Suuri kuntauudistus

Suuri kuntauudistus tarkoittaa Suomessa vuosina 1961–1982 toteutettua kuntauudistusta.[1] Ahvenanmaan kuntajaon muuttamista ei suunniteltu,[2] joten uudistus koski vain Manner-Suomea.

Suuri kuntauudistus ei toteutunut odotetulla tavalla, ja vuonna 1982 siitä luovuttiin.[1] Uudistuksen alkaessa vuonna 1961 Suomessa oli 548 kuntaa, ja uudistuksen päättymisvuonna 1982 kuntia oli jäljellä 461 kappaletta.[3]

Lainsäädäntö

Uudistuksella pyrittiin muodostamaan kuntia, joissa olisi ainakin 8 000 asukasta, ja väkiluvun alarajana pidettiin suunnilleen 4 000 asukasta. Uudistusta suunnitteli alkuvaiheessa pienkuntakomitea, jonka jälkeen valmistelutyötä jatkoivat läänit ja kuntauudistuksen neuvottelukunta.[1]

Kuntauudistusta koski Laki toimenpiteistä kunnallisen jaotuksen ja yhteistoiminnan kehittämiseksi (13/1967). Tässä laissa ei ollut mukana mahdollisuutta pakkoliitosten tekemiseen, mutta erityisen painavista syistä valtiolla oli kuitenkin mahdollisuus tehdä pakkoliitoksia. Suuren kuntauudistuksen aikana tehtiin joitakin pakkoliitoksia, joista ensimmäiset vuonna 1967 ja viimeiset vuonna 1977.[1] Lisäksi vapaaehtoisia kuntaliitoksia toteutui suuri määrä.

Suunniteltu kuntien lukumäärä

Seuraavassa esitettävät luvut suunnitelluista kuntien lukumääristä koskevat vain Manner-Suomea.

Lääninhallitusten laatimien alustavien ehdotusten mukaan kuntia olisi jäänyt 285 kappaletta, joista 47 olisi ollut kaupunkeja, 25 kauppaloita ja 213 maalaiskuntia. Lääninhallitusten lopullisissa ehdotuksissa Suomeen olisi jäänyt 304 kuntaa, joista 49 kaupunkeja, 26 kauppaloita ja 229 maalaiskuntia.[4] Kuntauudistuksen neuvottelukunnan tarkistusehdotuksissa kuntia olisi ollut 311 tai 312 kappaletta.[5] 311 kunnan tapauksessa kaupunkeja olisi ollut 51, kauppaloita 24 ja maalaiskuntia 236.[6] Lääneittäin kunnat olisivat jakautuneet seuraavasti:

Lääni Kunnat
1961[7]
Alustava
ehdotus[4]
Lopullinen
ehdotus[4]
Tarkistus-
ehdotukset[5]
Kunnat
1982[8]
Uudenmaan lääni 46 21 24 31 39
Turun ja Porin lääni 118 33 42 46/47 94
Ahvenanmaa 16 [9] [9] [9] 16
Hämeen lääni 59 37 37 36 49
Kymen lääni 35 19 26 20 28
Mikkelin lääni 30 19 20 21 29
Pohjois-Karjalan lääni 21 15 16 17 19
Kuopion lääni 29 19 18 20 24
Keski-Suomen lääni 34 23 24 20 32
Vaasan lääni 78 29 34 38 57
Oulun lääni 57 48 41 40 52
Lapin lääni 25 22 22 22 22
Koko Suomi 548 285[9] 304[9] 311/312[9] 461

Vertailun vuoksi yllä olevassa taulukossa on esitetty kuntien lukumäärät lääneittäin myös kuntauudistuksen alkamis- ja päättymisvuonna. Osa muutoksista voi selittyä kuntien siirtämisellä läänistä toiseen.

Suunniteltu kuntajako

Suuren kuntauudistuksen yhteydessä hahmoteltua uutta kuntajakoa on kuvattu muun muassa lääninhallitusten vuonna 1968 laatimissa alustavissa suunnitelmissa ja vuonna 1969 julkaistuissa lopullisissa suunnitelmissa. Julkaisussa Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin on kuvattu lyhyesti alustavat ja lopulliset suunnitelmat ja mahdollisesti esitetty niihin muutoksia.


