuistoyhdistykselle. Kirkko pysyi kuitenkin seurakunnan omistuksessa.[14]
Kirkkoa alettiin korjata vasta 1960-luvulla, kun Museovirasto teki joitakin korjauksia ja suoritti alueella kaivauksia. Kirkon perustuksia vahvistettiin ja ikkunat uusittiin.[12] Perustusten vahvistamisen yhteydessä löydettiin kirkon lattian alta useita vanhoja solkia ja soljen palasia, erilaisia koriste-esineitä sekä yli 700 tunnistettua rahaa vuosilta 1363–1921. Pääosa rahoista oli Ruotsin vallan aikaisia, parikymmentä Venäjän vallan ajalta sekä muutama tanskalainen ja anglosaksinen raha. Kansallismuseo tutki ja luetteloi kaikki korjauksen aikana löydetyt esineet.[15]
Peruskorjaus ja paanukattojen uusiminen
Paanukattojen kunnostusta vuodelta 1997.
Museovirasto alkoi suunnitella 1990-luvulla Pyhän Olavin kirkon katon, muurien ja osin sisätilojen kunnostamista. Samoihin aikoihin aloitettiin myös kirkon dokumentointi: ensimmäisenä kuvattiin paanukatto.[16] Lisäksi dokumentoitiin kattotuolit ja ullakon puurakenteet. Museovirastossa oltiin jo 1990-luvulla huolissaan kirkon 1700-luvun sisustuksesta ja sen kunnosta. Sisustuksesta ehdittiin tehdä vain yleisiä kuvauksia, mutta tarkoituksena oli ollut piirtää ja kuvata huolellisesti puussa olevat yksityiskohdat.[17]
Museovirasto tiedotti vuonna 1992 Vammalan evankelisluterilaista seurakuntayhtymää paanukaton tilanteesta. Viraston mukaan katto olisi uusittava tai korjattava, ennen kuin paanut putoaisivat katolta. Etelälape, asehuone ja sakaristo olivat uuden paanukaton tarpeessa, mutta pohjoislape voitaisiin kunnostaa vaihtamalla huonokuntoisimmat paanut.[17]
Kirkkoneuvosto asetti maaliskuussa 1995 Pyhän Olavin kirkolle rakennustoimikunnan, jonka ajatus talkoista vahvistui sen vierailtua Elimäen kirkolla, jonka katto oli uusittu talkoilla. Vammalan seurakunnassa alettiin jo vuonna 1993 säästää kunnostusta varten, mutta hankkeen toteuttaminen talkoilla vaikutti silti taloudellisesti välttämättömältä. Seurakunnan, Museoviraston ja Kirkkohallituksen lisäksi varoja saatiin lopulta EU:n arkkitehtuurirahastolta. Pyhän Olavin kirkko ja neljä muuta suomalaista kohdetta saivat marraskuussa 1995 palkinnon EU:n arkkitehtuuriperinnön säilyttämisestä.[17]
Paanukattotalkoista muodostui suururakka, ja sen käytännön järjestelyt olivat mittavat. Niiden aikana veistettiin 18 000 paanua, joissa päädyttiin käyttämään pääosin alkuperäistenkin paanujen materiaalina ollutta haapaa. Haapaa tarvittiin 330 kuutiota, ja Museovirasto edellytti, että paanut veistetään käsin, sillä se pidentää uuden katon elinikää.[18]
Tuhopoltto
Kirkon päätyä tuhopolton jälkeen 1997.
