Tarina alkaa Frans ”Mussu” Koikkalaisen haaveesta perustaa oma maitokauppa. Hänellä on pääomanaan enoltaan saamansa perintö, mutta se ei riitä – pitää lähteä kaupunkiin ansaitsemaan lisää rahaa. Koikkalainen saa paikan Helsingin hienoimmasta tavaratalosta, mutta työnkuva on hieman erikoinen: Hän saa toimia syntipukkina, jonka tiliin pannaan muiden työntekijöiden tekemät virheet ja johon vihaiset asiakkaat voivat purkaa kiukkunsa. Ajatuksen syntipukista kehittää kosmetiikkaosaston tasokas myyjätär Irja Salo, joka on saanut runsaasti valituksia asiakkailta.
Irjan ja erään kauppamatkustajan välille syntyy romanssi. Irja ei tiedä, että kauppamatkustaja onkin tavaratalon johtaja Herbert Vaara. Koikkalainen saa pian tarpeekseen syntipukin töistä ja yrittää hankkia potkut itselleen. Siitä seuraa uusia kahinoita, varsinkin kun Koikkalaisella on alusta alkaen mennyt sukset ristiin vahtimestari Miettisen kanssa.
Kassilan ohjaama elokuva tehtiin parissa kuukaudessa. Kassila oli Elokuun jälkeen sitoutunut tekemään kaksi elokuvaa, joista tämä oli toinen. Hän kommentoi elokuvaa Elokuva-Aitassa: ”Häpeän Syntipukkia, olisi siitä sentään saanut enemmän irti. Sellaisella kiireellä ei saisi yleensä elokuvaa tehdä...” Samassa lehdessä väitettiin, että elokuva olisi myyty Saksan demokraattiseen tasavaltaan, mutta tieto ei pidä paikkaansa. Elokuva oli vuoden parhaita yleisömenestyksiä.[1]
Arviot
Aikalaisarvioissa elokuvaa sekä kritisoitiin että kiitettiin. O. Henriksson kirjoitti Maakansassa, että se sisältää ”kutakuinkin naiiveja ja yksioikoisia nauratusmomentteja”. Bengt Pihström taas kirjoitti Nya Pressenissä, että ”hetkittäin elokuvassa näkyy oikeaa Kassilaa, tämän sujuvaa kuvakieltä, yksityiskohtien tajua ja henkilöohjauksen hienoja sävyjä”.[2]
Myöhemmistä kriitikoista yksi on kehunut Kassilan varmaotteisuutta ja silmää merkityksellisille yksityiskohdille.[3]