Perisynti

Michelangelo, Paratiisista karkotus, 1508-1512.

Perisynti on kristinuskoon liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen olotilaa niin sanotun syntiinlankeemuksen jälkeen. Juutalaisuudessa ja islamissa ei sitä esiinny. Kristinuskon sisällä ei olla yhtä mieltä siitä, mitä perisynti on.

Raamatun alkukertomusten mukaan Aadam ja Eeva rikkoivat Jumalan käskyä vastaan, ja rangaistuksena heidän päälleen lankesi kuolema.[1][2] Käsitettä syntiinlankeemus ei esiinny Vanhassa testamentissa. Perisyntioppi pohjautuukin etenkin Paavalin kirjeeseen roomalaisille.[3] Tärkeimpänä raamatullisena lähtökohtana perisyntiopille pidetään Roomalaiskirjeen 5. luvun jaetta 12:[4]

Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.[5]

Perisynti kristinuskossa

Varhainen kristinusko

Augustinuksen ja Johannes Cassianuksen käsitykset ihmisen syntisyydestä vaikuttavat voimakkaasti tämän päivän kirkkokuntien opetuksessa.

Kirkkoisä Augustinus kannatti perisyntioppia, ja läntisten kirkkokuntien perisyntioppi on alun perin häneltä peräisin. Augustinuksen mukaan Aadam oli syntiin langetessaan kadottanut sen vapauden, jonka hän oli luomisessa saanut, ja joutunut synnin ja kuoleman valtaan. Tämän perisynnin seurauksena ihmiseltä puuttuu syntymästään saakka sekä tahto että kyky hyvään; hän on kuollut synnissä. Augustinus oli predestinaatio- eli ennaltamääräämisopin kannattaja.[4][6]

Augustinuksen aikalainen, Johannes Cassianus vastaavasti korosti ihmisen kykyä myös hyvään. Kun ihminen tekee hyviä tekoja, hänen mukaansa Jumala vahvistaa armollaan näitä pyrkimyksiä.[7] Toisin kuin esimerkiksi Martti Luther, Johannes Cassianus vastusti ajatusta ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta, eli täydellisestä kyvyttömyydestä hyvän tekemiseen. Ihmisluonto on Cassianuksen mukaan lankeemuksen alainen, muttei täydellisesti. Hänen mukaansa pelastus on kuitenkin täysin Jumalan armon, ei ihmisen vapaan tahdon vaikutusta.[8]

Brittiläisestä munkista Pelagiuksesta alkunsa saaneen niin sanotun pelagiolaisen näkemyksen mukaan ihminen syntyy yhtä viattomana kuin Aadam, ihmisen tahto on täysin vapaa, ja ihmisellä on kyky ja tahto tehdä valintoja, joko hyvän puolesta tai vastaan. Jokaisella ihmisellä on kykyä omin voimin nousta synnistä, jos hän on langennut, sekä elää Jumalan tahdon mukaan. ”Luonnon on Jumala tehnyt, että se voi, jos se tahtoo, välttää syntiä.”[9][10]

Semipelagiolaisuus myöntää perisynnin ja armon välttämättömyyden, mutta väittää ettei inhimillistä vapautta ole kokonaan menetetty, se on vain heikentynyt synnin kautta. Semipelagiolaisuus opettaa ihmisen ottavan ensimmäisen askeleen pelastuksen tiellä ja Jumalan armon tulevan sitten myötävaikuttamaan ja auttamaan.[9]

Synergistinen käsitys jättää Jumalalle aloiteoikeuden ihmisen kääntymisessä, jota seuraa ihmisen osoittama aktiivisuus. Synergistinen käsitys näkee ihmisen vapaan päätöksen kääntyä Jumalan puoleen Jumalan työnä ihmisessä.[9]

Kristinuskon läntinen puoli (l. nykyiset roomalaiskatoliset ja protestantit) hylkäsivät pelagiolaiset ja semipelagiolaiset näkemykset mielestään harhaoppisina, valiten Augustinuksen näkemyksen, mutta hyläten hänen opetuksensa ennaltamäärämisestä.[6] Sen sijaan itäinen kristillisyys (ortodoksinen kirkko ja orientaaliortodoksiset kirkot) on lähempänä Cassianuksen semipelagiolaisuutta kuin augustinolaisuutta. Voidaankin karkeasti rajata, että läntinen kristillisyys on omaksunut Augustinuksen käsityksen ja itäinen Cassianuksen.