Haapapaanuista tehdyn eteläisen lappeen, asehuoneen ja sakariston katon valmistumista juhlittiin 31. elokuuta 1997, mutta jo kolme viikkoa myöhemmin 21. syyskuuta 1997 tuhopolttaja raunioitti kirkon. Tuli tuhosi käytännössä kaikki puuosat, sekä vanhan sisustuksen että uudet paanut.[6][2] Palon tapahtuessa silloinen arkkipiispa John Vikström oli sattumoisin suorittamassa piispantarkastusta naapuriseurakunnassa Karkussa ja hän osallistui tapauksen henkiseen jälkihoitoon.[19] Palon jälkeen keskusrikospoliisi (KRP) ja Vammalan poliisi perustivat tutkintaryhmän, jonka johto oli KRP:lla.[20]
Tuhopolttaja, paikkakunnalla asunut 30-vuotias mies, otettiin kiinni lokakuussa 2002.[20] Hän kertoi murtautuneensa kirkkoon etsimään ehtoollisviiniä, jota museokirkossa ei kuitenkaan ollut. Hän oli ehtinyt jo lähteä kirkosta, kun hän päätti mennä takaisin, ja hän sytytti kirkkoon penkkien alle kynttilöitä hävittääkseen sormenjälkensä. Polttaja kertoi olleensa tuohon aikaan sekavassa mielentilassa käytettyään pitkään alkoholia, lääkkeitä ja huumeita. Mies oli ollut pidätettynä jo palon jälkeen syyskuussa 1997, mutta hänet oli tuolloin vapautettu näytön puutteessa. Hän oli aiemmin syyllistynyt väkivalta-, omaisuus- ja huumausainerikoksiin, joiden vuoksi hän oli ollut vankilassa myös tuhopolttoa seuranneina vuosina. Poliisikuulusteluissa tekijä ei kertonut tuhotyölle uskonnollisia motiiveja.[20] Tuhopolttaja sai tammikuussa 2003 viiden vuoden vankeustuomion törkeästä tuhotyöstä, ja hänet määrättiin maksamaan vakuutusyhtiölle ja seurakunnalle noin 1,3 miljoonan euron korvaukset.[21]Korkein oikeus lievensi rikosnimikkeen tuhotyöksi ja polttajan vankeustuomio lyheni kolmeen vuoteen ja kolmeen kuukauteen.[22]
Kirkon ainutlaatuinen 1700-luvun sisustus tuhoutui täysin. Palossa tuhoutuivat kirkossa olleet harvinainen barokkisaarnastuoli, alttariseinän triumfikrusifiksi, puiset penkkikorttelit ja lehterien peileissä olleet Andreas Löfmarkin 1780 maalaamat Kristuksen kärsimystä esittävät kuvat ja kuoritilassa olleet luomiskertomukseen ja paratiisiin liittyvät maalaukset sekä muutkin palavat osat. Vain kivi- ja tiilirakenteet säilyivät käyttökelpoisina.[6][2]
Talvi- ja jatkosodan jälkeen, ennen Pyhän Olavin kirkkoa, Suomessa oli tulipalossa tuhoutunut tai vaurioitunut 27 kirkkorakennusta. Edellisen kerran oli tuhopolton kohteeksi joutunut Lentiiran kirkkoKuhmossa vuonna 1989.[22]
Jälleenrakennus ja uudet maalaukset
Lähikuva kirkon talkootyönä tehdyistä paanuista.
