Ehdoton pelastusvarmuus

Ehdoton pelastusvarmuus, jota kuvataan myös sanonnalla "kerran pelastettu, aina pelastettu ", on usko siihen, että siitä hetkestä lähtien, kun ihminen tulee kristityksi, hän pelastuu helvetistä eikä menetä pelastusta koskaan. Kun ihminen on todella "syntynyt Jumalasta" eli "uudestisyntynyt" Pyhän Hengen vaikutuksesta, mikään taivaassa tai maassa "ei pysty erottamaan häntä Jumalan rakkaudesta" (Room. 8:39) eikä siis kumota kristityksi kääntymisen vaikutuksia.

Usko ehdottomaan pelastusvarmuuteen on yleinen kalvinistien keskuudessa, mutta oppi esiintyy myös ilmaisen armon teologiassa, hyperarmon teologiassa ja baptistien "vapaan tahdon" teologiassa.

Historia

Yksi Augustinuksen viimeisistä teoksista käsittelee kestävyyden lahjaa. Teoksessaan Augustinus huomauttaa, että ihmiset eivät voi tietää, ovatko he saaneet tuon lahjan Jumalalta vai eivät.[1] Koska Augustinus hyväksyi opin, että Pyhä Henki otetaan vastaan ​​kasteessa, joka tuottaa uudelleensyntymisen (pelastuksen), hän yrittivät selittää, miksi jotkut uudelleensyntyneet vauvat jatkoivat uskossa, kun taas toiset kastetut lapset luopuivat uskosta ja jopa elivät moraalitonta elämää. Molemmilla ryhmillä oli Pyhä Henki, joten miten voidaan selittää ero? Augustinus päätteli, että Jumalan täytyy antaa toinen armon lahja, jota kutsutaan sitkeydeksi. Sinnikkyyden lahja annetaan vain joillekin kastetuille vauvoille.[2]

Jovinianus uskoi, ehdottomaan pelastusvarmuuteen. Jovinianuksen mukaan, kaikki jotka uskovat Jeesukseen pysyvät uskossa loppuun asti.[3]

Ilmaisen armon teologian ensimmäiset kirjalliset maininnat tulevat 400-luvulta.[4] Ja Pseudo-Khrysostomoksen (500-luku) opista löytyy samanlaisia piirteitä ilmaisen armon teologian kanssa.[5]

Jean Calvin

Kalvinismi

Kalvinismin oppi ehdottomasta pelastuksen varmuudesta on looginen seuraus Jean Calvinin predestinaatio opista. Tämän mukaan tosikristityt jatkavat hyvissä töissä ja uskossa. Koska usko on Jumalan täydellinen lahja, se väistämättä saa aikaan sitkeyttä uskossa ja hyviä tekoja. Näin ollen tosikristitty ei voi menettää pelastusta, koska apostasia ei ole mahdollinen.[6] Kalvinismin mukaan hyvät teot ovat todiste pelastavasta uskosta, ja jos kristitty ei tee hyviä tekoja, hän ei koskaan ollutkaan pelastunut.[7]

Ilmaisen armon teologia

Ilmaisen armon teologian mukaan jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen, pääsee taivaaseen myöhemmistä teoistaan riippumatta. Myöhemmät synnit tai edes uskosta luopuminen eli apostasia eivät estä lopullista pelastusta, vaikka Jumala kurittaakin syntiä tehneitä kristittyjä. [8] Ilmaisen armon teologit eivät usko että varoitukset uudessa testamentissa kuten Heprealaiskirjeessä koskevat pelastusta, mutta ne yleensä ymmärretään joko varoituksena taivaallisten aarteiden menettämisestä taikka maanpäällisestä kurituksesta.[9][10]

Zane Hodges

Opin tunnettuja edustajia, akateemikkoja ja teologeja ovat mm. Zane Hodges, Lewis Sperry Chafer, Watchman Nee, Charlie Bing, Joseph Dillow, Bob Wilkin, Norman Geisler, Charles Ryrie ja Dave Anderson. [11][12][13]

