Miss Ruotsi (ruots. Fröken Sverige) oli jokavuotinen kansallinen kauneuskilpailu Ruotsissa, joka järjestettiin 1949–2009.
Kilpailun perusti Vecko-Revy-lehti, joka toimi järjestäjänä 1990-luvun loppuun asti. 1990-luvulla kilpailu järjestettiin yhteistyössä TV4:n kanssa. Vuoden 2001 maaliskuussa kilpailuun hyökkäsi feministiryhmä Unfucked Pussy, kun he kiipesivät lavalle ja levittivät nähtäväksi bannerin, jossa luki Gubbslem (miessonta), tämän Anna-Lena Lodeniusin uskoo vaikuttaneen siihen, että lehti luopui kilpailun järjestämisestä ja myi tavaramerkin.[1] Kun Emma Hamberg ja Niklas Sessler tulivat Vecko Revyn päätoimittajaksi, myytiin kilpailu MTG:lle, mistä johtuen kilpailu lähetettiin muutaman vuoden ajan TV3:ssa. Vuonna 2005 kilpailua ei pidetty, ja samana vuonna tavaramerkin osti uimapukusuunnittelija ja yrittäjä Panos Papadopoulos, Panos Emporio AB:n omistaja, joka järjesti uuden kilpailun vuodesta 2006 alkaen.
Kilpailun voittaja osallistui Miss Universum -kilpailuun, ja vuodesta 2004 lähtien vain tästä kilpailusta valittiin ehdokas Miss Universum -kilpailuun. Ehdokkaat Miss World ja Miss Europe -kilpailuun valittiin yksittäisistä kilpailuista.
Sen sijaan vuodesta 2009 lähtien Miss Universum -kilpailuun osallistuu Miss Universe Sweden -kilpailun voittaja.
Vuodesta 2005 tv-kanava Star! Skandinavia näyttää sekä Miss Universum- että Miss Maailma -kilpailuiden finaalit livenä. Vuonna 2006 näytettiin jopa Miss Ruotsi -kilpailun finaali tällä kanavalla.
Kilpailua ei ole järjestetty vuoden 2009 jälkeen eikä uusia suunnitelmia ole ilmoitettu.
Uusi Miss Ruotsi
Panos Papadopoulos, uimapukumerkki Panos Emporion perustaja, otti hoitaakseen Miss Ruotsi -tavaramerkin vuonna 2004 ja muutti sen yksivuotiseksi projektityöksi.
Papadopoulos on tähdännyt siihen, että Miss Ruotsi osallistuu Miss Universumiin. Maakuntamissejä ei enää ole olemassa, sen sijaan karsintakilpailuja on järjestetty Kalixissa, Göteborgissa sekä Helsingborgissa .
Vuonna 2007 finaalit järjestettiin Helsingborgissa 21. huhtikuuta. Tällöin Isabel Lestapier Winqvist Helsingborgista voitti tittelin. Valinnan jälkeisellä viikolla useat maan sanomalehdet [2] kirjoittivat, että Winqvist saattaisi menettää tittelinsä, koska hänestä oli julkaistu bikinikuvia FHM-lehdessä. Papadopoulos tiedotti 26. huhtikuuta lehdistölle, että Winqvist saa säilyttää tittelinsä. Hän teki myös selväksi, että bikinikuvat eivät tulisi olemaan ongelma. Hänen osallistumistaan Miss Universum -kilpailuun lykättiin sen jälkeen vuoteen 2008, Papadopoulosin hän saisi näin tarvitsemansa ajan kasvaakseen Miss Ruotsin rooliin. Myöhemmin Isabel Lestapier Winqvist luopui tittelistään, koska sopimus, jonka hän oli tehnyt Papadopouloksen kanssa ei enää vastannut alun perin sovittua ja sen myötä kolmanneksi sijoittuneelta Lina Hahnealta Kalixista kysyttiin, haluaisiko hän periä Miss Ruotsi 2007 -tittelin. Tästä lähtien Miss Universum -kilpailu tulee olemaan viimeinen, johon Miss Ruotsi osallistuu ennen kuin seuraava kaunotar kruunataan.
Ruotsilla ei ollut ketään edustajaa Miss Universum -kilpailussa vuonna 2007. Syiksi kerrottiin ajanpuute sekä se, että Miss Ruotsi -järjestö halusi huomauttaa Miss Universum -järjestöä kilpailun liian hitaasta kehittymisestä. Vuoden 2007 Miss Ruotsin oli tarkoitus edustaa Ruotsia vuoden 2008 Miss Universum -kilpailussa, mutta Panos päätti, että Ruotsi boikotoi kilpailua vielä toisen vuoden.
Voittajat vuosien varrella
Lähteet
Aiheesta muualla