Suunnitelmat kirkon jälleenrakentamiseksi alkoivat heti palon jälkeen. Museoviraston pääjohtaja Henrik Lilius lupasi viraston tuen, ja noin kuukausi palon jälkeen arkkipiispa John Vikström toivoi, että kirkko rakennettaisiin tunnelmaltaan entisen kaltaiseksi. Kirkon ulkopuolen arkkitehtuurista ei juurikaan käyty keskusteluja, sillä kansallismaisemaan kuuluvan rakennuksen ulkoasu tultaisiin palauttamaan entiselleen. Sisätilojen uudelleenrakentamisen työryhmä asetettiin joulukuussa 1997.[23]
Sisätilojen jälleenrakentamiseen liittyneitä ongelmakohtia pohdittiin kansainvälisen asiantuntijajärjestön Icomosin Suomen osaston järjestämissä keskustelutilaisuuksissa. Sisätilojen uusimisessa jouduttiin pohtimaan muun muassa historiallisia, taidehistoriallisia, kirkkohistoriallisia, museaalisia ja teologisia tekijöitä. Kirkko haluttiin säilyttää paikkana, jossa voitaisiin järjestää seurakuntatilaisuuksia, ja samalla säilyttää kirkon historiallinen luonne. Työryhmä käytti suunnitteluvaiheessa yksityisten henkilöiden asiakirjoja, Museoviraston arkistoja ja konservaattori Viktor Lahden tekemiä piirustuksia.[24]
Arkkitehti Ulla Rahola sai kesällä 1999 toimeksiannon uusien sisätilojen suunnittelusta. Häntä avustivat erityisesti arkkitehti Maija Kairamo, akateemikko Juha Leiviskä ja monet Museoviraston työntekijät. Taiteilijaprofessori Silja Rantanen puolestaan auttoi uuden saarnastuolin suunnittelussa.[25]
Jälleenrakennusvaiheesta 1997–2003 tuli suorastaan kansallinen projekti. Seurakunnan hyväksymiä, Museoviraston ja arkkitehti Raholan suunnitelmia piirustuksia ryhtyi toteuttamaan joukko vapaaehtoisia ammatti-ihmisiä. Kuusi vuotta kestänyt jälleenrakentaminen onnistui keräysten ja lahjoitusten sekä kaikkiaan noin 1 200 hengen suuruisen talkooväen avulla.[2]
Pyhän Olavin kirkon jälleenrakentamista kannattaneessa kansalaisliikkeessä oli mukana monia tunnettuja kulttuuri- ja talouselämän vaikuttajia. Tukijoista erityisesti kirjailija Mauri Kunnaksen panos oli huomattava. Koiramäki-sarjaan kuuluneen teoksen Koiramäen joulukirkko tuotto lahjoitettiin avustustilille. Otava-kustantamon antama lahjoitus ja teoksen tuotto toivat jälleenrakennusprojektiin yli miljoona markkaa. Kansalaisliike keräsi kaikkiaan 1,8 miljoonaa markkaa.[26]
Heti palon jälkeen kirkko suojattiin väliaikaisella katolla ja pressulla. Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kiviosasto korjasi seinämuurit vuosina 1998–1999, ja sen jälkeen uudet paanut veistettiin talven 1999–2000 aikana. Paanukatto oli valmis syksyllä ja sisätilojen tynnyriholvikatto, valkoiseksi kalkitut seinät, ovet ja lattia joulukuussa 2000.[27]
Ulla Raholan suunnittelemat sisätilat hyväksyttiin elokuussa 2000, ja sisätiloja alettiin rakentaa seuraavana vuonna.[27] Rahola sai suunnittelutyöstään Pyhän Henrikin Säätiön vuoden 2010 kulttuuripalkinnon 5 000 euroa.[28]
Sakariston puoleisessa lappeessa on teksti "Talkoilla rakennettu". Rahaa kului noin 1,14 miljoonaa euroa, ja ammatti-ihmisten apu ja talkootyö arvioitiin melkein yhtä suureksi eli miljoonaksi euroksi. Sui generis, vertaansa vailla, kuvasi arkkipiispa Jukka Paarma ihmisten talkoopanosta. Turun piispa Ilkka Kantola vihki kirkon uudelleen käyttöön 3. elokuuta 2003. Kirkosta on tullut myös matkailunähtävyys, jo jälleenrakennusvaiheessa siellä vieraili 100 000 matkailijaa. Kirkkoon saatiin entisöinnin yhteydessä myös uusi vaivaisukko, joka on lähellä pääovea.[2]
Kirkkomaalausten maalaustyöt aloitettiin kesällä 2005, jolloin kirkko suljettiin yleisöltä. Vammalan seurakunnan päätös oli, että uusien maalausten piti välittää Raamatun sanaa ja niiden tuli pohjautua aikaisempiin maalauksiin. Maalausten tuli myös olla esittävää taidetta. Sisätilojen uudet maalaukset tekivät Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala.[29] Kirkkomaalausprojekti oli sataan vuoteen suurin Suomessa. Edellinen jättihanke oli vuonna 1908 valmistunut Hugo Simbergin ja Magnus Enckellin tekemä työ Tampereen tuomiokirkossa.[30]
Maalaustyöt alkoivat hitaasti, sillä teknisten ongelmien ratkaisemiseen meni noin vuosi. Luterilaisessa puulle maalaamiseen perinteessä oli pitkä katkos, ja taiteilijat joutuivat tutkimaan, mitkä värit kestäisivät puulla ja miten pinnat olisi pohjustettava. Rauhala tutustui Valamon luostariin ja Lavonen Arkangelin ikonimuseoon. Taiteilijat jakoivat työskentelyvaiheen niin, että Rauhala maalasi aamulla ja päivällä ja Lavonen illalla.[30] Taiteilijat saivat urakan valmiiksi 28. heinäkuuta 2009,[31] ja kirkko avattiin uudestaan käyttöön 15. elokuuta.[32][33][34]
Tyyli
Arkkitehtuuri
Kirkon päädyn koristelua: porrasfriisi ja ruusukeristi.
