Tämä artikkeli käsittelee vuonna 1881 syntynyttä taiteilijaa ja kirjailijaa. Kirjailija Aleksandr Puškinin puolisosta Natalja Puškinasta (o.s. Gontšarova) kerrotaan sivulla Natalja Puškina.
Natalja Gontšarova syntyi Tulan kuvernementissä isänsä, merkittävän matemaatikon ja arkkitehdin Sergei Gontšarovin tilalla. Vuonna 1891 perhe muutti Moskovaan. Vuonna 1901 Gontšarova pääsi Moskovan maalaus-, veisto- ja rakennustaiteen opistoon ja tapasi siellä Mihail Larionovin, joka opiskeli samassa koulussa. Pian heidän välilleen kehittyi elinikäinen suhde.
Larionov ja Gontšarova olivat perustajajäseniä kahdessa venäläisessä taiteilijaryhmässä, Ruutusotamiehessä vuonna 1909–1911 ja radikaalimmassa Aasinhännässä vuonna 1912–1913. Aasinhäntä oli ajateltu tarkoitukselliseksi irtiotoksi eurooppalaisista taidevaikutteista ja itsenäisen venäläisen modernin taiteen koulukunnan perustamiseksi. Kuitenkin venäläinen futurismi on paljon esillä Gontšarovan myöhemmissä maalauksissa. Aluksi ikonimaalauksen ja primitiivisen etnisen venäläisen kansantaiteen parissa työskennellyt Gontšarova tuli kuuluisaksi Venäjällä futuristisista töistään Polkupyöräilijä ja myöhemmistä rayonistisista teoksistaan. Moskovan futuristien johtajana he järjestivät provokatiivisia luentoja samaan tapaan kuin heidän italialaiset kollegansa. Gontšarova oli mukana myös graafisessa suunnittelussa ja kuvitti kirjoja futuristiseen tyyliin.
Gontšarova oli Der Blaue Reiter -avantgarde-ryhmän jäsen sen perustamisesta alkaen vuonna 1911. Vuonna 1915 hän alkoi suunnitella balettiasuja ja lavasteita Genevessä. Vuonna 1915 hän alkoi työstää suunnitelmasarjaa Kuusisiipinen serafi, Enkeli, Pyhä Andreas, Pyhä Markus, Jeesuksen syntymä ja muita teoksia Sergei DjagilevinbalettiinLiturgia.
Gontšarova muutti Pariisiin vuonna 1921 ja suunnitteli joukon lavasteita Djagilevin Ballets russesille. Hän myös osallistui vuoden 1921 Salon d’Automneen ja osallistui säännöllisesti Salon des Tuileries’n ja Salon des Indépendantsin näyttelyihin.
Vuosina 1922–1926 Gontšarova teki muotisuunnitelmia Marie Cuttoli’n kaupalle Maison Myrborille Rue Vincentilla Pariisissa. Hänen rikkaasti kirjaillut ja applikoidut pukusuunnitelmansa olivat saaneet huomattavia vaikutteita Venäjän kansantaiteesta, bysanttilaisistamosaiikeista ja hänen omista töistään Ballet russesille. Djagilevin kuoleman jälkeen Gontšarova ja Larionov jäivät kuitenkin pitkälti oman onnensa nojaan ja joutuivat elämään tilapäistöiden varassa.[1]
Gontšarovasta ja Larionovista tuli Ranskan kansalaisia vuonna 1939.
Gontšarova kuoli Pariisissa vuonna 1962. Larionovan kuoleman jälkeen tämän leski lahjoitti Gontšarovan teokset neuvostovaltiolle. Tretjakovin gallerian kokoelmissa on nykyään noin 400 Gontšarovan teosta.[1]
Suomessa Ateneumin taidemuseossa järjestettiin helmi–toukokuussa laaja 2020 Gontšarova-näyttely, jossa oli esillä 110 teosta.[1]
↑ abcHällsten, Annika: Natalja Gontjarova kunde ha blivit en kvinnlig Picasso. Hufvudstadsbladet, 27.2.2020, s. 18. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 27.2.2020.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: en:Natalia Goncharova
.jpg)
.jpg)
