Kulkukoiran kellari -kabareen mainos. Mihailovskaja-aukiolla sijainnut suosittu kabaree oli myös marsalkka Mannerheimin mielipaikkoja.[1]
Kulkukoiran kellari (ven.Podval Brodjatšei Sobaki), joka aiemmin tunnettiin Kulkukoira-kabareena, sijaitsee Taiteiden aukiolla (ent. Mihailovskaja-aukio) Pietarissa. Paikka avattiin ensimmäisen kerran uudenvuodenaattona 1911, ja siinä toimi kabaree kevääseen 1915 saakka.[2] "Tällä ainokaisella saarekkeella Pietarin yössä kirjallinen ja taiteellinen nuoriso, joka yleisen säännön mukaan ei omistanut ropoakaan, saattoi tuntea itsensä kotoisaksi."[3] Vuonna 2001 samassa tilassa avattiin Kulkukoira-niminen kahvila.[4]
Tunnetuin 1910-luvun Pietarin kirjallisista salongeista oli Vjatšeslav Ivanovin Torni, joka oli symbolistitaiteilijoiden kohtauspaikka, jossa taiteilijat keskustelivat näkemyksistään ja töistään[5] ja jossa väiteltiin kirjallisuudesta, filosofiasta, uudesta taiteesta, uskonnosta, mystiikasta ja okkultismista.[6] Tornissa vieraili eräitä aikakauden tunnetuimpia kulttuurihahmoja: filosofi Nikolai Berdjajev sekä runoilijat Aleksandr Blok, Mihail Kuzmin, Fjodor Sologub ja Andrei Belyi.
Tästä joukosta irtaantui akmeismi-liikkeen runoilijoiden koulukunta, johon kuuluivat muun muassa Nikolai Gumiljov, Osip Mandelštam, Mihail Kuzmin. He siirtyivät tuottaja Boris Proninin pyörittämään ja omistamaan paikkaan, joka sijaitsi Daškovin kartanon kellarissa, jossa he kokoontuivat kirjallisuusopillisten keskustelujen, runonlausunnan ja esiintymisten merkeissä. He näkivät itsensä 'kulkukoirina', erillisinä jalosukuisista seurapiireistä – ja tästä kabaree sai nimensä. Runoilijat perustivat akmeismi-suuntauksen symbolismin vastapainoksi.[7] Kulkukoira-kabaree sijaitsi kellarikerroksessa. Sinne kokoonnuttiin myöhään illalla ja istuskeltiin aamuvarhaiseen saakka. Sekä kellari että yö olivat ensi sijassa merkkejä, symboleja kabareen hengestä.[3]
Kulkukoiran taiteilijapiirit
Olga Glebova-Sudeikina (1885–1945), tunnettu pietarilainen avantgardistinen näyttelijä ja tanssija, jonka tanssista Vuohenjalkainen tuli Kulkukoira-kabareen symboli. (Kuva vuodelta 1913).
Näyttelijä, tanssija ja kuvataiteilija Olga Glebova-Sudeikinan tunnetuin numero Kulkukoirassa oli Vuohenjalkaisen tanssi. Tästä demonisesta hahmosta tuli kabareen symboli.[11] Vuonna 1913 nuori runoilija Vsevolod Knjazev teki itsemurhan onnettoman rakkauden vuoksi, ja Olga Glebova-Sudeikinaa väitettiin syypääksi hänen kuolemaansa. Myöhemmin Ahmatova käytti tapahtumaa juonikuviona Runoelmassa ilman sankaria.[12]
Kabareen ilmapiiri vaihteli hienostuneesta älyllisyydestä bakkanaaliseen ilveilyyn Commedia dell'arten tyyliin.[12] Kulkukoiran ilmapiiri oli hyvin teatterillinen ja poikkitaiteellinen sen kanta-asiakkaiden esittäessä jatkuvasti draamaa, näytelmää ja roolileikkejä. Näiden roolileikkien takana oli lähinnä teatteriohjaaja ja -teoreetikko Nikolai Jevreinov. Hän näki teatterin yhdeksi keskeiseksi sieluntilan kuvaksi ja teatterillisuuden yhdeksi ihmisen perusvaistoista. Hänen mukaansa teatterin lähtökohtana oli ihmisen muuntumistarve, pyrkimys olla joku toinen. Ja tätä toiseuden roolileikkiä Kulkukoiran kanta-asiakkaat toteuttivat, niin että siitä muodostui heidän toinen todellisempi luontonsa.
"[13]
Laskeuduttuaan Kulkukoiran kellarimaailmaan taiteilijat tunsivat haastavansa demonit esiin. Paholaisennaamio oli itseoikeutettuna mukana taiteilijanaamiaisissa. Esitelmät kielen olemuksesta, 1700-luvun musiikin sekä uuden musiikin konsertit ja runojen lausunta yhdistyivät luontevasti ilveilyyn, karnevaalikomiikkaan ja uskallettuihin kaksimielisiin naamiaisesityksiin, joissa nuoret taiteilijat muuttuivat italialaisen Commedia dell'arten hahmoiksi."[13]
Uuden Vuoden aatto 1940. Fontankan talo. Odotetun henkilön sijasta tekijän luokse saapuu joukko varjoja vuodelta 1913.