Kirkon suunnittelijana pidetään Huittisten mestaria,[1] joka oli Ulvilan kirkon rakentaneen taalainmaalaisen mestarin opissa ollut muurari.[35] Kirkon ulkomitat ovat 27,1 × 14,5 m, eli se on suhteellisen pieni. Muurauksessa käytetyt kivet ovat suuria ja eri kokoisia. Koillis- ja luoteiskulmissa on kulmakivet, jotka ovat tyypillisiä myöhäiskeskiajan Hämeessä. Seinässä on siellä täällä ulostyöntyviä kivilaakoja, joiden merkitystä ei tiedetä. Samanlaisia rakennelmia on Karkun vanhassa kirkossa ja Laukon kartanon kivirakennuksessa. Se vaikuttaa liittyvän tiettyyn rakennusmestariin.[36]
Ikkunat ovat säilyneet poikkeuksellisesti alkuperäisen muotoisina ja kokoisina. Jopa niiden tiilipuitteet ovat säilyneet. Kuori-ikkunan lunetista löytyi 1960-luvulla pyöreä koristeaukko, jollaiset ovat harvinaisia Suomen kirkoissa. Pääsisäänkäynti on eteläseinällä ja sivusisäänkäynti länsiseinällä. Kumpikin sisäänkäynti on lähes alkuperäisessä asussaan.[36]
Kirkon päädyissä on poikkeuksellisen runsas koristelu. Satakuntalaisille kivikirkoille tyypillisen koristekomeronporrasfriisi ja valkoiset ruusukkeet on muurattu 1510-luvulla.[37][38][39] Niiden malli on otettu suoraan Ulvilan kirkosta, jossa päätykoristelu esiintyy ensimmäisenä Suomessa.[35]
Kirkon eteläpuolella on asehuone ja pohjoispuolella sakaristo, jonka alla on pieni viinikellari. Alttarin alla on ollut kolme hautahuonetta.[39] Sakaristo muurattiin samaan aikaan kuin runkohuone, mutta asehuone muurattiin myöhemmin, eikä sen tarkempaa ajankohtaa tiedetä. Sakariston koilliskulmassa on kulmakivi. Perustus nousee hieman maanpinnan yläpuolelle. Sakariston päädyssä on omaleimainen tiilikoristelu, ja sen sisätiloissa on suuret muurikomerot ja kaunismuotoinen itäikkuna. Runkohuoneen oviaukko on epäsymmetrisesti sijoitettu. Asehuoneessa on kulmakivet, ja siinä on kaksi oviaukkoa. Päätyseinässä on nauhakomerosta kohoava suurikokoinen ristikomero. Sekä asehuonetta että sakaristoa kattaa samanlainen levylakinen ristiholvi.[1]
Kirkolle on alkujaan ollut tarkoitus muurata kaksi tiiliholvausta. Niitä ei kuitenkaan toteutettu, mutta jäljellä on muuripolvekkeet, joiden varaan ne piti tehdä. Korkea puuholvaus on Hiekkasen arvion mukaan tuhoutunut 1600-luvun alun palossa.[36] Vuonna 1748 valmistui puinen tasalakinen tynnyriholvi.[38] Samoihin aikoihin kirkkoon tehtiin Antti Piimäsen johdolla renessanssihenkinen koristeellinen paanukatto.[36][2]
Vanhat maalaukset ja sisätilat
Kuori-ikkunan maalauksia.
