Pavel Filonov syntyi Moskovassa vuokra-ajurin kuudentena lapsena. Isänsä kuollessa Pavel oli nelivuotias. Tämän jälkeen perheen äiti toimi pesijättärenä. Lapsista nuorimpana Pavel auttoi pyyhkeiden kirjonnassa ja niiden myymisessä torilla.[1]
Pavel ryhtyi tanssimaan balettia pienissä moskovalaisteattereissa elantoaan ansaitakseen. Vuonna 1896 myös perheen äiti kuoli. Pavelin vanhempi sisar oli mennyt naimisiin varakkaan insinöörin kanssa, joka vei sukuun tulleet lapset Pietariin ja tarjosi heille kunnollisen koulutuksen.[1]
Opiskelu (1897–1910)
Filonov oli osoittanut kiinnostusta maalaustaiteeseen jo 3–4-vuotiaana. Neljätoistavuotiaana hän aloitti taideteollisuuden opinnot Taiteiden edistämisen yhdistyksen koulussa. Hän opiskeli pääammattinaan koristemaalausta valmistuakseen koriste- ja stukkomaalariksi mutta osallistui samalla myös iltaisin piirustustunneille. Filonov valmistui mestarimaalariksi vuonna 1901. Hän ansaitsi elantonsa koristemaalauksia tekemällä, talomaalarina, rakennusten ja ikonien ennallistajana sekä muissa tehtävissä, kuten valokuvien retusoijana ja julisteiden ja tavarakääreiden tekijänä. Hänen kiinnostuksensa piirtämiseen ja maalaamiseen kehittyi kopioimalla, maalaamalla muotokuvia ja tutkimalla tarkkaan ihmisen ja eläinten anatomiaa.[2]
Filonov yritti vuonna 1903 päästä opiskelemaan Taideakatemiaan mutta ei onnistunut pääsykokeissa. Hän opiskeli akateemikko Lev Dmitrijev-Kavkazskin yksityisateljeessa viisi vuotta. Sinä aikana Filonov yritti päästä akatemiaan kolmesti mutta epäonnistui joka kerta. Kesäisin hän matkusti Volgalle, Kaukasukselle ja Jerusalemiin ja teki matkoilla paljon piirustuksia ja maalauksia.[1]
Vuonna 1908 Filonov hyväksyttiin viimein opiskelemaan Taideakatemiaan. Hänen työnsä herättivät opiskelijoiden ja opettajien huomion epätavallisuudellaan. Ne eivät olleet abstrakteja vaan kuvasivat aiheen esittäen, mutta ne oli toteutettu räikeästi ja kirkkaasti – punaisin, sinisin, vihrein ja oranssein värein. Tyyli ei vastannut akatemian vaatimuksia, ja Filonov erotettiin, koska hän ”vaikutti opiskelijoihin töidensä irstaudella”. Filonov valitti päätöksestä koulun rehtorille, ja hänet hyväksyttiin uudelleen kouluun, mutta opiskeltuaan kaksi vuotta hän erosi akatemiasta vuonna 1910.[1]
Varhainen analyyttinen kausi (1911–1915)
Päät, 1910.Mihail Matjušin, Aleksei Krutšonyh, Pavel Filonov, Vladimir Školnik ja Kazimir Malevitš vuonna 1913.
