Sääntökunta sai alkunsa espanjalaisen Ignatius Loyolan toiminnasta. Ignatius oli sotilas, joka koki uskonnollisen kääntymyksen haavoituttuaan taistelussa, minkä jälkeen hän vetäytyi askeesiin ja tuotti Exercitia spiritualia -nimellä tunnetun kirjallisen teoksen. Pariisissa 15. elokuuta 1534 Ignatius Loyola ja kuusi muuta vetäytyivät retriittiin luvaten sitoutua köyhyyteen ja naimattomuuteen tarkoituksenaan suorittaa pyhiinvaellusJerusalemiin. Pyhiinvaelluksen osoittautuessa mahdottomaksi he lupautuivat omistamaan elämänsä mihin tahansa apostoliseen työhön, jota paavi heiltä vaatisi. Ignatius laati järjestön perussäännön vuonna 1539, ja Paavali III hyväksyi sen 27. syyskuuta 1540.[1]
Jesuiitat ovat läpi historiansa herättäneet ristiriitaisia näkemyksiä niin katolisen kirkon sisällä kuin sen ulkopuolella. 1600–1700-luvuilla jesuiittojen lähetystyö Kiinassa sai osakseen laajaa kritiikkiä, kun Euroopassa katsottiin, että järjestö oli liian salliva paikallisia uskonnollisia traditioita kohtaan. Myös Amerikan mantereella jesuiittojen kielteinen suhtautuminen siirtomaavallan väärinkäytöksiin ja alkuperäiskansojen huonoon kohteluun sai aikaan jännitteitä. Absolutismin ja valistuksen aikakaudella monet maalliset hallitsijat näkivät jesuiitat haasteena omalle vallalleen, mikä johti 1700-luvun puolivälin jälkeen jesuiittojen karkottamiseen Portugalista (1759), toiminnan kieltämiseen Ranskassa (1764) sekä tukahduttamistoimiin Espanjassa ja Sisiliassa (1767). Monarkkien myötävaikutuksella paavi Klemens XIV määräsi järjestön lakkautettavaksi vuonna 1773, mutta neljänkymmenen vuoden jälkeen Pius VII kumosi päätöksen vuonna 1814. Uudelleenperustamisen jälkeen jesuiitat nousivat jäsenmäärältään maailman suurimmaksi katoliseksi miessääntökunnaksi.[1]
Jesuiittajärjestö sai alkunsa 1500-luvulla Pariisissa opiskelleiden nuorten miesten ryhmästä, jonka johtajana toimi entinen ritari Inigo López de Loyola, tunnetummalta nimeltään Ignatius Loyola. Loyola sai kolmenkymmenen ensimmäisen elinvuotensa aikana parhaan mahdollisen ritarikasvatuksen. Haavoituttuaan vaikeasti Pamplonan taistelussa 1521 hän muutti elämänsä suuntaa. Loyola perehtyi aikansa hengelliseen kirjallisuuteen, mutta koki myös oman maallisen sivistyksensä riittämättömänä. Hän matkusti Pariisiin, jossa hän alkoi opiskella muun muassa teologiaa ja filosofiaa. Pariisin yliopistossa syntyi opiskelijoiden liike, ja seitsemän perustajajäsentä perustivat seuran Societas Jesu (suom.Jeesuksen Seura) 15. elokuuta vuonna 1534. Perustajajäsenet antoivat lupauksen köyhyydestä, naimattomuudesta ja kuuliaisuudesta, ja keskittyivät köyhien, sairaiden ja vangittujen auttamiseen. Seuran jäsenistössä eli voimakkaana myös ajatus Pyhän maan vapauttamisesta muslimien käsistä.[2]lähde tarkemmin?
Jesuiittojen koulutukseen kuului kahden vuoden noviisiaika. Munkkilupauksen jälkeen opiskeltiin humanistisia aineita, filosofiaa ja teologiaa kymmenen vuotta. Myös perusteellinen sotilaallinen koulutus ja erilaiset ruumiilliset harjoitukset olivat olennainen osa jesuiittojen koulutusta.
Jesuiittaveljeskunta lakkautettiin vuonna 1773, mutta se perustettiin uudestaan vuonna 1814.[3]
Paraguay ja jesuiitat
Jesuiitoilla on ollut merkittävä vaikutus Paraguayn kehitykseen ja historiaan. Vuonna 1609 jesuiitat aloittivat valtion alueella voimakkaan lähetystyön ja perustivat sen itäosaan käytännössä oman valtionsa. Sen tarkoituksena oli suojella intiaaneja espanjalaisten siirtolaisten ja virkamiesten hallinnolta ja riistolta. Jesuiittojen hallitsemilla alueilla elinolosuhteet sekä aineellinen ja henkinen kulttuuri kehittyivät suotuisampaan suuntaan kuin espanjalaisten hallinnoimilla alueilla. Espanjalaisia kehitys ei miellyttänyt. Jesuiittojen johtamia alueita kadehdittiin muun muassa niiden paremman taloudellisen tilanteen takia. Niinpä lopulta yli 150 vuotta kestäneen suotuisan kauden jälkeen Espanjan kuningas Kaarle III karkotti jesuiitat koko valtakunnasta. Intiaanien omistuksessa olleet maat ja omaisuus ryöstettiin.[4]lähde tarkemmin?
