Wikisanakirjassa on tähän liittyvä sananselitys: metafora.

Metafora (m.kreik. μεταφορά ’siirto’) on kielikuva eli trooppi, jossa kahta toisiinsa liittymätöntä sanaa samaistetaan ilman kuin-sanaa. Metaforasta esimerkkejä ovat lausahdus "Hän on aurinkoni"^[1] (kirjaimellisesti: maata valaiseva ja lämmittävä taivaankappale) tai "tuolin jalka" (kirj: eläimen alaraaja).^[2] Metaforassa tapahtuu merkityssiirtymä, jonka johdosta se eroaa kirjaimellisesta kielestä. Metaforia ja muita kielenkäytön muotoja tutkivat ja pyrkivät selittämään kielitiede, retoriikka ja kielifilosofia. Myös neuropsykologiassa on tutkittu, kuinka metaforien ymmärtäminen eroaa aivotasolla kirjaimellisen kielen ymmärtämisestä. Viime vuosikymmeninä metaforat ovat nousseet humanististen tieteiden lisäksi tutkimuksen kohteeksi myös muissa tieteissä kuten yhteiskuntatieteissä ja kasvatustieteissä sekä ympäristöpolitiikassa ja journalismin tutkimuksessa.^[3]

Sana metafora tulee kreikankielisestä sanasta metapherein, jossa ”meta” tarkoittaa ylittämistä ja ”pherein” kantamista. Eli kyse on nimen ja merkityksen siirtämisestä asialta toiselle. Metafora on vertaukseen perustuva kielikuva, vertauskuva. ^[4] Metaforia on kaikkialla arkikielessä ja kirjallisuudessa. Varsinkin runoudessa metaforat ja symbolit ovat yhtenään esillä.^[5] Metaforan luonteeseen kuitenkin kuuluu, että se voi synnyttää useammanlaisia assosiaatioita. Tämän takia samalla metaforalla voidaan määritellä useampia näkökantoja. Metafora siis määritelmänsä mukaisesti tekee tuntematonta tutuksi, mutta samalla se usein paljastaa jostain ennestään tutusta ilmiöstä uusia piirteitä ja tässä mielessä tekee tuttua tuntemattomaksi.^[6]

Metaforaan kiinnitti huomiota jo Aristoteles, joka piti sitä sopivana runoudelle mutta ei tieteellisen kielen käyttöön. 1900-luvun lopulla metaforasta käydyssä keskustelussa^selvennä kiinnitettiin huomiota siihen, että se on myös tieteiden käyttämä heuristinen apuneuvo. Kaikki kieli ei ole tieteissäkään täsmällistä ja yksiselitteistä.

Psykoanalyyttisen teorian esittämä transferenssin eli tunteensiirron käsite ilmentää ihmisen ajattelun yleistä metaforisuutta: potilas suhtautuu psykoterapeuttiin ikään kuin tämä olisi esimerkiksi isä.

Filosofiassa metaforateoriasta käyty keskustelu käynnistyi Max Blackin kirjasta Models and Metaphors. Huomiota on kiinnitetty tapaan, jolla metaforat ohjaavat ajatteluamme. Esimerkiksi "elämä on olemassaolon taistelua" johtaa erilaisiin elämäntulkintoihin kuin metafora "elämä on seikkailu". Suomalaisista filosofeista erityisesti Jaakko Hintikka on tutkinut metaforaa.

Kirjallisuustieteessä metaforaa pidetään tunnusomaisena erityisesti lyriikalle. Runoudessa esitetään usein uusia metaforia ja niiden kautta uutta maailmankuvaa, tai uusia tapoja nähdä asioita^[7].