Katolinen kirkko

Katolinen kirkko opettaa ihmisellä olevan vapaan tahdon, ihmisellä on kyky tehdä parannus synneistään, joka katolisen tavan mukaan alkaa katumuksesta ja siitä seuraa rippi, jossa kaikki tehdyt synnit luetellaan ja lopuksi tapahtuu syntien sovittaminen. Syntien sovittaminen tapahtuu tekojen kautta, viisinkertaisia herran rukouksia, paastoja, almujen antamista, hyviä töitä jne. Luterilaisen näkemyksen mukaan katoliset parannuksen tekemisessä luottavat omiin töihinsä turhaan.[11][12]

Ortodoksinen kirkko

»Vain harvat kreikankieliset isät käsittelivät ilman kastetta kuolevien lasten kohtaloa, koska tästä asiasta ei ollut idässä kiistaa. Sitä paitsi heillä oli [läntisestä teologiasta] eroava näkemys ihmiskunnan nykytilasta. Kreikankielisille isille Aadamin synnin seurauksena ihmiset perivät turmeltuneisuuden, epävakauden ja kuolevaisuuden, ja mistä he voivat palata alkuperäiseen tilaan jumalallistumisessa, jonka mahdollistaa Kristuksen lunastustyö.[13]»

Ortodoksinen kirkko ja muu itäinen kristikunta pitää perisyntiä tai esi-isien syntiä (m.kreik. προγονικὸν ἁμάρτημα, progonikon hamartema) ihmiskunnan langenneena olotilana, muttei varsinaisena syntinä, joka olisi ihmiskunnan lankeemuksen seurausta. Aadamin syyllisyyden ei kuitenkaan katsota periytyvän hänen jälkeläisilleen. Ortodoksisen kirkon näkemyksen mukaan ihmisen Jumalan kuva ja kaltaisuus turmeltuivat osittain[14] Ortodoksinen kirkko opettaa, että ensimmäisen synnin jälkeen Jumalan kuva ihmisessä tosin on himmentynyt ja heikentynyt, mutta kuitenkin niin säilynyt, että ihminen sen jälkeenkin voi tehdä hyvää ja tulla Jumalan armon avulla pelastetuksi.[15] Nimitys perisynti on kuitenkin erityisesti suomen kielessä ongelmallinen, koska ortodoksisessa kirkossa opetetaan, että mikään synti ei periydy, ainoastaan alttius synnintekemiseen.[16]

Protestanttiset kirkot

Protestanttisessa teologiassa perisynti katsotaan aktuaaliseksi synniksiselvennä, ei pelkäksi asiantilaksi, ja protestanttisen teologian mukaan jokainen ihminen syntyy perisynnin turmelemana ja oletusarvoisesti kadotettuna (eli jokaisen ihmisen oletusarvoinen kohtalo on kuoltuaan joutua Helvettiin).[17]

Luterilainen teologia painottaa täydellistä ihmisen tahdon vapauden puutetta hengellisissä asioissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Luterilainen oppi ymmärtää kääntymisen olevan kokonaan Jumalan työtä. Armo ei kuitenkaan vaikuta vastustamattomasti, sen vuoksi kääntymättömyys on ihmisen oma syy.[18]

Luterilaisen kirkon virallinen kanta löytyy Yksimielisyyden ohjeesta.[19][4]

Schmalkaldenin julistus julistaa perisynnistä näin: ”Tämä perisynti on niin syvä ja kauhea luonnon turmio, ettei sitä yhdenkään ihmisen järki voi ymmärtää, vaan on se tunnettava ja uskottava Raamatun ilmoituksesta, Psalm. 51:7. Rom. 5:12 ja seur. 2 Mos. 33:3. 1 Mos 3:7 ja seur."[20]