Jesuiittaveljeskunta on nykyisen katolisen kirkon sääntökunnista suurin. Se toimii kuudessa maanosassa, 127 maassa, ja jäseniä on yli 20 000.[5] Yhtenä jesuiittaveljestön tehtävänä oli alun perin protestanttisen uskon leviämisen estäminen, ja toimiminen vastauskonpuhdistuksen hyväksi. Tähän tarkoitukseen keinoiksi valittiin koulut ja diplomatia.[6] Lähtökohta näkyy jesuiittojen toiminnassa tänäkin päivänä.
Jesuiittojen koulutus on edelleen pitkä ja perusteellinen. Peruskoulutukseen kuuluu ylioppilastutkinto, tai jokin vastaava tutkinto. Sen jälkeen jesuiittaveljen koulutus kestää vielä noin 15 vuotta. Useamman tohtorintutkinnon suorittaminen on aivan tavallista. Jesuiitoilla onkin vankka asema tieteellisessä keskustelussa eri puolilla maailmaa niin katolisen kirkon piirissä kuin sen ulkopuolellakin. Jesuiitat arvostavat hengellisten harjoitusten lisäksi myös opillista sivistystä, ja tämä näkyy veljestön toiminnassa. Opinnot koostuvatkin hengellisistä harjoituksista, humanistisista aineista, teologiasta ja filosofiasta.
Kasvatukselliset tehtävät on koettu niin tärkeiksi, että veljestö ylläpitää eri puolilla maailmaa noin 200 yliopistoa, 500 yläkoulua tai lukiota ja 400 alakoulua. Näiden lisäksi heillä on erilaisia päiväkoteja, teknisiä kouluja ja kasvatuskeskuksia. Jesuiitat toimivat kasvatuskysymysten neuvonantajina ja opettajina myös sellaisissa maissa, joissa heillä ei ole omia oppilaitoksia.[7] Jesuiittojen ylläpitämät koulut ovat olleet suosittuja ja niissä on vuosien varrella opiskellut paljon tieteen, taiteen tai politiikan suuria nimiä: Arthur Conan Doyle, Alfred Hitchcock, Federico Fellini, Bing Crosby, Voltaire, markiisi de Sade, René Descartes, Jacqueline Kennedy, Bill Clinton, Fidel Castro, Gloria Arroyo. Varsinkin WashingtonissaGeorgetownin yliopiston kansainvälisten suhteiden koulutusohjelma on suosittu politiikan parissa työskentelemään pyrkivien keskuudessa.[8]
Koska jesuiitat ovat monesti sekä historian että nykypäivän tapahtumissa asettuneet kansan puolelle vallanpitäjiä vastaan, he ovat toiminnassaan saattaneet joutua ristiriitaan erilaisten hallitusten kanssa. Näin on usein sattunut latinalaisessa Amerikassa, jossa monet jesuiitat ovat asettuessaan köyhimmän kansanosan tueksi, ja siksi menettäneet henkensä. Varsinkin niin sanotun vapautuksen teologian piirissä toimii paljon jesuiittakoulutuksen läpikäyneitä hengenmiehiä. Kansan oman äidinkielen asemaa pidetään kasvatustyössä hyvin tärkeänä. Lähetystyö, kasvatus ja sosiaalisten olojen parantaminen ovat tärkeä osa jesuiittojen työtä nykyäänkin. Esimerkkeinä voidaan mainita toiminta Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa, Kambodžassa, Malesiassa, Itä-Timorissa ja Myanmarissa.[9]
Osallistuminen yhteiskunnalliseen ja tieteelliseen keskusteluun julkisesti on jesuiitoille tärkeää. Bioetiikassa heidän toimintansa on ollut merkittävää, Vatikaanin observatorio ja Vatikaanin radio ovat jesuiittojen johtamia.[5]
Jesuiittojen eri alojen keskustoimistot, esimerkiksi kasvatusopillinen, sosiologinen, teologinen ja tiedotustoimisto sijaitsevat luostarissa Pietarinaukion kupeella Roomassa.
Vatikaanissa on toiminut jesuiittoihin liittyvissä tiedotustehtävissä suomalainen nunna, sisar Benedicta Idefelt.[10]
Lähteet
Heininen, Simo et al: Uusi ankkuri: Kristinuskon käsikirja, s. 187. Weilin+Göös, 1994. ISBN 951-35-5661-1
Kari, Risto et al: ”Paraguay”, Historian ABC: Kaikkien aikojen valtiot, Osa 4. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1096-6
Kurki, Leena: Kasva vapaaksi: Matka jesuiittojen kasvatusajatteluun. Helsinki: Kirjapaja, 2004. ISBN 951-607-036-1
