Päähenkilö Kauko Maja (Tauno Palo) on kasvanut tynnyrissä ja orpokodista päästyään sotkeutuu tahtomattaan puuhiin, joista ei seuraa hyvää.
Arviot
Aikalaiskriitikoilla oli ennakkomainonnan ja tuotantoyhtiön aiempien elokuvien perusteella elokuvan suhteen odotuksia, mutta he joutuivat pettymään, sillä kyse ei ollut satufantasiasta, vaan "pesunkestävästä tosikertomuksesta". Elokuvan pelastajana pidettiin Paloa.[2]
Myöhemmän tv-esityksen yhteydessä on elokuvassa erään kriitikon mukaan pari suomalaisen elokuvan surrealistisinta kohtausta.[3] Lumikinosten taakse piiloutuvat mukamas humoristiset väkivaltakohtaukset ovat toisen kriitikon mukaan maamerkkejä suomalaisen elokuvan väkivallankuvauksesta.[1]