Metaforalla käsitellään siis abstraktia tai uutta ja outoa asiaa tai toimintaa konkreettisen ja tutun asian tai toiminnan kautta. Konkretisoinnin lisäksi metaforat rajaavat näkökulmaa käsiteltäviin asioihin. Korostamalla tiettyä puolta ne sulkevat pois vaihtoehtoisia tapoja käsitellä asioita. Metaforilla pyritään usein rakentamaan tai pönkittämään tietynlaista kuvaa asioista.^[8]

Tieteellisessä ajattelussa metaforalla on ainakin kaksi keskeistä tehtävää. Ensiksi metaforien avulla luodaan uutta tieteellistä käsitteistöä, joiden avulla tutkimuksen kohteena olevasta ilmiöstä voidaan ylipäänsä puhua. Toinen metaforan tehtävä on uusien tutkimuskohteiden luominen. Tuolloin lähdealuetta koskeva väite muunnetaan kohdealuetta koskevaksi hypoteesiksi. Esimerkiksi, kun väitetään, että ”ihmismieli on tietokone”, voidaan kääntää tietokoneen toimintaa koskevat väitteet ihmismielen toimintaa koskeviksi hypoteeseiksi.^[9] Tietoa ja tiedettä voidaan siis pyrkiä hahmottamaan hyvinkin erilaisten metaforien avulla. Erityyppiset metaforat tuottavat erilaisia näkemyksiä siitä, millainen asia tieto on. Tieto ja tiede ovat hyvin laajoja ja moniulotteisia käsitteitä, jolloin tarvitaan erityyppisiä metaforia, joiden avulla pystymme saamaan tarpeeksi rikkaan käsityksen siitä, mitä tieto ja tiede lopulta ovat.^[10]

Kielitieteilijä George Lakoff on tutkinut metaforien merkitystä käsitemaailmallemme. Yhdessä Mark Johnsonin kanssa Lakoff julkaisi vuonna 1980 kirjan Metaphors We Live By. Lakoffin mukaan koko kielemme rakentuu monien metaforien varaan. Esimerkiksi suunnat liittyvät käsitemaailmassamme myös mielialaan sekä hyvään. Elämä koetaan käsitteellisesti matkana; siksi kieli tulvii ilmaisuja, joissa "olemme päässeet pitkälle" tai "tuntui, että halusin pysähtyä ja miettiä elämäni suuntaa". Koko ajattelu on siis organisoitunut joidenkin tärkeiden ja perustavien metaforien kautta.

Lakoff ja Johnson (1980) määrittelevät, että metafora on jonkin kokemuksen alueen mallintamista jonkin toisen kokemuksen alueen sanaston avulla. Usein toinen näistä asioista on abstrakti, kuten rakkaus, kun taas toisella on konkreettinen luonne, kuten matka. Tämän teorian mukaan metaforat ovat ihmisen ainoa keino ymmärtää abstrakteja käsitteitä, jolloin kunkin ihmisen omaksumat metaforat vaikuttavat niihin käsitteisiin, joita hän tekee suhteessa niihin asioihin, joiden ymmärtäminen on metaforien varassa. Eli metafora otetaan todesta siinä määrin, että se määrää käyttäytymistä ja havaitsemista.^[11] Metaforinen vastaavuus on kuitenkin aina osittaista. Lakoffin metaforakäsityksessä keskeistä on ajatus siitä, että metaforat eivät ole yksittäisiä, vaan ne ilmentävät käsitteistyksen alojen välisiä suhteita.^[12]

Se, mitä metaforalla oikeastaan tarkoitetaan, on muuttunut aikakausien, filosofisten suuntausten ja muotien mukaan. Tämä näkyy myös metaforateorioissa ja niiden mukaisissa metaforan määritelmissä. Metaforan määritelmien keskeisiä kiistakysymyksiä ovat olleet metaforan rakentuminen eli käsitys metaforasta sanojen, lauseiden tai ajatusten tasolla sekä myös kysymys siitä, voidaanko metaforalla luoda vai ainoastaan heijastaa todellisuutta.^[13]

Metaforateoriat jaetaan usein korvaamis-, vertaamis- ja vuorovaikutusteorioihin. Vaikka määritelmät ovat kehittyneet ajallisestikin, ne eivät ole toisiaan poissulkevia vaan ennemmin rinnakkaisia ja toisiaan täydentäviä.^[14]

