PROFILPELAJAR.COM

Moussa Traoré
	; Moussa Traoré valtiovierailulla vuonna 1989.
Malin valtionpäämies ja presidentti
	19. marraskuuta 1968 – 26. maaliskuuta 1991
Edeltäjä	Modibo Keïta
Seuraaja	Amadou Toumani Touré
Henkilötiedot
Syntynyt	25. syyskuuta 1936; Kayes
Kuollut	15. syyskuuta 2020; Bamako
Tiedot
Puolue	Malin kansan demokraattinen liitto
	[ Muokkaa Wikidatassa ]
	Infobox OK

Moussa Traoré (25. syyskuuta 1936 Kayes^[1] – 15. syyskuuta 2020 Bamako^[2]) oli malilainen sotilas ja poliitikko. Hän oli maansa valtionpäämies vuosina 1968–1991 aluksi sotilasjuntan johtajana ja vuodesta 1979 presidenttinä.

Elämäkerta

Traoré kävi armeijan poikakoulun Katissa ja opiskeli Ranskan siirtomaa-armeijan aliupseerikoulussa Fréjusissa. Hän palasi Maliin maan itsenäistyttyä vuonna 1960. Seuraavana vuonna hänet nimitettiin aliluutnantiksi. Työskenneltyään vapautusliikkeiden kouluttajana Tanganjikassa Traoré ylennettiin luutnantiksi vuonna 1963.^[1] Vuodesta 1964 lähtien hän työskenteli kouluttajana Katin sotakoulussa kapteeni Yoro Diakitén alaisuudessa^[3].

Vallankaappaus ja paluu siviilihallintoon

Traoré johti presidentti Modibo Keïtan syrjäyttänyttä nuorten upseerien vallankaappausta marraskuussa 1968. Hän toimi Malia vallankaappauksen jälkeen johtaneen Kansallisen vapautuksen sotilaskomitean puheenjohtajana ja maan valtionpäämiehenä. Joulukuussa 1968 hän korvasi Yoro Diakitén Malin hallituksen puheenjohtajana. Sotilaskomiteaan kuuluneet Diakité ja Malik Diallo syrjäytettiin huhtikuussa 1971, mikä vahvisti Traorén asemaa maan johtajana. Samana vuonna komitea ylensi hänet everstiksi.^[4]

Sotilaskomitea ilmoitti tavoitteekseen Modibo Keïtan ja hänen Sudanin liitto -puolueensa talouspolitiikan korjaamisen sekä vähittäisen paluun siviilihallintoon. Kesäkuussa 1974 järjestettiin kansanäänestys uudesta perustuslaista, joka asetti maalle viiden vuoden siirtymäajan. Vuonna 1976 julkaistiin uuden poliittisen puolueen, Malin kansan demokraattisen liiton säännöt. Seuraavien kahden vuoden aikana ilmoitettiin kaikkien poliittisten vankien vapauttamisesta.^[5]

Sotilaskomitean sisällä ilmeni erimielisyyttä siviilivaltaan siirtymisestä. Traoré syytti tammikuussa 1978 kilpailijoitaan Kissima Doukaraa ja Tiécoro Bagayokoa korruptiosta ja vangitsi heidät tukijoineen vallankaappauksen suunnittelusta. Prikaatikenraaliksi ylennetty Traoré oli tämän jälkeen Malin kiistaton johtaja. Kesäkuussa 1979 järjestettiin vaalit, joissa Traoré valittiin ainoana ehdokkaana presidentiksi. Maan kansalliskokous täytettiin hänen johtamansa Malin kansan demokraattisen liiton ehdokkailla. Vaalien jälkeen sotilaskomitea lopetti toimintansa.^[5]

Traorén luoma yksipuoluejärjestelmä tarjosi maan eturyhmille mahdollisuuden osallistua poliittiseen päätöksentekoon samalla kun todellinen valta pysyi siviiliasuun pukeutuneiden sotilaiden hallussa. Vuonna 1985 järjestettiin uudet presidentinvaalit, joissa Traoré valittiin ainoana ehdokkaana toiselle kuuden vuoden kaudelle.^[6] Tavoitteena oli eräänlainen korporativismi, ja kansalliskokousvaaleissa äänestäjillä oli mahdollisuus valita yksi useista saman puolueen ehdokkaista^[7]. Minkäänlaista poliittista oppositiota ei kuitenkaan sallittu^[8].