Kalvinistisen perisyntikäsityksen mukaan jokainen ihminen on automaattisesti Jumalan vihollinen, ja perisynnin ansiosta Jumala vihaa koko ihmiskuntaa, paitsi niitä, jotka hän on kaikkivaltiudessaan predestinoinut eli ennalta määrännyt pelastukseen. Kalvinismiin kuuluu lisäksi partikularismi: perisynti on anteeksiantamaton kaikkien muiden kuin pelastukseen predestinoitujen osalta, eikä Kristuksen sovitustyö koske heitä.[21]

Perisynti ja islam

Vaikka islam ei tunne perisyntiä, se on kehitellyt sitä vastaavan opin, jonka mukaan Saatana pujahtaa ihmiseen ja houkuttelee hänet syntiin.[22] Sahih al-Bukhariin kuuluvan hadithin mukaan Saatana kiertää ihmisolennossa kuin veri hänen kehossaan. [22] Näin on kaikkien ihmisten, myös Muhammedin, kohdalla. Poikkeuksena on vain Jeesus.[23] Al-Bukharin hadithin mukaan: "Profeetta sanoi: Kun ihmislapsi syntyy, Saatana koskettaa häntä kehon molemmilta puolilta kahdella sormella lukuun ottamatta Jeesusta, Marian lasta, jota Saatana yritti koskettaa, mutta epäonnistui, sillä hän kosketti sen sijaan istukkaa." [24] Muhammed on myös synnitön, mutta tämä johtuu siitä, että Jumala on auttanut häntä kestämään Saatanan kiusaukset.[25] Poikkeuksena on vain saatanallisten jakeiden pujahtaminen Koraaniin. [26]

Saatana on syyllinen myös moniin niihin asioihin, joita kristinuskossa on ainakin menneisyydessä luettu perisynnin aiheuttamaksi. Islamissa Saatanan tekoja ovat muun muassa fyysiset vammat sekä naisten menstruaatio.[27] Jos naisella on kuukautiset, hän ei epäpyhän tilansa takia voi mennä moskeijaan tai rukoilla.[27] Saatana houkuttelee myös siveettömyyteen. Al-Tirmidhin hadithin mukaan "Nainen on piilotettava, sillä jos hän menee ulos, paholainen katsoo häneen."[25]

Lähteet

  • Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat (verkkoversio) Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 21.5.2008. Viitattu 30.12.2008.
  • Gummerus, Jaakko, Rosenqvist, V. T.: Kirkkohistoria, K. J. Gummerus, Jyväskylä 1908
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Vt. Pietilä, Antti J.: Vartija. Kirkollinen kuukauslehti, Helsinki, 1931
  • Saarisalo, Aapeli (toim.): Raamatun sanakirja, 2 p., Wsoy, Helsinki, 1952
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7
  • Tiililä, Osmo: Kristilliset kirkot ja lahkot, Wsoy, 1945
  • Useita tekijöitä: Lutherilaisen seurakunnan Opin ja uskon Tunnustuskirjat ja Upsalan kokouksen päätös, Weilin & Göös, Helsinki, 1897

