Ehtoollinen eli eukaristia (m.kreik.eὐχαριστία, eukharistia) on kristillinenrituaali, jota pidetään kristinuskon suuntauksesta riippuen sakramenttina tai seurakuntamääräyksenä ja kristillisen uskon ilmaisuna. Se on juhla-ateria, jossa leivän ja viinin katsotaan kristinuskon suuntauksesta riippuen joko olevan Jeesuksen ruumis ja veri tai edustavan niitä. Ehtoollista vietetään Raamatussa esitetyn Jeesuksen käskyn mukaisesti hänen ristinkuolemansa muistoksi. Eräät kristilliset liikkeet, kuten Pelastusarmeija ja kveekarit, eivät vietä ehtoollista ollenkaan.[1]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Kristinuskon ehtoollisen esikuvana ovat väljästi ottaen monet juutalaisuuden ruokaseremoniat. Erityisesti ehtoollisen taustalla on juutalainen pesah-ateria, jota vietetään Egyptinorjuudesta pois pääsyn muistoksi. Eksegeettisessä tutkimuksessa on jonkin verran erimielisyyttä, onko ehtoollisen taustalla juuri seder-ateria vai jokin muu juutalainen muistoateria. Joka tapauksessa kristinuskon syntyessä kristityt itse tulkitsivat hyvin pian ehtoollisen liittyvän pääsiäisateriaan ja pääsiäislampaan teurastamiseen sekä siitä seuraavaan uhrisymboliikkaan.
Kristillisen ehtoolliskäsityksen ja tulkinnan taustalla voidaan katsoa olevan vaikutteita myös hellenistisistä uskonnoista. Ne puolestaan palautuvat sekä itämaiseen että muinaiskreikkalaiseen uskomusmaailmaan. Tutkimuksessa on osoittautunut vaikeaksi arvioida, mikä näiden hellenististen kulttien suora vaikutus kristillisen ehtoollisen syntymiseen on ollut. Ne ovat luultavimmin vaikuttaneet ehtoollisen opilliseen ilmaisemiseen ja siihen, kuinka aikalaiset ovat voineet ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Kristinuskon levittäytyessä Palestiinan ulkopuolelle hellenistiset kultit ovat muodostaneet tärkeän viitekehyksen, johon ihmisten kokemusmaailma on liittynyt.
Dionysos-mysteerioissa paloiteltiin ja syötiin Dionysos-jumalaa symboloiva härkä, joka oli Dionysoksen inkarnaatio eli lihaksi tullut jumala. Liha syötiin raakana ja veri juotiin. Historioitsija Plutarkhos (k. 120-luvulla) kertoo, että vielä tuolloin uhrilampaan liha syötiin raakana ja veri juotiin. Dionysos-kultista kehittyneessä orfilaisuudessa uhrin syöminen tuotti välittömän jumalyhteyden lisäksi syntien anteeksisaamisen ja turvasi kuolemanjälkeisen autuuden. Myöhäisantiikin eleusilaisissa mysteerioissa käytettiin lihan ja veren tilalla jo leipää, vettä ja viiniä. Vastaavanlainen käytäntö on mahdollisesti ollut myös käytössä persialaistaustaisessa Mithran-kultissa.
Ehtoollisen asettaminen
Juan de Juanes, Kristus eukaristisena vapahtajana, 1500-luku.
Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.
Katoliselle kirkolle eukaristia on keskeinen uskonkappale. Katolisella on velvollisuus osallistua eukaristian viettoon sunnuntaisin sekä tiettyinä niin sanottuina velvoittavina juhlapyhinä.
Katolinen kirkko opettaa leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio). Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi muuttuneen pyhän kommuunion. Tämä oppi hyväksyttiin vuoden 1215 neljännessä lateraanikokouksessa. Siihen asti oli ollut voimassa Augustinuksen opetuksiin perustuva käsitys ehtoollisen luonteesta. Kirkon ohjeiden mukaan katolisen tulisi nauttia pyhä kommuunio ainakin kerran vuodessa, pääsiäisenä. Tätä ennen tulee ripittäytyä ollakseen armon tilassa ja pidättäytyä ruoasta ja muista juomista kuin vedestä vähintään tunnin ajan.
Eukaristian luonteen vuoksi ehtoollisleipää ja viiniä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella. Erikoistapauksissa pyhä kommuunio voidaan saada myös eukaristian vieton ulkopuolella.
