Psykologia on tieteenala, jonka tutkimuksen kohteiksi katsotaan yleisesti kuuluvan ihmisen mieli ja käyttäytyminen. Tarkemmin määriteltynä, psykologian tutkimuskohteisiin lukeutuu moninainen kirjo erilaisia psykologiksi katsottuja aihealueita, kuten tietoisuus, tunteet, kognitio, käyttäytyminen, muisti ja mielenterveys. Psykologian monet erityisalat, kuten sosiaalipsykologia tai neuropsykologia, sisältävät erilaisia painopisteitä tutkimuskohteissaan. Suomessa tosin sosiaalipsykologian opetus on yliopistotasolla eriytetty omaan oppiaineeseensa.
Psykologiaa harjoittavasta ammattilaisesta käytetään nimikettä psykologi, joka Suomessa on laillistettu terveydenhuollon ammattihenkilö[1]. Psykologian asiantuntemus liitetäänkin usein mielenterveystyöhön, joka on kliinisen psykologian sovellusalue. Muita esimerkkejä yhteiskunnan alueista, joissa psykologiaa sovelletaan ovat mainonta ja markkinointi, opetustyö ja pedagogiikka, suorituksien ja soveltuvuuden arviointi sekä kehittäminen, oikeudelliset kysymykset, liikenneturvallisuus ja lääkinnällisen kuntoutustyön tukeminen.
Vuodesta 1942 alkaen psykologia sisältyi suomalaiskoulujen opetukseen omana valinnaisaineenaan[2]. Tätä ennen psykologiaa opetettiin yhdistelmänä filosofian oppiaineen kanssa. Ennen 1970-luvulla toteutettua peruskoulu-uudistusta psykologiaa opetettiin oppikoulun yläluokilla. Sittemmin, vuodesta 2005 alkaen, psykologia on ollut lukioissa pakollinen oppiaine, jota on opiskeltava yksi kurssi tai moduuli. Sitä ennen se oli lukioissa valinnaisaine. Vuonna 2005 uudistettiin myös lukio-opetuksen sisältöjä, kun aiempaa, nykynäkökulmasta katsottuna suurelta osin psykologian historiaan liittyvää ainesta karsittiin ja mukaan otettiin uusia, ajankohtaisia näkökulmia, kuten evoluutiopsykologiaa. Psykologia on ollut ylioppilaskirjoitusten oppiaine vuodesta 1950.
Vaikka psykologisia kysymyksiä on pohdittu vuosisatoja esimerkiksi filosofiassa, itsenäisenä tieteenalana psykologia on suhteellisen nuori, vasta 1800-luvun puoliväliltä[4]. Saksalainen Wilhelm Wundt perusti vuonna 1879 ensimmäisen psykologian laboratorion Leipzigiin ja häntä pidetään kokeellisen psykologian isänä.[5]
Suomen ensimmäinen yliopistollinen psykologian laboratorio perustettiin Turun Suomalaiseen yliopistoon sen perustamisvuonna 1922.[6] Laboratorio oli tuolloin filosofian professorin alaisuudessa. Sen perustaja oli filosofian professori Eino Kaila. Ensimmäinen psykologian professuuri perustettiin Turun yliopistoon vuonna 1956.
2000-luvun alusta alkaen on puhuttu niin sanotusta psykologian toistettavuuskriisistä. Kriisi johtuu siitä, että monet psykologian tulokset ja teoriat saattavat perustua tutkimuksiin, joiden tuloksia ei ole pystytty toistamaan. Lisäksi toistettavuuskokeita ei ole tehty kovinkaan paljon psykologian alalla. Osa ongelmaa on, että tieteelliset lehdet eivät ole niistä kiinnostuneita, sillä ne haluavat uutta tutkimusta, eivät vanhan toistoa. Monet psykologian tutkijat ovat kuitenkin sanoneet, että toistettavuuskriisi on tehnyt alalle hyvää. Se on pakottanut tarkastelemaan tutkimusmenetelmiä ja karsimaan huonoja tutkimuskäytäntöjä. Kriisi on synnyttänyt liikehdintää, joka voi johtaa parempaan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen tieteellisessä tutkimuksessa. Lisäksi kriisi on paljastanut, että monet psykologiset tutkimustulokset, joihin on vuosikausien ajan uskottu, eivät perustu yhtään mihinkään.[7]
