Ortodoksinen diakoni pukeutuneena kierreorariin ja stikariin
Diakoni (kreik.διάκονος, diakonos) on perinteisen käsityksen mukaan ollut alkukristillisessä seurakunnassa köyhien ja sairaiden hoitaja.[1] Perinteen mukaan Apostolien tekojen kuudessa luvussa kerrotaan ensimmäisten "diakonien" (diakonos) valinnasta. Heidän tehtävänään oli avustusten ja ruoan jakaminen köyhille. Viime vuosina raamatuntutkimus on kuitenkin kiistänyt käsityksen, että Apostolien tekojen kuvaus viittaisi diakonian viran syntyyn. Kyseisessä luvussa ei edes mainita sanaa diakonos ja lisäksi valitut henkilöt toimivat jatkossa julistustehtävissä. Pastoraalikirjeissä diakonos-nimitys viittaa yleiseen seurakunnalliseen toimeen, johon lienee kuulunut selkeä yhteys jumalanpalveluksen toimittamiseen. On myöhempiä viitteitä siitä, että ruoan jakaminen liittyi erityisesti yhteisestä jumalanpalveluksesta vietävien ruoka-aineiden ja myös sakramentin viemiseen niille, jotka eivät voineet olla jumalanpalveluksessa mukana. Diakonin virka jäsentyi vähitellen piispan apulaiseksi jumalanpalvelustehtävissä ja sen mukana papillisen viran hoitajaksi.
Anglikaaninen pappi pukeutuneena diakonin jumalanpalvelusasuun.
Protestanttisissa kirkoissa diakoni tätä nykyä merkitsee joko seurakunnan palveluksessa olevaa käytännöllistä laupeudentoimintaa tekevää henkilöä (karitatiivinen palvelu) tai liturgista diakonaattia, jossa diakonilla on jumalanpalvelustehtäviä sekä erityisiä kirkollisia oikeuksia suorittaa pyhiä toimituksia. Karitatiivisen diakonin virka on ollut vallalla erityisesti Saksassa ja Pohjoismaissa, kun puolestaan anglikaaninen kirkko on säilyttänyt liturgisen diakonin viran. Luterilaisessa kirkossa on korostettu kirkon erityisen viran ykseyttä niin, että diakonin virka on irtautunut jumalanpalveluksista ja kirkon pyhistä toimituksista. Anglikaanisessa kirkossa on sen sijaan korostettu kirkon erityisen viran kolmisäikeisyyttä, jolloin diakonin virkaa on pidetty yhtenä erityisen viran osana yhdessä papin ja piispan kanssa.
Aikaisemmin diakoniatyötä tekevästä naisesta on käytetty nimitystä diakonissa ja miehestä nimitystä diakoni. Nykyisin kuitenkin diakoni on henkilö, joka on opiskellut sosionomi (AMK) -tutkinnon diakonin suuntautumisvaihtoehdolla, ja diakonissa on henkilö, joka on opiskellut sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon diakoniatyön suuntautumisvaihtoehdolla. Diakoni ja diakonissa -nimitykset eivät ole sukupuolisidonnaisia vaan koulutussidonnaisia.
Suomessa diakonien koulutus käynnistyi vuonna 1901 Sortavalan diakonialaitoksella seurakuntapalvelija -nimisenä koulutuksena. Kyseinen, vain miehille tarkoitettu, diakonia-alan koulutus päättyi kuitenkin jo 1920-luvulla. Diakonien koulutus käynnistyi uudelleen vuonna 1953 SeurakuntaopistollaJärvenpäässä, johon otettiin opiskelijoiksi sekä miehiä että naisia. Diakoniksi ja diakonissaksi voi nykyisin opiskella Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Yrkeshögskolan Noviassa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkirkkojärjestyksen mukaan seurakunnassa tulee olla diakonian virka (diakoni tai diakonissa). Kelpoisuutena olevan tutkinnon päättää kirkkohallitus (Arkistoitu – Internet Archive). Virka voi olla seurakuntien yhteinen. Diakonin valitsee seurakunnan kirkkoneuvosto, seurakuntayhtymässä seurakuntaneuvosto.
Diakonin viran liturginen luonne on viime vuosina vahvistunut. Jumalanpalveluksen oppaan mukaisesti (s. 79) diakonian virkaan vihitty voi tehdä useita tehtäviä jumalanpalveluksessa. Diakonian virkaan vihityllä on myös oikeus viedä messusta ehtoollinen seurakuntalaisen kotiin ja toimittaa lyhyt ehtoollishetki sairaan ehtoollisen kaavalla (s. 102).