Katolisen kirkon mukaan ehtoollisella käytettävä viini ei saa olla vahvuudeltaan yli 18 tilavuusprosenttia.[5] Tätä vahvemman viinin käyttö johtaa siihen, että ehtoollinen ei ole pätevä.[6]
Pohjoismaissa käytössä oleva käsimerkki, jolla ehtoollisjonossa oleva ei-katolilainen osoittaa papille laittamalla oikean kätensä vasemmalle olkapäälleen, ettei osallistu ehtoolliselle mutta pyytää papin siunaavan häntä ei ole tunnettu Pohjoismaiden ulkopuolella.[7]
Ennen ehtoollista edellytetään paastoamista, mikäli henkilön terveys sen sallii. On myös hyvä lukea ennen liturgiaa ehtoolliseen valmistavat rukoukset. Näitten keskeisin tarkoitus on auttaa ehtoolliselle tulijaa pääsemään nöyrään mielentilaan ja ymmärtämään ehtoollinen Jumalan lahjaksi. Nämä teot eivät kuitenkaan tee ihmistä otollisemmaksi ehtoolliseen.[8]
Liturgian keskeisessä anafora-osassa ehtoollislahjoina esiin kannetut leipä ja viini muuttuvat Pyhän Hengen avuksihuutamisen (m.kreik.ἐπίκλησις, epikleesis) vaikutuksesta Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, jotka jaetaan Ehtoollisen sakramenttiin valmistautuneille ortodoksisille uskovaisille. Pyhitetyt lahjat nautitaan ortodoksisessa kirkossa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuudeksi, syntien anteeksi antamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.[8]
Reformoitu ehtoolliskäsitys
Uskonpuhdistuksessa syntynyt reformoitu ehtoolliskäsitys ei hyväksy käsitystä, että ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri olisi jollakin erityisellä tavalla läsnä. Ulrich Zwingli opetti, että ehtoollinen mahdollistaa kristitylle Kristuksen hengellisen läsnäolon. Jean Calvin, jonka kanta oli lähempänä Martti Lutherin kantaa, opetti Kristuksen ”todellista mutta hengellistä läsnäoloa” ehtoollisessa, mutta pikemminkin ehtoollisen sakramentaalisessa toiminnassa kuin leivässä ja viinissä.[1]
Reformoidun käsityksen taustalla on Jumalan olemusta koskeva periaate, että äärellinen ei voi sisältää itseensä ääretöntä (lat.finitum non capax infinitum). Käsityksen mukaan ääretön Jumala ei voi sitoutua äärelliseen elementtiin, esimerkiksi leipään tai viiniin. Jumala tosin ylläpitää koko luotua todellisuutta ja on Pyhän Henkensä välityksellä läsnä kaikkialla maailmassa.
Reformoidussa ehtoolliskäsityksessä ehtoollista voidaan kutsua sakramentiksi, mutta se ei sisällä käsitystä Kristuksen erityisestä läsnäolosta ehtoollisaineissa eli reaalipreesensistä. Tämän vuoksi ehtoollinen ymmärretään Kristuksen käskyn kuuliaisena toteuttamisena sekä muistoateriana. Tätä käsitystä kutsutaan usein myös symboliseksi eli vertauskuvalliseksi ehtoolliskäsitykseksi. Martti Luther huomautti reformoidusta ehtoollisopista, että reformoidut voisivat leivän ja viinin syömisen sijasta kajauttaa laulun Kristuksen taivaaseen astumisesta. Hän ei suostunut yhteistyöhön reformoitujen kanssa, jotka olivat hänen mielestään sakramentin vihollisia.
Reformoitua ehtoolliskäsitystä edustavat Suomessa yleensä niin sanottujen vapaiden suuntien seurakunnat, kuten Vapaakirkko ja Helluntaiherätys.