Viitteet

  1. 1. Moos. 3:1–24
  2. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 191–192.
  3. original sin Encyclopaedia Britannica. Viitattu 12.5.2023.
  4. a b c Raamatun sanakirja, s. 1431–1432.
  5. Room. 5:12
  6. a b Gummerus, s. 42.
  7. Johannes Cassianus (Roomalainen): Nicene and Post-Nicene Fathers: Series II/Volume XI/John Cassian/Conferences of John Cassian, Part II/Conference XIII/Chapter 11 en.wikisource.org. Viitattu 16.9.2020. (englanniksi)
  8. Elton, Geoffrey Rudolph: Reformation Europe, 1517–1559, s. 136. Collins, 1963. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2020). (englanniksi)
  9. a b c Vartija 1931, s. 22.
  10. Gummerus, s. 41–42.
  11. Tunnustuskirjat, s. 306–308.
  12. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 129–134.
  13. Michael Sharkey (toim.): ”1. Historia Quaestionis: History and hermeneutics of Catholic Teaching. 1.2. The Greek Fathers”, International Theological Commission, Vol II: Texts and Documents, 1986-2007. Ignatius Press, 2009. ISBN 978-1586172268 (englanniksi)
  14. Hughes, Antony, V. Rev.: Ancestral Versus Original Sin: An Overview with Implications for Psychotherapy St. Mary Antiochian Orthodox Church, Cambridge, Massachusetts. (englanniksi)
  15. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 66–68.
  16. isä Lars Ahlbäck: Onko vastasyntynyt lapsi syntinen Ortodoksi.net. Viitattu 7.2.2018.
  17. Kristilliset kirkot ja lahkot, s. 193–195.
  18. Vartija 1931, s. 23, 27
  19. Yksimielisyyden ohje. Solida declaratio, täydellinen selitys. 1. Perisynti (Arkistoitu – Internet Archive)
  20. Tunnustuskirjat, s. 303.
  21. Vartija 1931, s. 23.
  22. a b Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 126–142. Isaac Publishing, 2013.
  23. Sookhdeo, 2013, 128
  24. Sahih al-Bukhari, Vol. 4, Book 54, Hadith 506 sunnah.com.
  25. a b Sookhdeo, 2013, 130
  26. Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. Translated by A. Guillaume, s. 165–166. Oxford University Press, 1955/2004.
  27. a b Sookhdeo, 2013, 128

Kirjallisuutta

  • Pyysiäinen, Ilkka: Synti: Ajatuksin, sanoin ja töin. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30141-8

Read other articles:

Zambales merupakan sebuah provinsi di Filipina. Ibu kotanya ialah Iba. Provinsi ini terletak di region Luzon Tengah. Provinsi ini memiliki luas wilayah 3.714 km² dengan memiliki jumlah penduduk 590,848 jiwa (2015). Provinsi ini memiliki angka kepadatan penduduk 160 jiwa/km². Munisipalitas Munisipalitas Jumlah Barangays Wilayah(km²) Penduduk(2015) Kepadatan penduduk(jiwa/km²) Botolan 57.707 Cabangan 27.174 Candelaria 27.174 Castillejos 64.841 Iba 50,506 Masinloc 47,719 Palauig 34,947...

 

Method of designating a version of a product Mk. redirects here. For other uses, see MK (disambiguation). This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Mark designation – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (July 2013) (Learn how and when to remove this template message) Two Ford Mondeo sedans...

 

Pour les articles homonymes, voir Enfer (homonymie). l'Enfer Pont sur l'Enfer, près du hameau de Vachéresson. Caractéristiques Longueur 3,33 km Bassin collecteur la Loire Régime Pluvial Cours Source Monts du Livradois · Localisation Champvert · Altitude 945 m · Coordonnées 45° 11′ 39″ N, 3° 50′ 32″ E Confluence Arzon · Localisation Vorey · Altitude 625 m · Coordonnées 45° 12′ 49″ N, 3° 51′ 55...

AssaatAssaat, 1954 Presiden Negara Republik Indonesiapresiden sementara Masa jabatan27 Desember 1949 – 15 Agustus 1950Perdana MenteriSoesanto Tirtoprodjo (Pjs.) Abdoel Halim PendahuluSoekarnoPenggantiSoekarnoKetua Komite Nasional Indonesia Pusat Ke-4Masa jabatan28 Februari 1947 – 27 Desember 1949 PendahuluSoepenoPenggantiJabatan DihapuskanMenteri Dalam Negeri Indonesia Ke-9Masa jabatan6 September 1950 – 27 April 1951PresidenSoekarnoPerdana MenteriMoham...

