Tämä artikkeli käsittelee ruotsalaista televisiokanavaa. TV4 voi tarkoittaa myös suomalaista Neloskanavaa.
TV4 on Ruotsin katsotuin kaupallinen televisiokanava. Kanava aloitti lähetyksensä vuonna 1990 satelliitin välityksellä. Vuonna 1992 kanava alkoi näkyä myös maanpäällisen verkon kautta. Kanavan omistaa TV4 Media.
Heinäkuussa 2018 Telia osti Bonnierilta Bonnier Broadcasting -yksikön, jolle kuuluvat ruotsalainen TV4, C More ja suomalainen MTV3-kanava. Kauppahinta oli 9,2 miljardia kruunua (888 miljoonaa euroa) käteisellä.[1][2]
Kaupan jälkeen Ruotsin valtio tulee hallitsemaan yleisradioyhtiö SVT:n lisäksi maan suurinta yksityistä kanavaa. Maan poliitikot pitivät median keskittymistä valtion käsiin ongelmallisena.[3] Marraskuussa 2019 kauppa sai hyväksynnän Euroopan komissiolta,[4] minkä jälkeen TV4 siirtyi Telian omistukseen 2. joulukuuta 2019.[5]
TV4:n ohjelmisto on lähinnä viihdettä, mutta asiaohjelmiakin on ohjelmistossa mukana, mm. dokumenttisarja Kalla fakta, uutislähetys Nyheterna, aamuohjelma Nyhetsmorgon, matkailuohjelma När & fjärran ja sisustusohjelma Äntligen hemma. TV4:n ohjelmistossa on runsaasti amerikkalaisia sarjoja.
TV4 lähettää alueellisia uutisia ohjelman Nyhetsmorgon yhteydessä sekä illalla ennen valtakunnallisia uutisia.
Mainoskatkot
Vuoteen 2002 mainoskatkot olivat Ruotsin laissa kiellettyjä. Mainoksia sai esittää vain ennen ohjelmia tai niiden jälkeen. Jotta TV4 saisi mainoskatkoja ohjelmiensa väliin, se kiersi lakia hajottamalla ohjelmat kahteen osaan ja sijoittamalla niiden väliin pikkuohjelmia, kuten Inför Bingolotto, Inför Äntligen hemma, Inför Fångarna på fortet, Dagens namn ja Om en bok. Pikkuohjelmien aiheuttamat tauot venyivät usein kymmenen minuuttien mittaisiksi. Vuonna 2002 astui voimaan laki, joka sallii mainoskatkot. Nykyään TV4:n mainoskatkot ovat keskimäärin viiden tai kuuden minuutin mittaisia.
Näkyvyys
TV4 näkyy koko Ruotsissa antenni- ja kaapeliverkoissa sekä satelliitin välityksellä. Suomessa TV4 näkyy kaapeliverkossa ja IPTV:n välityksellä (kuten Maxivision, Elisa Viihde). Ahvenanmaalla, Pohjanmaalla, Länsi-Lapissa ja Meri-Lapissa kanava myös näkyy maanpäällisen verkon välityksellä digitaalisesti.
Muita samannimisiä kanavia
- TV4 on myös puolalaisen kaupallisen televisiokanavan nimi.
Lähteet
Aiheesta muualla