Anglikaaninen ja metodistinen ehtoolliskäsitys
Anglikaanisen kirkon uskontunnus 39 artiklaa vuodelta 1563 kuvaa ehtoollisen sakramentiksi, jonka osallistujat tulevat hengellisesti osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Artiklojen mukaan tätä osallisuutta ei pidä ymmärtää katolisen transsubstantiaatio-opin mukaisesti. Sen sijaan artikloissa julistetaan, että ehtoollisen leivän ja viinin olemus ei muutu. Pikemminkin osallistujat saavat ravinnokseen Kristuksen ruumiin uskon kautta. Ehtoollinen on tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei palvottavaksi. Ehtoollista vietetään messun yhteydessä. Anglikaanikirkon korkeakirkollinen ja anglokatolinen suuntaus ovat ehtoolliskäsityksessään lähempänä katolista kirkkoa.[9][1]
Anglikaanikirkosta irtautuneen metodistiliikkeenArticles of Religion -uskontunnustus vuodelta 1784 kuvaa ehtoollista 39 artiklan tapaan. Metodistit voivat käyttää ehtoollisella viinirypälemehua viinin sijaan. Käymättömän viinirypälemehun valmistusmenetelmän keksi metodistipastori ja raittiusaatteen kannattaja Thomas Bramwell Welch.[10][11]
Evankelis-luterilainen kirkko
Evankelis-luterilainen oppi ehtoollisesta
Luterilainen teologia ei juuri muodosta tulkintoja Jeesuksen sanoista ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” (Matt. 26:26). Luterilainen kirkko ei kuitenkaan opeta katolisen kirkon tavoin leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Leipä säilyy leipänä ja viini viininä, mutta niiden mukana ja ohella ehtoollisen nauttija saa todella Kristuksen ruumiin ja veren. Toisin kuin monissa muissa protestanttisissa suuntauksissa, luterilaisen teologian mukaan leipä ja viini eivät symboloi Kristuksen ruumista ja verta eivätkä muutu niiksi vaan ovat ne. Toisin sanoen Kristus on läsnä leivässä ja viinissä (reaalipreesens-oppi). Ehtoollisessa ihminen saa syntinsä anteeksi. Ehtoollisen ajatellaan samalla olevan kiitosateria, jossa kiitetään Jumalaa hänen lahjoistaan. Myöskin ehtoollisen ajatellaan olevan rakkauden ateria, jossa koko seurakunta kokoontuu yhteen [12]. Paavali kirjoittaa: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?”[13] Luterilaiset katsovat, että Paavalin kuvaama osallisuus Kristuksesta on samaa kuin osallisuus syntien anteeksiantamuksesta. Niinpä he hakevat ehtoolliselta syntien anteeksiantamusta uskon vahvistukseksi. Luterilaisten mukaan leivässä ja viinissä itsessään ei ole mitään maagista voimaa, vaan niihin liittyy vaikuttava Jumalan sana.
Kirkkoisä Augustinuksen sanat kuvaavat luterilaista sakramenttioppia: ”Sakramentti syntyy, kun Jumalan sana liittyy aineeseen.” Tällä tavalla määriteltynä Raamatusta löytyy monia sakramentteja, esimerkiksi vaskikäärme[14] oli väliaikainen sellainen, ja Jordan-joen vesi toimi henkilökohtaisena sakramenttina sotapäällikkö Naemanille[15]. Sekä vaskikäärmeeseen että Jordanin veteen liittyi Jumalan sana, joka lupasi israelilaisille parantumisen käärmeen puremasta Siinailla ja Naemanille parantumisen spitaalista. Samalla tavalla ehtoollisen leipään ja viiniin liittyy Jumalan sana, joka vaikuttaa sen, mitä se sanoo.
Luterilaiset eivät opeta, että Kristus uhrataan uudestaan joka ehtoollisella syntien anteeksiantamiseksi, kuten katolinen kirkko opettaa puhuen messu-uhrista. Luterilainen osallisuus syntien anteeksiantamuksesta eli Kristuksesta ehtoollisella on osallisuutta Kristuksen Golgatalla suorittamasta sovituksesta. Muita uhreja ei tarvita kuin ainoastaan tämä historiassa kerran tapahtunut Jeesuksen uhraaminen Golgatalla.
Luterilaisessa kirkossa ollaan erimielisiä siitä, säilyykö ehtoollisen konsekraatio myös messun jälkeen, vai ovatko ehtoollisaineet messun jälkeen jälleen vain tavallista leipää ja viiniä. Luterilaisessa in usu -opissa on tähdennetty, että ehtoollinen on ehtoollinen vain käytössään. Se on siis tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei esimerkiksi palvottavaksi messun ulkopuolella.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ehtoolliskäytäntö
Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko, joka tavallisesti jakaa viinin. Jos joku on kuolemanvaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa. Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen, mutta myös konfirmoimaton kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.
Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Itsenäisesti ehtoolliselle voi osallistua konfirmoitu luterilaisen kirkon jäsen. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979. Nykyään ehtoolliselle voi osallistua myös rippikoulun aikana opettajan johdolla. Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkastaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu osallistumaan siihen. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan. Ehtoollinen voidaan antaa myös henkilölle, joka ei ole siihen muutoin oikeutettu, jos hän on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen. Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen tajuamisesta. Kyse on erityistilanteesta.[16]
Kristillisperäiset yhteisöt
Jehovan todistajat
Jehovan todistajissa ehtoollista kutsutaan muistojuhlaksi. Liikkeen ainoa vuotuinen uskonnollinen juhla on Jeesuksen kuoleman muistojuhla, jota Jeesus on yhteisön mukaan Raamatussa kehottanut kristittyjä viettämään. Muistojuhlaa vietetään kerran vuodessa juutalaisen kalenterin mukaan 14. päivänä nisankuuta (eli abibkuuta) auringonlaskun jälkeen joka yleensä sattuu täydeksikuuksi. Aluksi lauletaan laulu ja pidetään rukous, minkä jälkeen seuraa puhe, jossa selitetään Jeesuksen kuoleman ja muistoaterian merkitystä. Sen jälkeen jaetaan ”vertauskuvat” eli leipä ja viini. Nimitys ”vertauskuvat” perustuu siihen, että Jehovan todistajat uskovat leivän ja viinin vertauskuvaavan Jeesuksen verta ja lihaa: ne eivät muutu Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Jehovan todistajat uskovat, että Jeesuksen olinpaikka on nykyaikana taivas, jossa hän hallitsee kuninkaana.[17]
Leipää ja viiniä muistojuhlassa nauttivat vain ne, jotka tuntevat kuuluvansa 144 000:een hengestä siinneeseen, joilla on taivaallinen toivo. Heidän joukossaan on muutamia suomalaisia, mutta heistä ei tehdä maakohtaista tilastoa. Suurin osa läsnäolijoista ei osallistu ehtoolliseen, vaan he seuraavat tilaisuutta ”kunnioittavina tarkkailijoina”, jotka eivät syö leipää tai juo viiniä vaan ojentavat heille tarjotun leivän ja viinin eteenpäin niistä kieltäytyen. Vuoden 2020 muistojuhlassa leipään ja viiniin otti osaa 21 182 henkilöä ympäri maailman ja kaiken kaikkiaan muistojuhlassa oli läsnä 17 844 773 henkilöä.[18]
Mormonismissa ehtoollista kutsutaan sakramentiksi. Viinin sijaan siinä nautitaan vettä ja lisäksi leipää.[19] Veden juominen perustuu Viisauden sanaan (Opin ja liittojen 89. luku), joka kehottaa välttämään viiniä, väkijuomia ja tupakkaa.[20] Jae 89:5 tosin nimenomaisesti sallii viinin juomisen, ”kun kokonnutte yhteen antamaan uhriksi sakramenttinne [Herran edessä]”.[21] Viisauden sanaa ei vielä mormonismin perustajan Joseph Smithin (1805–1844) aikaan noudatettu ehdottomasti, mutta sen tulkinta tiukkeni 1900-luvulla.[22]
Sakramentin yhteydessä mormonit muistavat Jeesuksen sovitusuhria ja uudistavat upotuskasteessa antamansa lupaukset.[19]Sakramenttikokous järjestetään sunnuntaisin ja kestää noin tunnin. Se on seuraukuntien jokaviikkoisten kokoontumisten tärkein tilaisuus ja vastaa jumalanpalvelusta. Ohjelmaan kuuluu eukäteen valmisteltuja puheita, yhteislaulua, rukoilua ja ehtoollisen nauttiminen.[23] Sakramentin toimittamisen valtuus kuuluu Aaronin pappeuteen[24] eli käytännössä kaikille kirkon oppien mukaan eläville vähintään 12-vuotiaille miespuolisille jäsenille.[25]
Sakramenttileipä ja -vesi siunataan ennen nauttimista.[26] Rukouksella on tarkka sanamuoto, joka perustuu Opin ja liittojen 20. lukuun (jakeet 77 ja 79).[27] Sakramenttikokouksessa siunaaminen on yleensä noin 15–18-vuotiaiden poikien vastuulla. Hieman heitä nuoremmat diakonipojat jakavat veden ja leivän seurakuntalaisille.[26]
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon julkaisema Evankeliumin periaatteet pitää sakramenttia eräänä korotuksen kannalta keskeisistä toimituksista: ”Herra käskee meitä kaikkia – – käymään kirkkomme kokouksissa mahdollisimman säännöllisesti, jotta voimme uudistaa kasteenliittomme nauttimalla sakramentin”.[28]
_-_The_Last_Supper_(1495-1498).jpg)