Talous- ja ulkopolitiikka

Traorén hallinnon sisä- ja ulkopolitiikkaa on luonnehdittu pragmaattiseksi. Se luopui talouden sosialisoinnista, mutta jatkoi epämääräistä sosialistista retoriikkaa. Traoré ei myöskään halunnut ryhtyä purkamaan suureksi kasvanutta byrokratiaa ja kannattamattomia valtionyhtiöitä, jotka kuluttivat 80 prosenttia valtion budjetista, mutta työllistivät valtaosan kaupunkien eliitistä. Ulkopolitiikassaan Traoré säilytti hyvät välit Neuvostoliittoon ja Kiinaan, mutta lämmitti suhteita myös Ranskaan ja muihin länsimaihin. Naapuruussuhteita häiritsi Burkina Fason kanssa käyty rajakiista, joka jätettiin Kansainvälisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Vuonna 1988 Traoré valittiin Afrikan yhtenäisyysjärjestön puheenjohtajaksi.^[9]^[10]

Traorén valtakautta leimasivat laajalle levinnyt korruptio ja riippuvuus ulkomaisista avustuksista. Taloutta ryhdyttiin uudistamaan ja valtionyhtiöitä yksityistämään vasta pakon edessä vuonna 1983 Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin painostuksesta. Malin frangi korvattiin CFA-frangilla vuonna 1984. Talouden tervehdyttämistoimet ja valtion kyvyttömyys suoriutua velvoitteistaan aiheuttivat laajaa tyytymättömyyttä, joka purkautui opiskelijoiden ja opettajien väkivaltaisina mielenilmauksina jo vuosina 1979–1980. Vuosikymmenen kuluessa työttömiksi jääneiden julkisen sektorin työntekijöiden ja opiskelijoiden joukko kasvoi ja heidän protestinsa lisääntyivät. Tyytymättömyyteen yritettiin vastata korruption vastaisella kampanjalla vuosina 1986–1987. Toistuvien kuivuuskausien piinaamat maan pohjoisosan tuaregit nousivat kapinaan vuonna 1990.^[10]^[11]

Syrjäyttäminen ja kuolemantuomiot

Itä-Euroopan kommunistivallan rapautuessa Malissa ryhdyttiin muiden Afrikan maiden tapaan vaatimaan demokratiaa. Vuonna 1990 muodostettiin demokratiajärjestöjä kuten ADEMA ja CNID, joihin liittyivät opiskelijajärjestö AEEM ja ammattiliitto UNTM. Hallitus yritti tukahduttaa mielenosoitukset, jotka muuttuivat maaliskuussa 1991 väkivaltaiseksi mellakoinniksi. Maaliskuun lopussa Amadou Toumani Tourén johtamat sotilaat tekivät vallankaappauksen, jonka jälkeen Mali siirtyi monipuoluejärjestelmään.^[12]^[13]

Vallankaappauksen yhteydessä vangittu Traoré tuomittiin helmikuussa 1993 kuolemaan 106 ihmisen murhasta maaliskuun 1991 mellakoissa. Traoréta syytettiin myös kahden miljardin dollarin kavaltamisesta, ja lokakuussa 1998 hän sai vaimoineen kuolemantuomion myös talousrikoksista. Presidentti Alpha Oumar Konaré muutti tuomiot elinkautiseksi vankeudeksi vuonna 1999 ja armahti pariskunnan vuonna 2002. Traoré ja hänen vaimonsa Mariam viettivät suurimman osan 11 vuoden vankeudestaan kotiarestissa. Entisen presidentin maineen palauttamista edisti hänen tukijoidensa perustama puolue Mouvement patriotique pour le renouveau.^[13]^[14]

Traoré vietti viimeisinä vuosinaan rauhallista elämää huvilassaan Bamakossa. Hän toimi ajoittain välittäjänä ja tapasi ennen kuolemaansa elokuussa 2020 vallan kaapanneen sotilasjuntta CNSP:n johtajan Assimi Goïtan.^[2]

Lähteet

Imperato, Pascal James & Imperato, Gavin H.: Historical Dictionary of Mali, fourth edition. Lanham: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-5603-5

Viitteet

↑ ^a ^b Moussa Traoré Malijet. Arkistoitu 25.12.2019. Viitattu 27.12.2019.
↑ ^a ^b Mali: l’ancien président Moussa Traoré est décédé Jeune Afrique. 15.9.2020. Viitattu 15.9.2020.
↑ Imperato & Imperato, s. 306.
↑ Imperato & Imperato, s. 306–307.
↑ ^a ^b Imperato & Imperato, s. 307–308.
↑ Imperato & Imperato, s. 308–309.
↑ Elections in Africa: A Data Handbook, s. 560. Oxford: Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-829645-2
↑ Encyclopedia of Twentieth-century African History, s. 346. New York: Routledge, 2003. ISBN 0-203-98657-1
↑ Imperato & Imperato, s. 310–312.
↑ ^a ^b Encyclopedia of African History, s. 931. New York: Fitzroy Dearborn, 2005. ISBN 1-57958-245-1
↑ Imperato & Imperato, s. 308–310.
↑ Imperato & Imperato, s. 310.
↑ ^a ^b Dictionary of African Biography, s. 61–62. New York: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-538207-5
↑ Imperato & Imperato, s. 310–311, 313.