Järven pinta-ala on 20,5 hehtaaria ja sen pituus on 3,1 kilometriä ja leveys 500 metriä. Järven luusua sijaitsee järven pohjoisrannalla, josta saa alkunsa 3,2 kilometriä pitkä Juupaoja.[1][2]
Järven rantaviiva on 2,2 kilometriä pitkä ja ranta on pääosin moreeni- ja kalliopohjaista metsämaastoa. Järven lounaisranta on avosuota, jossa on tulo-ojan lisäksi pieni lampare. Myös järven luoteisrannalla on vetinen avosuo, jonka keskellä virtaa Katinhännästä tuleva oja. Koirakorvensuolta, Ryssänsuolta, Kakkurinsuolta ja Rintasensuolta valuu ojista vettä suoraan järveen. Koillisrannalla on tila, mutta ei loma-asutusta. Häyhtiönmaalta Harjavallan Vinnariin kulkee yhdystie 2460, joka ylittää järven pengertienä.[1][2]
Pitkäjärven yli kulkeva pengertie. Vedenkorkeus on normaalista poikkeava.
Harjavallan ja Kokemäen välinen raja kulkee sen leveimmän osan keskeltä niin, että hieman yli puolet kuuluu Kokemäelle. Kokemäellä on myös toinen Pitkäjärvi.[1]
Luonto
Pitkäjärvi on lähes kokonaan umpeen ruohottunut. Järven ylittävältä maantieltä katsottuna se muistuttaakin enemmän peltoaukeaa kuin järveä. Juupa- ja Pitkäjärvenojien perkausyhtiö on ruopannut järvelle muutamia avovesilampareita, joiden yhteinen pinta-ala on 1,6 hehtaaria. Järven keskellä kulkee muutaman metrin levyinen avovesiväylä, josta kasvillisuus on ruopattu pois. Tämä tehtiin viimeksi vuonna 2002. Pitkäjärvi on paikallisesti arvokas lintujärvi. Sen arvo pesimälinnuston ylläpitäjänä on kuitenkin heikentynyt voimakkaasti viime vuosina. Syynä on järven umpeenkasvu, joka ei jätä linnuille tilaa liikkumiselle. Syys- ja kevätmuuttojen aikaan järvellä levähtää muun muassa joutsenia, kurkia, metsähanhia, sekä kahlaajia ja vesilintuja. Pitkäjärven vaikutuspiirissä pesii säännöllisesti eri haukkalajeja. Elokuussa järvellä voi nähdä toistakymmentä nuolihaukkaa metsästämässä sudenkorentoja. Maantien läheisyydessä järven lounaispuoleisella rannalla pengertien läheisyydessä on järven ainoa lintutorni.[3][6][7][8]
Historia
Daniel Ekmanin kartoista vuodelta 1731 on kuvattu Varekselan heinäniittyjä Pitkäjärven ja Juupajärven maastoissa. Aidatuille metsäniityille ja koko Juupaojan pituudelta raivattuille niityille johti Kokemäenjoelta polku. Seutua ei tuolloin viljelty, mutta heinää kasvatettiin siellä karjaa varten. Pitkäjärven nimi kirjoitettiin tuolloin karttaan "Pikkijerwfi".[9]
Vuoden 1855−56 Kalmbergin kartastossa järvi oli niin pitkä kuin Pitkäjärvi ja Katinhäntä yhteensä. Laskuoja lähti kartan mukaan keskeltä. Silloinen Korven torppa sijaitsee nykyisen Järvikorven tilan kohdalla hieman etelämpänä kuin Karhusaari. 1800-luvulla järvessä oli samassa kohdassa pitkänomainen saari.[10]
Vuodelta 1807 on Turun ja Porin lääninkanslian vesiasioiden arkistossa päätös, joka liittyi kapteeni J.R. Sahlbergin vuoden 1805 hakemukseen järven kuivattamisesta. Vuonna 1814 valittivat Vinnarin kylän asukkaat ja hakivat kaivamisen keskeyttämistä. Järven vedenpinnan alentamiseen ryhdyttiin valituksen kaaduttua ja järvelle jäi vesijättömaita, joita jaettiin vuodesta 1820 alkaen. Järvellä uitettiin tukkeja ja joskus vastoin lupaa, koska siitä oli annettu tuomio esimerkiksi vuonna 1874.[4][11]
Pitkäjärvenmaan metsäkulman elämästä ja ihmisistä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa on julkaistu vuonna 2015 Hannu Vaajalan kirjoittama noin 400 -sivuinen kirja "Maa armas isäimme".
Pitkäjärven kylä
Harjavaltaan kuuluva Pitkäjärven kylä sijaitsee järven luoteispuolella Leineperiin johtavan tien varrella. Matkaa Harjavallan keskustaan on noin 10 kilometriä. Pitkäjärven kylässä toimi vuosina 1928−1970 Kokemäen kanssa yhteinen kansakoulu. Pitkäjärventien varrelta löytyy yksityinen luontonäyttely, Ollen luontomaailma. Säästöpankin konttori Pitkäjärvellä toimi vuosina 1944–1970.[12][13] Asukkaita kylässä on nykyään muutamia kymmeniä.
↑Mäkelä, Sirpa: Satakunnan luontopolut ja lintutornit, s. 8. Pori: Satakuntaliitto, 2009. ISBN 952-5295-97-4Verkkoversio (pdf) Viitattu 21.11.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Salminen, Tapio: Joki ja sen väki - Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle, s. 499. Jyväskylä: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-0-6