Filonovin varhaisin kypsä työ on vuosilta 1909–1910 peräisin oleva maalaus Sankari ja hänen kohtalonsa.[2][3] Hänen analyyttista menetelmäänsä ennakoivat ensimmäiset maalaukset valmistuivat vuonna 1910, kuten vesivärimaalaus Talonpoikaisperhe ja öljymaalaus Päät. Maalauksessa Päät toisiinsa liittyvät eri mittasuhteissa yhdistetyt kuvat, jotka kasvavat toisistaan irti, vaikuttavat muodostavan jatkuvan fantasmagorisen yhteyden.[1]
Vuonna 1912 Filonov matkusti puoleksi vuodeksi Itävaltaan, Italiaan ja Ranskaan. Hän kulki suurimman osan matkasta jalan ja maksoi ruoan ja majoituksensa vesivärimaalauksillaan ja piirustuksillaan, nukkui joskus ladoissa ja ulkona.[1]
Filonov selitti useissa yhteyksissä taiteensa teoriaa. Vuonna 1912 hän julkaisi artikkelin ”Kaanon ja laki”, jossa hän ensimmäisen kerran selosti ”analyyttisen taiteen” periaatteet. Filonovin lahjakkuus puhujana ja hänen eri kulttuurien taidehistorian syvällinen tuntemuksensa auttoivat häntä levittämään teoriaansa. Hänen luentonsa olivat hyvin suosittuja.[1]
Vuonna 1913 Filonov suunnitteli yhdessä taiteilija Josif Školnikin kanssa lavasteet tragediaan Vladimir Majakovski, joka esitettiin Luna-puiston teatterissa Pietarissa. Samana vuonna Filonov perusti uuden taiteilijaryhmän, johon liittyneet taiteilijat noudattivat analyyttisen taiteen periaatteita. Vuonna 1914 hän julkaisi analyyttisen taiteen manifestin ”Tehdyt maalaukset”. Kauden parhaat maalaukset ovat muun muassa Meijerin naiset, Kolme ihmistä pöydän ääressä, Universaalin kukinnan kukkia ja Työläiset.[1]
Teoksia 1911–1915
Mies, nainen, 1912–1913.
Itämaan tietäjien kumarrus, 1913.
Kuninkaiden juhla-ateria, 1913.
Talonpoikaisperhe (Pyhä perhe), 1914.
Saksan sota, 1914–1915.
Laivat, 1913–1915.
E.N. Glebvova, 1915, (taiteilijan sisar),
Universaalin kukinnan kukkia, 1915.
Sota ja kulttuurityö (1916–1929)
Vuonna 1916 Filonov joutui armeijaan ja taisteli maailmansodassa. Hän palasi Pietariin Lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Muiden venäläisen avantgarden johtavien henkilöiden tavoin Filonov toivoi yhteiskunnan vallankumouksellisten muutosten auttavan häntä levittämään ajatuksiaan.[1]
Maalausten tekemisen lisäksi Filonov opetti SvoMasissa (Vapaat työpajat) vuosina 1918–1920, toimi Pietarin akatemian johtajana (1923) ja perusti ryhmän MAI (Analyyttisen taiteen mestarit) vuonna 1925. Yhdistys koostui Filonovin oppilaista ja seuraajista. Hänen johtamanaan he toteuttivat lavastemaalaukset GogolinReviisoriin (tuottajana I. Terentjev, Leningrad, 1927), ja poliittisen agitaation Korol Gaikin l (Kuningas Ruuvi I) Vassilievin metallurgien kerhossa (Leningrad 1929). Tänä aikana Filonov teki runsaasti maalauksia, joiden joukossa olivat Pietarin proletariaatin kaava (1920–1921), Elävä pää (1923), Eläimet (1925–1926), Kevään kaava (1928–1929) ja Narvan portit (1929).[1]
Teoksia 1916–1929
Pedagogiikka, 1923.
Hevosia, 1924.
Kaksi päätä, 1925.
Formula imperialismi, 1925.
Kevään kaava ja aktiivinen vaikuttaja, 1927–28.