 

Синелобый амазон Научная классификация Домен:ЭукариотыЦарство:ЖивотныеПодцарство:ЭуметазоиБез ранга:Двусторонне-симметричныеБез ранга:ВторичноротыеТип:ХордовыеПодтип:ПозвоночныеИнфратип:ЧелюстноротыеНадкласс:ЧетвероногиеКлада:АмниотыКлада:ЗавропсидыКласс:Пт...

 

B

  此條目介紹的是拉丁字母中的第2个字母。关于其他用法,请见「B (消歧义)」。   提示:此条目页的主题不是希腊字母Β、西里尔字母В、Б、Ъ、Ь或德语字母ẞ、ß。 BB b(见下)用法書寫系統拉丁字母英文字母ISO基本拉丁字母(英语:ISO basic Latin alphabet)类型全音素文字相关所属語言拉丁语读音方法 [b][p][ɓ](适应变体)Unicode编码U+0042, U+0062字母顺位2数值 2歷史發...

Questa voce sugli argomenti cantanti brasiliani e attori brasiliani è solo un abbozzo. Contribuisci a migliorarla secondo le convenzioni di Wikipedia. Aurora Miranda nel film I tre caballeros Aurora Miranda da Cunha (Rio de Janeiro, 20 aprile 1915 – Rio de Janeiro, 22 dicembre 2005) è stata una cantante e attrice brasiliana. Era la sorella minore di Carmen Miranda. Indice 1 Biografia 2 Filmografia parziale 3 Altri progetti 4 Collegamenti esterni Biografia Aurora Miranda iniziò la c...

 

2018 New Mexico House of Representatives election ← 2016 November 6, 2018 2020 → All 70 seats in the New Mexico House of Representatives36 seats needed for a majority   Majority party Minority party   Leader Brian Egolf Nate Gentry (retired) Party Democratic Republican Leader's seat 47th - Santa Fe 30th - Albuquerque Last election 38 32 Seats before 39 31 Seats won 46 24 Seat change 7 7 Popular vote 364,291 244,576 Percentage 58.4...

 

Primera División Uruguaya 1968 Competizione Primera División Uruguaya Sport Calcio Edizione 65ª Organizzatore AUF Luogo  Uruguay Partecipanti 10 Formula 1 girone all'italiana Risultati Vincitore  Peñarol(29º titolo) Statistiche Miglior marcatore Rúben Bareño (8) R. García (8) Pedro Rocha (8) Alberto Spencer (8) Incontri disputati 90 Gol segnati 185 (2,06 per incontro) Cronologia della competizione 1967 1969 Manuale Il campionato era formato da dieci squadre e il P...

This article relies excessively on references to primary sources. Please improve this article by adding secondary or tertiary sources. Find sources: Central School of Ballet – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (September 2010) (Learn how and when to remove this message) Independent school in London, EnglandCentral School of BalletAddress21-22 Hatfields, Paris GardenLondon, SE1 8DJUnited KingdomInformationTypeIndependentMottoBecome the best p...

 

此條目需要补充更多来源。 (2021年7月4日)请协助補充多方面可靠来源以改善这篇条目,无法查证的内容可能會因為异议提出而被移除。致使用者:请搜索一下条目的标题(来源搜索:美国众议院 — 网页、新闻、书籍、学术、图像),以检查网络上是否存在该主题的更多可靠来源(判定指引)。 美國眾議院 United States House of Representatives第118届美国国会众议院徽章 众议院旗...

 

This article is about the family of Iranian anti-tank missiles. For Iran's anti-ship missile, see Raad (anti-ship missile). For Iran's air defense system, see Raad (air defense system). For Pakistan's cruise missile, see Ra'ad. Anti-tank missile RAAD RAAD-TTypeAnti-tank missilePlace of originIranService historyIn service1988–presentUsed bySee OperatorsWars2006 Lebanon WarSyrian Civil WarIraqi Civil WarProduction historyDesignerKBMManufacturerParchin Missile Industries ...