Sisätiloja laajennettiin ja maalattiin vuonna 1780,[2] jolloin rakennettiin penkkikorttelit ja maalarimestari Andreas Löfmark maalasi lehterin kaiteisiin kahdeksan apostolien kuvaa, 19 kuvaa Kristuksen kärsimisestä ja Viimeisen tuomion.[6] Kirkon perällä oli säilynyt myös aikoinaan käytetty vaimojen penkki.[39]
Maalaukset oli toteutettu akvarellimaisen keveästi. Pohja oli vaaleaa liimamaalia, itse kuvat tehty ohuella temperasivelyllä. 1700-luvun tapaan sisätiloille oli tunnusomaista maalatun ja paljaan puupinnan dialogi, jota hallitsi sininen väri. Maaväripigmenttien lisäksi niissä käytettiin 1704 keksityllä menetelmällä valmistettua preussinsinistä, joka tuli noihin aikoihin muotiin.[40]
Ennen viimeistä tulipaloa kirkon sisätilat olivat säilyneet 1700-luvun asussa.[38] Kaunis saarnastuoli oli vuodelta 1646, ja penkit oli valmistettu 1664–1666. Sisustus uudistettiin muuten vuonna 1653 ilmeisesti luterilaisen teologian periaatteiden mukaan.[11] Keskiajan kiinteistä rakenteista ei puolestaan ole juurikaan jäänyt tietoja. Luultavasti monien muiden myöhäiskeskiaikaisten kirkkojen tavoin kirkossa oli puinen pääalttari.[11]
Keskiaikaisia maalauksia ei sisätiloista ole löytynyt, ja niiden oletetaan tuhoutuneen 1600-luvun alun tulipalossa. Ulkoseinistä sen sijaan on löytynyt muutamia kalkkimaalauksia, jotka lienevät peräisin rakentamisajalta.[1] Runkohuoneen eteläikkunan luneteissa on kuvioaiheita ja ehkä vihkiristi ja sakariston päädyssä sahalaitakuviota. Kuori-ikkunan kaaressa on kuusisakarainen tähti ja sen yläpuolella risti. Vaikka niiden ympärillä ei ole näkyvissä kilpeä, merkit viittaavat Maunu III Särkilahden vaakunaan. Kuvion pohjoispuolella on ihmisen pää, jonka päähineen alta vaikuttaisi pursuavan kampaamattomat, kiharat hiukset. Se voi olla eräänlainen piispan muotokuva. Hiekkasen mukaan maalaus voidaan tulkita niin, että rakennushanke olisi saanut alkunsa piispa Maunun virka-aikana (1489–1500).[1] Toisen tulkinnan mukaan muotokuvan päällä olisikin hiipan sijaan pyhimyskehä ja koko kuva viittaisi tuntemattomaan pyhimykseen.[41]
Kirkkoa korjattiin jonkin verran vuonna 1965, jolloin tehtiin paljon arvokkaita esinelöytöjä.[39] Kirkossa ollutta vanhaa esineistöä oli siirretty muualle ennen tulipaloa. Suomen kansallismuseon kokoelmissa on keskiaikainen alttarikaappi. Tyrvään uuteen kirkkoon siirrettiin krusifiksi, joka voi olla 1500-luvulta.[42] Vuoden 1997 palossa tuhoutui puolestaan vuosien 1500 ja 1520 välillä tehty triumfikrusifiksi.[11]
Kirkon veistoksista on säilynyt muun muassa useita veistoksia Preussista peräisin olevasta 1400-luvun alun alttarikaapista. Ne liitettiin 1600-luvun lopulla uuteen alttarilaitteeseen. Lisäksi erillisistä kaapeista on säilynyt seitsemän puuveistosta. Kansallismuseossa on muun muassa Suomessa ainutlaatuinen Bernandino Sienalaisen veistos. Kirkosta on säilynyt myös muun muassa Nürnbergissä vuonna 1485 painettu breviario ja Lyypekissä samoihin aikoihin painettu psalterium sekä saksalaistyylinen messukasukka.[11]
Jälleenrakennuksen maalaukset
Kirkon talkootyönä tehtyjen lehtereiden maalaukset ovat Kuutti Lavosen käsialaa. Pohjoinen lehteri.
