Kassila kokeili yhdessä Osmo Harkimon kanssa elokuvantekoa omassa tuotantoyhtiössä, jollainen tapa oli muualla jo yleistynyt. Elokuva menestyi huonosti, ja kokeilu jäi ainoaksi. Pienessä tuotantoryhmässä oli näyttelijöiden lisäksi vain neljä henkilöä: ohjaaja, kuvaaja, äänittäjä ja järjestäjä. Elokuvanteon aikana äänittäjä Pentti Venovirta kuoli auto-onnettomuudessa hänen ja Harkimon ollessa palaamassa Lohjalta kuvauspaikalle. Harkimo loukkaantui lievästi.[2]
Aikalaisarvioissa vastaanotto oli hyvin myönteinen, ja elokuvaa pidettiin ajan suomalaisessa elokuvatuotannossa poikkeuksellisena.[3]Päivän Sanomien kriitikko vertasi sitä jopa samaan aikaan ensi-illassa olleeseen Jean Renoirin elokuvaan. Kriittisempi oli Greta Brotherus (Hufvudstadsbladet): ”Onhan tämä kevyt komedia - - mutta Lasisydän on kuitenkin laadukkaampi kuin useimmat kotimaiset huvinäytelmämme.”
Myöhemmässä arviossa Arto Pajukallio löytää elokuvasta suomalaiselle elokuvalle harvinaista herkkyyttä ja heijastusta luomisen tuskasta, vieraantumisesta ja sitoutumispelosta. Hän luonnehtii elokuvaa kokeelliseksi tie-elokuvaksi (Helsingin Sanomat 8.7.2011).[1]Markku Tuuli (Katso) pitää sitä vuoden 1981 arviossaan yhtenä ”suomalaisen elokuvahistorian merkkitöistä, [joka on] erilainen ja yllättävästi edelleen tuore työ”[3].
Lähteet
↑ abPajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 8.7.2011, s. B 13.
↑ abLasisydän Elonet. Taustaa. Viitattu 21.1.2014.