1900年美國總統選舉 ← 1896 1900年11月6日 1904 → 447張選舉人票獲勝需224張選舉人票投票率73.2%[1] ▼ 6.1 %   获提名人 威廉·麥金利 威廉·詹寧斯·布賴恩 政党 共和黨 民主党 家鄉州 俄亥俄州 內布拉斯加州 竞选搭档 西奧多·羅斯福 阿德萊·史蒂文森一世 选举人票 292 155 胜出州/省 28 17 民選得票 7,228,864 6,370,932 得票率 51.6% 45.5% 總統選舉結果地圖,紅色代表...

 

Legislative body of a municipality or local government area Legislature Chambers Unicameralism Bicameralism Tricameralism Multicameralism Upper house (Senate) Lower house Parliament Parliamentary system Parliamentary group Speaker Parliamentary leader Member of parliament Whip Clerk International parliament Parliamentary procedure Committee Quorum Motion (no-confidence) Types Parliament (Member of Parliament) Congress (Member of Congress) Municipal council (Councillor) The Estates (States-Gen...

 

1878 Rhode Island gubernatorial election ← 1877 April 3, 1878 1879 →   Nominee Charles C. Van Zandt Isaac Lawrence Party Republican Democratic Popular vote 11,454 7,639 Percentage 58.12% 38.76% Governor before election Charles C. Van Zandt Republican Elected Governor Charles C. Van Zandt Republican Elections in Rhode Island Federal government Presidential elections 1792 1796 1800 1804 1808 1812 1816 1820 1824 1828 1832 1836 1840 1844 1848 1852 1856 1860 1864 1...

منليك الثاني، امبراطور إثيوپيا. اتفاقية أديس أبابا بين بريطانيا وإثيوبيا، الموقعة في 15 مايو 1902م، ووقعها بريطانيا بالنيابة عن السودان، وأهم ما فيها المادة الثالثة التي تنص على: إن الإمبراطور الإثيوبي منليك الثاني يعد بألا يبني أو يسمح ببناء أي أعمال على النيل الأزرق وبحير...

 

Ministerial position in the UK Government United KingdomParliamentary Under-Secretary of State for Industry and Economic SecurityRoyal Arms of His Majesty's GovernmentIncumbentAlan Maksince 26 March 2024Department for Business and TradeStyleThe Right Honourable(within the UK and Commonwealth)TypeMinister of the CrownStatusMinister of StateMember ofHis Majesty's GovernmentReports toSecretary of State for Business and TradeSeatWestminsterNominatorPrime MinisterAppointerThe Monarch(on the a...

 

Make Mine MusicOriginal theatrical release posterSutradaraJack KinneyClyde GeronimiHamilton LuskeJoshua MeadorRobert CormackProduserWalt DisneyDitulis olehWalt DisneyJames BordreroHomer BrightmanErwin GrahamEric GurneyT. HeeSylvia HollandDick HuemerDick KelseyJesse MarshTom OrebCap PalmerErdman PennerHarry ReevesDick ShawJohn WalbridgeRoy WilliamsPemeranNelson EddyDinah ShoreBenny GoodmanThe Andrews SistersJerry ColonnaSterling HollowayAndy RussellDavid LichineTania RiabouchinskayaThe Pied Pi...

This article is about the men's league. For the women's league, see Women's South Island League (New Zealand). Football leagueSouthern LeagueFounded2021; 3 years ago (2021)Country New ZealandConfederationOFC (Oceania)Number of teams10Level on pyramid2Feeder toNational LeagueRelegation toCanterbury PremiershipNelson Bays PremiershipSouthern PremiershipDomestic cup(s)Chatham CupCurrent championsChristchurch United (2nd title) (2023)Most championshipsChristchurch United (2 titl...

 

Welsh local election 2017 Carmarthenshire County Council election ← 2012 4 May 2017 2022 → All 74 seats to Carmarthenshire County Council37 seats needed for a majority   First party Second party Third party   Lab Ind Leader Emlyn Dole Jeff Edmunds Party Plaid Cymru Labour Independent Leader's seat Llannon Bigyn Last election 28 seats, 37.8% 23 seats, 31.1% 23 seats, 29.7% Seats won 36 22 16 Seat change 8 1 7 Popular vote 31,215 24,358 1...