Pyhän Olavin kirkon sisätilojen maalaukset tekivät taiteilijat Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala. Rauhala maalasi alttarialueen luomiskertomuksen ja paratiisin sekä saarnastuolin. Lavosen osuus puolestaan käsitti lehtereiden kaidepeileihin toteutetut apostolit, viimeisen tuomion ja Kristuksen kärsimystien. Taiteilijoiden yhdessä maalaama pilari toimii alueiden yhdistäjänä. Kaikkiaan sisätiloihin tuli 101 työtä. Vaikka maalausten pohjana olivat 1700-luvun kuva-aiheet, kumpikin taiteilija toteutti omannäköistänsä taidetta.[43]
Rauhalan tyyli perustuu ääriviivaan ja on pelkistettyä.[44] Luomiskertomus on harvinainen teema suomalaisissa kirkoissa, ja Rauhala päätti kuvata sitä päivä päivältä yhden koko kertomuksen kattavan kuvan sijaan. Jumalan työkaluksi Rauhala valitsi sekstantin, joka on esillä neljännessä päivässä.[45] Ihmisen hän sijoitti vasta lepopäivään, seitsemänteen päivään, ja kuvasi siihen jalanjäljet. Syntiinlankeemusta varten Rauhala sai inspiraation Mikael Toppeliukselta, joka oli maalannut Haukiputaan kirkkoon syntiinlankeemuskuvan yhteyteen suuren norsun.[46] Rauhalan kuvassa urosnorsun syödessä omenaa maasta kasvaa pahuus, kasvi, jolla on silmät.[47]
Rauhala suunnitteli alkujaan alttarin takaseinään suuria puita, mutta kaiteiden vuoksi niistä olisi näkynyt vain puolet. Elämän puu ja hyvän ja pahan tiedon puu maalattiin etupaneeleihin.[44] Alttarin takaseinässä on maalaukset Sunnuntaiaamu, jossa on iso nouseva aurinko, Sanan jano, jossa on peura lähteellä, Pyhä henki laskeutuu, jossa on kyyhky kolmion sisällä. Lisäksi niiden yllä lentelee pääskysiä teoksissa Saapuminen ja Saattajat. Keskellä on puolestaan Jumalan karitsa, Agnus Dei.[48] Saarnastuolin ornamentiikkaan otettiin mallia Sastamalan vanhasta kirkosta. Kukka-aiheet ovat puolestaan jäljitelmiä Lars Sonckin 1890-luvulla maalaamista jäljitelmistä. Saarnastuoliin on maalattu myös Raamatun keskeisimpiä kirjaimia, alfa ja omega sekä Kristus-monogrammi khii ja rhoo.[49]
Lavosen tyyli puolestaan on ekspressiivistä ja rosoista.[50] Hän on ottanut vaikutteita barokkitaiteesta, ja hän maalasi lehtereille 29 peiliin.[51] Klassisessa via crucis -kuvasarjassa on 14 kuvaa eli asemaa, mutta Lavonen muutti hieman perinteistä dramaturgiaa. Hän esitti kaikki kolme Jeesuksen kaatumista matkalla Golgatalle, mikä taidehistorioitsija Helena Edgrenin mukaan muodostaa hienon sarjan ja tunnetilan.[52]
Ristiinnaulitsemisessa Lavonen alkoi käyttää vahvaa kadmiuminpunaista, jota hän käytti myöhemmissäkin maalauksissaan.[53] Se oli hiukan ristiriidassa taiteilijoiden yhteisen väripaletin kanssa. Sen jälkeen Rauhala lisäsi omiin keskeneräisiin töihinsä hieman okraa ja voimakkaampaa oranssia.[54] Punaista väriä Lavonen käytti myös alttariseinän puoleisessa päätöskuvassa Noli me tangere, jossa Jeesus kohtaa Magdalan Marian.[53]Ylösnousemus on kuvalaina Tizianilta, ja Pietàssa on myös kirkkotaiteen perinteistä näkemystä.[55]