Piispainkokous on antanut suosituksen diakonian virkaan vihkimisestä 2016 ja uudistanut suosituksen 2021. Suositus yhdenmukaistaa eri hiippakuntien käytäntöjä diakonian virkaan vihkimisessä. Suostuksen mukaisesti vihkimystä anovalta edellytetään kirkkohallituksen päätöksen mukaista koulutusta sekä vokaatiota eli seurakunnan kutsua palvelemaan diakonian virassa. Tietyin edellytyksin diakonian virkaan voidaan vihkiä koulutusvaatimukset täyttävä henkilö myös kristillisen järjestön tai vastaavan palvelukseen. Diakonian virkaan vihkimyksen toimittaa aina piispa. Vihkimys antaa oikeuden käyttää viran näkyvinä tunnuksina vihreää virkapaitaa (ns. pantapaita) sekä jumalanpalveluksessa stolaa, joka kulkee vasemmalta olkapäältä vinottain rinnan yli.
Ortodoksisen kirkon diakonin tehtävänä on auttaa jumalanpalveluksissa piispaa tai pappia. Diakoniksi vihkimiseen tarvittava kanoninen ikä on 25 vuotta. Ennen diakoniksi vihkimistä hänet on vihitty ipodiakoniksi. Diakoni voi saada arvonimen ylidiakoni, jonka myöntää piispa. Aikaisemmin ortodoksisessa kirkossa oli myös diakonissan virka, joka monin tavoin vastasi tehtäviltään diakonia. Siitä kuuluiko diakonissa ns. alempaan papistoon lukijan, veisaajan ja ipodiakonin kanssa, vai onko kyseessä diakonin kanssa rinnastettava vihkimys, on ollut keskustelua tutkijoiden parissa. Ortodoksinen kirkko ei katso näiden olleen rinnastettavia vihkimyksiä.
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa diakoni on Aaronin pappeuden eli kirkon alemman pappeuden viroista ja kutsumuksista alhaisin. Diakoniksi voidaan kutsua jokainen kirkon miespuolinen jäsen, joka on täyttänyt kaksitoista vuotta ja joka elää evankeliumin mukaista elämää. Tämä tarkoittaa siveellistä ja puhdasta elämää, säännöllistä osallistumista kirkon jumalanpalveluksiin sekä muutenkin uskollisuutta kirkon opetukselle. Nuoren arvollisuus diakoniksi päätetään yleensä seurakunnan piispan haastattelussa.
MAP-kirkkoon aikuisiällä liittynyt mies voi saada vihkimyksen diakoniksi, mutta tämä on nykyään harvinaista. Yleensä hänet asetetaan suoraan johonkin korkeampaan pappeuden virkaan.
Oppi ja liitot, eräs MAP-kirkon pyhistä kirjoituksista, ei määrittele tarkemmin diakonien tehtäviä. Heidän tulee kuitenkin "varoittaa, selittää, kehottaa ja opettaa sekä kutsua kaikkia Kristuksen tykö" (Oppi ja liitot 20:59). Lisäksi diakonien tulee avustaa opettajia kaikessa, missä he tarvitsevat apua (Oppi ja liitot 20:57). Käytännössä diakonien velvollisuudeksi on muodostunut sakramentin eli leivän ja veden jakaminen sunnuntain sakramenttikokouksessa. He myös keräävät kuukausittaisen paastouhrin, usein käymällä vierailulla jäsenten kodeissa. Diakonit ovat ainoita pappeudenhaltijoita piispakuntaan kuuluvien lisäksi, joilla on oikeus hoitaa seurakunnan rahaliikennettä. Sakramenttikokouksissa diakoni voi myös toimia piispakunnan avustajana käytännön asioissa.
Diakonien koorumi eli pappeudenhaltijoiden ryhmä saa olla enintään kahdentoista jäsenen suuruinen (Oppi ja liitot 107:86). Tämän takia diakonien koorumeita saattaa olla suurissa seurakunnissa kaksi tai jopa kolme. Pienen koon tarkoituksena on auttaa nuorten oppimista pappeuden velvollisuuksiinsa sekä mahdollistaa heidän hengellinen kasvunsa. Pappeuskokousten aikana diakonit opiskelevat evankeliumin periaatteita tai puhuvat käytännön palvelutyöstä. Diakonien koorumia johtaa presidentti kahden neuvonantajansa kanssa.
Aejmelaus, Lars: Hurmosliikkeestä järjestäytyneeksi kirkoksi. Teoksessa: R. Sollamo (toim.) Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi. s. 120-131. Suomen eksegeettinen seura, 1991. ISBN 951-9217-10-X