He ovat naamiaisasuissa.
Käännyn puolittain päin tulijoihin,
Sanon sanoin hiljaisin:
Ei täällä ole Venetsia dogien,
Se kaikki ollutta jo on...
Kaikki naamiot, viitat, sauvat ja kruunut Teitä tänä iltana kehotan riisumaan.
Te Uuden Vuoden demonit!
Käy vieraakseni Faust, kanssaan Don Juan,
Dapper-tutto, Johannes Kastaja,
Tuo kaino on Pohjolan Glahn
Vaiko murhaaja Dorian Gray,
Seinät väistyvät heidän tieltään,
Valo leimahtaa, sireenit ulvovat,
Kupoliksi katto kohottautukoon.
Naamiot pudotkoon! En pelkää...
En kavahda Hamletin hulluutta
En Salomen tanssin hurjuutta,
En Rautanaamion tuloakaan
Olen ainesta kiveäkin kovempaa...
Anna Ahmatova: Runoelma ilman sankaria. Suom. Anneli Heliö.lähde?
Kulkukoiran kanta-asiakas, toimittaja, kirjailija ja matemaatikko Pjotr Demjanovitš Uspenski, jota Kulkukoiran ystäväpiiri kutsui lempinimellä "Neljäs Ulottuvuus Uspenski" hänen neljättä ulottuvuutta käsittelevien luentojensa vuoksi, sanoikin: "Se oli paikka, jossa ei voinut tehdä mitään väärin."[14] Uspenskilla oli tapana juoda Kulkukoirassa samppanjaa ja luennoida taiteilijapiireille metafyysisistä ulottuvuuksista sekä asioista heidän kanssaan keskustella yliluonnollisista.[15]
Abstraktin taiteen edelläkävijät kokoontuivat Kulkukoirassa, ja kabareessa järjestettiin esimerkiksi heinäkuussa 1913 Robert Delaunayn ja Sonia Delaunayn työlle omistettu ilta ja saman vuoden joulukuussa Sonia Delaunayn näyttely.[16]. Usein kabareessa pistettiin pystyyn hilpeitä ja mielikuvituksellisia teatteriesityksiä, joissa tehtiin pilaa kabareeravintolan kanta-asiakkaista.
Anna Ahmatova näki teatterileikin, harlekiininäytelmän, tulevien traagisten tapahtumien taustalla."[13]Runoelmassa ilman sankaria vuoden 1913 harlekiininäytelmä muodostaa moniaikaisen ja -tasoisen teoksen juonen.
Runo kertoo Kulkukoirassa esitetystä teatterileikistä. Nuoret taiteilijat olivat monitaiteellisia ja innostuneita kaikenlaisista kokeiluista. Myös musiikillinen improvisointi oli Kulkukoirassa suuressa suosiossa. Nuoret muusikot sävelsivät musiikkia, jota he pitivät vaihtoehtona silloin vallitsevalle ilmaisutavalle. Yksi heistä oli Ilja Sats, joka yritti laajentaa musiikillista ajattelua käsittämään mitkä tahansa äänet taiteellisen teoksen osiksi."[17]
Kerrotaan että Kulkukoiran ummehtunut ilma, joka tuoksui halvalta tupakalta, oli täynnä zaumia, käsittämätöntä kieltä, jota Ilja Satsin ja Arthur Lourién musikaaliset kokeilut myötäilivät.[18]
Viranomaiset sulkivat Kulkukoira-kabareen 1915.
Kulkukoiran jälkipolvet
Tbilisi
Useat venäläiset taiteilijat ja filosofit, joista moni oli Kulkukoiran vanhoja kanta-asiakkaita, pakenivat vallankumouksen jaloista Kaukasukselle, GeorgianTbilisiin (Tiflisiin), jonne muodostui vuosina 1917–1920 kulttuurien keidas ja dynaaminen taiteiden keskus.[19] Vuonna 1917 Tbilisissä avattiin kolme underground-kabareeta.[20]
Fantastinen taverna (Фантастического кабачка) oli avantgarderunoilijoiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden suosima, kulkukoiramaisia perinteitä jatkanut, venäläisten ja georgialaisten taiteilijoiden ja runoilijoiden kohtauspaikka, jossa oli lausuntaa, esityksiä ja luentoja.[21].
Kulkukoiran kanta-asiakkaisiin kuulunut kabareetaiteilija Aleksandr Vertinski asui Shanghaissa, Kiinassa vuosina 1935–1943, ja hän avasi siellä Keikarinkukka (Gardenia) -nimisen, pääasiassa paikalliselle pienelle venäläisyhteisölle suunnatun kabareen.[23]
Lähteet
Kirjat
Kuzmina, Jelena: Anna Ahmatova koditon, s. 54
Heliö, Anneli: Anna Ahmatovan runous ja aikakausi, s. 26–27 ja 28. Joensuun yliopisto.
Viitteet
↑Leonid ja Marina Vlasov: C. G. E. Mannerheim; Pietarin vuodet 1887–1917, s. 76