Hyperarmon teologia

Termi "Hyperarmo" on liitetty oppiin, jota jotkut karismaattiset kristityt, kuten Joseph Prince, opettavat tänäpäivänä. Hyperarmon teologia opettaa vahvaa muotoa ehdottomasta pelastusvarmuudesta, näkee yhteyden Jumalan kanssa ehdottomana ja kieltää, että kristityillä olisi iankaikkisuudessa erilaisia palkintoja. Tämä näkemys on samankaltainen kuin ilmaisen armon teologia, mutta ilmaisen armon teologia erottuu hyperarmon teologiasta opettamalla, että kristitty pystyy kokemaan Jumalan kuritusta maanpäällä.[14][15][16][17]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Davis, John Jefferson: The Perseverance of the Saints: A History of the Doctrine. Journal of the Evangelical Theological Society, 1991, 34. vsk, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (englanti) (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Burnell, Peter: The Augustinian Person, s. 85–86. Washington, D.C.: The Catholic University of America Press, 2005. Teoksen verkkoversio.
  3. ↑ Philip Schaff: History of the Christian Church, Volume III: Nicene and Post-Nicene Christianity. A.D. 311-600 - Christian Classics Ethereal Library ccel.org. Viitattu 21.12.2021.
  4. ↑ Fred Chay: A Defense of Free Grace Theology: With Respect to Saving Faith, Perseverance, and Assurance. Grace Theology Press, 2017. ISBN 978-0-9981385-4-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 30.6.2023). (englanti)
  5. ↑ Final Destiny: The Future Reign of the Servant Kings Grace Theology Press. ”Pseudo-Chrysostom (5th or 6th century AD) that proposed a similar interpretation of Matthew 5:19-20: But seeing that to break the least commandments and not to keep them are one and the same, why does He say above of him that breaks the commandments, that he shall be the least in the kingdom of heaven, and here of him who keeps them not, that he shall not enter into the kingdom of heaven? … For a man to be in the kingdom is not to reign with Christ, but only to be numbered among Christ's people; what He says then of him that breaks the commandments is, that he shall indeed be reckoned among Christians, yet the least of them.” Viitattu 30.6.2023. (englanti)
  6. ↑ Pink: Eternal Security, s. 39, 47, 58. Lafayette, IN: Sovereign Grace Publishers, Inc, 2001. ISBN 1589601955
  7. ↑ What Is the Perseverance of the Saints? Ligonier Ministries. Viitattu 23.12.2023. (englanti)
  8. ↑ Stanley: Eternal Security: Can You Be Sure? s. 81, 116–118. Nashville, TN: Thomas Nelson, 1990. ISBN 0840790953 Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Dillow, Joseph C.: Final Destiny: The Future Reign of the Servant Kings. Grace Theology Press, September 2013. ISBN 978-0-9884112-7-2 Teoksen verkkoversio. (englanti)
  10. ↑ Geisler, Norman L.: Chosen But Free: A Balanced View of God's Sovereignty and Free Will. Bethany House, August 2010. ISBN 978-0-7642-0844-7 Teoksen verkkoversio. (englanti)
  11. ↑ Should we embrace "free grace" theology? Wayne Grudem says "No!" - Credo Magazine https://credomag.com/. Viitattu 31.1.2023. (englanti)
  12. ↑ Ministries, GraceLife: A History of Free Grace gracelife.org. Viitattu 10.1.2023. (englanti)
  13. ↑ Lordship Salvation ligonier.org. ”During the final two decades of the twentieth century, certain dispensational theologians began to propagate the idea that one could be in a state of salvation and lack entirely the fruit of repentance from sin and obedience to Christ. Their particular form of soteriology came to be known as free grace–a title coined by Zane Hodges. Some of the other more well-known adherents of the Free Grace movement were Louis Sperry Chafer, Miles Stanford, and Norman Geisler. Hodges became a particularly well-known proponent of the Free Grace theology because of his 1981 book The Gospel under Siege.” Viitattu 3.12.2023. (englanti)
  14. ↑ Brown, Michael L.: The Grace Controversy: Answers to 12 Common Questions. Charisma Media, 3.5.2016. ISBN 978-1-62998-920-4 Teoksen verkkoversio. (englanti)
  15. ↑ Brown, Michael: Hyper-Grace: Setting the Record Straight With Pastor Joseph Prince christianpost.com. 30.1.2017. Viitattu 23.7.2023. (englanti)
  16. ↑ Lazar, Shawn: Wrath and Righteousness – Grace Evangelical Society faithalone.org. 18.10.2017. Viitattu 23.7.2023. (englanti)
  17. ↑ Ellis, Paul: The Hyper-Grace Gospel: A Response to Michael Brown and Those Opposed to the Modern Grace Message. KingsPress, 2.4.2014. ISBN 978-1-927230-40-4 Teoksen verkkoversio. (englanti)