Päätylehterin peileissä on neljä evankelistaa, ja Markuksen ja Luukkaan välissä on viimeinen tuomio. Teos Viimeinen tuomio on suoraan keskikäytävän yllä, ja sen kirkosta lähtijä näkee viimeisenä. Kuvassa on vaaka, lilja ja lintu. Lilja kuvaa uudelleen syntymistä, ja se muodostaa ristin vaa’an selän kanssa. Pyhää henkeä kuvaava kyyhkynen laskeutuu puolestaan vaa’an toiseen reunaan.[56]
Kirkon ympäristö ja kulttuurihistoriallinen merkitys
Näkymä Pyhän Olavin kirkon kulmalta Kallialan kylään.Pyhän Olavin kirkko kuvattuna järveltä, etualalla kirkkovenevaja.
Kirkkoa ympäröi kiviaidalla rajattu kirkkotarha. Tarhan koillis- ja itäpuolella on hevoshaka, lännessä ja etelässä kulkee Kallialan kirkkotie.[59] Vainajat haudattiin 1700-luvun loppuun saakka kirkkoon, ja itse kirkkotarha oli varsin pieni.[60] Kun tarhan hautatila alkoi loppua, 1700-luvulla syntyi niin sanottu huonehautajärjestelmä. Talot rakensivat hautausmaan kiviaidan viereen omat huonehautansa. Ne olivat kivestä rakennettuja lautakatollisia huoneita. Tyrvään uuden kirkon valmistuttua huonehaudat alkoivat rappeutua, ja lopulta ne purettiin.[61]
Kirkkotarhaan on kaksi sisäänkäyntiä. Länsipäädyn portti oli alun perin tarkoitettu maitse kirkkoon tulevia varten ja eteläpuolinen vesiteitse saapuvia varten. Monet tulivatkin kirkkoon kirkkoveneillä. Tyrvään seudun Museo- ja kotiseutuyhdistys on tallettanut kaksi kirkkovenettä rantaan hankkimaansa vajaan.[61] Vaja on Sastamalan kaupungin omistuksessa, ja syksyllä 2019 ilmoitettiin, että se saa uuden katon huhtikuussa 2020.[62]
Tien ja kirkkotarhan välissä on mahdollinen rautakautinenmuinaisjäännös, josta löytyi vuonna 1995 tehdyn inventoinnin yhteydessä asuinpaikkaan viittaavaa kulttuurikerrosta.[59] Kirkon eteläsivulla on edelleen Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistyksen vuonna 1934 pystyttämä menneiden sukupolvien muistomerkki. Muistomerkki vaurioitui kirkon palossa syksyllä 1997, ja se entisöitiin kirkon korjauksen yhteydessä.[2]
Kirkon ympäristöön kuuluu myös tiivis Kallialan ryhmäkylä ja sitä ympäröivät peltomaisemat. Ryhmäkylä on edelleen keskiaikaisella sijainnillaan, ja sen rakennuskanta muodostaa tiiviitä ryhmiä. Kylää reunustavat pellot, laidunmaat ja hakamaat.[57]
Käyttö
Tyrvään Pyhän Olavin kirkko on yksi Sastamalan seurakunnan kirkkorakennuksista, ja siellä järjestetään kesäisin jumalanpalveluksia.[63][64] Se on jäänyt kuitenkin vakituisesta käytöstä, ja siksi se luokitellaan autiokirkoksi.[65] Jumalanpalvelusten lisäksi Pyhän Olavin kirkossa järjestetään vihki- ja kastetilaisuuksia.[66]
Kirkko on kesäisin auki kuutena päivänä viikossa, ja siellä on paikalla opas.[63] Vierailijoita kirkolla käy myös vanhaan musiikkiin keskittyvän Sastamala Gregoriana -festivaalin aikana, sillä se on yksi tapahtuman konserttipaikoista.[67]
