Kirkkoisiksi kutsutaan kristinuskon alkuvaiheen ensimmäisiä ja vaikutusvaltaisimpia teologeja ja kirjoittajia, jotka ovat luoneet pohjan koko kristinuskon teologialle.
Kirkkoisät vaikuttivat aikana, jolloin kristillinen oppi, teologia ja elämä muotoutuivat voimakkaasti, toiselta vuosisadalta 500-luvulle. Tätä ajanjaksoa kutsutaan kirkkohistoriassa patristiseksi ajaksi heidän mukaansa (latinan sanasta patres, ”isät”). Nimitys kirkkoisä on myöhemmin, lähinnä keskiajalla, annettu kunnianimitys niille kirkon opettajille, joiden on katsottu saavuttaneen yleiskirkollisen auktoriteettiaseman kirkon piirissä.
Ensimmäisiä kristillisiä kirjoittajia ja teologeja, jotka elivät kahden ensimmäisen sukupolven aikana apostolien jälkeen, kutsutaan apostolisiksi isiksi tai apostolisiksi kirkkoisiksi. Heidän oletetaan tunteneen joitain apostoleja henkilökohtaisesti. Myöhäisemmät kirkkoisät taas tunsivat apostolien perinnön suullisena ja kirjallisena perimätietona. Kirkkoisillä ei siis tarkoiteta kristinuskon alkuaikojen marttyyrejä, askeetteja tai muita pyhimyksiä — suurin osa on tosin julistettu pyhimyksiksi myöhemmin — ei myöskään apostoleja eikä Uuden testamentin kirjojen kirjoittajia.
Kirkkoisien merkittävin aikaansaannos on heidän edustamansa kristinuskon haaran (joka oli suhteellisen yhtenäinen vuoteen 1054, jolloin se jakautui läntiseen katoliseen ja itäiseen ortodoksiseen kirkkoon) määrittely suhteessa antiikin filosofiaan, monijumalaisiinuskontoihin sekä muihin kilpaileviin kristinuskon tulkintoihin. Tämä määrittely on tapahtunut kirkon opin täsmennys- ja määrittelytyön kautta (saarnat, teologiset kirjoitukset, kirkolliskokoukset), julkisissa sekä yksityisissä elämänohjeissa (saarnat, kirjeet, moraaliset kirjoitukset) sekä kristinuskoa puolustavissa kirjoituksissa (apologiat). Ekumeenisten kirkolliskokousten päätöksiin ja Raamatunkaanonin muodostumiseen kirkkoisien vaikutus on ollut ratkaiseva.
Kirkkoisät jaetaan usein kahteen ryhmään, näiden kirjoituksissaan käyttämän kielen mukaan: latinalaisiin ja kreikkalaisiin kirkkoisiin. Kuitenkin esimerkiksi kreikkalaiset kirkkoisät olivat tunnettuja opettajia myös läntisen Välimeren latinankielisellä alueella ja päinvastoin – 'kirkkoisyys' sisältää ajatuksen kirkkoisän opetuksen luonteesta yleisenä ja (teoriassa) koko kristilliseen maailmaan levinneenä. Osa kirkkoisistä kirjoitti muilla kuin latinan ja kreikan kielillä. Esimerkiksi Pyhä Efraim Syyrialainen kirjoitti syyriaksi, mutta hänen teoksiaan käännettiin jo varhain ja laajalti kreikaksi ja latinaksi.
Kirkkoisien ajattelua, työtä ja opetusta tutkivaa tieteenhaaraa kutsutaan patristiikaksi. Kirkkoisien teoksista on koottu laitoksia nimellä Patrologia.
Kaikkein ensimmäisiä kirkkoisiä kutsutaan apostolisiksi isiksi, koska on ajateltu näillä olleen suoran kontaktin apostoleihin ja näiden opetukseen. Merkittävimmät olivat:
Edellä lueteltujen tunnetuimpien kirkkoisien lisäksi joukkoon voidaan lukea useita muita ensimmäisten vuosisatojen kristillisiä apologeetteja, muita kirjoittajia ja piispoja. Katolisessa kirkossaPyhän Johannes Damaskoslaisen, joka eli 700-luvulla, katsotaan perinteisesti olleen viimeinen kirkkoisistä, ja samalla ensimmäisiä skolastikoista. Ortodoksinen kirkko ei varsinaisesti katso kirkkoisien ajan päättyneen koskaan, ja laskee mukaan myös muita myöhäisempiä, vaikutusvaltaisia teologeja.
Aavikkoisät olivat varhaisia munkkeja, jotka elivät Egyptin autiomaassa. Vaikka he eivät kirjoittaneet paljon, heidän vaikutuksensa oli suuri. Heihin kuuluvat muiden muassa Pyhä Antonius Suuri ja Pyhä Pakhomios. Suuri määrä heidän lyhyistä sanonnoistaan on koottu teokseen Apophthegmata Patrum.
Halldorf, Peter: 21 kirkkoisää. Kristillisen uskon muotoutumisen historiaa. ((21 kyrkofäder. Historien om hur kristendomen formades, 2000.) Suomentanut Jorma Aspegrén) Kokkola: Barents Publishers-Fin, 2001. ISBN 952-5179-11-7
Metropoliitta Johannes: Kirkkoisien perintö. Pieksämäki: Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1984. ISBN 951-9071-66-0
Surakka, Aari: Patrologia. Johdanto kirkon isien kirjoituksiin ja niihin sisältyvään oppiin. (Rauschen-Nowackin teosta "Zarys patrologji, pisma ojców kościola i nauka w nich zawarta" noudattaen laatinut Aari Surakka, pastori, pappisseminaarin opettaja) Kuopio: Suomen ortodoksinen kirkollishallitus, 1959.