Korvaamisteorian keskeisenä lähtökohtana on Aristoteleen runousopissa oleva metaforan määritelmä:” Metafora syntyy, kun asialle annetaan nimi, joka varsinaisesti kuuluu jollekin muulle. Merkityksen siirtymä voi tapahtua joko yleisestä erityiseen, erityisestä yleiseen, erityisestä erityiseen tai analogian kautta.” Näin ymmärrettynä metafora on laaja-alaista nimen ja siihen liittyvän merkityksen siirtämistä asialta toiselle. Korvaamisteorian mukainen metaforakäsitys on laaja, koska Aristoteleella jokainen kielikuva eli trooppi on metafora.^[15] Aristoteleen mukaan metaforia suosimalla sanonnasta tulee ylevää ja arkikielestä poikkeavaa. Kuitenkin hän varoittaa, että yksinomaan tällaista kieltä käytettäessä on tuloksena pelkästään arvoituksellisuutta.^[16]

Vertaamisteoria on oikeastaan korvaamisteorian jatkoa. Se korostaa metaforaa kuvaannollisena, poikkeavana kielenkäyttönä. Sen mukaan metaforassa on korvaamisen sijaan kyse tiivistyneestä analogiasta; vertauksesta, josta on jätetty kuin-sana pois. Metafora ei siis ole sanan korvaamista toisella vaan lauseiden tasolla tapahtuvaa vertausta.^[15]

Vuorovaikutusteoria poikkeaa edellisistä, koska sen mukaan metafora ei ole pelkästään puheeseen ja kirjoitukseen lisättävä tehokeino, vaan tämän teorian mukaan myös ajattelu on metaforista. Vuorovaikutusteorian on perustanut I. A. Richards. Hän vie metaforan määritelmää eteenpäin katsomalla myös ajattelun metaforiseksi ja johtamalla käsitejärjestelmän metaforisuudesta kielelliset metaforat. Tällöin metafora nostaa esille metafyysisiä ja epistemologisia kysymyksiä.^[15] Tässä näkemyksessä siis korostuu vuorovaikutus kahden ajatuksen välillä ja merkitys, joka syntyy tämän seurauksena^[17].

Metaforateoriat voidaan jakaa myös semanttiseen, pragmaattiseen ja konstruktivistiseen teoriaan. Semanttisessa teoriassa metafora sijoitetaan enimmäkseen sanojen tai laajempienkin semanttisten kenttien merkityksen tasolle. Pragmaattisessa teoriassa metafora sijoitetaan puhujien erilaisten käyttötapojen tasolle, jolloin metafora syntyy käytössä. Konstruktivistinen metaforakäsitys taas yhdistää semanttisen ja pragmaattisen teorian aineksia. Se ”ottaa” semanttiselta teorialta kiinnostuksen metaforan ja metaforisoidun kohteen vuorovaikutukseen ja pragmaattiselta teorialta esimerkiksi käsityksen metaforista teorioita tuottavina elementteinä.^[18]

• Hellsten I. 2003. Monistettu Dolly. Johdatusta metafora-analyysiin. Teoksessa Kantola. A., Moring I., Väliverronen E., 2003. Media analyysi. Tekstistä tulkintaan. Palmenia kustannus. Tampere.
• Kantola J. 2001. Runoja, metaforia ja symboleja. Teoksessa Alanko O. & Käkelä-Puumala T. 2001. Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. Tietolipas. RT-print Oy. Pieksämäki.

• Enckell, Henrik 2002: Metaphor and the psychodynamic functions of the mind. Kuopion yliopiston julkaisuja D, Lääketiede, 265. [Väitöskirja.] Kuopion yliopisto, Kuopio. ISBN 951-781-865-3 ISSN 1235-0303 PDF
• Lakoff, George — Johnson, Mark 1980: Metaphors We Live By. University of Chicago Press, Chicago. ISBN 0-226-46800-3
• Melin, Lars: Polletten som trillade ner: Metaforer – hur förstår vi dem? Stockholm: Norstedts, 2012. ISBN 978-91-1-303827-8

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metafora.

• Hills, David: Metaphor The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)