Roomalainen käsitys sodan oikeutuksesta joissain olosuhteissa periytyy vähintään Ciceron ajalta[2]. Kristilliseen systemaattiseen teologiaan sen toivat Augustinus[3] ja Tuomas Akvinolainen[4]. Ensimmäinen puhtaasti sodan oikeutusta käsittelevä teos oli Stanisław SkarbimierzlaisenDe bellis justis, jossa etsittiin oikeutusta Puolan sodalle Saksan ritarikuntia vastaan. Teologian ja yhteiskuntafilosofian haarautuessa erilleen Alberico Gentili ja Hugo Grotius pyrkivät korvaamaan oikeutetun sodan kansainvälisellä oikeudella ja tuomaan kysymyksen näin normaaliin lainsäädännölliseen viitekehykseen.[5]
Kristillisiä käsityksiä oikeutetusta sodasta
Katolinen kirkko
Katolisen kirkon virallinen kanta oikeutettuun sotaan löytyy katolisen katekismuksen jakeesta 2309[6]. Sen mukaan sota on oikeutettu jos seuraavat ehdot täyttyvät yhtä aikaa:
kyse on puolustussodasta hyökkäystä vastaan, jonka vaikutukset olisivat vakavia, kestäviä ja varmoja;
muut keinot hyökkäyksen torjuntaan ovat osoittautuneet tehottomiksi;
vastarinnalla on realistiset mahdollisuudet onnistua ja
sodan aiheuttamat vahingot eivät ole suurempia kuin ne vahingot joita pyritään torjumaan.
Luterilainen kirkko
Luterilaisen kirkon oppi korostaa laillisen esivallan oikeutusta ja edellyttää ihmisiä kunnioittamaan sitä. Oikeutettu sota ja asepalvelus mainitaan Augsburgin tunnustuksessa sallittuina.[7]
