Sari Lindblom (julkaisuissa Lindblom-Ylänne; s. 6. toukokuuta1960Helsinki)[1] on suomalainen filosofian tohtori ja yliopistopedagogiikan professori sekä Helsingin yliopiston rehtori vuodesta 2022. Toimikausi kestää heinäkuun 2023 loppuun. Hänet valittiin uudelle viisivuotiselle toimikaudelle, joka alkaa elokuun alussa 2023. Lindblom toimi aiemmin helmikuusta 2017 lähtien opetuksesta vastaavana vararehtorina ja rehtorin sijaisena. Hän toimi edeltäjänsä Jari Niemelän sairausloman sijaisena 2020–2022.[3][4] Lindblom on ensimmäinen Helsingin yliopiston rehtorina toiminut nainen.[5]
Lindblom valmistui maisteriksi psykologiasta Helsingin yliopistosta 1986 ja lisensiaatiksi 1988. Hän väitteli filosofian tohtoriksi (psykologian tohtoriksi[2]) vuonna 1999.[1][6] Hänen englanninkielinen artikkeliväitöskirjansa (1999) oli otsikoitu Studying in a traditional medical curriculum : study success, orientations to studying and problems that arise.[7] Hänet nimitettiin kasvatuspsykologian dosentiksi 2001.[1] Lindblomin tutkimuskohteita ovat olleet muun muassa yliopisto-oppiminen ja -opettaminen sekä arviointi ja laatu psykologisesta ja kasvatuspsykologisesta näkökulmasta. Hän on tutkinut esimerkiksi opiskelijoiden opintopolkuja sekä opintojen etenemiseen ja opintomenestykseen vaikuttavia tekijöitä.[6]
Lindblom nimitettiin aluksi professoriksi alkujaan määräaikaiseksi (2004-2009),[2] mutta sittemmin yliopistopedagogiikan professuuri on jatkunut. Hän toimi Yliopistopedagogiikan keskus HYPE:n johtajana 2004–2017, kasvatustieteen ja käyttäytymistieteiden laitoksen tutkimusvarajohtajana 2007–2015 ja käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta ja tohtorikoulutuksesta vastaavana varadekaanina 2014–2016.[3]