Kulttuuriviitteet
Vammalasta kotoisin oleva kirjailija Mauri Kunnas on monissa lastenkirjoissaan osoittanut kotiseuturakkauttaan. Tuhopolton jälkeen julkaistun Koiramäen joulukirkko -kuvakirjan tuotto suunnattiin kirkon jälleenrakennustöihin.[68] Teos kertoo Koiramäen Elsan ja Killen joulukirkkomatkasta. Kunnas on piirtänyt kirjan kuviin Pyhän Olavin kirkon vanhassa ulkoasussaan.[69] Maisemat sekä sisäkuvat ovat tarkasti toistettu kirkon aidosta miljööstä, ja Kunnaksen piirtämät kirkkomenot ovat puolestaan historiallisesti uskollinen maaseutuvaltaisen Suomen tapakulttuurille.[70]
Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9
Jäämeri, Hannele: Kirkko paloi, kirkko syntyi. Suomen Kuvalehti, 2009, nro 33. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 30.11.2019.
Kolari, Eino ”Tyrvään vanha kirkko”. Teoksessa. Sastamalan seitsemän kirkkoa. Vammala: Tyrvään sanomat, 1968.
Lavonen, Kuutti; Rauhala, Osmo; Silveri, Pirjo: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko – Sata ja yksi kuvaa. Helsinki: Kirjapaja, 2010.
Niemi, Aino ”Yhteistyöllä, taidolla ja tahdolla – Tyrvään Pyhän Olavin kirkon paanukattotalkoot ja jälleenrakennus 1995”. Teoksessa: Juhani Piilonen & Aino Niemi (toim.): Tyrvään Pyhä Olavi. Vammala: Tyrvään seudun Kotiseutuyhdistys, 2003. ISBN 951-9279-38-5
Rahola, Ulla: Hylkäämisestä huolenpitoon – Suomalaisten autiokirkkojen antikvaariset korjaukset. Espoo: Aalto-yliopisto, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, 2019. ISBN 978-952-60-8515-9Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 20.10.2019).
↑Tyrvään Pyhän Olavin kirkko avataan yleisölle. Turun Sanomat, 13.8.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.9.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Tyrvään Pyhän Olavin kirkko maalaa kristinuskon 2000-luvulle. Turun Sanomat, 13.8.2009. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.9.2018. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑”Suomen taide”, Taiteen pikkujättiläinen, s. 761. (3. painos) Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-16447-X
↑ abcSalokorpi, Asko: ”Vammala”, Arkkitehtuurinähtävyyksiä, s. 93. (2. painos) Helsinki: Suomen rakennustaiteen museo & Otava, 1980. ISBN 951-1-04773-6
↑ abcdTaipale, Ari: ”Vammala”, Matkailunähtävyydet, s. 115. Helsinki: Suomen matkailuliitto, 1989. ISBN 951-838-053-8
↑Heikkilä-Halttunen, Päivi: Kunnas, Mauri (Studia Biographica 4) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 16.1.2020.
Hiekkanen, Markus: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko. Museovirasto, Tyrvään seurakunta 1997. (10 s.)
Hirn, Marta (toim.): Kuvia katoavasta Suomesta – Det Finland som försvinner – Pictures of vanishing Finland. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisten retkikuntien piirroksia ja akvarellejä vuosilta 1871–1902. Helsinki: Weilin+Göös, 1970.