Myöhäistuotanto (1930–1941)
Neuvostohallinto oli 1920-luvun loppuun mennessä vahvistunut ja alkoi sanella määräyksiä kaikille elämänaloille.[1] Filonovin taide ei vastannut sosialistisen realismin periaatteita, ja aikakausi nousi Filonovia vastaan. Leningradin Venäläiseen museoon ripustettiin hänen suurehko retrospektiivinen näyttelynsä (1929–1930), mutta sitä ei avattu yleisölle. Lehdistö oli vihamielinen. Hänen asemansa tuli uhanalaiseksi 1930-luvun alussa. Vaikka Filonovin myöhäistuotantoon voi ajoittaa vain harvoja töitä, hänen taitonsa ja kutsumuksensa eivät kadonneet.[2]
Filonov käytännöllisesti katsoen eristettiin ja jätettiin varattomaksi. Hän työskenteli köyhyydessä ja nälässä mutta pysyi uskollisena periaatteilleen sekä taiteessaan että työssään oppilaidensa parissa. Vuosina 1931–1933 Filonovin ryhmä työskenteli Kalevalan kuvituksen parissa Academia-kustannusyhtiölle. Hän kieltäytyi myymästä töitään toivoen pystyvänsä perustamaan analyyttisen taiteen museon.[4]
Neuvostoliittolainen kustannusyhtiö Academia julkaisi vuonna 1933 huomattavan painoksen Kalevalasta. Sen suunnittelu edustaa Filonovin johtaman 14 taiteilijan kunnianhimoista pyrkimystä tuottaa yhteinen taideteos. Kalevala on ainoa säilynyt Filonovin koulukunnan näkyvä muistomerkki.[5][6] Neuvostoliiton poliittinen Suomen attaseaIvan Maiski rohkaisi julkaisun tekemistä ja kirjoitti sen johdannon. Maiski puuttui kuvittajien työhön kuitenkin niin perusteellisesti, että Filonov totesi hänen olevat kriitikko, jota on vaikea tyydyttää. Vaikka Filonov omistautui työhön 1931–1933, hänen joutumisensa epäsuosioon vaikutti siihen, että Maiskin kirjoittamassa johdannossa ei edes mainita Filonovin ryhmän kuvituksia.[7]
Postuumit näyttelyt
Lopulta Filonovin taidetta alettiin jälleen hyväksyä. Hänen näyttelynsä järjestettiin Novosibirskissä vuonna 1967, ja vuonna 1988 teoksia sallittiin näyttelyyn Venäläiseen museoon. Ensimmäiset kansainväliset näyttelyt pidettiin vuosina 1989 ja 1990 Pariisissa.[8]
Tallinnan Kumussa oli 10. kesäkuuta – 18. syyskuuta 2011 Filonovin näyttely ”Pavel Filonov. Venäläinen avantgarde ja siitä eteenpäin”.[9] Pietarin Valtion venäläisen museon kokoelmiin perustuvassa näyttelyssä olivat esillä muun muassa Filonovin teokset Kuninkaiden juhla-ateria ja Kevään kaava sekä Kaavat ja Päät. Taustaa näyttelylle toivat Kazimir Malevitšin, Vassili Kandinskyn ja Natalja Gontšarovan teokset sekä David Burljukin, Mihail Matjušinin ja Pavel Filonovin oppilaiden työt. Kontrastina kokeilevalle taiteelle esillä oli myös uudistuksia tukahduttaneen sosialistisen realisminkaanoniin kuuluvia teoksia, muun muassa Stalinin hovitaiteilijan Isaak Brodskin töitä sekä Juri Kugatšin, Vasili Netšitailon ja Viktor Tsyplakovin yhteisesti toteuttama suurikokoinen maalaus Kunnia suurelle Stalinille![10]
Analyyttinen tyyli
Analyyttisen taiteen mestarit, 1935.