Toteutuneet kuntaliitokset

Suomen kuntarajat vuonna 1960 ennen suuren kuntauudistuksen alkamista.

Seuraavassa on lueteltu suuren kuntauudistuksen aikana vuodesta 1961 vuoteen 1982 toteutuneet kuntaliitokset lääneittäin aikajärjestyksessä. Ensimmäisenä on kuntaliitosvuosi, seuraavana lakkautettu kunta ja nuolen jälkeen kunta, johon se on liitetty. Pakkoliitoksella lakkautetut kunnat on merkitty lihavoituna, muut liitokset olivat vapaaehtoisia.

Uudenmaan lääni
Turun ja Porin lääni
Hämeen lääni
Kymen lääni
Mikkelin lääni
Pohjois-Karjalan lääni
Kuopion lääni
Keski-Suomen lääni
Vaasan lääni
Oulun lääni
Lapin lääni

Katso myös

Lähteet

  • Kuntaliitosten historiaa (PDF) Valtiovarainministeriö. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 28.4.2014.
  • Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin. Helsinki: Kuntauudistuksen neuvottelukunta, 1970.

Viitteet

  1. a b c d Kuntaliitosten historiaa, s. 1–2
  2. Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin, s. 9
  3. Kuntien ja kaupunkien lukumäärä 1900-2013 (XLS) Kunnat.net: Suomen Kuntaliitto. Viitattu 28.4.2014.
  4. a b c Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin, s. 11
  5. a b Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin, s. 18
  6. Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin, s. 130
  7. Suomen tilastollinen vuosikirja 1961 (PDF) (sivut 3, taulukko 4. Hallinnollinen ja oikeudellinen jaotus vuosien 1938–1961 alussa (kaupungit, kauppalat ja maalaiskunnat laskettu yhteen)) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 28.4.2014.
  8. Suomen tilastollinen vuosikirja 1981 (PDF) (sivut 3, taulukko 4. Hallinnollinen ja oikeudellinen jaotus vuosina 1938–1982) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 28.4.2014.
  9. a b c d e f Ahvenanmaa ei ollut mukana kuntauudistustarkasteluissa, joten sen kunnat puuttuvat koko Suomen luvuista
  10. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq Kuntajaon muutokset 1922-2011 (XLS) Suomen Kuntaliitto. Viitattu 19.3.2013.

Kirjallisuutta

Lääninhallitusten alustavat ehdotukset
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Uudenmaan läänissä. Helsinki: Uudenmaan lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Turun ja Porin läänissä. Turku: Turun ja Porin lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Hämeen läänissä. Hämeenlinna: Hämeen lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Kymen läänissä. Kouvola: Kymen lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Mikkelin läänissä. Mikkeli: Mikkelin lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Pohjois-Karjalan läänissä. Joensuu: =Pohjois-Karjalan lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Kuopion läänissä. Kuopio: Kuopion lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Keski-Suomen läänissä. Jyväskylä: Keski-Suomen lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Vaasan läänissä. Vaasa: Vaasan lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Oulun läänissä. Oulu: Oulun lääninhallitus, 1968.
  • Alustava ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Lapin läänissä. Rovaniemi: Lapin lääninhallitus, 1968.
Lääninhallitusten lopulliset ehdotukset
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Uudenmaan läänissä. Helsinki: Uudenmaan lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Turun ja Porin läänissä. Turku: Turun ja Porin lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Hämeen läänissä. Hämeenlinna: Hämeen lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Kymen läänissä. Kouvola: Kymen lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Mikkelin läänissä. Mikkeli: Mikkelin lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Pohjois-Karjalan läänissä. Joensuu: Pohjois-Karjalan lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Kuopion läänissä. Kuopio: Kuopion lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Keski-Suomen läänissä. Jyväskylä: Keski-Suomen lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Vaasan läänissä. Vaasa: Vaasan lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Oulun läänissä. Oulu: Oulun lääninhallitus, 1969.
  • Lopullinen ehdotus kuntauudistusta koskeviksi suunnitelmiksi Lapin läänissä. Rovaniemi: Lapin lääninhallitus, 1969.
Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus
  • Kuntauudistuksen neuvottelukunnan ehdotus tarkistuksiksi lääninhallitusten kuntauudistusta koskeviin suunnitelmiin. Helsinki: Kuntauudistuksen neuvottelukunta, 1970.

Aiheesta muualla