Filonov etsi vaihtoehtoa modernille, teknologiakeskeiselle ja mekanisoituvalle maailmalle, joka edistyi myös juuri perustetussa Neuvostoliitossa. Hänen analyyttinen taiteensa etsi kasvavia ja kehittyviä muotoja, pienoismaailmoja, jotka olivat näkyvän todellisuuden sisällä tai sen tuolla puolen. Filonov viittasi metaforisesti myös alkeishiukkasten tai eloperäisten solujen olemassaoloon, asioihin, joista tiede oli juuri päässyt selville. Hänen työskentelynsä oli hyvin hidasta. Huolellisesti hän eteni kohta kohdalta pienoismaailmoista suurempiin kokonaisuuksiin.[11]
Filonovin töiden merkitykset jäivät arvoituksiksi katsojille, koska niiden sanoma oli koodattu. Hänen teoksissaan ihmisen tekemät ja luonnon esineet, ihmiset ja eläimet vaihtavat ilmenemismuotojaan ja merkityksiä keskenään, sulautuen ja virraten toisiinsa ja muodostuen joksikin aivan muuksi. Hänen menetelmänsä ydin oli hajottaa näkyvä todellisuus yksilöllisiin osiin ja siten muodostaa niistä monimutkaisia kuvia, jotka ovat täynnä symbolisia merkityksiä. Hän loi töissään salakirjoitetun, mystisen kuvan todellisuudesta pyrkien laajentamaan esittävän taiteen mahdollisuuksia ja saamaan näkymättömän näkyväksi.[1]
Filonov teki maalauksensa periaatteensa ”sdelannostin” (hulluus tai käsityömäisyys) mukaan, joka tarkoitti taukoamatonta kovaa työtä teoksen parissa ja joka johtaa hyvin yksityiskohtaiseen, kiteytettyyn, kirjavaan, nopeasti katsoen rakentumattomaan maalaukselliseen koostumukseen. Esimerkkinä tästä on Työläiset vuodelta 1925.[2]
Ajatuksia
Analyyttisen taiteen ideologiassa Filonov selvittää, mitä hän odottaa oppilailtaan ja itseltään:
Taideteos on mikä tahansa työ, joka on tehty analyyttisen raivon maksimaalisessa jännitteessä.
Ainoa ammatillinen kriteeri taideteoksen arvioimiseksi on sen hulluus.
Ammatissaan taiteilijoiden ja heidän seuraajiensa täytyy rakastaa kaikkea, mikä on ”tehty hyvin” ja vihata sellaista, jota ”ei ole tehty”.
Analyyttisessa ajattelussa tutkimusprosessista tulee olennainen osa luovaa prosessia työn tekemiseksi.
Mitä tietoisemmin ja voimakkaammin taiteilija työskentelee älynsä avulla, sitä vahvempi vaikutus valmiilla työllä on katsojaan.
Jokainen siveltimen veto, jokainen kontakti kuvan kanssa on tarkka materiaalin tallenne ja taiteilijassa olevan sisäisen prosessin tallenne, ja koko teos on tallenne sen tehneen henkilön älystä.
Taide on materiaalin heijastusta tai tallenne materiaalista taistelussa ihmisen korkeamman älyllisen tilan muodostamista varten.
Taiteilija-proletaarin velvollisuutena ei ole ainoastaan luoda töitä, jotka vastaavat tämän päivän vaatimuksia, vaan myös avata tie kaukaisen tulevaisuuden älylle.
Työ sisällön luomiseksi on työtä muodolle ja päin vastoin.
Mitä voimakkaammin muoto ilmaistaan, sitä voimakkaammin sisältö ilmaistaan.
Muoto syntyy jatkuvasta viivasta. Jokainen viiva täytyy tehdä.
Jokainen atomi täytyy tehdä; koko työ täytyy tehdä ja muokata.
Ajattele jatkuvasti ja tarkasti jokaista atomia työssä, jota teet. Tee jokainen atomi peräänantamattomasti ja tarkasti.
Maalaus on piirustuksen väritetty johtopäätös.[12]
Lähteet
Pavel FilonovOlga's Gallery. Olga's Gallery. Viitattu 19.7.2011. (englanniksi)
Milner-Gulland, Robin: Pavel FilonovMoMA, The Collection. 2009. From Grove Art Online, Oxford University Press, The Museum of Modern Art. (englanniksi)
